Metso ostaa Tamfeltin

Sunnuntai 8.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Metso ja Tamfelt yhdistyvät ja liitto hyödyttää molempien yhtiöiden vanhoja liiketoimia. Tamfelt saa uusia asiakkaita ja laajemman jakelun ja Metso saa lisää pesuvoimaa palveluliiketoimintaansa massa- ja paperipuolella. 1+1 > 2. Järkiavioliitto jossa toivottavasti on vähän rakkauttakin mukana. Sinällään ikävää on se että vuonna 1797 toimintansa aloittaneen firman toiminta itsenäisenä yhtiönä loppuu. Tamfelthan on yksi maamme vanhimmista pörssiyhtiöistä.

Omistan Metsoa ja olen omistanut myös Tamfelttia ja molemmat firmat ovat tuttuja. Tamfeltin myin pois aikanaan kasvu oli oli heikkoa ja tämä taantuma alkoi painaa päälle. Firma on kyllä maksanut ihan hyviä osinkoja. Mielestäni tämä on ihan hyvä liike, Tamfeltin bisneksiin saadaan vauhtia.  Torstaina julkistetun fuusion jälkeen Metson kurssikin on noussut alle 20 eurosta nykyiseen 20.38 euroon. Tamfeltin kurssi on noussut parikymmentä prossaa preemion myötä. Vähän infoa fuusiosta: “Metso tarjoaa jokaista 10:tä Tamfeltin osaketta (“Osake”) vastaan 3 uutta Metson osaketta (“Osakevaihtotarjous”). Metso tarjoaa 0,35 euroa kustakin Tamfeltin liikkeeseen laskemasta optio-oikeudesta (“Optio-oikeudet”). Metson alustavien arvioiden mukaan toimintojen globaalin yhdistämisen jälkeen saavutettavat kokonaissynergiat ovat vuositasolla 7-10 miljoonaa euroa. Yhdistymiseen liittyvien kertaluonteisten kustannusten arvioidaan olevan noin 4 miljoonaa euroa ja jakautuvan vuosille 2009-2011

Positiivisia ja negatiivisia indikaatioita

Sunnuntai 8.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Venäjällä BKT:n lasku on pysähtymässä. Lokakuussa laskua tuli enää 0.6% vuodentakaisesta kun syyskuussa laskua tuli vielä 2.1%. Palvelusektori on jo toipunut kriisiä edeltäneelle tasolle mutta teollisuus on vielä kuopassa. Tämä nousu on näkynyt myös RNE ETF:ssä ja öljyn hinnan pysyessä näillä tasoilla tulee Venäjän talous nousemaan ja osakkeet sen mukana. Saksassa tehdastilauksien määrä kehittyi odotusten mukaisesti eli syyskuussa kasvettiin elokuusta mutta oltiin silti laskussa reippaasti edelliseltä vuodelta. USAssa taas tuottavuus otti aivan hirmuisen 9.5% kasvuloikan vuoden takaisesta 3Q:lla. Ja vauhti kasvoi 2Q:lta Huh!

Se negatiivinen puoli oli USA:n työttömyyden kasvu 10.2%:iin. Ilmeisesti pitää palata aina vuoteen 1983 asti jolloin USA:ssa on viimeksi ylitetty  10% työttömyysraja. Alkaisikohan siellä sisällissota jos yllettäisiin joskus samoihin lukuihin mihin Suomessa yllettiin 90-luvun laman aikana? No uskoisin kuitenkin että työttömyys ei tästä juurikaan siellä enää pahene. Suunta kääntyy puolen vuoden sisään.

Ranskassa asiallinen pääomatulojen verotus

Sunnuntai 8.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Ei mene viikkoakaan nykyään että sosialistit ovat vaatimassa pääomatulojen nostamista, siitä huolimatta että maassamme pääomatulojen verotus on melkein maailman raskainta. Ja sen seurauksena Suomessa yrittäjyys ja sitäkautta työpaikkojen luominen ei oikein kiinnosta. “Yrittäjyyttä tukevat toimet ovat perustuneet Suomessa erilaisten kehitysyhtiöiden ja organisaatioiden perustamiseen, jotka pyrkivät tarjoamaan asiantuntijapalveluita yrittäjiksi aikoville. Näitä ovat muiden muassa (uus)yrittäjyyskeskukset, yrityshautomot ja tiedepuistot. Yrityksen perustamiseen on mahdollista saada julkista rahoitusta. Yrittäjyyttä voi myös opiskella sekä pää- että sivuaineena yliopistossa“. Tuohan on aivan naurettavaa, perustetaan jotain byrokraattityöpaikkoja hoitamaan korkean verotuksen aiheuttamaa ongelmaa ja sitten osaltaan ollaan lisäämässä julkisen talouden kustannuksia ja siten painettaa nostaa entisestään veroja. Hohhoijaa…

Siitä huolimatta että myös Rankassa on sosialistit olleet perinteisesti vallassa, on maassa paikallisilla sosialisteille enemmän järkeä päässään. Alle 20 000 euron luovutusvoitoista ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan. Melkoinen kannuste yrittäjille ja piensijoittajille (ja vähän isommillekin). Kansankapitalismin yleistymisellä olisi kyllä melkoisesti positiivisia vaikutuksia Suomelle. Suomalaiset vaurastuisivat, ostovoima kasvaisi ja sitä kautta maahan syntyisi uusia työpaikkoja. Ymmärrys taloudesta lisääntyisi. Sosialisteille tuo ei täällä sovi. Vaurastuneet ja enemmän taloudesta ymmärtävät ihmiset eivät äänestä sosialisteja ja siksi SDP ja muut sosialistipuolueet ajavat maahamme korkean verotuksen kurjistamispolitiikkaa ja valtavan byrokraattiarmeijan ylläpitoa ellei jopa kasvattamista. Sosialistien vallan kaipuu ylittää maamme edun.

No entä yli 20 000 euron luovutusvoitot?Yli 20.000 €:n pörssiosakekaupassa saavutetusta voitosta on maksettava veroa 27 %, josta 16 %-yks. veroa ja 11 %-yks. sosiaaliluonteisia maksuja” Lisäksi kahdeksan vuoden omistuksen jälkeen ei mene euroakaan veroja vaikka voitto olisi miljoonaluokkaa.

Minä haluaisin tälläisen verotuksen Suomeenkin. Kansantaloudet ja firmat elävät päivittäin erittäin kilpailullisessa tilanteessa ja ei meillä ole varaa antaa tälläistä etua muille kansantalouksille täällä periferiassa kun sääkin on mitä on. Täällä pitäisi olla keskimääräistä kevyempi verotus ja keskimääräistä kevyempi byrokratia ja tietotekniikkaa pitäisi julkisella puolella käyttää nykyistä paremmin ja laajemmin.

Mikä on Suomen kilpailukyky?

Tiistai 3.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Euron arvo on kohonnut merkittävästi esim. dollaria vasten ja siten vaikeuttaa vientifirmojen toimintaa. Suomessa lisäksi palkat ovat kohonneet aika reippaasti viime vuosina ja maamme on kustannuksiltaan kallis. Ruoka, asuminen, verot, autot, liikkuminen. Kaikki on kallista. Tänään UPM ja Nokian ja Siemensin yhteinen verkkoyksikkö ilmoitivat isoista säästöistä ja väenvähennyksistä. UPM aikoo vähentää n. 900 Suomesta ja NSN globaalisti yhteensä 7-9% 64 000 työntekijästään. Miten tuo jakaantuu eri maiden kesken on epäselvää eikä NSN tai Nokia antanut asiasta lisätietoja. Selvää kuitenkin lienee että vähennyksiä tulee Suomeenkin. Mistä se elintaso ja elanto aiotaan Suomessa tehdä tulevaisuudessa? TV1:n uutisissa näiden synkeiden talousuutisten jälkeen tuli juttua että kuntien pitäisi ottaa pakolaisia vaikka väkisin. Jotenkin on sellainen fiilis että ei tuo ainakaan ole se lääke millä Suomi saadaan nousuun. En ymmärrä miten meillä on varaa ottaa kouluttamattomia ihmisiä tänne aivan erilaisista kulttuureista elämään verovaroilla. En oikein usko että Suomen kilpailukykyä ja elintasoa lisää myöskään ne veronkorotukset mistä etenkin nuo sosialistit haaveilevat Jutta Urpilainen etunenässä. Joka viikko pitäisi jotain veroa korottaa ja se sitten toisi autuuden.

En tiedä, sellaiset fiilikset on että pelkästään Suomen kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä pitänee välttää tulevaisuudessa. Suomen elintaso saattaa laskea tulevaisuudessa ja sen mukana myös kotimarkkinoilla toimivien yritysten tuotot. Sekä UPM:n että Nokian kurssit laskivat hieman tänään.

Nokia lopettaa erillisen N-Gage palvelunsa

Maanantai 2.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Siitä lähtien kun Ovi Store perustettiin on odoteltu koska Nokia ilmoittaa erillisen N-Gage palvelunsa lopettamisesta ja nyt se odotus on loppu. Nokia kuoppaa erillisen N-Gage palvelunsa ja myy pelit vastedes Ovi Storen kautta. Media on repinyt aiheesta isoja otsikoita, mutta en itse näe tässä mitään dramaattista. Nokia myy edelleen pelejä tulevaisuudessakin ja sen laitteilla voi edelleen pelata pelejä. Tällä hetkellä esimerkiksi N97:lle löytyy Ovi Storesta 270 peliä, enemmän kuin N-Gage palvelusta. Toki N-Gagen yhteisöpalvelut sitten häviävät ellei Nokia integroi niitä jotenkin mukaan Oviin.

Asiasta kolmenteen tälläiseen videoon törmäsin Nokian conversation saitin kautta. En tiennytkään että Nokian luurissa voi vaihtaa fonttia. Näyttää aika hienolta.

USAn teollisuus hurjassa vireessä lokakuussa

Maanantai 2.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Lokakuussa USAN teollisuutuotantoa mittaava ISM PMI indeksi nousi hurjasti syyskuun luvuista. Lokakuun lukema oli peräti 55.7 kun syyskuussa jäätiin 52.6:een. Pitää palata ajassa takaisin aina huhtikuulle 2006 saakka jotta löytäisi vastaavansuuruista kasvua osoittavan indeksiluvun. Silloin ISM PMI oli 56:ssa pisteessä. USA:n teollisuustuotantoa on osoittanut kasvua nyt kolme kuukautta peräkkäin. Koko raportti on luettavissa täältä. Kannattaa huomata että ensi kertaan 14 kuukauden laskun jälkeen työllisyyttä mittaava osaindeksi alkaa kohentua. Indeksin julkistus käänsi HEXin ja muutkin pörssit pystysuoraan nousuun mutta tätä kirjoittaessa Nasdaq on nyt valunut pikkumiikalle ja Nokiakin tullut päivän huipuistaan alas 1.5%.

Jonkilainen indikaatio parantuneesta tilanteesta oli Fordin tulosjulkistus. Odotetun 0.2 dollarin osakekohtaisen tappion sijaan tulikin 0.26 dollaria voittoa. Voittoa syntyi 1.1 miljardia dollaria tälle autojätille joka ei suostunut ottamaan vastaan valtion tukea. Ensi vuonna Ford uskoo tekevänsä voittoa vuositasolla.

Myös Kiinassa teollisuustuotanto on hyvässä hapessa sillä lokakuussa tuotanto kasvoi vauhdikkaimmin 1.5 vuoteen. Kiinan PMI nousi syyskuun 55,0 pisteestä 55,4 pisteeseen lokakuussa.  Kiina muut BRIC maat tulevat jokatapauksessa olemaan seuraavan kymmenen-kahdenkymmenen vuoden nousuvetureita. Niillä markkinoilla on pakko olla mukana.

Kännykkämarkkinoista 3Q:lla

Maanantai 2.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

On ollut hieman kiire enkä ole ehtinyt kirjoittamaan  LG:n, Samsungin ja Motorolan tuloksesta juuri mitään ja ajattelin nytkin tehdä ihan pintaraapaisun. Juuri julkistettu Motorolan Android 2.0 pohjainen Droid ja sen GSM-variantti Milestone tuli viimeisellä mahdollisella hetkellä yhtiön kannalta. Droid on CDMA-pohjainen älyluuri jonka USA:n suurin operaattori Verizon ottaa myyntiinsä ja mainoskampanja on Applen iPhonea ja sen puutteita vastaan suunnattu. Aiemmin on ollut spekulaatioita että Apple tekisi iPhonestaan CDMA-variantin Verizonille mutta mainoskampanjan perusteella näin ei kyllä taida käydä.

3Q:lla Motorola teki edelleen tappiota 183 miljoonaa dollaria kännyköillään ja onnistui myymään vain 13.6 miljoonaa luuria millä se saavutti 4.7% markkinaosuuden. Liikevoittoprosentti sentään parani -10.8%:iin. Moto jäi jopa SE:n taakse vaikka senkin markkinaosuus laski itseasiassa jo seitsämättä kvartaalia peräkkäin. Android-pohjaiset luurit ovat Moton ainoa keino selvitä ja tuo Droid kieltämättä vaikuttaa ihan hienolta peliltä. Mutta kun noita Droideja on tulossa lähetustulkoon kaikilta muilta valmistajilta Nokiaa, RIMMiä ja Applea lukuunottamatta niin millä Moto erottuu muista, vaikkapa HTC:sta tulevaisuudessa? Vaikea on uskoa että Moto enää nousisi isoksi tekijäksi luureissa jos nyt ylipäätään selviää. Firma ennustaa ensi vuonna tekevänsä yhdellä kvartaalilla ehkä nollatuloksen, muuten tulee tappiota. Siis Droidista ja ensi vuoden ekalla kvartaalilla tulevista uusista älypuhelimista huolimatta.

Samsung ja LG hyötyivät molemmat halvasta wonista ja kasvattivat myyntiään ja markkinaosuuttaan vuoden takaiseen. Samsung kasvatti osuuttaan myös edellisestä lvartaalista ja nousi ekan kerran yli 20% markkinaosuuden. Viimeksi Motorola pystyi vastaavaan markkinaosuuteen silloin kuin Razr oli vielä kuuminta hottia. Samsung on kuin mini-Nokia. Luureja löytyy kaikista hintaluokista ja jopa kaikilla käytettävissä olevilla käyttöjärjestelmilläkin. 60.2 miljoonan luurin myyminen kvartaalissa tarkoittaa ja melkoisia skaalaetujakin. Marginaali Sampalla laski kuten LG:lläkin eli hieman kallistunut won ja markkinaosuuksien kahmiminen ei tullut ilmanettä kannattavuudesta piti tinkiä. Tuskin noilla firmoilla on kauheasti varaa enää tinkiä marginaaleistaan ja jos wonin vahvistuminen jatkuu tulee markkinaosuus ja marginaalit kääntymään jopa laskuun. Korean markkinatkin avautuivat jälleen kilpailulle joten kotimarkkinoilta kerätät muhkeat katteet ja marginaalit voivat olla vaarassa. LG myi sekin kunnioitettavat 31.6 miljoonaa luuria. Enemmän kuin SE ja Motorola yhteensä. Korealaiset ovat kuitenkin vahvoja ja ovat tulleet jäädäkseen ainakin TOP4:een elleivät TOP3:een.

3Q:lla voittajia olivat Apple, Samsung ja LG. Häviäjien leirissä erityisesti Motorola ja SE ja kyllä se Nokiakin sinne valitettavasti kuuluu. RIMM:llä oli tasapaksu kvartaali. Se taisi junnata paikoillaan.

Android vs Maemo aiheesta käydään muuten täällä mielenkiintoista keskustelua.

Google haastaa Nokian navigoinnissa

Maanantai 2.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Google Mapsistä on tähän asti puuttunut navigointi, nyt Android 2.0:n mukana se tulee. Ja Googlemaiseen tapaan navigointi on ilmainen loppukäyttäjälle, mutta se on mainosrahoitteinen. Käyttäjien vaihtoehdot lisääntyvät ja kilpailu kovenee.

Googlen navigoinnissa on hienoja toimintoja, joita puuttuu muista vastaavista. Koko konsepti perustuu siihen että Maps on webbiyhteydessä verkkoon ja googlen hakukoneeseen. Tämä on sekä etu että haitta. Ilman webbiyhteyttä ei google maps eikä navigointi toimi. Joten puhelimessa pitää olla käytännössä mobiililaajakaista jotta palvelu toimii ja sitä pystyy käyttämään. Syrjäseuduilla palvelua,  edes peruskarttoja, ei pysty käyttämään ollenkaan kun ei ole yhteyttä verkkoon. Ja ulkomailla Google Mapsin käyttö olisi taloudellinen itsemurha roaming maksujen takia. Entäs jos verkko on kuormitettu ja ratkaisevalla hetkellä menetät navigointiohjeet? Ja kun puhelin ei ole kiinni laturissa kuluu akku aika nopsaan,koska datayhteys on koko ajan päällä ja karttoja ladataan. Esim. jos olet vaikkapa kaupungilla kävelemässä tai bussissa jää navigointi lyhyemmäksi kuin Nokian vastaavassa palvelussa jossa ne kartat on jo valmiiksi laitteessa ja datayhteyttä ei tarvita.  Palvelu siis toimii käytännössä vain kaupunkiseuduilla ja kotimaassa ja silloin kun verkko ei ole kuormittunut ja pidempään käyttäessä vain silloin kun luuri on laturin päässä.

Se haitasta. Etuna tuossa on että että Googlen hakukoneen avulla paikkojen löytäminen on helppoa. Nokia Mapsissä joutuu syöttämään tarkan osoitteen ellei paikka sitten löydy POI-tietokannasta. Aika monesti olen ensin joutunut selvittämään luurin selaimella jonkun firman tms. osoitteen ja sitten syöttämään sen Nokia Mapsiin joka sitten opastaa perille. Googlen toteutus on mahtava, sanot ääneen että navigoi minut “kiinalaiseen ravintolaan” ja hakukonetta käyttäen laite opastaa sinut lähimpään. Ei tarvi tuijotella ruutua ajaessa vaan kertoo minne halutaan ja puhelin hoitaa loput.  Kun tuo tulee Maemolle tai Symbianille pitää itsekin testailla.

Google aikoo lisäksi pitkässä juoksussa irrottautua karttavalmistajista Navteqista ja TeleAtlaksesta laittamalla ihmiset tekemään itse kartat jotka Google tulee sitten omistamaan. Ideana on se että ihmiset omasta lähiympäristöstään päivittävät kartan. Lisäävät teitä, rakennuksia, POI-tietoja ja pitävät kartat ajan tasalla. Googlella on tähän työkalu jo olemassa. Saa nähdä ovatko ihmiset tälläisiin talkoisiin valmiita ja millainen on lopputulos jos kuka tahansa pääsee karttoja piirtämään.

Navigaattoreiden valmistajille tuo on paha uhka ja sitä se voi olla myös Nokialle. Pidän kuitenkin Nokian systeemistä jossa kartat ladataan etukäteen ja maksetaan navigoinnista sitten käytön mukaan. Ja mikään ei estä Nokiaa muuttamasta bisnesmalliaan myös mainosrahoitteiseksi ja jopa tekemään nykyistä enemmän rahaakin sillä. Miksei kuluttaja voisi hyväksyä että matkalla pisteestä A pisteeseen B Nokia Maps lukee sopivissa paikoissa navigointiohjeiden välissä mainoksia kuten radiossa. Mainokset voivat olla paikkaperusteisia tai sitten ihan yleisiä. Mainostaja siis maksaa navigoinnin käytön. Minä voisin siirtyä tuollaisen mallin käyttäjäksi. Ääniohjauksen haluaisin myös Nokian Mapsiin. Navigoinnin tulevaisuus on kännyköissä, erillisillä navigaattoreilla ei ole mielestäni tulevaisuutta.

Video Googlen navigoinnista Motorolan Droid luurilla:

Lokakuussa nähtiin rekyyli

Maanantai 2.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Kuten syyskuussa salkkukatsausta kirjoittaessa arvelinkin, tuli lokakuusta vaikea kuukausi ja se uumoilemani rekyyli sitten käynnistyi. Muutaman laskuvoittoisen pörssipäivän jälkeen lokakuu alkoi rullaamaan ihan mukavasti mutta kääntyi sitten lopulta laskuun ja tätä nykyistä laskurekyyliä on kestänyt nyt parisen viikkoa. Rekyyli iski melkein kaikkiin salkkuin osakkeisiin ja kun salkkuni painoltaan suurin osake, Nokia, oli siellä laskijalistan kärkipäässä tuli salkun arvo alas kuukaudessa 7%. Edelleen ollaan kuitenkin viime vuoden lopulta sellaiset 44% plussalla eli ihan mainio vuosihan tämä on toistaiseksi ollut.

Lokakuun sankariosakkeet salkussani – lista on melkein yhtä lyhyt kuin “Ruotsalaiset sotasankarit kautta aikojen” – listaus:

  • Uponor + 9%
  • FXI EFS (Kiina) +2%
  • EWZ ETF (Brasilia) +2%

Ja sitten luuseriosasto (listataan vain kuusi pahinta):

  • Stockmann B -3%
  • IFN ETF (Intia) -3.5%
  • PBD -7%
  • Fortum -8%
  • Nokia -14%
  • Rautaruukki -15%

Nokia oli jälleen pettymys, suuri pettymys. Saa nähdä riittääkö kärsivällisyys tämän kanssa vai päädynkö myymään. Lokakuun aikana tuli Nokian kannalta huonoja uutisia aika paljon, Apple lisäsi myyntiään melkoisesti ja teki iPhonella käytännössä saman liikevaihdon kuin Nokia koko älyluuriarsenaalillaan, Samsung ja LG lisäsivät markkinaosuuttaa halvan wonin siivittämänä  marginaalejaan uhraten ja Googlen Android sai uuden, 2.0, version ja markkinoille on tulossa paljon luureja jotka tätä käyttävät. Googlen mainosrahoitteinen (käyttäjille ilmainen) ja Android 2.0:aan sisältyvä navigaatiosovellus saattaa uhata Nokian navigaatiolisensseistä tulevaa tulovirtaa. Lisäksi Nokian N900 myöhästyi nyt aikankin pari viikkoa markkinoille tulosta. Oli siellä positiivisiakin asioita mutta kurssilaskun myötä mielessä on ne negatiiviset. Pettääkö markkinoilla usko Nokiaan? Mikä on Nokian vastaisku? Rautaruukki, joka teki huomattavasti odotettua huonomman tuloksen, oli toinen pettymys. Tämä avaa osakkeen osalta lisätankkausmahdollisuuksia. Tosin en tee nyt lisätankkausta vaan pyrin maksamaan nykyisen velkavivun pois ja toisaalta aion osallistua Kemiran merkintäoikeusantiin. Lokakuun aikana en siirtänyt palkkatililtä yhtään rahaa osakesalkkuun. Marraskuun aikana tulen näitä tilisiirtoja taas tekemään.

Mitenkä salkku pärjäsi indeksejä vasten? Huonosti!! OMX Helsinki Cap laski 4.5%, Nasdaq 3.6% ja S&P500 2% ja salkkuni siis 7%. Syynä on Nokian iso painoarvo ja osakkeen erityisen huono kehitys.

Öljyn hinta oli lokakuun aikana nousussa ja ylitti jopa 80 dollarin rajan päätyäkseen 77 dollariin. Venäjä ja Brasilia ETF:t hyötyvät tästä kehityksestä kyllä pitkässä juoksussa. 12kk euribor pysyi käytännössä ennallaan kuukauden takaiseen, dollari heikkeni 0.5% kuun aikana 1.4706 euroon. Baltic Dry Index oli vaihteeksi nousussa.

Blogissani kävi lokakuussa lukijoita ihan mukavasti mutta pikkaisen jäätiin syyskuun lukemista. Eri käyntejä oli kuukauden aikana yhteensä 9 810. Kautta aikojen 3. paras lukema blogin historiassa

Marraskuussa uskon rekyylin loppuvan, mutta en lähde arvailemaan sen syvyyttä. Analyytikot tuntuvat odottavan aika yleisesti sellaista 10-15% laskua indekseissä eli nyt oltaisiin ehkä puolivälissä tai kolmasosassa rekyylissä menossa. En edelleenkään aio myydä mitään, mutta en kyllä ostaakaan ellei tässä nyt jotain täysin outoa tapahdu. Kemiran antiin tosin osallistun. Joulukuussa uskon nousun jatkuvan.

Metsolta vahva 3Q tulos

Sunnuntai 1.11.2009 kirjoittanut Laimea Silli

Metso näytti nenää kaikille analyytikoille loistavalla tuloksellaan ja nousi torstaina parisen euroa eli yli 19 euron. Muutamia poimintoja, kertauksena kannattaa ehkä lukaista 2Q tuloksen yhteydessä kirjoittamani juttu:

  • Uusia tilauksia saatiin heinä-syyskuussa 1 031 miljoonan euron arvosta, mikä oli 54 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (Q3/08: 2 246 milj. e). Edellisellä kvartaalilla uusia tilauksia tuli 1020 miljoonan edestä eli hieman 3Q:lla vauhti kiihtyi
  • Tilauskanta pieneni 18 prosenttia joulukuun 2008 lopusta ja oli syyskuun lopussa 3 340 miljoonaa euroa (31.12.2008: 4 088 milj. e). Tilauskanta pieneni myös edelliseen kvartaaliin nähden melkein 200 miljoonalla eurolla eli tämä indikaattori osoittaa edelleen laskua
  • Liikevaihto laski 22 prosenttia ja oli 1 196 miljoonaa euroa (Q3/08: 1 528 milj. e). Liikevaihto laski myös edelliseltä kvartaalilta viitisenkymmentä miljoonaa. Tämäkin indikaattori osoittaa vielä laskua
  • Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) oli 124,6 miljoonaa euroa eli 10,4 prosenttia liikevaihdosta (Q3/08: 180,7 milj. e ja 11,8 %). Liikevoitto (EBIT) oli 114,1 miljoonaa euroa eli 9,5. Edellisellä kvartaalilla 74. miljoonaa euroa 6% marginaalilla ja nyt siis tuohon tuli huikea parannus. Vuodentakaisista luvuista toki vielä jäätiin selvästi mutta Metso ylitti odotukset kirkkaasti. Erittäin positiivinen indikaattori
  • Osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa (Q3/08: 0,69 e). Analyytikkojen odotukset liikkuivat 0.25 eurossa. Edellisellä kvartaalilla osakekohtainen tulos oli 0.26 euroa. Huikea parannus siis molempiin nähden
  • Vapaa kassavirta oli 249 miljoonaa euroa (Q3/08: 91 milj. Vahva käänne tässä nähtävillä etenkin kun 2Q:lla vapaa kassavirta oli vain 80 miljoonaa euroa
  • Tilauksia peruuntui vähän 3Q:n aikana: aikaisemmin saatuja tilauksia peruuntui tilauskannasta kolmannella neljänneksellä noin 20 miljoonaa euroa. Suurin osa peruutuksista liittyi maarakennuslaitteisiin

Metso siis ylitti tuloksen osalta ennusteet kirkkaasti ja osake nousi ansaitusti. Metso myös uskoo että pohjat on nähty kuten CEO Eloranta on jo aiemminkin todennut: “Näemme ensimmäisiä merkkejä saavuttaneet alhaisimman pisteen markkinakysynnässäuskomme että olemme saavuttaneet alhaisimman pisteen markkinakysynnässäViimeisen vuoden aikana olemme vahvistaneet huomattavasti pitkän aikavälin kilpailukykyämme ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja koko Metsossa. Uskomme, että olemme tehneet valtaosan vaadittavista toimenpiteistä kulurakenteemme ja kapasiteettimme mukauttamiseksi vastaamaan lähitulevaisuuden kysyntää. Olemme siirtämässä painopistettämme myyntiin ja vahvistamme tuote- ja palvelutarjontaamme. Näillä toimenpiteillä varmistamme, että Metso selviytyy voittajana tästä laskusuhdanteesta“. Toisaalta Metso ennustaa liikevaihtonsa laskevan edelleen ensi vuonna.

Metson tulos saattaa ensi vuonna hieman parantua tästä vuodesta vaikkakin liikevaihto laskee. Vuonna 2011 pitäisi kasvun taas alkaa ja samalla alkavat osingot myös kasvaa roimaa vauhtia. Pitkän tähtäimen salkkuun tämä on erinomainen ostos juuri nyt.