Motorola ottaa lukua

By Laimea Silli

Motorola ja sen osakkeenomistajat saivat sitten tarpeekseen. Gorillan puristus alkoi tuntua niin pahalta että irti oli päästävä.  Motorola aikoo irrottaa kännykkätoimintonsa erilleen muusta yhtiöstä eli Motorola yhtiöittää kännykkätoimintonsa. Tavoitteena lienee joko tuoda yhtiö pörssiin tai todennäköisimmin hankkitua koko roskasta eroon myymällä se. Potentiaalinen ostaja voisi tulla ehkäpä idän suunnalta. BenQ-Siemens kimppa tuhosi noiden yhtiöiden yhteenlasketun markkinaosuuden, ei tällä xxx – Motorola kimpalla yhtään sen parempi alkuasetelma ole. Motorola on pahoissa vaikeuksissa juuri nyt ja tämä yhtiöittäminen kuvaa sitä että nopeaa käännettä ei ole. Moton luurit tekevät koko vuoden tappiota, markkinaosuus laskee, parhaat työntekijät lähtevät, tuoteportofolio ei parane. Synkältä näyttää, niin paitsi tietysti meidän Nokian omistajien kannalta. Meille tämä kyllä sopii. Nokia nousikin eilen jo aika reippaasti ja tänään nousu on jatkunut ja muukin pörssi on ollut todella pirteä.

Jim Cramerin näkemys Motorola vs. Nokia

Ericsson teki odotuksiani paremman tuloksen ja kasvoi kokonaisuudessaan 3Q:lta  4Q:lle saman mitä NSN. Tulos ja marginaalit laskivat mutta odotin isompaa laskua. Yhtiö ilmoitti myös aloittavansa kustannussäästöt ja Ruotsista 1000 saa lähteä. Sijoittajille tämä ei riittänyt ja kurssi on muutaman prosentin laskussa.
Microsoft  ilmoitti juuri ostavansa Yahoon. Se tarjoaa peräti 45 miljardia dollaria Yahoosta. Mielenkiintoista. Yksi suurimmista yrityskaupoista vuosiin.

Omaan salkkuun tankkasin pienen siivun Wärtsilää tänään.

Avainsanat: , , , , ,

Jätä kommentti