Tätä on jo odotettukin. Stockka tiedotti tänään järjestävänsä suunnatun 5.6 miljoonan osakkeen osakeannin joka laimentaa omistuksia 9.9%. Annilla Stockmann nostaa selvästi omavaraisuusastettaan tavoitteidensa mukaiselle tasolle. “Suunnattu anti mahdollistaa Yhtiön nykyisen omavaraisuusasteen parantamisen, mikä yhdessä tulevien tilikausien voittojen kanssa mahdollistaa Yhtiön saavuttavan tavoitteeksi asettamansa vähintään 40 prosentin omavaraisuusasteen“. Sijoittajat ovat tätä osin pelänneet ja sen laimennusvaikutuksia. Hallituksella oli valtuutus järjestää 15 miljoonan osakkeen asti ja nyt näyttäisi siltä että 5.6 miljoonan osakkeen anti riittää eli laimennusvaikutus on huomattavasti ehkäpä pelättyä pienempi. Kurssi voi nousta tämän seurauksena. Aikataulu tälle on kyllä erikoinen sillä tiedotteen mukaan anti päättyy jo huomenna ja se siis myös alkaisi huomenna?! Se tuossa tiedotteessa jäi mainitsematta että kenelle tuo anti on suunnattu ja että saako nykyiset osakkeenomistajat merkkareita.
*Update* Anti päättyi ja antihinta oli 24.5 euroa.
Avainsanat: Stockmann
Perjantai 14.08.2009 kello 17:13 |
[...] euroa jolla se vähentää velkaansa jota se on jonkun verran onnistunut jo keventämäänkin, edellinen anti oli viime vuoden kesäkuussa. Pitkäaikaiset velat vuoden [...]