Tänäänkin tuli useampi tulosvaroituksia listatuilta Suomi-firmoilta. Eräs näistä oli Componenta. Kansainvälisen talouskriisin seurauksena markkinatilanne on heikentynyt edelleen useilla Componentan asiakastoimialoilla. Tämän seurauksena Componenta jatkaa jo aiemmin aloitettuja sopeutustoimenpiteitä supistamalla tuotantoaan väliaikaisesti vastaamaan vähentynyttä kysyntää. Kokonaisuudessaan vuokratyövoiman vähennysten sekä lomautusten ja irtisanomisten yhteisvaikutus on 1 600 henkilöä. Lisäksi alihankintaa vähennetään aiemman ilmoituksen mukaisesti 200 henkilön työpanosta vastaavasti. Componentan henkilömäärä syyskuun 2008 lopussa mukaan lukien vuokratyövoima oli 5300. 4Q:lla liikevaihto supistuu ja Componenta tulee tekemään turskaa. Mutta edelleen tänä vuonna voitto ja liikevaihto ovat selvästi viimevuotisia paremmat. Jos oikein tiukka paikka tulee on firmalla vielä käyttämättömiä lainoja 71 miljoonan euron edestä.
Myös PKC ilmoitti huonoja uutisia. Se aikoo lakkauttaa Pihkovan johdinsarjatehtaan Venäjällä tappiollisena. Ilmeisesti tuonatomääriä supistetaan n.40%
Oli siellä pari positiivisempaakin uutista. Metso oli saanut Meksikosta pehmopaperin valmistuslinjatilauksen (arvoa ei ilmoitettu) sekä jauhatuslaitteistotilauksen (40 miljoonaa) Norilsk Nickelille Venäjälle joka valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. Kemiran Tikkurila jatkoi viimeaikaisia yritysostojaan, tällä kertaa se myyntiyhtiö Slovakiasta. Viime viikollahan Tikkurila osti ison maalikaupan Tukholmasta. Nyt on ostajan markkinat, varmasti ihan hyvä aika laajentua. Samoin Tecnomen ilmoitti ostaneensa Intialaisen softafirman joka toimittaa operaattorien käyttämiä softaratkaisuita.
Wednesday 28.01.2009 at 23:01 |
[...] pystynyt yllättämään positiivisesti 4Q:lla. Componentakaan ei kuulu tähän ryhmään. Se teki varoituksensa mukaisesti 4Q:lla tappiota. Ja reilusti sitä tappiota [...]