Nokian kaksipäiväinen Developers Summit pyörähti käyntiin Monacossa. Yhtiö julkaisi mm. Maemo5 SDK:n sekä SDK:n myös N97:lle. Softantekijät pääsevät siis jo nyt koodaamaan sovelluksiaan Maemo 5 alustalle vaikka sitä tukevia laitteita ei ole edes julkaistu vielä. Julkistamista tuskin tarvii enää kauaa odottaa kun SDK on jo ulkona. Kannattaa katsella tuo video tuosta ylemmästä developers summit linkistä. Nokia ilmoitti tänään keskittävänsä palveluitaan Oveen. Mm. N-Gage pelit tulee saataville Ovi Storeen ja Nokia aikoo avata kolmansille osapuolille parempia mahdollisuuksia integroida omia palveluitaan Oven päälle. Eli Ovi toimisi platformina sekä Nokian omille ja itsekehittämille palveluille että myös kolmansien osapuolien kehittämille palveluille. Kuulostaa hyvältä. Todella hyvältä. Jos tuon nyt oikein ymmärsin. Lisäksi Nokian luurit tulevat tukemaan helposti myös muita medianjakopalveluita kuin Nokian omia ja erilaisia sosiaalisia palveluita (kuten Facebook). Täällä vielä lisää infoa päivän julkistuksista ja uutisista.
Nokia myös kertoi lisätietoja WRT (Web run time) widget tuestaan joilla pitäisi olla todella nopeaa toteuttaa pieniä applikaatioita.
Ensi kuussahan aukeaa Nokia Ovi Store ja sitten alkaa applikaatiot liikkua.
Tags: Developers summit, Maemo5, Nokia, Nokia N97, SDK, WRT widget
Wednesday 29.04.2009 at 19:16 |
Ja niin otettiin vihdoin mallia Applelta, joka on ollutkin niin paljon kauemmin puhelinmarkkinoilla, että ilmankos sillä toimivat systeemit onkin.
Wednesday 29.04.2009 at 19:28 |
Kommentin pointti meni kyllä pikkaisen ohi. Olikohan kommentin antaja edes puolitosissaan? Ei tämä nyt ensimmäinen kerta ollut kun Nokia julkaisi tuotteilleen SDK:n. Ja näitä sovelluskehittäjätapahtumia on ollut ennenkin. Ihan siis business as usual.
En nyt oikein ymmärrä että miten tässä Applesta mallia otettiin mutta Applefanaatikkojen mielestä Apple on tehnyt kaiken ensin ja muut kopioivat perässä. Koska muuten Apple alkaa tukea sellaista modernin käyttöjärjestelmän ominaisuutta kuin moniajo siinä jeesusluurissaan? ja ihan oikea moniajo eikä mikään ihmeellinen viritys mikä siinä uusimmassa iPhone käyttisversiossa on tulossa.
Wednesday 29.04.2009 at 19:37 |
Nokialla oli useita eri foorumeita jakaa ohjelmia ja palvella käyttäjiään. Mitä viddua? Miksi? Minulla on Nokia E71 ja on se ihme juttu, että pitää olla Download!:ia, MOSH:ia ja vasta nyt ymmärrettiin keskittyä yhteen, kun Apple sen näytti. Toivottavasti saavat homman toimimaan käyttäjän kannalta helposti ja nopeasti, koska minäkin käytän Nokiaa.
Tuo sun ennakkoasenteesi on melkein täydellinen esimerkki nokialaisuudesta.
Wednesday 29.04.2009 at 19:37 |
Niin, enkä minä tiedä mitään tekniikasta tai SDK:sta. Se ei ollut pointti.
Thursday 30.04.2009 at 9:32 |
Niin Anssi, jos juttu kertoo että Nokia panostaa sovelluskehittäjiin ja sitten joku Applefanaatikko tulee ja kertoo että hienoa että Nokia ottaa tässä mallia Applesta niin minkälaisen muunlaisen vastauksen kuvittelet saavasi. Jos kommenttisi oli tuota sovelluskauppaa koskeva niin olisit maininnut. Se oli mulla lähinnä sivulauseessa.
Kieltämättä tuollainen applikaatiokauppa on mainio juttu käyttäjän kannalta. Nokiallahan on tuollainen ollut Maemo-puolella jossa keskitetystä paikasta voi latailla applikaatiot helposti ja mukavasti luuriin. Ja nyt sama tulee Noksun S60-luureihin (en nyt muista palveleeko se myös S40:tä). Ja tulee generoimaan mukavasti lisää rahavirtaa Nokialle ja sovelluskehittäjille ja käyttäjät saavat mukavasti ha helposti softat asennettua. win-win-win.
Sinällään applikaatioita on voinut asennella Symbianiin kuten PC:hen ohjelmia eli ei ole mitään keskitettyä paikkaa mistä softaa asentaa vai aivan samalla tavalla voit asentaa sitä mistä haluat ja etsiä googlella niitä. Apple tuli ja muutti tämän ja näytti että keskitetyssä sovelluskaupassa on järkeä ja ideaa.
Thursday 30.04.2009 at 9:56 |
Vai on Nokialla ollut Maemo-puolella jo ollut tuollainen keskitetty paikka, josta voi helposti ja mukavasti latailla applikaatiot? Mikä Maemo? Tietääkö yksikään kuluttaja siitä mitään?
Minä nokialaisen käytättäjänä en voi kuin hämmästellä miten paljon helpommaksi iPhonen KÄYTTÄJÄN elämä on tehty.
Mielenkiintoiseksi käy miten HELPPONA Nokian softakaupan käyttäminen käyttäjälle näkyy. Nokialla on mallejakin niin monta, että siitä jo tulee hankaluuksia: “Tämä softa ei nyt käykään tähän sun luuriin, ole hyvä ja osta uusi Nokia 9999i, siinä toimii!”
Olen pahoillani, jos epäonnistuin keskustelun avaamisessa. En voi kuin ihmetellä tuota asennettasi, “applefanaatikko”, voi hyvää päivää siihen kannattaakin ensimmäisenä tarttua. Näkisit sen yli sinäkin. Käytän Nokiaa, mutta hämmästelen miten paljon helpommalta asiat applepuolella näyttävät.
Yhdeksän kuukautta App Store auki ja miljardi latausta. Ei paha vai mitä? Mitä veikkaat, montako Nokian älypuhelinta enemmän markkinoilla on ja montako latausta Nokialaisiin on tehty? Mielenkiintoiseksi käy ladataanko Ovi Storesta 9 kuukaudessa moninkertaisesti enemmän, onhan nokialaisia älyluurejakin moninkertaisesti markkinoilla.
Saturday 25.07.2009 at 12:48 |
[...] softaa QT:llä vaikkapa S60:lle niin se toimii sellaisenaan myös Maemo-laitteessa. Sinällään Nokia on jo julkistanut SDK:n (softankehitysympäristön) Maemo 5 laitteille. Intelin OMAP3 prosessoriperhe ja sen seuraaja OMAP4 mahdollistavat todelliset superkännykät ja [...]