Meinasi mennä niinsanotusti kaakaot rinnuksille kun vilkaisin blogin kävijätilastoja. 1845 kävijää tänään kello 19:15 mennessä. Yleensä näitä juttuja on lisäkseni lueskellut sellaiset 130-200 eri kävijää keskimäärin päivässä, parhaimpina päivinä jopa useita satoja mutta tänään tosiaan on serverit hohkanneet punaisina. Harmi että kyseinen serveri sijaitsee todennäköisesti jossain USAssa, muuten tämä olisi selvä ostosignaali Fortumin osakkeille.
Veikkaan että illalla tulee vielä muutama sata kävijää vielä lisää. Mistä moinen äkkinäinen yleisörynnistys? Eilen kirjoittamani lyhyt tiivistys Nokian Developers Summitista vaiko tiistaipäivän tulossadon tiivistys? Ei, vaan Pörssisäätiö oli listannut kotisivuilleen viisi blogia joita heidän mielestään kannattaa seurata ja olivat perhana listanneet tämän blogin yhdeksi niistä
Ihan hienoa ja mieltälämmittävää. Tällä tunnustuksella jaksaa taas tätä harrastusta jatkaa. Pörssisäätiö mainosti juttua vielä Arvopaperin AP-areenalla ja myöhemmin sitten Kauppalehti vielä uutisoi tämän pörssisäätiön jutun ja väkeä alkoi virrata kuin wappuaattona simaa.
Saas nähdä kuinka moni tänään tänne löytäneistä jatkaa blogin lukemista vai riittikö tämä kertakäynti. Kiitokset jokatapauksessa Pörssisäätiölle ja Petteri Nummiselle. Täytyykin lisätä Pörssisäätiön linkki blogini linkkilistaan. Siellä tulee vierailtua aina silloin tällöin. Kun ja jos täällä tulevaisuudessa entistä runsaslukuisimpina käytte niin toivoisin että kommentoisitte myös noita juttuja jos löydätte jotain toisenlaista näkökantaa samaan juttuun tai jotain lisäinformaatiota. Näin saadaan tästä vielä toimivampi ja kiinnostavampi saitti. Kiitoksia.
Pahoittelut kaikista tähän asti tehdyistä kielioppi- ja kirjoitusvirheistä ja tulevistakin jo näin etukäteen. Äidinkielenopettajani varmaan häpeää jossain
Sitten pörssiin jossa vallitsee suoranainen sikabull. Liekö pahimmat pelot sikaflunssan leviämisestä tai vaarallisuudesta helpottaneet ja säikyimmät sijoittajat ovat uskaltaneet pois kellaristaan, mutta kurssit laulaa laaja-alaisesti. Siitä huolimatta että USAsta tuli järkyttävän huono BKT lukema 1Q:lle. BKT laski 6.1% vuodentakaisesta kun ekonomistien odotuskeskiarvo liikkui jossain 5.1% pinnassa. Olihan tuo lukema tietysti parempi kuin 4Q:lla jolloin laskua tuli 6.3% joten tilanteen paheneminen on hidastunut.
Täytyy sanoa etten ihan aina ymmärrä näitä pörssin liikkeitä. En oikein ymmärtänyt tuota viime loppuvuoden syöksyä enkä etenkään maaliskuun romahdusta mutten mä tätäkään ymmärrä. No toki Siemensin tänään julkistettu tulos oli odotettua parempi ja luottamusdatan koheneminen. Mutta näillä mennään. Ja toki olen tyytyväinen noususta kun sijoitusasteeni on se liki 100%. Pientä velkavipua olen muuten edelleen tässä miettinyt. Luulisin että se olisi hyvä idea vieläkin.
Uponor julkisti tuloskatsauksensa tänään ja murheellista katsottavaahan se oli. Tappiota tuli milli ja liikevaihto laski 27%. Näkymät säilyivät ennallaan mikä oli se positiivinen osa raporttia tosin ei kauhean varmaan vaikutelmaa saanut siitäkään vai mitä sanotte tästä: “Rakentamisen ja asumisen markkinoiden ennustettavuus on vaikeaa, koska niin moni asia riippuu maailmantalouden kokonaiskehityksestä, eikä tammi-maaliskuun hiljaisen sesongin perusteella voi tehdä koko vuotta koskevia johtopäätöksiä“. Hivenen on kiire juuri nyt joten tämän syvällisempää juttua ei nyt irtoa, mutta Uponor meni aikalailla odotuksiin ja ihan lähitulevaisuudessa ei paljon parempaa ole näkyvissä kuten ei ylipäätään rakennusalalla. Tarkoitukseni on edelleen tankata Uponoria tulevaisuuden kurssinousua ja osinkoja varten mutta sen kanssa ei ole kyllä kiire. Tänään kurssi nousi muun pörssin mukana 3.25%.
*UPDATE* Lopulta kävijämääräksi muodostui 2382 eri kävijää
Tags: Kauppalehti, Pörssisäätiö, Uponor
Wednesday 29.04.2009 at 20:26 |
Onneksi olkoon ansaitusta huomiosta!
Thursday 30.04.2009 at 9:33 |
Kiitos
Monday 1.06.2009 at 20:43 |
[...] blogini säännöllisen vierailunsa kohteeksi etenkin tuon pörssisäätiön ja kauppalehden huhtikuun lopulla julkaistun jutun jälkeen. Siitä lähtien on kävijöiden määrä ollut selvästi aiempaa suurempi ja toukokuussa tehtiin [...]
Friday 20.11.2009 at 0:13 |
[...] Taitaa olla blogin kautta aikojen toiseksi paras päivä kävijämäärällä mitattuna. Paras on tämä. Yleensä täällä käy sellaiset 300-500 kävijää päivässä. Jälleen kerran Henri Elon [...]