Nordnet ostaa eQ Onlinen

Islantilaisten turskatroolaajien jättisaalis päätyi Nordetille naurettavalla 37 miljoonalla eurolla. Arvopaperi-lehden mukaan eQ:lla on käteistä 25 miljoonaa euroa eli käytännössä Nordnet maksoi eQ:sta vain 12 miljoonaa euroa. Ne maksoivat eQ:sta pari vuotta sitten 260 miljoonaa euroa. Komea nuotallinen turskaa!! Naurettavan halpahan tuo eQ nyt oli ja kertoo osaltaan siitä että Suomi on edelleen pääomaköyhä maa. Miksi Suomesta ei löytynyt sijoittajia jotka olisivat laittaneet tuon 12 miljoonaa euroa kiinni ja ostaneet erinomaisen välittäjän itselleen? Toisaalta miksi islantilaiset eivät listauttaneet yhtiötä pörssiin josta olisivat varmasti saaneet enemmän kuin tuon 12 tai 37 miljoonaa? Outoa…

No omistaja vaihtui ja se on toivottavasti positiivinen juttu. Uskon ja toivon että uusi omistaja Nordnet ei sulje eQ:n palvelua ja jatka vain nykyisellä kaupankäyntialustallaan. Jos näin kuitenkin käy, niin todennäköisesti pitäisi harkita muita vaihtoehtoja. Uskon ja toivon että eQ:n palveluja kehitetään edelleen mutta toki riski jonkinlaisille muutoksille on olemassa sillä miksi Nordet haluaisi ylläpitää kahta erillistä järjestelmää periaatteessa samalle palvelulle. Tulee kalliiksi. Nyt se sai ehkäpä pahimman kilpailijan pudotettua pois ja halvalla ja seuraavaksi se voisi halutessaan yhdistää palvelut samalle niitä heikentäen ja jopa nostaa pikkaisen hintoja. Siksi olisikin hyvä että joku muu kuin Nordnet olisi ostanut eQ:n, parasta olisi ollut että eQ:n käyttäjät itse omistaisivat oman välittäjänsä. En usko että kilpailuviranomaiset tätä kauppaa tulevat kaatamaan.

Advertisement

Tags: ,

One Response to “Nordnet ostaa eQ Onlinen”

  1. R.I.P eQ Online « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    [...] Ladan kyytiin sitä näköjään pitää hypätä. Tässä kävi kuten vähän pelkäsinkin ja Nordnet sulkee eQ:n erinomaisen alustan ja poimii sieltä vain joitakin ominaisuuksia omaan [...]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.