Nokia tuo Nokia vie

By Laimea Silli

Eilen Nokia toi kun kurssi nousi n. 6% (laajalla rintamalla nousivat kurssit muutenkin) ja tänään Nokia vei kun kurssi laski 14.68% tulosjulkistuspettymyksen myötä. Tämmöistä on Nokia-sijoittajan elämä. Mikä sitten tuloksessa mätti? Ei kartakaikkiaan mikään, tulos oli olosuhteisiin nähden erinomainen. Vika oli lähitulevaisuuden näkymissä. Vilkaistaan ensin niihin positiivisiin asioihin.

Nokia onnistui kääntämään kvartaalituloksensa kasvuun sillä viisi peräkkäistä kvartaalia (quarter-on-quarter) laskenut raportoitu tulos (IFRS) kääntyi nyt nousuun.  Ja nousussa jatketaan seuraavillakin kvartaaleilla. Käänne siis on tapahtunut. Uskoakseni 4Q:lla ylitetään jopa vuoden takainen 0.15 euron raportoitu epsi ja siitä eteenpäin kasvetaankin uskoakseni pitkään Y-on-Y lukuja verrattaessa. Vuodentakaisiin lukuihin verrattuna luvut ovat luonnollisesti aika karut sillä liikevaihto laski 24.6% ja raportoitu tulos (IFRS) peräti 71%. Kertaeristä putsattu tulos laski sekin peräti 62.3%. Raportoitua tulosta kuitenkin syntyi 427 miljoonaa euroa (NSN ja Navteq tekivät raportoitua tappiota) ja kertaeristä putsattua tulosta tuli 775 miljoonaa euroa.

Kännykkädivisioonan marginaali nousi 12.2%:iin 1Q:n 10.4% pohjistaan. Markkinaosuus nousi 38%:iin. Yhdistelmäluureissa (älypuhelimet) markkinaosuus nousi jo toista kvartaalia peräkkäin 41%:iin 16.9 miljoonalla (13.7 miljoonaa 1Q:lla) myydyllä yhdistelmälaitteella. 4Q 2008:lla markkinaosuus oli 31% ja 1Q2009:llä 38% joten selvää toipumista on havaittavissa ja uskon että 3Q:lla osuus jatkaa nousussa N97:n, N86:n, 5800 Express Musicin ja sen 3q:lla myyntiin tulevan pikkuveljen 5530:n  ja E-sarjan uutuuksien myötä. Sekä Nokian Kallasvuo että Simonson näkevät matkapuhelinmarkkinoiden pohjien löytyneen ja varastotilanteen korjaantuneen.

Navteq kasvoi selvästi ja teki hyvää tulosta alaskirjaukset poislukien, samoin NSN vääntäytyi plussalle vaikka liikevaihto tulikin alas rapiat 20%. Itseasiassa kaikkien tulosyksiköiden liikevoittoprosentit kasvoivat.

Muutamia poimintoja tulosjulkistuksesta:

  • Matkaviestinmarkkinoiden arvioitu kappalemääräinen myynti oli 268 miljoonaa laitetta eli 12 % vähemmän kuin vuoden 2008 toisella neljänneksellä ja 5 % enemmän kuin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä.
  • Nokian matkaviestimien kappalemääräinen myynti oli 103,2 miljoonaa laitetta eli 15 % vähemmän kuin vuoden 2008 toisella neljänneksellä ja 11 % enemmän kuin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä.
  • Nokian arvioitu matkaviestinmarkkinaosuus oli 38 % ja se laski vuoden 2008 toisen neljänneksen 40 %:sta ja nousi vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen 37%:sta.
  • Nokian matkaviestimien keskimääräinen myyntihinta laski 62 euroon, kun se vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä oli 65 euroa.
  • Nokia toimitti markkinoille 4,6 miljoonaa Nokia Nseries -laitetta ja 4,7 miljoonaa (yhteensä 9.3 miljoonaa) Nokia Eseries -laitetta vuoden 2009 toisella neljänneksellä, kun vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä se toimitti markkinoille yhteensä 8,2 miljoonaa Nokia Nseries- ja Nokia Eseries -laitetta.
  • NAVTEQin liikevaihto oli 147 miljoonaa euroa ja se kasvoi 11 % vuoden 2009  ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. NAVTEQin ei-IFRS-liikevoittoprosentti oli 12,8 (3,7 vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä)
  • Liiketoiminnan kassavirta oli 716 miljoonaa euroa
  • Kassa ja muut likvidit varat olivat yhteensä 7,0 miljardia euroa 30.6.2009
  • Sankaripuhelin 5800 Express music myi 3.7 miljoonaa kappaletta. Laite on myynyt yhteensä jo 6.8 miljoonaa kappaletta . N97:n myynti on lähtenyt hyvin käyntiin ja 2Q:lla ehdittiin myydä jo 500 000 laitetta huolimatta pienistä tuotantomääristä.

Sitten siihen pettymykseen joka romahdutti Nokian kurssin… Nokia ennustaa seuraavaa:

  • Nokia arvioi, että toimialan kappalemääräinen matkaviestinmyynti vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä pysyy suurin piirtein samalla tasolla tai kasvaa hieman vuoden 2009 toisesta neljänneksestä –> selvä pettymys. Odotus oli että 3Q:lla tulee selvää kasvua 2Q:n nähden.
  • Nokia arvioi matkaviestinmarkkinaosuutensa vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä pysyvän suurin piirtein vuoden 2009 toisen neljänneksen tasolla –> selvä pettymys. Odotuksissa oli markkinaosuuden kasvu
  • Nokia arvioi nyt matkaviestinmarkkinaosuutensa vuonna 2009 pysyvän suunnilleen samansuuruisena vuoteen 2008 verrattuna. Aiemmin Nokia tavoitteena oli kasvattaa matkaviestinmarkkinaosuuttaan vuonna 2009 vuoteen 2008 verrattuna –> selvä pettymys
  • Nokian tavoitteena on nyt, että Devices & Services -ryhmän ei-IFRS-liikevoittoprosentti pysyy vuoden 2009 toisella puoliskolla suunnilleen samalla tasolla kuin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Nokian tavoitteena oli aiemmin, että Devices & Services -ryhmän ei-IFRS -liikevoittoprosentti olisi 13-19 vuoden 2009 toisella puoliskolla. –> tämä on se isoin pettymys ja näkyy viivan alla pahasti.
  • Samaten NSN näkee nyt markkinaosuutensa laskevan lievästi vuonna 2009. –> pettymys
  • USA oli jälleen suuri pettymys Nokialle sillä Nokia myi siellä vain 3.2 miljoonaa (1Q:lla 3.4) luuria missä on pahasti laskua vuodentakaiseen 4.5 miljoonaan. Vielä enemmän vuodentakaisesta prosentuaalisesti laski myynti Latinalaisessa Amerikassa eli peräti 41.8%. Siellä kuitenkin toivuttiin jo vahvasti 1Q pohjista.

Näyttää siltä, kuten Kallasvuo totesikin earnings callissa, että Nokian kilpailuympäristö kiristyy entisestään. Kun markkina kuitenkin kasvaa ja markkinaosuus pysyy ennusteissa ennallaan pitäisi marginaalinkin nousta mutta Nokia ilmeisesti joutuu käyttämään hinta-asetta. Onko tarkoitus antaa kuolinisku alan heikoimmille toimijoille kuten Motorolalle ja SonyEricssonille ja koittaa hillitä LG:n ja Samsungin menoa? Kun Nokia nyt ampui alas odotuksesta paremmasta 2H:sta ja nopeasta toipumisesta ja ilmoitti kilpailun entisestään kiristyvän ei kurssinousuakaan ole lähitulevaisuudessa odotettavissa ellei Nokia julkista uusia erittäin kilpailukykyisiä tuotteita. Syyskuun alussa tuo on toki mahdollista sillä Nokian perinteisessä Nokia World tapahtumassa 2. ja 3.9 tulee firma taatusti esittelemään uusia luureja ja tuotteita ja todennäköisesti ne tärkeimmät joulumarkkinoille tulevat uutuutensa. Mutta siihen asti ei taida paljon päivä paistaa Nokia-sijoittajan risukasaan. Voi olla että näistäkin lukemista vielä lasketaan. Toivottavasti Nokia onnistuu yllättämään markkinat positiivisesti 3Q tulosjulkistuksessa kun odotuksia on nyt reivattu alas.

Mutta edelleen pitkässä juoksussa näen Nokiassa paljon potentiaalia. Analyytikoiden arvioiden mukaan markkina kasvaa ensi vuonna 10% ja vuonna 2011 yli 20% ja uskon että Nokia saa OVI-palvelunsa ja mallistonsa ylipäätään melkoiseen iskuun ja iskemaan kaikilla rintamilla. En aio myydä.

Nokian vaihto eilen USAssa oli yli 30 miljoonaa osaketta ja yli 6% nousussa. Tänään vaihtoa on 74 miljoonaa kappaletta pari tuntia ennen sulkemista ja kurssi on 14.8% miinuksella.  Normaalivaihto on sellaiset 18 miljoonaa osaketta. Melkoista volaa ja isoa liikettä siis nähty.

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Yksi vastaus to “Nokia tuo Nokia vie”

  1. Heinäkuu oli kaksijakoinen kuukausi « Rakas sijoituspäiväkirjani sanoo:

    [...] suurella painolla oleva osake, painui kuukaudessa alas 10.54%. Osake oli jo hyvässä nousussa kunnes 2Q tulosjulkistus pudotti kurssia alas 14.68%. Suoraan sanottuna Nokia oli pettymys, ei niinkään tuloksensa suhteen vaan loppuvuoden näkymien [...]

Jätä kommentti