Nesteellä mielenkiintoisia uutisia CDM:ssä

NesteOilin jalostusmarginaaleja on totuttu pitämään kovina ja alan parhaimpina. Mutta nykyiset jalostusmarginaalit eivät ole mitään verrattuna Nesteen NexBTL marginaaleihin. NesteOilin kokonaisjalostusmarginaali on 7.87 dollaria tynnyriltä. Kauppalehti laski NesteOilin antamilla tiedoilla (Nesteen 12kk NexBTL keskiarvomarginaalikeskiarvo oli 225 dollaria tonnilta viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden kesäkuulle) NexBTL:n jalostusmarginaaliksi peräti 37.5 dollaria tynnyriltä.

Mutta jotta noilla marginaaleilla saadaan uusiutuvaa dieseliä linjastolta, pitää vielä investoida pari miljardia euroa Singaporen ja Rotterdamin valmistuslaitoksiin. Tänä vuonna investoidaan 890 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 920 miljoonaa euroa. Tämän ison puristuksen jälkeen investointitahti rauhoittuu ja vuonna 2011 investoidaan enää 350 miljoonaa euroa. NExBTL:n kulutukseksi vuonna 2020 arvioidaan 35 miljoonaa tonnia globaalisti. Singaporen, Rotterdamin ja Porvoon laitoksilla voidaan tuottaa 2 miljoonaa tonnia kesästä 2011 lähtien, Porvoon osuus on vain 340 tuhatta tonnia.

Mitä tämä tarkoittaa osinkojen kannalta? Voi olla että vasta vuonna 2012 saadaan isompia osinkoja Nesteeltä. Sijoittajan pitänee siis olla kärsivällinen jos omistaa nyt Nestettä tai sitten ehkä kannattaa vielä odottaa hieman ennenkuin tankkaa Nestettä. Aion ostaa Nestettä mutta en ihan vielä.

Kaikki CMD materiaalit löytyvät täältä. Kannattaa tutustua.

Advertisement

Tags:

5 Responses to “Nesteellä mielenkiintoisia uutisia CDM:ssä”

  1. Hauki Keijo Says:

    Mitenkäs Silli noin yleisesti olet mieltä biopolttoaineista, että tuleeko niistä yleensäkään kovajuttu ?

    Itse en ole Nestettä osin sen takia uskaltanut tankata, että koko biopolttoainekeissi hieman epäilyttää ja jos siitä ei sitten tulekaan mitään, niin taitaa kalliit investoinnit valua kankkulan kaivoon…

  2. Laimea Silli Says:

    Minusta tulevaisuus ei ole polttoaineissa vaan sähköllä kulkevilla autoilla. Biopolttoaineet voivat olla jonkinlainen siirtymävaiheen tuote maaliikenteessä. Lentoliikenteessä biopolttoaineet voivat ehkä korvata “aidon” tavaran.

    Sinällään siis uskon pikemminkin Fortumiin kuin Nesteeseen.

  3. Hauki Keijo Says:

    No juu, vähän samantapaisia ajatuksia on itselläkin.

    Liekö niistä biolitkuista sitten on johonkin muuhun käyttöön, mutta ainakaan autoihin en usko että niistä mitään isompaa bisnestä tulee.

    Oma mutu on, että nykyinen öljy pysyy pääpolttoaineena kuitenkin siihen saakka kun siirrytään yleisesti niihin sähköautoihin ja koko biopolttoaine jää marginaalituotteeksi.

  4. Laimea Silli Says:

    Ei se nyt ihan noinkaan mene. EU on määrännyt että vuoden 2010 lopussa 5.75% EU:ssa myytävistä tieliikenteen polttoaineista pitää olla biopohjaisia. Ja tavoitteena on nostaa osuus 20%:iin vuoteen 2020 mennessä. Eli kyllä kysyntää tulee olemaan biopolttoaineissakin ja siirtyminen sähköautoihin ei tapahdu nopeasti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Biopolttoaine#EU-direktiivi_biopolttoaineista

  5. Hauki Keijo Says:

    http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article54787.ece

    Niin, liekö nuo EU:n asettamat tavoitteetkaan nyt niin varmalla pohjalla ovat.

    Ainakaan tämän hetkisten lukujen perusteella ei Nesteen uusiutuvat polttoaineet segmentti oikein vakuuta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.