Maanantaina tuli kirjoitettua ensivaikutelmista N900:sta. Nyt alkaa olla jo melkein viikon verran enemmän kokemusta ja olen siirtynyt käyttämään pelkästään N900:sta. Kuten otsikko sanoo N900 ei ole täydellinen vaikka erittäin hyvä laite onkin. MMS:n puute ei ole vielä oikeastaan haitannut sillä en ole saanut vielä yhtään MMS-viestiä laitteen saatuani. Olisin kyllä tarvinnut muutamaan otteeseen MMS-lähetysmahdollisuutta, no sähköpostilla kuvat siirtyy mukavasti perille tosin vastaanottaja ei niitä erittäin todennäköisesti reaaliajassa näe toisin kuin MMS:n kanssa. Ensimmäiseen varsinaiseen todella harmittavaan puutteeseen törmäsin bluetooth handsfreen kanssa. Käytän sitä aina autoillessa ja myös vähänkään pidempien puheluiden kanssa ellen sitten käytä langallista handsfreetä. Autossa olen tottunut siihen että kun painan handsfreen nappia ja sanon nimen niin puhelin soittaa valitun kontaktin defaultti-numeroon. Maemon kanssa ei tapahdu mitään. Vehje ei tue äänikomentoja. No autossa soitettaessa pitää sitten vilkuilla sitä laitetta ja homma on vaarallisempaa kuin muuten.
Toinen ikävämpi puute selvisi kun koitin konffata N810:n käyttämään N900:sta modeemina. Saan ne kyllä bluetooth-kavereiksi toisilleen mutta modeemia se ei osaa N810:lle leikkiä tai sitten en vaan osannut (jos joku osaa niin vinkkiä tuonne kommentteihin). PC:n modeemina se kyllä toimii PC Suiten kanssa. Jaa miksikö N810 tarvitsee modeemin tai mihin ylipäätään tarvitsen N810:aa? MaemoMapper + maanmittauslaitoksen kartat ja A-GPS on se pyhä kolminaisuus. A-GPS N810:ssa on toteutettu niin että se käyttää kännykkää modeemina ja hakee assisted-GPS:n toiminnon tarvitseman datan netistä ja nopeuttaa siten fixin saamista. Niin kauan kunnes MaemoMapper + maanmittauslaitoksen maastokartat yhdistelmä ei ole saatavilla N900:lle niin N810 pysyy aktiivisessa käytössä. Fixin saaminen sitten kestää vähän kauemmin ilman A-GPS:ää. SIMMiä en jaksa enkä viitsi vaihtaa edestakaisin commarin ja N900:n välillä.
N900:ssa vakiona oleva Ovi Maps on surkea. Sillä ei kyllä tee oikein mitään. E90:ssä mulla oli uusin sinne asennettavissa oleva Ovi Maps jota käytin aktiivisesti ja joka mielestäni oli paljon parempi kuin Google Maps jota myös käytin jonkun verran. POI tietoja ei voi tallettaa, ääninavigointi puuttuu (navigoinnissa käytän vain ääniopastusta enkä katsele karttoja). GPS siru yhdessä A-GPS:n kanssa toimii kyllä täydellisesti N900:ssa. Paikka löytyy sisätiloissakin välittömästi ja kun Nokia saa tehtyä kunnon version Ovi Mapsistä niin homma alkaa toimia. Ylipäätään integrointi OVI:n kanssa puuttuu kokonaan. Eiköhän Nokia paina duunia tämän kanssa seuraavat viikot ja kenties kuukaudet. Jos navigointia tarvitsee ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa commari esiin ja vaihtaa simmi sinne.
FM-transmitteria testailin automatkalla viikonloppuna ja fiitseri toimii hienosti, mutta jos sitä yrittää käyttää samaan aikaan kun lataa akkua niin en saanut sieltä kuin kohinaa ulos. Latasin autossa vanhalla autolaturilla ja N900:n myyntipakkauksessa olevalla latausadapterilla. Ehkä vika on tuossa ja pitäisi ostaa Noksun DC-6 laturi. Kokeilin myöhemmin kotona USB-pöytälaturin ja FM transmitterin yhteistoimintaa ja sillä kyllä homma toimi, tosin ehkä jotain pientä kohinaa tuli. Vanhanmallisella pöytälaturilla ja sillä adapterilla kohinaa ja häiriötä oli aika paljon mutta kyllä sieltäkin jotain kuuluu siitä musastakin. Ehkäpä se adapteri aiheuttaa häiriöitä. Tässä keskusteluthreadissa joku väittää että DC-6 laturilla FM transmitter toimisi. Mene ja tiedä.
Teksti-TV-sovellusta ei ole olemassa vielä. Tuota tuli käytettyä E90:n kanssa päivittäin ja tätä on kyllä jo nyt ikävä. Onneksi N900:ssä on hyvä RSS-lukija mutta ei sekään kyllä korvaa teksti-TV.tä. No eiköhän sellainen ole piakkoin tulossa ja voihan sitä tietty alkaa käyttämään selainpohjaista teksti-TV.tä, mutta käytettävyys kärsii.
Laite tuntuu syövän akkua aika reilusti. Tosin olen pitänyt pakettidatayhteyttä tai wlan-yhteyttä päällä koko valveillaoloaikana, surffannut netissä, chätännyt Skypellä ja Google Talkilla, kirjoitellut ja lukenut maileja, kuunnellut musaa, katsellut videoita, asentanut softaa ja kokeillut niitä, ottanut kuvia (kamera on muuten aivan loistava, myös pimeäkuvissa) ja jopa soittanut tavallisia puheluita
Poistin desktopilta Facebook-widgetin ja erään muun widgetin, säädin näytön kirkautta hieman vaimeammaksi ja olen tässä kokeillut onko vaikutusta akkuun, en oikein osaa sanoa kun edelleen pidän sitä laitetta kiinni netissä ja Skypessä ja GoogleTalkissa ja käytän sitä todella aktiivisesti. Ehkäpä se käyttö muuttuu jossain vaiheessa “normaaliksi” ja sitten akunkestosta osaa jotain sanoakin. Lisäksi akkukapasiteetti saavutta huippunsa vasta 5-6 täydellä latauksella.
Sähköpostien osalta kävi niin ikävästi että se ilmainen Nokia Messaging kokeilu loppui ja tajusin että Maemon mailiohjelma ei osaa muodostaa yhteyttä nettiin vaikkapa puolen tunnin välein ja tsekata mailit. Laitteen on oltava online-tilassa jotta säännöllinen mailitsekkaus tapahtuisi. Näin siis ilman Nokian messaging palvelua. Voisin vaikka maksaa tästä palvelusta. Haluan että laitteeni ottaa yhteyttä nettiin automaattisesti säädettävissä olevin määrävälein ja tsekkaa mailit ja ilmoittaa minulle tulleista maileista ja sulkee sitten yhteyden. Messaging tekisi tuon. Nokia ei itse myy palveluaan (jos myy niin kertokaa ihmeessä mistä voin ostaa) vaan sen voi ostaa operaattorin kautta. Elisan sivuilla mobiilipostin hinnaksi mainitaan 3.6 euroa / kk (22% alv). Ongelma minulla kuten varmasti monilla muillakin on se että tuollaista lisäpalvelua ei työnantaja, joka maksaa puhelinlaskun, hyväksy joten sitä ei voi kytkeä päälle ja lisätä puhelinlaskuun. Voisin maksaa sen itse VISA:lla mutta siihen ei taida olla mahdollisuutta. So long push e-mail sitten. Sinua tulee ikävä. Jotta saisin mailit, pitää sitten pitää laite koko ajan kiinni netissä tai sitten pollailla manuaalisesti itse. Kumpikaan ei kauhean houkuttelevia vaihtoehtoja ole. Eka onnistuu jos laite on laturin päässä kiinni.
Olen myös kerran saanut luurin boottaamaan spontaanisti ja olen törmännyt muutamiin bugeihin mutta yhtäkaikki olen erittäin tyytyväinen laitteeseen ja itseasiassa vielä tyytyväisempi kuin viikko sitten maanantaina. Takaisin E90:lle ei ole paluuta!! Sinällään kaikki nuo viat ja puutteet ovat korjattavissa softalla eli kunhan Nokia ja kolmannen osapuolen sovelluskehittäjät saavat softaa paremmaksi ja lisättyä sinne puuttuvia ominaisuuksia niin laite muuttuu kenties täydelliseksi. Kokeilin tänään myös iPod Touchia pitkästä aikaa ja kyllähän kapasitiivinen näyttö rullaa hienosti ja siihen voi asentaa “miljoona” softaa mutta en kyllä vaihtaisi sinne. Näytön reso on huono ja laite ei tue moniajoa eli minun tarpeisiini laite ei vastaa. Wii-mäinen keilauspeli oli kyllä varsin hauska ja pelailin sitä varmaan tunnin
Applessa on kyllä kieltämättä enemmän tuota eye-candyä.
Vikojen lisäksi olen löytänyt kaikkea kivaa laitteeseen. Laitoin Application Catalogiin “Extras-devel” katalogin ja asentelin sieltä ja tavallisistakin katalogeista laitteeseen toistakymmentä ohjelmaa jo aiemmin asentamien lisäksi. Mainittakoon että kyseinen katalogi sisältää softaa joka on beta asteella tai ei välttämättä vielä edes beta-vaiheessakaan. Joten crasheihin, isompaan akunkulutukseen jne. vikoihin on syytä sitten varautua. Softat menee yleensä ensin tuonne katalogiin, sieltä “extras-testing” katalogiin kun toiminta on varmempaa ja lopulta kun softat on testattu tuonne “extras” katalogiin. Sain kuitenkin asennettua mm. sen jo mainitsemani MaemoMapperin joka näyttäisi olevan alpha-asteella. Maanmittauslaitoksen karttarepositoryä en vaan saanut millään käyttöön ja aikalailla bugejakin tuntui olevan mutta kyllä se sieltä varmaan tulee ja päivityksiä varmaan tippuu rivakasti ja eiköhän ne maastokartatkin sieltä vielä tule. Asensin myös IRC-clientin (normaaleista kataloogeista), bittorrent clientin (jota en vielä ole ehtinyt kokeilla), Canolan joka on näppärä ohjelma kuvien katsomiseen ja muun median kuten videoiden ja musan kuluttamiseen. Bugeja oli siinäkin. Mainittakoon että erilaisia ohjelmia löytyy tuon katalogin käyttöönoton jälkeen jo ainakin toistasataa ja lisää tulee kovaa vauhtia.
Sain kivasti kaikki kontaktitiedot synkattya facebook-kontaktieni kanssa Hermes-ohjelmalla. Facebook profiilikuvat siis yhdistyivät kontaktitietojen kanssa ja sinne siirtyivät myös syntymäpäivätiedot ja muita tietoja mitä kukin sinne palveluun oli laittanut. Samalla softalla voin määrävälein päivittää kavereideni tekemät muutokset Facebook-profiiliin. Cool!! Käyttämiäni RSS-fiidejä syöttelin laitteeseen tänään ja homma toimii yhtä hienosti kuin N810:n kanssa. Laitoin yhdelle työpöydistä widgetin joka näyttää kaikista fiideistä koosteen aikajärjestyksessä.
Selaimeen asensin kaksi plug-in kilkettä. AdBlock plussan näiden ohjeiden mukaan ja jo vain lähtivät mainokset mäkeen (käytin sitä EasyList (USA) filtteriä). Tuo hyödyttää siten että siirrettävä datamäärä on pienempää ja toisekseen selaimen ei tarvitse prosessoida ja näyttää mitään flash-mainoksia ja kolmanneksi prosessoritehoa ei tarvita niin paljoa joten akkuakin säästyy. Ja toki sitä aikaa kun ei tarvitse katsella noita mainoksia. Lisäksi asensin Greasemonkeyn ja sitten asensin sewin filtterin. Käytännössä muutin tuon sewin filtterin mieleisekseni, talletin sen tuonne Userscripts.org saitille josta sain sen sitten asennettua N900:n selaimeeni. Selaimessa voi kytkeä sen päälle tai pois ja kas vain niin katoaa Meripihka ja Kärpänen ja muutama muu pois näkyvistä AP Areenan foorumilta. Varmaan kaikki muutkin scriptit toimivat joten jos pöytäkoneellasi Greasemonkey on aktiivisessa käytössä, suosikkiscriptisi todennäköisesti toimivat myös Maemon selaimen kanssa.
Ensi viikolla ajattelin vaihtaa laitteen boot-up videoksi tämän (avi-video linkki) ohjeiden mukaan jotka löytyy tästä threadistä
Kalvoa en ole laitteeseen ostanut, harkitsen kyllä sen ostamista sillä en haluaisi naarmuttaa näyttöä ja kalvo saattaisi ehkäistä noita rasvaisia sormenjälkiä.
Tags: AdBlock, AdBlock plus, akunkesto, AP Areena, bittorrent, Canola, commari, e-mail, E90, Extras-devel, Facebook, FM Transmitter, Google Talk, Greasemonkey, Hermes, IRC, maanmittauslaitos, maastokartat, Maemo, MaemoMapper, Mozilla, N900, Nokia, Nokia messaging, Ovi Maps, Skype, Symbian, Teksti-TV, Userscripts.org
Monday 7.12.2009 at 2:14 |
http://wiltteri.net sitten suomimainosten karsintaan
Monday 7.12.2009 at 7:16 |
Mä en kyllä vaihda N810 ikinä mihinkään. Mulla on 50 euron samsungin minikännykkä modeemina takataskussa.
Tai sitten vaihdan, kun N900 toimii USB-masterina ja maksaa alle 200. Siinä vaiheessa nuo ylläkuvatut paskat lienee myös korjattu.
Monday 7.12.2009 at 19:08 |
Vähän asian vierestä, mutta ajattelin, että osaisit kommentoida tätä…
Applen App Store on viimeaikoina saanut vähän huonoa palautetta kehittäjiltä:
http://www.paulgraham.com/apple.html
Mitä veikkaat, onko kyseessä ihan oikea ongelma? Jos on, niin tiedostaako esim. Nokia asian?
Monday 7.12.2009 at 23:52 |
N900 tuunailijoiden joulupata:
http://www.joulupata.fi/?page=lahjoita&potti=n900tietokoneentuunailija
Tuesday 8.12.2009 at 11:33 |
Antti, olen seurannut tuota Apple Storen ja sovelluskehittäjien välistä “sotaa” ja voi olla tosiaan että tuo alkaa kohta vaikuttaa negatiivisesti Applelle. Nokian pitäisi saada lisää jalansijaa USA:ssa jotta siitä tulisi jenkkidevaajien kannalta järkevä alusta tehdä koodia ja että se muodostuisi vaihtoehdoksi Apple Storelle. QT:llä ja SDK muutoksilla on tässä myös oma osansa. Mutta fakta on se että jos Nokia ei saa älyluurejaan myymään USA:ssa paremmin eivät sikäläiset sovelluskehittäjätkään kiinnostu OVI:sta.
Kun seuraa Google Newsin kautta sikäläistä mediaa niin Nokian nähdään lähinnä perusluuritoimittajana eikä sitä aina edes muisteta mainita älyluuritoimittajana vaikka kuitenkin toimittaa yli 40% maailman älyluureista.
Tuesday 8.12.2009 at 12:35 |
Kokeileppas ottaa käyttöön DUN-profiili N900:n puolella. Täältä löytyy ohjeita: http://intr.overt.org/blog/?p=74
Tuesday 8.12.2009 at 15:38 |
Kiitos Jari. DUN Toimii
Yksi ongelma vähemmän… sulla oli muuten bloggaus N900:sta.
Tuesday 8.12.2009 at 16:40 |
[...] löytyy netistä jo hyvinkin runsaasti. Kannattaa tsekata sijoitusbloggaaja Laimean Sillin tekemä varsin kriittinen N900 arvio. Olen hänen kanssaan hyvin pitkälti samaa mieltä mitä laitteen käyttökokemukseen [...]
Tuesday 8.12.2009 at 16:41 |
Sehän mukavaa, että sait DUNin käyttöön. Juu, kirjoittelin koemielessä blogiartikkelin N900:lla. Näppäimistö on aivan uskomattoman hyvä!
Tuesday 8.12.2009 at 20:57 |
Opin joku aika sitten kääntämään sormen toisinpäin, niin kynnestä ei jää niin paljon rasvaa näyttöön
Tuesday 8.12.2009 at 20:58 |
joo näppis on hyvä.Kyllä tällä voi tarvittaessa bloggaillakin. kirjoittelin tämän kommentinkin N900:lla
Tuesday 8.12.2009 at 22:28 |
Vaihdoin boot-up videon tuohon äärimmäisen tyylikkääseen. Homma kävi kätevästi. Asensin SSH serverin N900:lle ja clientin XP-koneelle ja siirsin uuden videotiedoston oikeaan paikkaan ja vanhan talteen XP:lle ja sitten siirsin default.conf tiedoston XP:lle jonka muokkasin ja jätin vanhan alkuperäisen talteen XP:lle. Sitten vaan muokattu .conf tiedosto N900:lle ja N900:lle bootti ja avot uusi boottivideo pyöri.
Katsotaan josko tekisi tulevaisuudessa ihan itse todella uniikin boottivideon. Tää on hauskaa
Ainoa harmittava asia on että tässä tulee varmaan demottua muutamaan kertaan tätä hauskaa videota ja boottailtua N900:sta.
Sunday 27.12.2009 at 11:54 |
[...] Maemo Mapperillä tämä on toiminut hienosti aiemmissa Nokian Maemo-laitteissa. Sain jo aiemmin Mapperin asennettua myös N900:lle mutten saanut NLS:n repositorya toimimaan ja Nokia ei ole luonut mitään asennustiedostoa kuten [...]
Wednesday 6.01.2010 at 14:13 |
Terve!
Kiitos hyödyllisestä sivusta!
Olisitko ystävällinen ja kertoisit, jos mahdollista, miten minä saisin toimimaan nuo topokartat Suomesta Mapperilla. Siis kohta kohdalta.
En muuten saanut MfE synkkaa toimimaan yritykseni palvelimelta. Ekan kerran toimi.
Kiitos!
Thursday 7.01.2010 at 23:16 |
Kiitoksia. Täällähän sitä ohjetta on. http://laimeasilli.wordpress.com/2009/12/27/maastokartat-toimivat-n900ssa/ Noiden ohjeiden perusteella pitäisi toimia. Ei ole valitettavasti aikaa tuon perusteellisempaa ohjetta laatia.