USA:n talous osoittaa jälleen melkoista dynamiikkaa. Taantuman jälkeen alkaa taas homma toimia ja talous kasvaa ja kiipeää kaivamastaan kuopasta. Enpä olisi uskonut silti että se noin kovaan kasvuun pääsisi eivätkö analyytikot ja ekonomistitkaan sillä konsensusennuste oli 4.7%. Melko hurjaa ja loikan suuruutta kuvaa 3Q:n 2.2% kasvuvauhti. Taitaa olla niin että kasvuvauhti oli nopeinta nyt kuuteen vuoteen. Ehkäpä suurin yksittäinen syy oli se että aneemisen mataliksi päässeitä varastotasoja täyteltiin ettei tarvisi myydä ei-oota joulumyynnin aikana. Voi olla että nousu tästä sentakia vähän rauhoittuu vaikkakin varastotasot eivät ole normaalitasoillaan vieläkään.
Kuluttajaluottamus oli myös hurjassa nousussa. Michiganin yliopiston luottamusindeksi oli 74,4, kun se joulukuussa oli 72,5. Ja hyvää ISM lukua ennakoi Chicagon ostopäällikköindeksi joka sekin nousi odotettua enemmän.
Ja mitä tekivät kurssit? Lähtivät laskuun… jotain kuprua taas pelätään, nyt Euroopassa Kreikan ja Espanjan takia. Ja tottakai USA:n kova kasvu alkaa ruokkia koronnostopuheita ja koronnostot ovat myrkkyä osakkeille. Nokiakin päätti parin prossan miikalle USA:ssa.
Tags: BKT, Michiganin yliopisto, USA