Motorolan syöksykierre ei oikene

Motorola putosi 1Q:lla kahdeksanneksi suurimmaksi luurivalmistajaksi. Täältä näkee mitkä valmistajat ovat jo menneet edelle. ZTE nousi Moton ohitse jo 4Q:lla 13.5 myydyllä luurilla iSupplin arvion mukaan. Niin se maailma muuttuu. Motorola oli maailman ykkönen kunnes Nokia ohitti sen ja haudan partaalta se nousi uudelleen peliin mukaan Razr luurilla, minkä jälkeen ei ole linjalta tullut ulos kiinnostavia malleja joka kiinnostaisi massoja. Motorolan myymien luurien määrä laski 8.5 miljoonaa kappaleeseen (14.7 miljoonaa vuosi aiemmin). Luonnollisesti firma teki 192 miljoonaa dollaria. Markkinat odottivat Moton myyneen n. 3 miljoonaa luuria enemmän joten melkoinen pettymys se oli taas.

Android älyluureja Moto kertoi myyneensä 2.3 miljoonaa eli 300 000 enemmän kuin joulukvartaalilla. Älypuhelintrendi näkyy Motollakin. Droid on kohtalaisen menestynyt puhelin ja löi luun kurkkuun Googlen omalle Nexukselle. Kvartaalin aikana Moto aloitti kuuden 3G Android luurin myymisen, tuohon nähden ei ole ihme jos kappalemääräinen älyluurimyynti kasvoi. Mutta jatkuuko kasvu 2Q:lla kun ensihuuma luureista on takana? Tietysti voi olla että Moto vasta rämppää ylös noiden tuotantoa. Itse se on ainakin kovin luottavainen että sen luurimyynti, erityisesti älyluurimyynti kasvaa. Mutta kovin luottavainen se on ollut jo kovin monta kvartaalia ja aina myytyjen luurien kokonaismäärä on romahtanut. Sinällään Motolla on jopa mahdollisuus nousta plussalle jollain kvartaalilla kun se on reivannut kuluja selvästi alemmas ja jos oikeasti sen myynti alkaa kasvamaan niin tuokin ihme on mahdollinen. Mutta kilpailu kiristyy ja Moton on vaikea erottua muista Android luureista. Brändi sillä on tietysti edelleen kova ainakin USA:ssa.

Androidiin liittyen tuli aika mielenkiintoinen uutinen jonka mukaan HTC alkaa maksamaan Microsoftille rojalteja Androidista. Eli Googlen Android rikkoo ilmeisesti Microsoftin patentteja. Jos näin on niin kaikki muutkin Android valmistajat joutunevat maksamaan myös rojalteja Mikille.

Advertisement

Tags: , , ,

One Response to “Motorolan syöksykierre ei oikene”

  1. Motorola jäi toista kertaa Applen taakse « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    [...] tuloksesta kommentoin huhtikuussa näin. “Motorolan syöksykierre ei oikene” on edelleen validi statement. Kvartaali kvartaalin [...]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.