Vaalit lähestyvät…

Puolueet esittelevät kilvan ohjelmiaan kevään vaaleihin. Veronkorotuksia, veronkorotuksia, himoveronkorotuksia, oikeudenmukaisuusveronkorotuksia jne.  Olen seurannut noita ohjelmia ja keskustelua veronkorotusehdotusten parissa melkein kauhun sekaisin tuntein. Ovatko poliitikkomme todella niin typeriä että ehdoin tahdoin haluavat tuhota koko maan? Siltä se on vaikuttanut erityisesti noiden vasuripuolueiden ohjelmia kun on seurannut.

Yhtään täydellistä tai edes hyvää vaihtoehtoa ei ole. On siis valittava vähiten huonoin. Sekä omasta vinkkelistä että Suomen kannalta. Meillä ei ole varaa tuhota maamme kilpailukykyä ja kansalaisten ostovoimaa ja julkista sektoria pitäisi selvästi keventää jotta karmeaa verotaakkaa saataisiin kevyemmäksi.Samoin yhteiskunnan kautta kierrätettävää rahaa kuten vaikkapa asuntolainojen korkovähennystä pitää vähentää. Maalaisjärjelläkin ymmärtää että ongelma ei ole kerättävän rahan määrä. Sitä kerätään nyt ihan tarpeeksi ja liikaakin. Ongelma on että sitä rahaa käytetään liikaa ja vääriin tarkoituksiin.

Kokoomus julkaisi oman ohjelmansa eilen 29.1. Se on selvästi parhain tähänastisista. Tuon ohjelman kanssa voisi jopa elää vaikka täydellinen se ei ole. Poimin tuosta ohjelmasta hyvät puolet:

  • Menomaltin kolme kultaista sääntöä ovat: 1) panostetaan siihen, mikä on tärkeintä 2)
    ei haaskata turhaan ja huolehditaan kustannusten pysymisestä kurissa 3) säästetään
    hyvinä aikoina huonompien päivien varalle. Kodeissakin ymmärretään, etteivät menot
    voi pysyvästi olla tuloja suuremmat – sama koskee julkista taloutta. –> juuri näin
  • Veroasteen nostamista sinällään ei tule asettaa politiikan tavoitteeksi. Veroaste lukuna
    osoittaa vain tiettyä prosenttimäärää koko talouden kakusta. Mitä suuremmaksi kakku
    saadaan leivottua, sitä suurempi on euromääräisesti myös valtion verotuloina saama ja
    hyvinvointipalveluihin käyttämä osuus. Jos nostaisimme veroasteen viiteenkymmeneen
    samalla heikentäen talouskasvun edellytyksiä, vaikutus julkiseen talouteen voisi jäädä
    miinusmerkkiseksi. Siksi on tärkeää, että tulot kasvavat oikeasti, pelkkä veroprosentin
    nousu ei kerro vielä mitään. –> vasuripuolueet (Vasemmistoliitto, SDP, Persut, Vihreät ja Kristilliset) haluvat nostaa veroasteita ihan vaan vittuillakseen vaikka nostaminen tarkoittaa monissa tapauksissa verotuoton laskua. Eihän tässä ole mitään järkeä. Kokoomus tuo vähän raikasta tuulahdusta tältä osin
  • Tavoitteeksi pitää veroasteen noston sijaan asettaa hyvinvoinnin ylläpitoon ja kestävyysvajeen
    paikkaamiseen tarvittavien varojen kerääminen siten, että verotus samalla tukee
    mahdollisimman hyvin talouskasvua. Jos talouskasvun vauhdittamisessa onnistutaan,
    tarvittavat verotulot pystytään keräämään ilman suuria veronkorotuksia. –> Harvinaisen fiksua suomalaiseksi puolueeksi.
  • Ansiotulojen verotusta maltillisesti keventämällä huolehditaan työnteon kannattavuudesta
    kaikissa tilanteissa. Kokoomus lähtee siitä, että työn tekemisen pitää olla
    aina kannattavaa. Myös lisätyöstä ja uralla etenemisestä on jäätävä riittävästi palkkaa
    käteen. Ansiotuloverotuksen keventäminen on myös tehokkain verotuksellinen keino
    tavallisten suomalaisten ihmisten toimeentulon tukemiseen. –> juuri näin. Muut puolueet haluavat pääosin rankaista työnteosta nykyistäkin enemmän.
  • Pienten ansiotulojen verotuksen osalta tärkeintä on varmistua siitä, etteivät kunnat kiristä
    lähitulevaisuudessa kunnallisveroja suhteettomasti. Nousupainetta on tällä hetkellä jopa
    7 %-yksikköä, mikä nostaisi kunnallisveron pahimmillaan lähelle 30 prosenttia. Tämä
    ongelma voidaan ratkaista vaikuttamalla ensisijaisesti kuntien menokehitykseen. —> Juuri näin!!!
  • Kotitalousvähennys oli Kokoomuksen pitkäaikainen tavoite, joka toteutettiin ja osoittautui
    menestykseksi. Kotitalousvähennystä myös nostettiin osana elvytystoimia. Se on
    jatkossakin erittäin tärkeä väline lisätä työllisyyttä ja kitkeä harmaata taloutta, mutta sen
    maltillista rajaamista voidaan harkita. –> juuri näin. Tasoa pitää laskea nyt kun taantuma on ohi
  • Yhteisöverokannan alentaminen 4 %-yksiköllä 22 %:in parantaa välittömästi Suomen
    suhteellista kilpailukykyä. Tämän muutoksen seurauksena yritykseen jää enemmän
    rahaa, jota se voi käyttää joko työntekijöiden palkkaamiseen tai uusiin investointeihin.
    Yhteisöveron alentaminen kannattaa toteuttaa asteittain, jolloin huolehdimme samalla
    riittävistä verotuloista vaalikauden aikana. –> erittäin järkevältä kuulostaa
  • Jos yrittämisen riskistä ei palkita, ei voida myöskään odottaa yrityksen perustamisen
    kiinnostavan. Vahvoihin taseisiin tulee jatkossakin kannustaa verotuksen keinoin. Yrityksen taseessa
    oleva euro on talouskasvun kannalta tehokkaammassa käytössä kuin mitä tuo euro
    olisi esimerkiksi pankkitilille talletettuna. Yritysverotus tulee rakentaa siten, ettei verotus aseta kynnyksiä yrityksen kasvulle ja kehittymiselle. –> fiksua fiksua…
  • Suomessa sovellettiin vuoteen 2004 saakka yhtiöveron hyvitysjärjestelmää, joka purettiin
    rajat ylittävien osinkojen verokohtelun tultua todetuksi EU-säännösten vastaiseksi.
    Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä oli toimiva, läpinäkyvä, kilpailukykyinen ja yrittäjyyteen
    sekä vahvoihin taseisiin kannustava. Hyvitysjärjestelmä toimi hyvin sekä pienten että
    suurempien yritysten verotuksessa. Mahdollisuudet yhtiöveron hyvitysjärjestelmään
    palaamiselle tulisi selvittää verouudistuksen yhteydessä perin pohjin, sillä juuri samantyyppistä
    kasvun ja yrittäjyyden sysäystä juuri nyt tarvittaisiin. Paluu hyvitysjärjestelmään on Kokoomukselle ensisijainen vaihtoehto, mutta mikäli se ei onnistu, on parasta kehittää osinkoverotusta sen nykyrakenteen pohjalta sekä
    listautuneilla että listaamattomilla yrityksillä. Viime aikoina esillä olleet erilaiset osinkoverovaihtoehdot olisivat suurilta osin heikennyksiä yrittäjyyden ja omistajuuden kannalta, joten niihin ei pidä siirtyä. –> LOISTAVAA!!!
  • Kaikkein pienimmät osinkotulot muutetaan kokonaan verovapaiksi, millä kannustetaan pienimuotoiseen sijoittamiseen ja kotimaiseen omistajuuteen. Näillä muutoksilla pääomatulojen verotus muuttuu järkevällä tavalla lievästi progressiiviseksi, mutta ei aiheuta suurta pääomapakoa, kuten monet julkisuudessa aiemmin esitetyt progressiomallit olisivat tehneet. –> kuulostaa järkevältä. Tosin muistan Kokoomuksen luvanneen tätä jo aiemmin…
  • Ympäristöperusteisuutta ja saastuttaja maksaa -periaatetta voidaan välillisessä verotuksessa edelleenkin korostaa esimerkiksi korottamalla energiaverotusta ja siirtymällä autoilun verotuksessa hankinnan verottamisesta käytön verottamiseen. –> ei meillä ole varaa nostaa energiaveroja.  Iso, harvaan asuttu ja kylmä maa.

Huonoja puolia:

  • Palkkatulojen verotuksen tasoa on tuotava kohti pääomatulojen verotuksen tasoa jo pelkästään oikeudenmukaisuussyistä. Tämä tapahtuu paitsi kiristämällä maltillisesti pääomatulojen verotusta, myös alentamalla maltillisesti ansiotulojen verotusta kaikilla tulotasoilla. –> Suomella ei ole oikein varaa kiristää pääomatulojen verotusta
  • Esimerkiksi asuntolainan korkovähennys on monille perheille tärkeä helpotus taloudenpidossa
    ja vaikuttaa asumisen kustannuksiin. Siksi korkovähennystä ei pidä poistaa,
    vaan tavallisten kotitalouksien on pysyttävä korkovähennysoikeuden piirissä. Pitkällä
    aikavälillä korkovähennyksen maltillinen rajaaminen voi kuitenkin olla mahdollista. –> Pitkässä juoksussa tämänkaltaiset tuet hiipivät hintoihin ja näin on käynyt. Ja tämän seurauksena asunnot ja vuokrat ovat kalliimpia mitä ne muuten olisivat. Pois vain tälläiset tuet.
  • Pääomatuloverotusta on syytä kiristää lähemmäs palkkatulojen verotusta oikeudenmukaisuussyistä.
    Pääomatulojen verokanta nostetaan 28 %:sta 30 %:in. Kaikkein suurimpien pääomatulojen verokanta asetetaan tätä lievästi korkeammaksi. Veronkorotuksen määräaikaisuudella pyritään turvaamaan se, ettei verotettavia pääomatuloja menetetä pysyvästi ulkomaille. –> ei kuulosta järkevältä ollenkaan. Pois lähtevät pääomat eivät koskaan palaa, itsekin harkitsen sijoitusvakuutuksen ottamista. Suomessa pääomatulojen verotus on maailman korkeinta tasoa jo nyt ja että sitä vielä kiristettäisiin nykyisestä? En ymmärrä. Tämä on pahasti ristiriidassa ohjelmaan muun sisällön ja perusteluiden kanssa enkä usko että tuo välttämättä edes nostaa verotuottoa jos tarpeeksi monet isot omistajat siirtävät rahansa pois verottajan ulottumattomista.
  • Arvonlisäverokantoja voidaan korottaa kahdella prosenttiyksiköllä. Arvonlisäverokantojen korotuksella on verotulokertymässä ja kestävyysvajeen paikkaamisessa suuri merkitys, vaikka välillisesti se voi haitata yritysten työllistämistä –> ei kuulosta järkevältä. Miksi tuhotaan maan kilpailikykyä näin? Minä ja monet muut ostavat sitten entistä enemmän tuotteita ulkomailta missä verot ja tuotteet muutenkin ovat halvempia. Tällä tuhotaan kotimaisia kaupan alan työpaikkoja.

Summa summarum. Tämän kanssa voisi elää. Osinkoverotus ei kiristy vaan kopa kevenee. Tämä on ehkä ehdotuksen ja ohjelman parhain idea. Yritysverotuksen lasku on myös loistava juttu. Mutta ALVin korotus on huono idea ja pääomatulojen verotus 28 %–> 30% on täysin järjetöntä, mutta linjassa kaikkien muidenkin puolueiden kanssa eli vain ihme estää tämän tapahtumasta. Kokoomus todennäköisesti voittaa vaalit mutta hallitusneuvotteluissa se voi joutua tekemään kompromisseja näistä ehdottamistaan ja ohjelmassaan listaamista asioista.Ohjelma näyttää parhaimmalta palkaasaajien, sijoittajien, nykyisten asuntovelallisten ja Oy Suomi AB:n kannalta.

En usko että parempaa ohjelmaa on muilta puolueilta tulossa joten tulen äänestämään näillä näkymin Kokoomusta ja puolueen sisällä jotain fiksua talousasioista ymmärtävää henkilöä.

Advertisement

Tags: ,

6 Responses to “Vaalit lähestyvät…”

  1. Mikko Says:

    Erittäin järkeenkäyvää ajattelua pääasiassa tuo vaaliohjelma.

    Pari kommenttia.

    Asuntolainan korkovähennyksestä:
    Itsekin kannatan sen poistoa, mutta erittäin maltillisesti. -5%/vuosi kuulostaisi mielestäni erittäin kohtuulliselta => poistuu 20 vuodessa. Tai sitten esim. ekat 10 vuotta -5%/vuosi, ja sitten loput 50% -10%/vuosi => poistuu 15 vuodessa. Tärkeää tässä on ettei aiheuteta asuntomarkkinoille häiriöitä ja asuntovelkaisille maksuvaikeuksia äkkinäisillä poliittisilla päätöksillä. Siksi kannatan ehdottomasti pehmeää laskua.

    Pääomatuloverotuksen korottamisesta 28% => 30%:
    Uskoisin Kokoomuksen kirjanneen tämän ohjelmaansa koska tällöin syödään yksi opposition tärkeistä vaaliaseista pois. Ts. miten esim. SDP voisi nyt erottua “edukseen”, kun Kokoomus on sen kanssa samaa mieltä? Vaikka tämä korotus voi olla tietyssä mielessä tyhmää, on se tulevia eduskuntavaaleja ajatellen erittäin taitavaa poliittista peliä!

  2. moose Says:

    Eero Lehti onnistui vakuuttamaan ainakin minut tietämyksellään A-talk ohjelmassa. Valitettavasti hän ei ole omassa vaalipiirissäni…

  3. Martti Munne Says:

    Hyvältä nuo ohjelman kohdat kuulostivat. Kokoomus tosin olisi hallituspuolueena voinut ajaa niiden toteuttamista jo 4 vuotta.

    Olisiko aika päättää antaa kansan päättää itse? Muutos 2011, jossa olen ehdokkaana, ajaa Suomeen Sveitsiläistyylistä suoraa demokratiaa, joka mahdollistaisi sitovat kansanäänestykset edustuksellisen demokratian tueksi.

    Sveitsissä malli on toiminut hyvin: Verotus on maltillinen: valtion, kantonien ja kuntien menot olivat (vuonna 2008) yhteensä 38,3% BKT:sta, ALV max. 8%, ja työttömyysprosentti 2010 lopussa alle neljän.

    http://www.state.gov/r/pa/ei/bgn/3431.htm
    http://www.tradingeconomics.com/Economics/Unemployment-Rate.aspx?Symbol=CHF

    • Laimea Silli Says:

      Suora demokratia vaatisi fiksun kansan. Onko suomalainen kansa fiksua? Kansa, joka äänesti presidentiksi Tarja Halosen. Kansa jonka mielestä tuloerojen pitää kaventtua (maassa jossa ne ovat maailman pienimmät). Jos kansa saisi päättää niin luulen että en asuisi enää Suomessa. Ei olisi varaa valtavien verojen takia.

      Sveitsissä tuo varmaan toimii, siellä on varmaan fiksumpi ei-sosialistinen kansa.

      Mutta onnea ja menestystä vaaleihin!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.