Nokian Windows-luureista uutta tietoa

Nokia antoi tänään tietoja suunnitelmistaan Windows-luureja koskien. Luureja pitäisi tulla ulos heti alussa useampia eri malleja ja siitä lähtien uusia malleja pitäisi tulla aina parin-kolmen kuukauden välein. Eli kuulostaa aikalailla samalta miten Nokia toimi oman Symbianinsa kanssa. Saapa nähdä saako Nokia jo loppuvuoden aikana ekat Windows luurinsa ulos joissa on mukana mm. Maps.

Ja jotta Nokia saisi paikattua aukkojaan USA:ssa ja Kiinassakin (ja miksei myös Japanissa ja Koreassa) niin se alkaa vihdoin tehdä myös CDMA-luureja. Nythän sen on helppo oikeastaan kahdestakin syystä tuota CDMA-luureja.

  • Nokian ei tarvi enää keskittyä käyttöjärjelmän koodaamiseen
  • Qualcomm sovun ja Microsoftin tiukkojen ja yksityiskohtaisten rautavaatimusten myötä CDMA-luurien tekeminen on suht. helppoa. HTC on oman CDMA Windows 7 luurinsa jo tehnyt. Tuossahan on Qualcommin Snapdragon prosari.

Pitäisikö tästä innostua? Ehkä hieman, sijoittajan vinkkelistä. Mutta käyttäjänä minua kiinnostaa vain ja ainoastaan tuleva MeeGo-luuri jonka aion ostaa.

Advertisement

Tags: , , , , , ,

7 Responses to “Nokian Windows-luureista uutta tietoa”

  1. 55vuotiaanaelakkeelle Says:

    Minua ei käyttäjänä kiinnosta vähääkään Nokian puhelimet ja se seikka on syytä ottaa hälyttävänä myös sijoittajana. iPhone on niin loistava kaikkine ohjelmineen, että en osaa kuvitella mitään syytä vaihtaa sitä mihinkään muuhun merkkiin. Pidän kuitenkin järjen vastaisesti pienen siivuni Nokiaa, mutta odotukset ei ole korkealla.

    • Laimea Silli Says:

      Minua taas käyttäjänä ei voisi vähempää kiinnostaa Applen iPhonet tai ylipäätään mikään Applen tuote. En ole koskaan Applen tuotteita ostanut enkä koskaan aiokaan. Syitä on monia.

      - iPhonet ovat ainakin omiin tarkoituksiina täysin puutteellisia. Ei Flash-tukea, bluetooth toiminallisuus minimaalinen (ei tiedostojen siirtoa bluetoothilla), kaikki tiedonsiirto iTunesin kautta, surkea antennitoteutus
      - Applen ylimielisyys mm. takuuasioissa
      - Applen totaalinen piittaamattomuus sen alihankkijoiden työoloista (itsemurhat, myrkyt tuotantolinjoilla jne.)
      - Applen harhaanjohtava markkinointi.
      - kallis premium hinta tuotteista joissa on merkittäviä puutteita ainakin minun käyttötarkoituksiini. En ymmärrä miksi haluaisin maksaa premium hintaa tuotteista jotka ovat paljon huonompia kuin halvemmat
      - Apple ei kunnioita muiden yhtiöiden patentteja. Sillä on aika monen firman kanssa oikeusceissit käynnissä, osan se on jo hävinnytkin.
      - Applen tuotteet eivät ole luontoystävällisiä. Nokia sensijaan on tällä(kin) alueella luokkansa paras

      Monia näistä asioista on tässäkin blogissa käsitelty. Onhan tuo iPhone ehkä peruskäyttäjille hyvä luuri, mutta vastaa niihin tarpeisiin mitä minä älyluurilta edellytän.

      Appseja sinne iPhoneen on paljon mutta eikö se ole aika naurettavaa että suuri osa niistä on tehty selaimen puutteiden takia? Monet noista applikaatioista ovat käytännössä yksinkertaistettuja webbisivuja. Minä käytän noita samoja palveluita N900:lla asentamatta mitään typeriä applikaatioita.

  2. moose Says:

    Mielestäni Nokian tilanne näyttää tällä hetkellä varsin lupaavalta. Osa siitä epävarmuudesta, jota helmikuun julkistuksen osalta tuli, on jo hälvennyt. Tänään olemme saaneet myös lukea Nokian uudesta premium luokan puhelimesta Oro.

    “Appseja sinne iPhoneen on paljon mutta eikö se ole aika naurettavaa…”

    Mielestäni tuo on juurikin naurettavaa. Mutta hauskintahan tässä on se, että sisältö ei ratkaise, vaan absoluuttiset luvut. Mitä enemmän appseja sen parempi, riippumatta niiden käyttötarkoituksesta. Käsittääkseni tuossa Applen appsikasassa lasketaan mukaan myös samasta appsista tehdyt lokalisaatio versiot erillisinä appseina. Ei ehkä kusetusta, mutta mielestäni vähintäänkin mautonta.

    Taas liikkuu ostot mielessä. Nokia on piruvieköön vain jo niin isolla painolla salkussa, ettei sitä enempää kehtaisi tankata. Vaikeaa tämä päätöksenteko…

    • Laimea Silli Says:

      Olen samaa mieltä siitä että apävarmuus Nokian ympäriltä uuden strategian julkistuksen jälkeen on merkittävästi hälventynyt kuten jo tuoreeltaan kirjoitin 1Q tuloksen jälkeen. Mutta edelleen epävarmuusteijöinä / riskeinä Nokialle säilyvät:
      - Koska niitä Windows luureja Nokialta tulee markkinoille?
      - Ovatko ne kilpailukykyisiä / erottuvatko edukseen muista Windows luureista?
      - Menestyykö Windows luurit tulevaisuudessa? Niitä on myyty kaiketi 7 vuotta ja tähän asti Windows Mobile on ollut fiasko
      - pidemmän aikavälin riskinä se että miten Nokia Microsoftin sopimusvalmistajana (käytännössä) pystyy pitämään katteensa ja innovoimaan kun alusta ei ole sen käsissä. Okei sillä on lupa muokata alustaa mutta Nokiahan jo ilmoitti ettei se aio muokata.

      Ja kuten olen sanonut minua ei suljetun ympäristön rajoittuneet laitteet oikein kiinnosta. Ei iPhonet eikä Windows Mobilet. Mikäli MeeGoja ei ole tulevaisuudessa niin kai se on siirryttävä Androidiin vaikka se onkin typerä resurssirosmo Java virtuaalikone + Googlen urkinta-alusta mainostajille.

      Minä en aio Nokian osuutta lisätä ja haluaisin päästä tästä 1Q tulosjulkistuspäiväänkin ostetusta satsista eroon mutta voitolla.

      iPhonen appseista täsmälleen samaa mieltä.

      • moose Says:

        Sen verta heitän vasta-argumentointia, että pitää muistaa mitä Microsoft oli ja mitä se on nyt. Kilpailun lisääntyminen on selkeästi saanut muutosta Microsoftissakin aikaiseksi, joka on näkynyt muun muassa Windows 7:ssa. Itse olen kuullut paljon positiivista kyseisestä käyttiksestä. Omakohtaista kokemusta ei vielä paljon ole.

        Nythän Microsoftilla on mitä mainioin paikka lyödä kunnon paketti tiskiin, kun sillä on yksi maailman suurimmista kännykkävalmistajista partnerina. Tähän liittyy luonnollisesti riskinsä, mutta niinhän se on aina.

        Tuo suljettu-avoin alusta keskustelu on ajoittain mielestäni hieman yliampuvaa. Ymmärrän kyllä, että varsinkin tekonologiaa tuntevalle ihmiselle avoimuus on tärkeä asia, enkä yritä väittää, että olisit sen suhteen absoluuttisesti väärässä. Perään tässä nyt sitä, että markkina on iso, ja siellä on varmasti tilaa sekä avoimelle että suljetulle alustalle. Luultavasti molemmille löytyy myös käyttäjäkuntansa.

        Näiden kahden ero on toki se, että sana “avoin” kuulostaa aina miellyttävämmältä riippumatta asian ymmärryksen tasosta. Avoimuuskaan ei ole kuitenkaan absoluuttisen hyvä asia. En itse tunne koodikehitystä laisinkaan, joten voin olla tässä kohdin väärässä, mutta avoimuuden osalta minulle tulee ensimmäisenä sellainen ajatus mieleen, että siinä on riski päätyä tilanteeseen, jossa on liian monta keittäjää yhdessä sopassa.

        Suljetun ympäristön vahvuutena on mielestäni se, että sitä kontrolloi yksi taho, ja näin ollen se pysyy paremmin hanskassa (näin siis teoriassa). Riski suljetun ympäristön osalta liittyykin siihen, että kuka sitä hallitsee. Jos hallitsijan kyvyt ovat vajavaiset, on suljettu ympäristö tuhoon tuomittu.

        Kolmessa viimeisessä kappaleessa liikuttiin kuitenkin sellaisella alueella, josta en juuri mitään tiedä. Ajatukseni pohjautuvat lähinnä näkemyksiini ihmisen käytöksestä olentona, ei niinkään tuntemukseen koodaamisesta ja kehittämisestä.

      • Laimea Silli Says:

        Joo olet oikeassa siinä että Windows Mobile on kovasti kehittynyt siitä mitä se alussa oli, mutta siitä huolimatta menestys on ollut uusimmallakin OS versiolla mitätön. Ehkä se muuttuu Nokian myötä, ehkä ei. Kuluttajat ratkaisee lopulta ja kiinnostaako niitä Windows Phone?

        Itse en ole koskaan käyttänyt yhtäkään Windows Phonea, uutta olisi tietysti kiva testailla. Ne jotka sitä ovat käyttäneet ovat kyllä kehuneet UI:ta mutta nykyiselläänhän tuo ominaisuuslista mitä nuo Windows Phonet tukee on lähinnä säälittävä. Puuttuukohan se copy-paste vieläkin vai joko se sinne on saatu?

        Jos puhutaan massamarkkinoista niin kuluttajat eivät voisi vähempää välittää onko luuri suljettu vai avoin joten olet siinä oikeassa että tuolla ei ole massojen liikkeissä mitään merkitystä. Kommentoinkin tuota lähinnä omasta vinkkelistäni. Sinällään iPhonen menestys kyllä yllätti minut täysin, alussahan luuri oli ominaisuuksiltaan aivan surkea mutta se oli hieno ja helppo käyttää. En olisi ikinä uskonut että käytettävyys voi ajaa ominaisuuksien edelle mutta niin vain kävi.

      • moose Says:

        Oma mutuni on, että iPhonen menestyksen taustalla on hyvin tehty brändityö. Sen vaikutusta ei tule koskaan aliarvioida. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka teknisesti paremmat tuotteet häviävät huonommalle vain siitä syystä, että jälkimmäinen markkinoi tuotteensa paremmin. Karrikoiden voidaankin sanoa, että se joka pitää eniten meteliä/osaa hyödyntää ihmiseen koodattuja ominaisuuksia parhaiten, voittaa.

        Tuo copy-paste ominaisuuden puute on kyllä hyvä esimerkki tymistä puutteista. Olen itse siitä samaa mieltä. Tässä kohtaa en voi sanoa mitään muuta kuin sen, että ihmiset ovat yllättävän anteeksiantavia, kunhan heille vain on tarjottu tunne siitä, että he ova osa jotain suurempaa, parempaa ja merkityksellisempää. iPhone on malliesimerkki tästä.

        Mitä omiin puhelimiini tulee, niin luultavasti tulen pysymään Nokian series 40/30 luureissa. Minulle kun riittää, että puhelimella voi puhua ja lähettää tekstiviestejä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s


Follow

Get every new post delivered to your Inbox.