Alkuvuoden aikana (tammi-huhtikuu) Euroopassa on toimitettu 78 624 kuorma-autoa mikä on 61.9% enemmän kuin vuosi sitten. Saksaan meni 19 860 kappaletta (+50.9%) ja Ranskaan 13 369 kappaletta (+62.8%). Volvon toimitukset kasvoivat huhtikuussa 49% vuoden takaisesta globaalisti, Pohjois-Amerikassa peräti 136%, Euroopassa 89%. Japanin katastrofi laski toimitusmääriä Aasiassa 7% mutta kunhan jälleenrakennus pääsee kunnolla vauhtiin menee kuorma-autoa ja rekkaa tajuttomat määrät sinne. Volvon mukaan sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa (erityisesti Pohjois-Euroopassa, Etelässä velkaongelma painaa) kysyntä on kiihtymässä entisestään.
Aiemmin teollisuus arvioi että 250 000 kuorma-auton vuosittaiset toimitusmäärät Euroopassa riittäisivät kattamaan vanhan kaluston uusimisen, mutta ei vielä investoimaan uuteen kapasiteettiin ja alkuvuoden tahdilla kutakuinkin tuo 250 000 tulisi täyteen. Laman aikana ei paljon kuorma-autoja toimiteltu joten jonkinlaisessa kysyntäboomissa ollaan nyt jonkun aikaa sillä useamman vuoden investoinnit jäi kuorma-autoihin tekemättä ja kohta tämä kysyntä realisoituu normaalia suuremmiksi toimituksiksi.
PKC:n 2Q ja loppuvuoden tulokset tulevat olemaan todella todella hyviä. Mielestäni osakkeessa on suorastaan pakko olla nyt mukana. Olisi tyhmää missata tulevat tuotot.
Tuesday 31.05.2011 at 8:40 |
Hurraa PKC!
Tuesday 31.05.2011 at 8:45 |
Joo eikä tämä uutinen varmaan kauhean huono ole myöskään Nokian Raskaille renkaille vaikkakaan kuorma-autonrenkaat eivät sen pääbisnestä olekaan http://www.nokianrenkaat.fi/files/nokiantyres/pdf/NokianTruckTyres_Kuorma_ja_linja-autonrenkaat_05-2011_FI_lowres.pdf
Monday 20.06.2011 at 15:54 |
[...] 2Q:lla aivan uskomattoman hyvän tuloksen. Huhtikuussa kuorma-autojen toimitusmäärät Euroopassa olivat hirmuisessa kasvussa ja kasvu vain kiihtyi toukokuussa. Volvo toimitti toukokuussa 20 258 kuorma-autoa ja [...]