Vanhan sanonnan mukaan miljonääriksi voi päästä sijoittamalla lentoyhtiöön edellyttäen että on monimiljonääri. Tänään tuo sanonta sai jälleen katetta kun American Airlinesin emoyhtiö ilmoitti menevänsä konkurssin. Kurssi on 77% laskussa ja yhtiön kansallistamisesta keskustellaan.
Helsingissä kurssit sahailivat nollan molemmin puolin tänään ja päätyivät juuri ja juuri nollan yläpuolelle siitäkin huolimatta että jenkkien kuluttajaluottamus oli aika kovassa nousussa marraskuussa. Ne eivät tunnu ainakaan hermoilevan Euroopan velkaongelmia eivätkä omiaan. USA:ssa Dow Jones ja SP&500 ovat selkeessä nousussa mutta Nasdaq nollan tuntumassa miinuksella.
Viime viikolla jättimäisistä 17 000 työntekijän irtisanomisista ja yhtiön osien myymisestä ilmoittanut NSN lohkaisi tänään ensimmäisen myytävän lohkon ilmoituksensa jälkeen. NSN nimittäin myy hiljaittain Motorolalta ostamansa WiMAX bisneksen pois ja sen mukana 300 työntekijää Kiinan Hangzhousta ja USA:n Chicagosta. Ostaja on amerikkalainen NewNet niminen yhtiö. Sinällään WiMAXin tulevaisuus ei näytä LTE:n puristuksessa kauhean lupaavalta joten kauppa lienee järkevä NSN:n vinkkelistä. NSN:n uudelleenjärjestely ja siihen liittyvät irtisanomiset taitavat olla maailman historiassakin TOP10:ssä suuruusluokassa. Uudelleenjärjestelyt kestävät vuoteen 2013 ja sen jälkeen yhtiö todennäköisesti listautuu pörssiin mikäli uudelleenjärjestely onnistuu hyvin ja kannattavuus kohenee. Voisi kuvitella että listautumiseen vaadittaisiin sellainen 10% marginaali.
Tags: American Airlines, NewNet, NSN
Wednesday 30.11.2011 at 14:47 |
Juuri eilen palasin E-Amerikasta AA:n lennolla. Kun AA:n palvelu yltää korkeintaan lentoyhtiöiden keskitasoon, niin asiakkaat valitsevat mieluummin jonkun muun lentoyhtiön. Kun tämä ei ole matkailusivusto, niin jätän tarkemman kommentoinnin tekemättä.