Hyvin pienetkin muutokset salkussa voivat tehdä erittäin suuria muutoksia kokonaistuottoon pitkässä juoksussa. Ostojen ja myyntien ajoitus, pahimpien laskujen välttäminen tai parhaimpien nousujen missaaminen on yllättävänkin suuria muutoksia kokonaistuottoon aiheuttava asia. Kuva kertoo kaiken. Miettikääpä tuota hetki…
Archive for September, 2007
Vuoden parhaimpien nousupäivien missaaminen
Sunday 30.09.2007Miksi Componenta on noin halpa?
Saturday 29.09.2007Componenta oli alkuvuoden yksi parhaimmista sijoituksistani. Myin koko joulukuussa 2006 ja tammikuussa 2007 hieman ajallisesti hajauttaen haalimani Componenta-pottini pois 1.3.2007 hinnalla 11.06 euroa (noin 30% voittoa) ja ehdin saada vielä 0.25 euron osingotkin per osake. Myin kun katsoin paikallisen huipun olevan käsillä. No näin se asia olikin, mutta jo huhtikuussa oltiin yli 11 eurossa ja vuoden ylin kurssi toistaiseksi, yli 14 euroa, nähtiin kesäkuussa. 17.7. julkistettu 2Q tulos pudottia kurssia yli 8% kun tulos jäi odotettua pienemmäksi. Subprime-kriisikin tarttui Componentaan aika tavalla ja nyt kurssi pienen toipumisenkin jälkeen on 10.25 euroa eli myyntihintani alapuolella. Componenta myynnistä saamani rahat olen sijoittanut tämän 6kk aikana muihin osakkeisiin ja saanut hyviä tuottoja joten tämä liike kannatti.
Uutta Arvopaperilehteä lukiessani luin erityisen tarkkaan, kuten aina, tuon erinomaisen Tulosennustetaulukon. Valuatumin toimittamien ennusteiden mukaan Componenta tekee tänä vuonna 1.68 euron tuloksen ja ensi vuonna 1.84 euron tuloksen. PE-luvuissa mitattuna tuo tarkoittaisi noin 6 ja 5 lukuja ja PB luvuilla mitattuna noin 1.4 ja 1.2 lukuja. Hexin halvimpia lappuja!! Miksi? Pelkäävätkö sijoittajat valuuttaongelmia sillä Componentahan saa ison osan tuloksestaan ja liikevaihdoistaan Turkin liiroissa. Vai pelkäävätkö sijoittajat Componentan velkaisuutta? Vai pelkäävätkö sijoittajat että raskaiden autojen myynti romahtaa? Vai onko syynä pelko tärkeimmän raaka-aineen, kierrätysmetallin, hinnan kohoamisesta? Painaako 2Q tulospettymys vieläkin? Vai onko tässä kyseessä vain mainio superale, joka pitäisi käyttää hyödyksi niin kauan kuin ehtii? PKC Group, joka toimittaa johdinsarjoja raskaille autoille, pyörii PE luvuissa 11 ja 10 tänä ja ensi vuonna. Samaten PB on 2.3 ja 2.0. Eikä tuotakaan kalliiksi osakkeeksi voi väittää.
Tässä poimintoja Componentan 1Q tulosjulkistuksesta:
- Liikevaihto katsauskaudella oli 167,9 Me (152,3 Me).
- Konsernin tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä oli 9,3 Me (5,4 Me). Konsernin katsauskauden tulos kertaluontoisten erien, verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen oli 21,7 Me (4,3 Me)
- Osakekohtainen laimentamaton tulos oli 2,06 e (0,44 e) ja ilman kertaluontoisia eriä vastaavasti 0,69 e (0,44 e)
Poimintoja 2Q tulosjulkistuksesta (1.1. – 31.6 luvut):
- Liikevaihto katsauskaudella oli 328,6 Me (308,5 Me).
- Konsernin tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä oli 14,8 Me (15,4 Me). Konsernin katsauskauden tulos kertaluontoisten erien, verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen oli 25,1 Me (10,8 Me)
- Osakekohtainen laimentamaton tulos oli 2,42 e (1,18 e) ja ilman kertaluontoisia eriä vastaavasti 1,00 e (1,18 e)
Lisäksi sijoitetun pääoman tuotto ekalla halffilla oli kertaluontoiset erät mukaanlukien 21.2% ja oman pääoman tuotto 58.5%. Ilman kertaluonteisia eriä vastaavat luvut olivat: 14.2% ja 25.6%.
Noiden ekan halffin lukujen perusteella lienee hyvinkin todennäköistä että Valuatumin ennuste 1.68 euron epsistä kuluvalle vuodelle toteutuu. Täytyy sanoa että ne syyt miksi Componentaa ostin joulukuussa ja tammikuussa eivät ole muuttuneet mihinkään. Tämä on kaikilla tunnusluvuilla mitattuna äärimmäisen halpa osake ja tätä pitäisi salkkuun takaisin hankkia. Ongelmana on se että käteistä ei ole eli joku salkkuni osakkeista (ehkä Fortum jolla on kuitenkin suhteellisen rajoittunut nousupotentiaali) pitäisi myydä pois ja ostaa Componentaa tilalle. Velkarahallahan minä en pelaa ellei sellaiseksi katsota asuntolainaani. Hmmm… pitääpä tätä miettiä nyt tarkkaan. Saattaa olla että maanantaina Componenta saa uuden omistajan ja Fortum menettää yhden. Tosin mahdolliset ostot ja myynnit teen ainakin lievästi ajallisesti hajauttaen.
Poiminta Componentan 2Q tulosjulkistuksesta: “Componentan ja Döktasin toimintojen yhdistämisestä arvioidaan saatavan 10 Me:n synergiaedut vuoden 2008 loppuun mennessä. Osan synergioista odotetaan parantavan jo kuluvan vuoden tulosta. Karkkilan ja Heerlenin yksiköiden toiminnan tehostaminen jatkuu vuoden 2007 aikana. Yksiköiden liiketulosten odotetaan paranevan kuluvan vuoden aikana.
Katsauskauden tilauskanta oli katsastuskauden lopussa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla”
Linkki Componentan sijoittajasivuille . Kannattaa lueskella täältä mm. 2Q tulosjulkistuksen esityskalvot.
Olisin kiinnostunut lukemaan kommentteja tästä kirjoituksesta ja erityisesti niistä syistä miksi se Componenta on noin halpa.
ps. On kohtuullisen ärsyttävää että eQ:n sivuilta ei enää löydä Componentan uusimpia tiedotteita.
Kolottaako kahvihammasta?
Saturday 29.09.2007AP Areenan kahvinjuojat juhlistavat yleensä onnistuneita sijoituksiaan kirjoittamalla palstalla että on aika keittää Juhla Mokat (JM). Yleensä tämä todetaan vain lyhenteellä JM. En tiedä kuinka paljon tämä on lisännyt Juhla Mokan kysyntää, mutta Pauligilla ollaan varmasti tyytyväisiä 🙂
Kahvinjuojia on varmasti viime aikoina harmittanut kahvipapujen kallistuminen. eQ Online on nyt tullut JM jengille avuksi ja on lisännyt ETF valikoimiinsa myös ETC:t (Exhange Traded Commodities) jotka toimivat kuten ETF:t mutta osakkeiden sijaan pyörivät raaka-aine maailmassa. Ovat saattaaneet olla valikoimissa jo pidempäänkin mutta itse huomasin nämä vasta tänään kun luin uutta erinomaista Arvopaperilehteä, jossa oli eQ:n koko sivun ETC mainos.
Makoisan JM-hetken koittaessa sijoittaja voi siis nauttia kahvinsa rauhassa kunhan suojaa kustannuksensa ostamalla COFF.L ETC:tä. Itse tykkään omistaa niitä yhtiöitä joiden tuotteita käytän. Tankkaan yleensä käyttämäni auton Nesteen NEX-asemalla ja nautiskelen samalla ajatuksesta että osa tankkiin lorottomani bensan hinnasta palaa takaisin itselleni Neste Oilin arvonousuna ja osinkoina. Itseasiassa Nesteen viimeaikaisilla tuotoillani tankkaisin aika monta vuotta.
Aika kattava valikoima erilaisia ETC:tä on listalle jo tuotuna:
AIGA.L ETFS Agriculture DJ-AIGCI Fund
AIGC.L ETFS All Commodities DJ-AIGCI Fund
ALUM.L ETFS Aluminium Fund
OILB.L ETFS Brent Oil Fund
COFF.L ETFS Coffee Fund
COPA.L ETFS Copper Fund
CORN.L ETFS Corn Fund
COTN.L ETFS Cotton Fund
CRUD.L ETFS Crude Oil Fund
AIGE.L ETFS Energy DJ-AIGCI Fund
AIGX.L ETFS Ex-Energy DJ-AIGCI Fund
UGAS.L ETFS Gasoline Fund
BULL.L ETFS Gold Fund
AIGG.L ETFS Grains DJ-AIGCI Fund
HEAT.L ETFS Heating Oil Fund
AIGI.L ETFS Industrial Metals DJ-AIGCI Fund
HOGS.L ETFS Lean Hogs Fund
CATL.L ETFS Live Cattle Fund
AIGL.L ETFS Livestock DJ-AIGCI Fund
NGAS.L ETFS Natural Gas Fund
NICK.L ETFS Nickel Fund
AIGO.L ETFS Petroleum DJ-AIGCI Fund
PHAU.L ETFS Physical Gold
PHPD.L ETFS Physical Palladium
PHPT.L ETFS Physical Platinum
PHPM.L ETFS Physical PM Basket
PHAG.L ETFS Physical Silver
AIGP.L ETFS Precious Metals DJ-AIGCI Fund
SLVR.L ETFS Silver Fund
AIGS.L ETFS Softs DJ-AIGCI Fund
SOYO.L ETFS Soybean Oil Fund
SOYB.L ETFS Soybeans Fund
SUGA.L ETFS Sugar Fund
WEAT.L ETFS Wheat Fund
OILW.L ETFS WTI Oil Fund
ZINC.L ETFS Zinc Fund
DH2O.L iShares S&P Global Water 50
Blogin pitäjä ei juo kahvia kuin satunnaisesti eikä siten kuulu JM-jengiin.
Winclub
Friday 28.09.2007Vaikea on uskoa että Suomesta löytyy ihmisiä, firmoja ja jopa pankkeja (ilmeisesti muutamat OKOn konttorit) ovat valmiita laittamaan useita tuhansia euroja kiinni “sijoitukseen” josta eivät saa kunnolla edes tietoja mistään. Jäseneksi pääsy edellyttää kuulemma tiukan vaitiolosopimuksen allekirjoittamista ja useamman tuhannen euron siirtoa jonnekin Panamaan eli periaatteessa sama juttu kun joku tulisi kadulla kertomaan että mulla olisi loistava sijoituskohde tiedossa. Anna pari hunttia, kerron sulle sitten lisää ja tästä ei sitten kerrota kenellekään.
Näitä tosibulleroita on julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan peräti 6000 ja joukossa siis muutamia OKOn konttoreita. Uskomatonta!!
Blogin seuraaminen RSS fiideillä
Friday 28.09.2007Blogin alareunassa on kaksi RSS-feed linkki joiden avulla voit lisätä selaimeesi bookmarkkeihin uuden live bookmark-tyyppisen hakemiston. Live bookmark tarkoittaa että ko. hakemistoon tallettuu blogin uudet lisäykset uutena kirjanmerkkinä. Kokeilkaa. RSS:stä enemmän tässä linkissä
Upea sijoitusviikko
Friday 28.09.2007Salkku on noussut kuluvalla viikolla joka päivä (osakkeet)ja joka ilta (ETF:t) siihen malliin että alkaa 100% tuotto vuoden alusta olla hyvin lähellä. USAssa osakkeisiin leivotaan sisään jo toista koronlaskua joka alkaakin vaikuttamaan erittäin todennäköiseltä. FED haluaa ennättää markkinan edelle ja laskenee aktiivisesti korkoa yrittäen ehkäistä taantuman. Saa nähdä kuinka hyvin se tässä onnistuu, vaikeaa voi olla ja ensi vuonna voivat tuotot olla aika tiukassa pörssissä. Perinteisesti FED ei ole kovin hyvin onnistunut taantuman ehkäisyssä, mutta taantumien kestoa ja niiden syvyyttä se on onnistunut hallitsemaan erinomaisesti.
Erityisesti salkkuni ETF:t ovat nousseet 2-3% päivittäin korkonlaskun jälkeen. Ne hyötyvät tästä selvästi ja muistutan edelleen että nämä kaikki tulevat vielä tänä vuonna maksamaan osinkoja joiden irtoaminen ei ole pahemmin aikaisempina vuosina kurssissa näkynyt.
Neste Oil päivitti sijoittajasivuilleen kansainvälisen öljynjalostusmarginaalin. Outokummusta löytyi mielenkiintoinen presentaatiomateriaali webistä, tähän pitää paneutua viikonloppuna. Muualta sain tietoa että Outokumpu satsaa tosissaan tuohon Duplex teräkseen ja arvelee että tämä markkina kasvaa lähivuodet 30-40% tahtia vuosittain.
Jo pelkästään se että korkoero näyttää kasvavan Euroalueen ja USAn välillä johtaa heikentyvään taalaan ja sitä kautta Eurooppalaisten ja Aasialaisten vientiyritysten toimintaympäristö vaikeutuu. Vajaassa kuukaudessa euro on vahvistunut 1.36 taalasta 1.41 taalaan (3.7%). No on tuossa tietysti se positiivinenkin vaikutus että vaihtotaseen vaje siellä kevenee, sikäläisillä kuluttajilla ei ole halua tai varaa ostaa kallistuvia tuontituotteita.
OMX:n 3Q:n ensimmäinen tulosvaroittaja Uponor toi heikentyvän taalan esiin tiedotteessaan näin: “Tämän lisäksi euron ja Yhdysvaltain dollarin muuntoeron kehitys vaikuttaa Uponorin lukuihin kielteisesti.”
Oman salkkuni osakkeista taala vaikuttaa eniten Neste Oiliin, Laroxiin, Metsoon, Outokumpuun. Toivottavasti suojaukset ovat kunnossa. Täysin neutraaleja ovat mielestäni Atria, TeliaSonera ja Fortum. Tilannetta pitää seurata päivittäin ja tarvittaessa reagoida nopeastikin.
Jos tämä nousu tälläisenä jatkuu vielä pitkään niin osakemarkkinoilla tullaan kyllä näkemään kunnon romahdus kun kaikki potentiaaliset markkinaosapuolet ovat jo markkinoilla ja huonoja yhtiökohtaisia- ja makrouutisia alkaa tulla.
Salkkukatsaus
Sunday 23.09.2007Salkussa käteisen osuus käytännössä nolla eli osakeallokaatio likimain 100%. Tarkoitus olisi mennä tällä kokoonpanolla nyt vuoden loppuun asti ja sitten katsotaan ja mietitään allokaatioita uudelleen. Joulukuussa odottelen vielä mukavia osinkoja kaikilta noilta salkkuni ETF:ltä. Mm. IFN on jo tiedottanut maksavansa 1.43$ osingon. Kannattaa tutustua noihin ETF:iin vaikka tämän saitin kautta. Sieltä näkee kunkin ETF:n historiallisen arvonnousun ja osinkotuoton.
Salkkuni osakkeet aakkosjärjestyksessä:
- Atria (Ruotsin synergiaedut, Suomen katteet ja alv-alennus, kasvu Venäjällä)
- Fortum (sähkön hinta nousussa, Fortum hyvissä asemissa)
- Larox (halpa jälkisyklinen kaivosalan firma joka hyötyy nykyisestä kaivosboomista)
- Metso (tilauskanta erittäin vahva ja kasvaa edelleen)
- Neste Oil (jalostusmarginaalit nousussa, jalostamokapasiteetti pullonkaulana maailmalla. Salkkuni painoarvoltaan isoin osake 14% osuudella)
- Nokia (gorilla alallaan jolla nyt erittäin hyvä momentum)
- Outokumpu (kävi jo alle tasearvonsa, CMD:ssä kertoi tulevien vuosien kovasta kasvusta)
- OKO (tää meinaa aina välillä unohtua. Ainoa jolla olen pelkästääm holdimielellä liikkeellä jo neljättä vuotta)
- TeliaSonera (tulee todennäköisesti ostetuksi tulevaisuudessa eli preemio odottaa. Hyvä osinko)
- Wärtsilä (firma on asemassa jossa voi valita asiakkaansa, hurjat katteet ja tilauskirjat täynnä)
Salkkuni ETF:t aakkosjärjestyksessä:
- The India Fund (IFN) – Intia (Maailman suurin demokratia josta tulee maailman väkirikkain valtio tulevaisuudessa. Väestön ikärakenne loistava ja BKT kasvaa kovaa)
- MSCI Brazil Index Fund (EWZ) – Brasilia (halvan PE-luvun markkina, raaka-aine aitta)
- ISHARES TR FTSE INDX (FXI) – Kiina (nousua riittänee ainakin olympialaisiin saakka)
Salkku on juuri nyt 87% korkeammalla kuin 31.12.2006. Suurin osa tuotoista tuli tehtyä Nokian 2002A henkilöstöoptioilla joita ostin yli vuoden ajan pörssistä ajallisesti hajauttaen keskihinnalla 1.2 euroa. Ja näitä oli salkussani vajaa 17 000 kpl parhaimmillaan. Myönnetään, tämä oli iso sijoitus suhteessa salkkuun ja että riski oli erittäin suuri ja siksi olenkin näitä myynyt nousun jatkuessa ajallisesti hajauttaen. Viimeiset myin pois muutama viikko sitten vähän päälle 7 euron hintaan. Tässä oli erittäin mukava vipuvaikutus (joka tietysti toimi molempiin suuntiin). Nokian kurssin noustua euron optio nousi noin euron eli jos Nokian kurssi nousi 20 eurosta 21 euroon (5%) samaan aikaan optio nousi 2 eurosta 3 euroon (50%).
Kaikella on aina alkunsa…
Saturday 22.09.2007Niin tällä blogillakin.
Törmäsin aamulla lehtiä ja nettiä selatessa mielenkiintoiseen uutiseen kännykkälatureihin liittyen. Digitoday kirjoittaa että isojen operaattorien konsortio ja laitevalmistajat kuten Nokia ja SonyEricsson tukevat USB-IF:n ehdotusta usb-liittimen standardoinnista kaikkiin mobiililaitteiden latureihin ja muihin kaapeleihin. Tämä siis tarkoittaisi sitä että eri valmistajien puhelimia voisi ladata samalla USB-laturilla. Kiina taisi myös jo vastaavanlaisen vaatimuksen esittää maassa myytäville kännyköille tulevaisuudessa. Niille joille tekniikka ei ole niin hyvin hallussa, USB tarkoittaa tietokoneessa olevaa Universal Series Bus – väylää jolla koneeseen voi liittää erilaisia lisälaitteita kuten langattomia näppäimistöjä.
Muutenkin olen ihmettelyt miksi uusi kännykkä aina myydään laturin kera. Ihmisillä on noita jo ennestään nurkat täynnä. Uskon että kännykkälaturimarkkina tulee tämän takia pienenemään tulevaisuudessa jolloin alaa hallitsevan firman Salcompin liikevaihto ja – tulos tulevat laskemaan. Minä harkitsisin myyntiä jos omistaisin.