Archive for February, 2008

Jatkoin ajallisesti hajautettuja ostoja

Friday 29.02.2008

Sain tänään valmiiksi Black Earth Farmingin tankkauksen ostettuani sitä muutaman sadan kappaleen erän lisää. Kurssi laskikin sopivasti eilen ja tänään tankkausta ajatellen. Vehnä-indeksi kääntyi tänään jälleen nousuun (on nousussa tätä kirjoittaessa).

Wärtsilää ostin myös hieman lisää ja näyttäisi siltä että Wärtsilä positio on nyt rakennettu valmiiksi. Jos jotain Suomi-osaketta vielä hankin lisää niin se lienee Kemira, muissa on sen verran jo painoa. Todennäköisemmin ostan Intia, Kiina ja Brasilia ETF:iä, tai vain joitain noista,  loppukäteisellä. Osingot tulen sijoittamaan takaisin osakkeisiin samantien.

Vehkeet toimii kun ne välillä päivittää

Thursday 28.02.2008

Pidin tuossa eräänä iltana pienimuotoiset päivitystalkoot ja päivittelin E90 ja N95 luureihin uudistuneen Nokia Mapsin (2.0 version) ja Nokia N810, jolla tätäkin kirjoittelen, käyttiksen uusimpaan versioon. N810 tuntuisi toimivan vähän jouhevammin ja olen entistä tyytyväisempi tähän. Parhaiten eron huomasi Youtubessa joka toimii nyt täysin nykimättä. Ja ihan kuin virrankulutusta olisi hieman optimoitu. Backupin teko ja palautus päivityksen jälkeen sujui ongelmitta. Navigointisoftaa en oo vielä tuolla 7 päivän ilmaislisenssillä kokeillut, kunhan sopiva tilaisuus tulee niin kokeilen ja valitsen sitten että ostanko lisenssin Commariin vai Kasikymppiin.

Mapsistä huomaa kyllä että kyseessä on vielä beta-asteella oleva softa, tosin hyvä sellainen. Mielestäni käytettävyys on nyt parempi ja ominaisuuksiakin on tullut lisää mikä näkyy kyllä navigointilisenssin hinnassakin. Kannattanee hankkia se lisenssi ennen päivitystä.

Fiskars myymässä loput Wärtsilöistään

Thursday 28.02.2008

Wärtsilä ilmoitti tänään lisäosingoistaan ja yhdistävänsä osakesarjansa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 4.2.2008 tehdyn 2,25 euron/osake osinkoehdotuksen lisäksi 2 euron ylimääräistä osinkoa/osake eli yhteensä 4,25 euroa/osake tilivuodelta. Yhdeksää A-sarjan osaketta kohden saisi yhden ilmaisen uuden osakkeen. Tiedote nosti A-sarjan osakkeen arvoa 11.86% ja omistamani B-sarjan osakkeen arvoa 4.2%. Osinkotuotto-% nousi B-osakkeelle päivän noususta huolimatta huimaan 9.4%:iin.

Wärtsilän päätös nostaa osakkeen vaihtoa ja laskee hieman omavaraisuusastetta mikä oli virallinen perustelu muutoksille. Todellinen syy kuitenkin lienee se että Fiskars myynee loput Wärre-potistaan (muistaakseni n.20%) pois ja sitä ennen ottaa osingot pois.

Hieno uutinen meille Wärtsilän osakkeenomistajalle.  Wärtsilä olikin laskupäivän aurinko salkussani, USA:sta saatiin päivitetyt 4Q luvut ja 0.6% osoitti nipin napin kasvua. FEDin Benkku puhui lisäksi inflaatiosta ja kynttiläksi kakun päälle saatiin huonoja jenkkiasuntoluotottajien tuloksia. Niin tai näin, salkku on noussut plussalle vuodenvaihteesta. Prosentuaalisesti parhaimpia nousijoita ovat Componenta ja Black Earth Farming tämän tämänpäiväisestä laskusta huolimatta.

Tämä selittää tämänpäiväisen Black Earth Farmingin laskun ja sen viimeaikaista kovaa nousua. “Wheat finally backed off its recent high yesterday. Bushels in Chicago lost $1.35 to a closing price of $10.79. Wheat had surged an incredible 17.5% in the last four days alone, the biggest four-day run since 1999, striking a record price of $12.89 Monday. But prices retreated yesterday on news of better-than-expected wheat planting intentions from the USDA.

Lomaillessa salkku pärjäsi hyvin

Sunday 24.02.2008

Lomailu ja matkailu on hyvää investointia itseensä ja jaksamiseensa. Parin viikon lomalla tuli latailtua akut täyteen ja saatua kunnon D-vitamiiniannos auringosta ja ennenkaikkea unohdettua työasiat ja sijoitusasiasiat vähäksi aikaa. No täytyy myöntää että pariin otteeseen piti hotellilla ja webbibaarissa tsekata kurssit ja arvopaperin uutiset ja tsekata mitä Nokia julkisti Barcelonassa.

Salkku nousi n. 5% pakkaselta loman aikana noin 1% pakkaselle. Omistamieni yhtiöiden tulokset olivat pääosin odotuksia paremmat tai ainakin odotuksien mukaiset ja osinkotuotto on vallan hirmuinen kuten alta näkyy: (osake, osinko euroa / osake, osinkotuotto-% perjantain kurssilla)

  • Metso, osinko 3.0 eur, osinkotuotto 8.4%
  • Rautaruukki 2.0 eur, osinkotuotto 7.4%
  • Componenta 0.5 eur, osinkotuotto 5.6%
  • OKO, 0.65 eur, osinkotuotto 5.5%
  • Kemira, 0.5 eur, osinkotuotto 5.2%
  • Wärtsilä B, 2.25 eur, osinkotuotto 4.9%
  • Stockmann B, 1.35 eur, osinkotuotto 4.6%
  • Nokia, 0.53 eur, osinkotuotto 2.1%

ETF:ien osalta RNE on jo yhdet osingot tänä vuonna maksanut, kesällä tulee lisää, PBD ja Black Earth Farming eivät ole osinkoja ymmärtääkseni tähän asti vielä koskaan maksaneet (uusia sijoitusinstrumentteja). Strategiani ostaa halpoja firmoja joilla on hyvä osinkotuotto on ainakin osinkotuottomielessä onnistunut hyvin. Uskon että nämä osinkotuotot tulevat nostamaan näiden firmojen osakkeita mukavasti ennen osinkojen irtoamista.

Käteistä on vielä n. 20% laittaa kiinni, Intia, Brasilia ja Kiina ETF:iä olen miettinyt mutta samalla myös sitä että josko ostaisi Suomi-osakkeita pikapuoliin ja ottaisi osingot ja sen jälkeen myisi ja laittaisi rahat + osingot kiinni noihin ETF:iin.

Laitan ehtiessäni vähän parempaa analyysiä salkkuni firmojen 4Q tuloksista ja näkymistä.

Motorola ottaa lukua

Friday 1.02.2008

Motorola ja sen osakkeenomistajat saivat sitten tarpeekseen. Gorillan puristus alkoi tuntua niin pahalta että irti oli päästävä.  Motorola aikoo irrottaa kännykkätoimintonsa erilleen muusta yhtiöstä eli Motorola yhtiöittää kännykkätoimintonsa. Tavoitteena lienee joko tuoda yhtiö pörssiin tai todennäköisimmin hankkitua koko roskasta eroon myymällä se. Potentiaalinen ostaja voisi tulla ehkäpä idän suunnalta. BenQ-Siemens kimppa tuhosi noiden yhtiöiden yhteenlasketun markkinaosuuden, ei tällä xxx – Motorola kimpalla yhtään sen parempi alkuasetelma ole. Motorola on pahoissa vaikeuksissa juuri nyt ja tämä yhtiöittäminen kuvaa sitä että nopeaa käännettä ei ole. Moton luurit tekevät koko vuoden tappiota, markkinaosuus laskee, parhaat työntekijät lähtevät, tuoteportofolio ei parane. Synkältä näyttää, niin paitsi tietysti meidän Nokian omistajien kannalta. Meille tämä kyllä sopii. Nokia nousikin eilen jo aika reippaasti ja tänään nousu on jatkunut ja muukin pörssi on ollut todella pirteä.

Jim Cramerin näkemys Motorola vs. Nokia

Ericsson teki odotuksiani paremman tuloksen ja kasvoi kokonaisuudessaan 3Q:lta  4Q:lle saman mitä NSN. Tulos ja marginaalit laskivat mutta odotin isompaa laskua. Yhtiö ilmoitti myös aloittavansa kustannussäästöt ja Ruotsista 1000 saa lähteä. Sijoittajille tämä ei riittänyt ja kurssi on muutaman prosentin laskussa.
Microsoft  ilmoitti juuri ostavansa Yahoon. Se tarjoaa peräti 45 miljardia dollaria Yahoosta. Mielenkiintoista. Yksi suurimmista yrityskaupoista vuosiin.

Omaan salkkuun tankkasin pienen siivun Wärtsilää tänään.