Nokia paljasti tietoja Maemon vitosversiosta

Maemo, eli Nokian Linux-pohjainen älylaiteplatformi, on saamassa viitosversion. Koska se tapahtuu on epäselvää mutta uskoisin sen tapahtuvan ehkä ensi vuoden aikana. Tähän asti on uusi tabletti tullut ennen joulua, nyt en ehkä tähän usko vaan vitosversio mennee pidemmälle. Vuosi pari sitten Anssi Vanjoki kertoi jossain haastattelussa että Maemon vitosversiossa tulee olemaan mukana kännykkäominaisuudet ja niinpä siellä tosiaan näyttää olevan kun katsoo tiistaina Berliinissä esiteltyä ominaisuuslistaa:

  • Sisäänrakennettu HSPA radio eli mobiililaajakaistaradio nykyisen wlan, WiMax ja bluetooth-radioiden lisäksi. Se tästä ei vielä selvinnyt että voiko laitteella soittaa ihan tavallisia kännykkäpuhepuheluita vai pitääkö hyödyntää Skypen jne. internetpuhelupalveluita joilla toki voi soittaa ihan tavallisiin puhelimiin ja niistä myös tähän.
  • OMAP3 prosessori jossa on potkua. Vertaavat tehoa läppärin prosessointikykyyn
  • Tuki kunnollisella kameralle. N810 kamera onkin oikeastaan pelkkä vitsi
  • Nokia oli myös slaidien mukaan antanut 3G/HSPA connectiviteettisoftiaan Linux yhteisön käyttöön Gold Sponsorina mikä viittaisi siihen että Maemo 5:ssa olisi myös perus 3G mukana.

Odotettu ja positiivinen uutinen. Nokialla on tämän valmistuttua hallussaan siis Linux-pohjainen älykännyplatformi jossa erittäin tehokas prosessointi ja apunaan Linux-yhteisö ja Symbian/S60 pohjainen älykännyplatformi apunaan open source Symbian yhteisö. Ja molemmissa varmaankin pyörii QT applikaatiot kuten aikaisemmin jo kirjoitin. Aika hyvältä näyttää. Pitkässä juoksussa Nokian tilanne älykännyköiden suhteen alkaa näyttää nyt hyvältä. Vielä kun niihin molempiin platformeihin kytketään Nokian kehittyvät Ovi-palvelut fiksusti mukaan niin ii saa pisteensä.

Ari Jaaksin blogikirjoitus aiheesta. Ja slaidit. Lisäksi Maemo.orgin uutinen.

ps. oletteko jo pelanneet Mapsters peliä? Enkka nyt 179 000…

Tags: , , , ,

3 Responses to “Nokia paljasti tietoja Maemon vitosversiosta”

  1. Nokia oli paha pettymys « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] ehkäpä jo julkistettu E63 on luuri joka lisää E-sarjan kysyntää halvan hintansa takia. Itseäni eniten kiinnostaa kuitenkin Maemo 5 pohjainen laite. Koska se julkistetaan, millainen se on? Tulen melko varmasti ostamaan tuon laitteen Nokia 770 ja […]

  2. Todellisia superkännyköitä tulossa 2009-2010 « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] laitteessa mutta Palmin Pre perustuu siihen ja samoin Nokia on ilmoittanut että tulevat Maemo 5 kännykät pohjautuvat OMAP3 siruun (platform). Lisäksi Samsung tuleva Omnia HD pohjautuu OMAP3:een. Tässä […]

  3. Nokia julkisti Maemo 5 pohjaisen N900 luurin « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] OSiM konferenssissä Berliinissä ja listasi tulevan laitteen tärkeimmät ominaisuudet.  Lue syyskuussa 2008 kirjoittamani juttu aiheesta. Kannattaa myös lukaista kirjoittamani jutut Maemosta ja kirjoitukseeni Nokian […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: