Kreikka-pakettihuhut käänsivät laskupörssit nousuun

Niin se avautui tämäkin pörssipäivä synkässä laskussa ja alkoi jo oikeastaan aika tavalla harmittamaan tämä lasku. Joten siinä mielessä iltapäivällä nähty käänne tuli kyllä tarpeeseen. Euro alkoi vahvistua ja pörssit kääntyivät plussalle kun Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy tapasivat ja antoivat julkisuuteen viestin että sopu uudesta Kreikka-paketista on syntymässä ja siinä on mahdollisesti mukana myös yksityiset sijoittajat vapaaehtoisesti. Salkkuni on tässä viiden aikaan iltapäivällä 1.3% nousussa, eniten ryskää Stockmann B 4.6% nousussa, mutta on se kyllä tässä ottanutkin osumaa.

Olen tässä odotellut ostopaikkaa käteisvaroilleni ja päätin sipaista tänään lisää EWZ (Brasilia) ETF:ää. Heinäkuussa sipaisen todennäköisesti FXI (Kiina) ETF:ää lisää.  Elokuussa voisi ostella IFN (Intia) ETF tai Malesia (EWM) ETF:ää lisää. Brasilian ostoa puoltaa sekin että maassa järjestetään Jalkapallon World Cup vuonna 2014 ja Olympiakisat vuonna 2016.  Nuo tulevat boostaamaan maan taloutta mukavasti.

Advertisements

Tags: , , , , , ,

7 Responses to “Kreikka-pakettihuhut käänsivät laskupörssit nousuun”

  1. Anom Says:

    Perjantaina huhuillaan tukipaketista ja rallitellaan pörssit isoon nousuun. Viikonlopun aikana selvitellään tilanteen todellinen laita, ja maanantaina tiputaan kahta kauheammin =)

    • Laimea Silli Says:

      Jep. Noin siinä käy jos tukipakettia ei ole tulossa. Elämme mielenkiintoisia aikoja jälleen

      • Anom Says:

        Hih.. Sinnepäinhän se meni, palttiarallaa..

      • Laimea Silli Says:

        Joo. Epävarmuus Kreikan ympärillä jatkuu. Mikä nuo kreikkalaiset eivät ymmärrä omaa parastaan ja hyväksy taloutensa remonttia ei sinne tukipakettia myönnetä ja Kreikka kaatuu ja sitten saattaa kaatua pari isompaakin dominopalikkaa ja kukaan ei osaa sanoa mitkä on seuraukset. Voi olla että 1930-luvun lama on pientä tulevan rinnalla tai sitten markkinatalous jotenkin löytää keinot selvitä tästä ilman jättimäistä lamaa.

  2. moose Says:

    Mistä pörssistä ostelet noita ETF:ä?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: