Mielenkiintoisia mobiiliuutisia

LG ja Samsung antoivat molemmat tänään ennakkotietoja 2Q:lta ja kun tiedot olivat huonohkoja oli kyseessä tulosvaroitus molemmilta. Samsungia painoi lähinnä LCD paneelit ja LG:llä menee surkeasti kännyköissä.

Samsung kertoi toimittaneensa 19.2 miljoonaa älyluuria mikä on iso määrä ja tuolla ollaan jo aika lähellä Nokian lukuja. Tosin en usko että Samsung on mennyt ohi Nokian vaaikeuksista huolimatta. Tuloshuolet eivät ole kuitenkaan Samsungin suurin ongelma. Patentit alkavat muodostua Samsungille isoksi ongelmaksi. Apple on hakenut ITC:ltä tuontikieltoa Samsungin luureille USA:han. Toteutuessaan tuo kielto olisi vakava isku Sampalle sillä iso osa sen myynnistä ja voitoista tulee USA:sta. Aika jännä suhde näillä kahdella firmalla sillä Apple on Samsungin sirudivisioonan jättimäinen asiakas (5.7 miljardia Samsungin sirutoimitusten arvo Applelle viime vuonna). Mitenkähän tämä riita vaikuttaa tähän asiakassuhteeseen?

Microsoft on vaatimassa Samsungilta 15 dollarin rojalteja jokaisesta sen myymästä Android-luurista ja hyvin todennäköisesti myös onnistuu tässä. Se perii HTC:ltä Android-luureista nyt jo saman verran. Ja luonnollisesti LG ja muut Android-valmistajat ovat seuraavana vuorossa. SonyEricssonilla on sen verran tuhti patenttisalkku että Microsoft ei taida siltä saada nyhdettyä mitään. Patentit saattavat ratkaista ekosysteemien sodan, se lienee jopa todennäköistä. Androidista on tulossa käyttäjillee maksullinen mutta surkuhupaisasti maksut perii Microsoft eikä Google. Tämä saattaa laskea alustan kiinnostavuutta ja luonnollisesti heikentää sen kilpailukykyä ja vastaavasti parantaa Windows Phonen asemaa. On mielenkiintoista nähdä että lisääkö tämä MeeGon kiinnostavuutta ja tuleeko siitä menestyksekäs alusta Androidin mahdollisesti hiipuessa? Se olisikin ironian huippu jos Nokia kilpailisi tulevaisuudessa Windows Phone luureillaan MeeGo-armeijaa vastaan. Tämä uutinen, vaikkakin odotettu, Microsoftin patenttivaatimuksista Samsungia kohtaan oli päivän suurin mobiilialan uutinen selkeästi. Nyt puhutaan isoista pelikenttää muuttavista uutisista. Google on aika huonossa asemassa sillä sillä ei ole patentteja, Oracle vaatii isoja korvauksia Javan luvattomasta käyttämisestä ja toisaalla Microsoft painaa luurivalmistajien niskaan. On jopa mahdollista että Android katoaa kokonaan muutaman vuoden sisällä. Microsoft tulee tienaamaan älyluureilla selvästi myytiin sitten Androidia tai Windows Phonea, melkoinen jackpot firmalle joka on pärjännyt surkeasti mobiilipuolella. Olen miettinyt Microsoftin osakkeiden ostamista ja saatan hyvinkin sitä tänä vuonna ostaa. Se on selvä voittaja ja Nokiankin tilanne tässä vahvistuu sitä mukaa kun sen kilpailijoiden patenttimaksut nousevat.

LG:lla taas älyluurien kauppa on käynyt surkeasti. Pahiten petti Windows Phone luurien kysyntä mutta ei sen Android-mallitkaan ole menestyneet odotetusti. LG joutui laskemaan ennustettaan koko vuoden älyluurimyynnistä 30 miljoonasta kappaleesta 24 miljoonaan. Pahiten on silti pettänyt ja pettämässä sen fiitseriluurien myynti. LG ennusti myyvänsä tänä vuonna kokonaisuudessaan 150 miljoonaa luuria mutta nyt se uskoo saavansa kaupaksi 114 miljoonaa. Aika iso pudotus myynnissä. Eipä ihme että LG teki jälleen tappiota luureillaan 2Q:lla entisten tappioiden päälle (tappioputki on jo vuoden pituinen) eikä LG pysty antamaan mitään arviota koska se kääntyy voitolliseksi. Ja kun Microsoft vaatii LG:ltä 15 dollaria per myyty Android sen tilanne muuttuu entistäkin synkemmäksi.

HTC taas sähläsi yrityskaupalla. HTC ostaa 300 miljoonalla dollarilla grafiikkakomponentteja valmistajan S3 Graphics nimisen yhtiön. Ongelmana on se että myyjä oli HTC:n hallituksen puheenjohtaja. Kurssi lähti selvään laskuun ja analyytikot väänsivät suosituksensa suoraan OSTA-asennosta MYY-asentoon. Pikkaisen tämä kieltämättä haisee.

Advertisements

Tags: , , , , , , , , , ,

2 Responses to “Mielenkiintoisia mobiiliuutisia”

  1. analyzing Says:

    Samsunghan muuten raportoi älyluurimyyntiinsä myös bada-laitteet, esim tämän http://www.gsmarena.com/samsung_s5250_wave_2-3400.php. Noiden osuutta ei nähdäkseni kuitenkaan missään mitenkään erotella (mikä osuus älyluureista on Androidia ja mikä badaa) joten älyluurimarkkinaosuuksien vertailu menee entistä mielenkiintoisemmaksi – ovatko uudet s40 luurit joissa on kartat, reitinsuunnittelu ja qt mukana vähemmän älyluureja kuin badat?

  2. Android matkalla kohti tuhoa? « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] Java käyttämisestä Androidissa ilman lupaa. Ceissi vaikuttaa aika vahvalta Oraclen vinkkelistä. Microsoft on vaatimassa Sasungilta 15 dollarin patenttikorvauksia per myyty Android-luuri. HTC maksaa jo myymistään Androideista Microsoftille […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: