Nokian Renkaiden 2Q oli loistava mutta jäi hieman odotuksista

Mikään ei tässä markkinassa riitä, ei edes Nokian Renkaiden tulos. Muutamia poimintoja:

  • liikevaihto kasvoi 30.1% (1Q:lla kasvua tuli 57,3 %) ja oli 338,3 MEUR (1Q:lla oli 289,2 MEUR ja vuosi aiemmin 260,4 MEUR)
  • Liikevoitto parani ja oli 93.3 MEUR (1Q:lla 72,3 MEUR ja vuosi aiemmin). Kasvua 53.3% vuodentakaiseen
  • Osakekohtainen tulos kasvoi ja oli 0.57 euroa (1Q:lla 0,49 euroa ja vuotta aiemmin 0,42). Kasvua tuli 36.7% vuodentakaiseen
  • Omavaraisuusaste 70.2%. Hieman laskua 1Q:n 71%:sta.
  • Varastotasot ovat alhaiset koko rengasteollisuudessa ja jakelukanavissa.
  • Nokian Renkaiden kaikkien valmistavien yksiköiden tilauskanta on ennätyskorkea
  • Kysyntä voi ylittää toimituskyvyn vuoden 2011 aikana

NR kommentoi tilannettaan näin: “Ensimmäinen vuosipuolisko oli meille menestys, sillä rikoimme entiset tammi-kesäkuun tulosennätyksemme. Lanseerasimme uudet kesärenkaamme menestyksekkäästi ja voitimme markkinaosuuksia yhtiön kaikilla tärkeimmillä markkinoilla, erityisesti Venäjällä ja Pohjoismaissa. Parantuneen myyntimixin ja hinnankorotusten ansiosta katteemme paranivat raaka-ainekustannusten merkittävästä kohoamisesta huolimatta. Laajensimme edelleen jakeluketjuamme suunnitelmien mukaisesti, keihäänkärkenä Vianor, jolla on nyt jo yli 800 myyntipistettä.

Tuotantomme kasvoi vertailuajanjaksoon nähden tonneissa 53% , mutta se ei riittänyt vastaamaan kysynnän kasvuun. Osa talvirenkaiden ennakkotoimituksista siirtyi kahdelle viimeiselle neljännekselle. Yhtiön kapasiteetti kasvaa, kun tuotanto Venäjän-tehtaan uusilla linjoilla alkaa kesän aikana ja Nokian-tehdas on palannut elokuussa 7-päiväiseen viikkotuotantoon. Uuden tehtaan rakentaminen nykyisen Venäjän-tehtaamme yhteyteen on aloitettu ja rengastuotanto alkaa kesällä 2012. Verohuojennuksista on tehty Venäjän viranomaisten kanssa uusi, edellisen kaltainen sopimuspaketti.

Näkyvyys kuluvan vuoden myyntiimme on hyvä. Kaikkien ydintuotteidemme varastotasot sekä meillä että jakelukanavassa ovat alhaiset. Tilauskantamme saavutti jälleen ennätyksen ja myyntimme kasvaa tuotantomäärien kasvun tahdissa

NR säilytti ennusteensa ennallaan ja kommentoi markkinan tilaa näin: “Taivas näyttää vielä melko selkeältä ja purjeemme pullistelevat edelleen myötätuulessa. Joitain pilviä taivaalle kuitenkin tuovat raaka-ainekustannusten nousu, saatavuusasiat sekä maailmantalouden yleisten epävarmuustekijöiden lisääntyminen. Haasteista huolimatta luotamme kykyymme tehdä valintoja, jotka parantavat yhtin tuotemixi, tuottavuutta ja kannattavuutta

Uskomatonta että tälläisen tuloksen julkaissut firma joka tulee tekemään reilusti yli 2 euron osakekohtaisen tuloksen ja jonka PE luku on vähän päälle 10 nkykyrssilla 23.6 laskee tuloksen jälkeen 11%. Kertoo kaiken markkinasta. Ensi kevään osinkotuotto taitaa olla hirmuinen.

 

Advertisements

Tags:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: