Google antaa Motorolalle uudet ominaisuudet ekana?

Googlen  tuomioistuimelle toimittamissa dokumenteissa on aika mielenkiintoinen helmi mukana. Google käytännössä myöntää että sen tavoitteena on kehittää uudet ominaisuudet suljettuje ovien takana ennenkuin koodi avataan ja ensimmäisenä näm uudet ominaisuudet tulisivat Motorolan luureihin. Tästä ne Androidin muut käyttäjät tykkää.

Oracle ceissi näyttää aina vaan pahemmalta Googlen kannalta sillä Googlen insinööri käytännössä myöntää että kopiointia tapahtui.

Advertisements

Tags: , , ,

5 Responses to “Google antaa Motorolalle uudet ominaisuudet ekana?”

  1. x Says:

    Luotan kuitenkin Groklaw’n analyyseihin enemmän kuin Florian Muelleriin.

  2. Tuomo-QT Says:

    Google-inssin väitettyyn kopiointiin liittyen: johtopäätökset jääkööt tuomioistuimelle, mutta varsin avoimesti inssi kertoi touhunsa.

    Merkittävää tämä on koodailun kannalta. Sorttauksen osametodissa kolme parametria ja poikkeukset muodostavat signaturen ja noin pienessä hommassa ne ovat kyllä useimmilla ohjelmoijilla samassa järjestyksessä, tärkeys- tai merkityksellisyysjärjestyksessä… Signaturen tekeminen on luovaa työtä, mutta luovuudelle ei äärimmäisen pienessä työssä jää paljoa tilaa.

    Signaturesta viis, kävisikö tuomioistuin samaa keskustelua jos inssi olisi jaksanut vaihtaa muuttujanimet ja layoutin? Tähän olisi hienoa saada oikeuden päätös. Vapauttava päätös tarkoittaisi, että minkä tahansa näkemänsä ja muistamansa koodin saa kopioida, kunhan osoittaa luovuutta leiskassa ja nimennässä. Langettava päätös taas tarkoittaisi, että oikein mitään ei tässä maailmassa uskalla tehdä, koska jossain voi olla sama koodi.

    Layout on aina kova väittelyn aihe sekä ohjelmoijien että organisaatioiden tasolla. Periaatteessa buildin tai versiohallinnan voisi pakottaa ajamaan kaikki koodi organisaation määräämän pretty printer:in läpi, jolloin koodin leiska olisi aina omankaltaistaan, tunnistettavissa.

    Oma johtopäätökseni on, että tuomioistuin – niin kuin usein käy – tekee rajatusta aineistosta jonkin johtopäätöksen, joka johtaa koko toimialan erittäin kummalliseen tai kommervenkkiseen tilaan. Toisaalta, tällaisia riitojahan käydään vain isoimpien mahdollisten voimien välillä eli ehkä Joe Average jatkaa niin kuin ennenkin.

  3. x Says:

    “Ihan uteliaisuudesta että mitä tämä Groklaw on asiasta todennut ja analysoinyt?”

    Etusivu on Google-Oraclea täynnänsä, oikeusjuttua seurataan pienintäkin liikettä myöten.

    Florian Mueller ei välttämättä ole puolueeton taho:
    http://www.groklaw.net/article.php?story=20110605163439627

    • Laimea Silli Says:

      kiitos kommentista. Mutta mites objektiivisuutta tuossa Florian Muellerin ko. kommentissa oli? Hän käytännössä kertoi että oikeuden asiakirjoissa oli tälläinen teksti. Minä pääsin tuon tekstin perusteella itsekin melko samanlaiseen johtopäätökseen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: