Järki on palaamassa markkinoille

Toissaviikolla (vai oliko se viikkoa aiemmin) nähty kova ja järjetön kurssinousu on vaihtunut nyt sellaiseksi menoksi mitä vallitseva talous ja talousnäkymät edellyttävät, eli laskuun. HEX laski tänään yli 2% ja euro on tipahtanut jo alle 1.3 dollarin. Tai dollari on noussut, ihan miten vain. FED nimittäin julkaisi eilen lausunnon jonka mukaan USA:n talous on toipumassa ihan suht. OK tuosta edellisestä taantumassa ja mitään uusia elvytystoimia ei käynnistetty ja kun uusia dollareita ei painetakaan jättimäärää toisin kuin odotuksissa niin dollarihan se siinä vahvistuu. Euroalueelle tuo on kyllä parhain uutinen vähään aikaan, sillä kilpailukyky paranee ja firmojen toimintamahdollisuudet paranevat. Näin se kuuluisi mennäkin. Tuo saattaa jopa pelastaa euron.

Jo alkaa muuten tulla virallisia ennusteita ensi vuodelle joiden mukaan BKT laskee. Joku ennuste jopa lupasi taantumaa. Minusta homma on ollut aika päivänselvää jo kuukausia asian suhteen. Ihmeen varovaisesti nuo ennustajat näkemystään muuttavat.

Advertisements

Tags: ,

15 Responses to “Järki on palaamassa markkinoille”

  1. mare Says:

    Pohjat ovat jo menneet.Nyt on pyöritty näillä tasoilla jo jonkin aikaa,kunnes alkuvuodesta markkinakäänne voimistuu pikkuhiljaa luottamuksen palatessa. Ihmettelen hieman sitä,että mikä on parempi sijoituskohde näinä aikoina kuin hyvien firmojen osakkeet huolimatta siitä,että ne voivat välillä laskeakin voimakkaasti.Jos on liikkeellä 2-5 vuoden aikavälillä pitäisin nykyisiä hintoja erittäin houkuttelevina.Tämä kriisi on pitkittyessään luonut loistavan tilaisuuden vaurastua.Synkkää toki on,mutta ei se maailmanloppu tämänkään vuoksi tule.

    • Laimea Silli Says:

      Toivottavasti olet oikeassa!

      Mun näkemys on se että talous tulee sakkaamaan ensi vuonna reippaasti ja firmojen tulokset siinä mukana ja että kurssit laskee tästä vielä reilusti. En kylläkään toivo tätä vaikka itse mahdollisesti hyötyisinkin siitä sillä kasvava työttömyys ja kurjuus eivät ole leikin asia

      • Vulcan Says:

        Kiina romahtaa 2012, rakentaminen totaalisesti, pankit riittävän pahasti että vaikutus on Euroopassa ja USA:ssa 5x eurokriisin voima.

        USA sakkaa totaalisesti. Euroopassa ei suhteellisesti mene enää niin huonosti kuin H2/2011 näihin edellä mainittuihin verrattuna, koska huomio keskittyy toisaalle. Kiinan velkaantuneisuus paljastuu hiljalleen, totuutta ei siitä maasta silti saada irti kuin vasta vuosien kuluttua jos sittenkään.

        Kiinassa kaatuu jo suurehkoja yrityksiä kuin dominoita, johto pakenee ulkomaille tai ovat laittaneet itsensä narun jatkoksi. China Daily tuosta uutisoi joskus kuukausi tai vähän toista sitten, n. 80 tapausta yhdessä kaupungissa viikossa. Asiakkaat paljastuvat varattomiksi ja pakenevat, tavarantoimittaja on välittömästi hädässä. Kehittyvistä vedetään varat pois.

        Olisin puttina indekseissä jos uskaltaisin. Vastapuoliriskit melko suuria nyt, johdannaiset voivat menettää arvonsa koska tahansa. USA:ssa kaatui jo maan suurin johdannaispankki lokakuun lopussa.

  2. keke Says:

    Kiinassa tulee rytisemaan kunnolla, mutta en tieda viivastyyko peli 2013 asti. Salaamiseen riittaa rahaa viela paljon

    • Kike Says:

      Kerrotko missä se kaikki raha sitten on jos ei Kiinalaisillakaan sitä oikeasti ole? Korot ja rahan paino nopeus käsittääkseni kulkee käsikädessä, ainakin teoriassa. Mutta jos kiina alkaa oikeasti sakkaamaan, niin se voi olla koko markkinatalouden loppu.

    • Vulcan Says:

      Totta tuo, kuplan puhkeaminen kestää monesti hämmentävän pitkään ja sitä ylläpidetään vielä senkin jälkeen kun käytännössä kaikki tietävät sen olevan tulossa. Kiinassa se kasvojen menettämisen pelkoon liittyvä salailu vain pahentaa asiaa.

      Toisaalta merkkejä ongelmista näkyy jo, joten 2012 aikan odotan että tilanne kehittyy nk. valtamedian silmissä paljon rumemmaksi kuin nykyiset tarinat joissa Kiinaa pyydetään beilaamaan euromaiden velkoja ostamalla pitkän maturiteetin bondeja jne.

    • MiLe Says:

      Komppaan Kikeä. En ymmärrä miten Kiinallakaan ei muka olisi rahaa? Sillähän on ihan julmettoman suuret kasat dollareita. Ja niin kauan kun jenkkidollarilla on edes jonkin verran arvoa ei Kiinasta mun näkemyksen mukaan rahat ihan pian lopu. Toinen asia on sitten se, että kuinka kauan Kiinalla riittää suhteellista kilpailukykyä kun duunareiden palkat on nousussa ja muissa kehitysmaissa paiskitaan tätä nykyä halvemmalla.

      • Vulcan Says:

        Kaivapas esiin montako dollaria sillä Kiinalla on per capita. Ja sen jälkeen kaivapa esiin julkisen sektorin velat yhteensä. Kiinassa julkisen sektorin velat ovat aluehallinnolla, ei valtiolla. Mutta aluehallinto saa lähes kaikki verotulonsa kaavoitetun maan myynnistä ja siihen liittyvistä maksuista. Kun rakentaminen hyytyy, tulot pysähtyvät seinään. Ja yhteensä velkaa on 2008 jälkeisten elvytysten myötä tiettävästi jo samaa luokkaa BKT:stä kuin euromailla keskimäärin.

        • Kike Says:

          Tarkoitatko että kaikki raha on kadonnut korkoihin ja kaikki ovat velkaa kaikille, tai kaikki raha on velkaa jollekkin. Itse kyllä elän siinä luulossa, että Kiinalla sitä rahaa on, tai harvoilla kiinalaisilla.

          • Vulcan Says:

            En. Tarkoitan että Kiinan valtion velka BKT:sta on noussut n. 20%:iin (olikohan 19 viimeksi, 17 edellinen) ja aluehallinnon velka on 2-3 kertaa tuon verran. Eli BKT:hen suhteutettuna Kiinan julkishallinto on enemmän velkaa ilmeisesti kuin Suomi ja noin saman verran (80%) kuin euroalue keskimäärin. Jos Kiinan aluehallinnon verotuloista 50-70% tulee rakentamiseen ja kaavoittamiseen liittyvistä tuloeristä (joku näin väitti, arvio se oli koska virallista dataa ei saa, olisko ollut BBC:n dokumentti), niin mieti miten tuolle tulovirralle käy kun rakentaminen rommaa. Se rommaa jo, eilen tuli taas China Daily Europe Editionilta aiheesta uutinen, edellinen keskiviikkona vai torstaina.

            Kiinassa on suuri joukko työläisiä joilla on tulotasoonsa nähden suuret säästöt. Mutta ei niillä asuntoa osteta, koska 80-90% summasta puuttuu. Toisaalta parempi etteivät ota lainaa sille loppusummalle vaan ostavat vasta markkinan romahdettua sen 80-90% alaspäin. Ellei sitten inflaatio ole Kiinan ratkaisu velkaongelmiinsa.

            Pointti oli siinä, että vaikka Kiinassa yksityisillä on sästöjä ja valtiokin on tehnyt suuria sijoituksia maailmalle vientiylijäämän avulla, pitää muistaa että Kiina on ilmeisimmin myös _hyvin_velkaantunut valtio siinä missä Eurooppakin. Viralliset tilastot pyrkivät pesemään ongelmaa, mutta niistä paljastuu sitten alue kerrallaan että velkataso on ollut, siellä mistä se tiedetään tarkasti, monta kertaa enemmän kuin sen uskoteltiin olevan keskimäärin joten arviot ovat nousseet ja kun kiinalaisittain tärkeä kasvojen säilyttäminen ei enää onnistu, romahdetaan korkealta. Toisaalta Kiinalle jää ulkomaiset halvella ostetut firmat ja oma tyhjästä nopeasti rakennettu infra, joten kyse voi olla myös suunnitelmallisesti jekusta jossa mustat pekat jaetaan Sun Tzu:n oppien mukaan viekkaasti muille osapuolille, aivan kuten Kreikassakin (vrt. Troijan hevonen). Näissä kultuureissa tuollaista viekkautta ihannoidaan ylitse suunnilleen kaiken muun.

            • Kike Says:

              Tuosta olen samaa mieltä. Kun Kiinalaiset alkaa olla oikeasti rikkaita niin väkisinhän siinä inflaatio kasvaa, mutta onko tuo velkaantuneisuus kuitenkaan niin paha, kun siellä kuitenkin on vielä paljon löysempi verotus kun täällä. Uskon kyllä että Kiina tulee laskemaan, muttei ehkä romahtamaan kuitenkaan.

            • Vulcan Says:

              Kannattaa seurata päivittäin China Daily Europe Editionin uutisvirtaa (ilmestyy netissä englanniksi). Maan suurimpia yrityksiä iso tukku jätti juuri velkansa hoitamatta, korot maksamatta. Eräs luokittajista arvioi että Kiinan pankit tulevat saamaan noin puolet budjetoimistaan korkotuloista. Näitä uutisia sieltä tulee 5-10 viikossa, ja tuo on se siloteltu versio tilanteen karmeudesta.

        • MiLe Says:

          Hmm… Vulcan voi sittenkin olla oikeassa.

          Tästä Kiinan mahdollisesta kriisistä ei vain ole kunnolla vielä uutisoitu länsimaisissa isoissa medioissa.

          Tuolla jotain juttua aiheesta:
          http://nordnetblogi.fi/kiinan-velkakriisi-on-alkanut/

          • N900 Says:

            Mitenhän tuon voi sitten enää korjata? Itse näen EKP:n vaihtoehtoina hirveän pankkien rahoitus kierroksen tai devalvaation tai molemmat.

            Mitähän vaikutuksia euroalueelle olisi tuosta devalvaatiosta?
            Onko euromailla velkaa hirveästi euron ulkopuolelle?

            • Vulcan Says:

              Euron arvo määräytyy vapaasti markkinoilla ja se devalvoituu jos markkinat kokevat sen arvon siten vastaavan paremmin todellisuutta. Tai no, markkinoilla on käynnissä valuuttasota, ja amerikkalaiset haluavat pitää dollarinsa edullisena ja euron kalliina. Euroalue on siis tappiolla tuossa valuuttasodassa. Toisaalta USA:n ongelmat ovat vakavia myös, tosiasiassa paljon vakavampia kuin Euroopan noin yleensä.

              Pankkeja menee nurin paljon, ja niistä suuri osa kaatuu veronmaksajien syliin. Jos niiden terveet osat myydään markkinoiden hieman toivuttua palasina ja loput pidetään pitkämielisesti 5-15 vuoden ajan valtioiden hallussa, niistä saatetaan päästä aikanaan omillaan eroon. Suurempi ongelma tässä taitaa olla julkisen ja yksityisenkin sektorin velkaantumiskehityksen katkeaminen niin nopeasti, että seurauksena tulee väistämättä lama. Ongelmana on, että kun uskottavuus meni, ei ole paljon muita vaihtoehtoja. Velkaa kerättiin ja kerättiin kunnes raja tuli vastaan. Siperia opettaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: