Archive for March, 2012

RIM teki tappiota, myynti romahti

Friday 30.03.2012

RIMmin 4Q (3.12 – 3.3) sujui huonosti. Yhtiön liikevaihto laski 25% vuoden takaisesta ja nettotappiota tuli 125 miljoonaa dollaria.  Myytyjen kännyköiden määrä oli 11.1 miljoonaa ja PlayBookkeja myytiin puoli miljoonaa. Selvästi alla odotusten, kilpailu on pahasti kiristynyt USA:ssa ja RIMmin ekosysteemi ei enää kiinnosta entiseen tapaan. Kaksi vuotta sitten samalla kvartaalilla RIM myi 14 miljoonaa luuria ja viime vuonna 14.9 miljoonaa luuria joten RIMmin kasvu on todellakin ohi ja se on matkalla todelliseksi kriisiyhtiöksi. Muutaman vuoden päästä yhtiö tuskin enää luureja valmistaa, nyt se ilmoitti pääosin luopuvansa kuluttajatuotteista ja keskittyvänsä bisneskäyttäjiin. Ei pärjännyt enää kilpailussa Applen ja Androidin kanssa.

RIM aikoo tutkia strategiset vaihtoehdot yhteisyritysten, partneroinnin ja lisensoinnin yms. osalta. Se käynnistää ohjelmia millä se yrittää parantaa suosituskykyään ja johdon vastuunottamista. Jim Balsillie jättää yhtiön. Voi olla että yhtiö yrittää rakentaa Blackberry-palvelunsa muiden alustojen päälle jolloin se voisi myydä palveluaan laajalle käyttäjäkunnalle ja luopua luureista kokonaan, tämmöinen tuli tätä kirjoittaessa mieleen.

2Q tulee näyttämään uuden Nokian suunnan

Thursday 29.03.2012

Huhtikuun 8. päivänä alkava Lumia 900 myynti AT&T:lla ja Lumian myynninaloitus China Telecomilla (CDMA variantti) näyttävät aika pitkälle sen mihin Nokia uudella strategialla ja uuden strategian tuotteilla pääsee. Taloussanomien uutisen mukaan AT&T:n Lumia-myyntikampanja on AT&T:n historian suurin, mikä lupailee erittäin hyvää Nokialle. Sinällään nyt Nokian tilanne USA:ssa alkaisi olla kohdillaan sillä T-Mobilella Lumia on hyvin esillä ja ainakin joidenkin uutisten mukaan se on myynyt ihan hyvin ja nyt ensimmäisen kerran vuosiin Nokia pääsee hyvään asemaan AT&T:lla.

Mutta toki jonkun ne kännykät pitää ostaa ja auttaako jättimäinenkään myyntikampanja mikäli kuluttajat aikovat ostaa Androidia tai iPhonea, mikä vuonna 2007 tuli isolla kampanjalla nimenomaan juuri AT&T:llä myyntiin. Nokia on siis pystynyt syrjäyttämään iPhonen AT&T:llä Lumia-luurillaan, joten onhan se mahdollista että kuluttajakin innostuu. Uutinen on siis positiivinen mutta ei ehkä kannata vielä liikaa innostua. On mahdollista että viikolla 15 voitaisiin nähdä jonkinlainen ostorynnistys osakkeessa jos Nokia ja/tai AT&T antavat tietoja miten myynti on lähtenyt rullaamaan edellyttäen tietysti että hyvin on rullannut. Tosin 19.4 julkaistaan Nokian 1Q tulos ja se ei liene kovin hääviä katsottavaa Symbian myynnin sakattua uskoakseni selvästi enemmän mitä WP myynti on kasvanut. On mahdollista että Nokia on juuri nyt siinä käännekohdassa jos kaikki menee hyvin, mutta riskejä on.

Itse en Nokiaa omista.

Metson alkuvuosi on sujunut hyvin

Thursday 29.03.2012

Taloussanomat uutisoi juuri sopivasti ennen Metson huomista osingon irtoamista kuinka Metson alkuvuosi on sujunut. Ja hyvinhän se on sujunut joten ainakaan alkuvuoden kehityksen perusteella ei ole mitään syytä myydä Metson osakkeita pois. Metson uusi toimitusjohtaja Kähkönen totesi tänään yhtiökokouksessa näin: “Asiakasteollisuuksissamme ei ole alkuvuonna tapahtunut merkittäviä muutoksia ja uudet tilaukset olivat tammi-ja helmikuussa hyvällä tasolla odotustemme mukaisesti“.

Osakemarkkinoilla tuntuu tosiaan olevan puhti pois joten tänäänkin osakkeet laskivat yleisesti ja oma salkku myös yli prosentin. Metsokin tuli hieman alas Kähkösen positiivisista kommentoista huolimatta. Päätöskurssilla 33.33 euroa huomenna irtoava osinko tarkoittaa 5.1% osinkotuottoa.

Viikko päättyi nousuun

Friday 23.03.2012

Salkku oli tänäänkin reilusti yli prosentin pakkasella kunnes kääntyi loppuiltapäivästä selvää nousuun ja salkku sulki prosentin nousussa. Tosin kaupankäynti USA:ssa tietysti vielä jatkuu ETF:n osalta.

Rentouttavaa viikonloppua!

Hallituksen kompromissibudjetti on aivan kauhea!

Friday 23.03.2012

Hallitus aikoo pysäyttää velkaantumisen 2.7 miljardin euron ohjelmalla. Melkoinen fakiiri saa olla jos tuo tapahtuu sillä vaje on 7-8 miljardia. Omasta mielestäni tänään esitelty ohjelma on umpisurkea, sillä menoja karsitaan vain 1.2 miljardia ja veroja kiristetään entisestään 1.5 miljardilla eurolla. Jokainen kiristetty vero lisää työttömyyttä ja kurjistumista tässä sossulandiassa.

Ihan kuin työttömiä ei olisi muutenkin tulossa. Nokia ilmoitti tänään päättäneensä YT:t ja Salosta lähtee 1000 ihmistä ja samalla kännyköiden valmistus Suomessa loppuu. Menkää ja ostakaa Suomessa tehty kännykkä kun vielä voitte! Meinasin kirjoittaa että samalla tuette suomalaista työtä mutta eipä tuo mitään taida muuttaa / auttaa. Saatte kuitenkin kenties laadukkaamman luurin? NSN ilmoitti päättäneensä YT:t ja 600 saa lähteä. Uudenkaupungin autotehdas lomauttaa. Lisää veroja, sillä se tokenee.

Veronkorotuksista pääosa hoituu ALVin nostolla prosenttiyksiköllä. Laskelmissa on varmaan oletettu että myynti ja kauppa ei karkaa muualle mutta karkaahan se kun hinnanero Saksaan, Britanniaan jne kasvaa entistä suuremmaksi. Kuinka monta työpaikkaa katoaa kaupan alalta sen takia että tilataan se tuote muualta EU-alueelta Suomen sijaan? Mikä mahtaa olla nettohyöty kun otetaan huomioon vielä ihmisten heikentyvä ostovoima? Ostovoimaa heikentää palkkaverotuksen indeksikorotusten huomioimatta jättäminen vuosina 2013 ja 2014. Inflaatio nostaa palkkoja (kenties) ja tuo taas johtaa suurempiin veroihin kun sitä ei kompensoida.  Kotimaisia palveluita ja tavaroita ostetaan sitten vähemmän ja taas tulee työttömiä ja taas julkistalouden menot kasvaa ja yhä harvempi on rahoittamassa. Ja kuntaverot tulevat varmasti nousemaan valtionosuuksien keventyessä 260 miljoonalla. Hölmöläisten hommaa pikkaisen tuo peiton lyhentäminen toisesta päästä ja pidemtäminen toisesta. Myös varainsiirtovero nousee.

Ja lisäää… pankkivero otetaan käyttöön vuonna 2013 ja windfall vero vuonna 2014. Ilmankos se Fortum on laskenut tässä viime päivinä, tieto on vuotanut ulos. Ja pitikin juuri tankata lisää Sampoa. Voi perkele mitä touhua! Pankkimaksut nousee ja sähkölasku kasvaa. Kiinteistöverojen alarajat nousee…

Ja mikähän mahtaa olla motivaatio rahoittaa tätä sosialistien unelmataloutta yli 100 000 (onkohan tuo palkkatuloja vai palkka+pääomatuloa. Tämä ei minulle selvinnyt) vuodessa tienaavilla jotka “saavat ilon” maksaa Jutan “määräaikaista” kateusveroa? Voi sitä verosuunnittelun määrää mitä tuo ja perintöverojen vastaava kateusvero saa aikaan. Voi olla että tuo porukka kyrpiintyy sen verran pahasti, kun maksavat jo nyt aivan liikaa veroja, että ryhtyvät toimiin minimoidakseen kaikki verot tänne. Jutan haaveilemat 115 miljoonaa euroa vuodessa on vitsi. Surkea vitsi. Naurattaisi jos olisin sosialisti.

Budjetin loppusumma on 55 miljardia euroa, velkaa otetaan 7.4 miljardia euroa, huh!! Mainittakoon että vuonna 2002 valtion menot olivat 34.5 miljardia. Valtion menot ovat siis kasvaneet 20 miljardia 10 vuodessa. Aivan kauheaa!! Samaan aikaan myös kuntatalous on paisunut kuin pullataikina. Ei tämä “hyvinvointi” kovin hyvin tule päättymään. Menot paisuu ja alijäämä säilyy suurena seuraavat neljä vuottakin siitä huolimatta että tulot nousee arviolta 16%

2012 2013 2014 2015 2016
Tulot 45,3 47,6 49,8 51,3 52,7
Menot 52,7 54,1 54,6 55,2 56,2
alijäämä 7,5 6,5 4,8 3,9 2,5

No sanottakoon nyt vielä että oli siellä sentää jotain järkevääkin, nimittäin firmojen R&D työhön suunnattu verohelpotus. Suomessa tehdyn tuotekehitystyön hinta siis laskee ja täällä tehty tuotekehitys tulee entistä kannattavammaksi. Oikein fiksu päätös.

Olen erittäin pettynyt Kokoomukseen mutta mitäpä se tuolla vasurihallituksessa oikein muutakaan yksinään voi. Voi Suomea!

Ai niin, joku sopimus solmittiin jolla työurat pitenee vuodella. Buaahhh mikä vitsi 🙂 Tällä YT-tahdilla ei maassa ole duunipaikkoja kovinkaan paljon kymmenen vuoden päästä. Maasta pitäisi tehdä kotimaisille ja ulkomaisille firmoille oiva paikka investoida ja kotimaista omistamista pitäisi kannustaa. Ei tämä oikein onnistu veroja nostamalla.

Synkkä lasku jatkui tänäänkin – maaliskuun nousu jo poispyyhkäisty

Thursday 22.03.2012

Tänään salkku tippui 2%. Suurin laskija oli osinkonsa irrottanut Kemira joka laski peräti 7.4% eli parisen prosenttia enemmän mitä osinko oli. Nopeasti ne tilanteet muuttuu, sillä kolmessa päivässä pyyhkäistiin pois koko maaliskuun tuotto jo irronneet osingot poislukien. Muutama päivä lisää tätä “herkkua” ja alkaa vituttamaan.

Jo eilen kävi mielessä että keventäisi vähän salkkua ja niin kävi tänäänkin kun lukaisin nuo Saksan ja Euroopan PMI tiedotteet läpi mutta en kuitenkaan ole keventänyt. Euroopan teollisuus on supistumassa, aika odotetusti ja kasvua tullee varmaankin vasta kesän jälkeen, siis mikäli kaikki sujuu hyvin. Osakekurssitkin ennakoivat että nousu alkaa silloin mutta jos tämä nyt jatkunut kehitys nyt käänsi markkinan pidempään laskuun niin indikoiko se että käänne parempaan on todella lyhyt. Ota tästä selvää.

Osakemarkkinoilta loppui veto

Tuesday 20.03.2012

Eilisen laskun päätteeksi salkkuni arvo laski tänään yli 2% kun markkinoilta loppui veto, ainakin hetkeksi. Hiukan puun takaa tuli, vaikkakin VIX on laskenut melko alas ja se on aika usein ennustanut paikallisen huipun löytymisesä. Pahiten tippui Rautaruukki 5.2%. Saas nyt nähdä onko tässä nyt kyseessä vain väliaikaisesti laskusta vaiko jostain muusta.

Componentalta posari ja ilmoitus osakeannista

Tuesday 20.03.2012

Componenta laittoi ensin posaritiedotteen ulos ja pian tuon jälkeen tuli tiedote osakeannista.

Koko vuoden 2012 liikevaihdon odotetaan pysyvän edellisen vuoden tasolla tai kasvavan hieman. Toteutuneiden hinnankorotusten ja parantuneen kustannusrakenteen johdosta liikevoiton odotetaan paranevan selvästi. Tuloksen rahoituserien jälkeen ilman kertaluonteisia eriä odotetaan paranevan merkittävästi ottaen huomioon vertailukelpoisen luvun alhaisen tason. Liiketoiminnan nettorahavirran odotetaan paranevan selvästi ja käyttöpääoman muutosten säilyvän maltillisina. Vuoden 2012 tuotannollisten investointien arvioidaan olevan noin 12 Me

Posari tuli hyvään aikaan uutta osakeantia ajatellen, luulisi että kiinnostus nousi parilla pykällä. Annilla kevennetään Componentan velkalastia ja vahvistetaan tasetta mikä onkin kyllä tarpeen. Ikävää tietysti että nuo 6.25 miljoonaa uutta osaketta laimentavat omistuksia ja laimentavat mahdollisia tulevia osinkovirtoja. Merkintähinta uusille osakkeille on 3.2 euroa kun kurssi pyörii nyt 3.3 euron nurkilla. Componenta nousi vajaa 3% tänään siitä huolimatta että muu pörssi sakkasi pahanlaisesti.

Osinkodipit jääneet suhteellisen pieniksi

Friday 16.03.2012

Osinkodippien pienuus antaa hyvää indikaatiota siitä että nousu voisi jatkua ja isot osingot eivät olleet se pääsyy hankkia noiden firmojen osakkeita. Salkkuni osakkeista YIT:n, Rautaruukin ja Stockmannin osingot jo irtosivat ja etenkin YIT:ssä ja RR:ssä dippi jäi pieneksi ja toivottavasti kuroutuu nopeasti kokonaan. Stockka laski tänään suhteessa enemmän.

Tästä rohkaistuneena ostin jo eilen lisää Sampoa eli tuplasin Sampo positioni. Kun käteisvarat jo olivat salkusta loppu niin homma tapahtui velkavivulla. Sampo on aika edullisesti hinnoiteltu ja erinomaisesti johdettu firma jonka osinkotuotto on nykykurssilla 5.4%

Kari Stadighin työryhmältä erinomainen esitys

Wednesday 14.03.2012

Osinkoverotuksen poisto pieniltä osingoilta, asuntolainojen korkovähennyksen poistaminen, perintöveron poistaminen, verohelpotuksia kasvuyrityksille… Tästäkin voi olla samaa mieltä: “Nykyisen tasoisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen Suomessa edellyttää noin 200 000 uuden työpaikan luomista yksityiselle sektorille. Tämänhetkinen epätasapaino ja varojen yli eläminen – valtio ottaa lisää velkaa joka vuosi – yritetään ratkaista kasvulla ja veroja korottamalla, menosäästöillä ja rakenteellisilla toimilla. Kasvu on kuitenkin tällä hetkellä vain elpymistä, ei todellista kasvua, koska yksityisellä sektorilla on edelleen vähemmän työpaikkoja kuin lamaa edeltävänä vuonna 2007.”

Tästä en voisi enempää olla samaa mieltä: “Veroja korottamalla ei luoda kasvua eikä veronkorotuksilla ole missään maassa luotu menestystarinoita. Alentamalla verotus kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle ja kohdistamalla verotus sen vahingollista vaikutusta minimoiviin kohteisiin voidaan kannustaa
omistajuuteen ja yrittämiseen sekä allokoida resursseja kansakunnan kannalta oikein.

Lisätään peruskoulun, lukion, ammattioppilaitosten ja yliopistojen opetussuunnitelmiin talousosaaminen“. Mahtavaa!!!

Siinä muutamia poimintoja tästä erinomaisesta esityksestä. Ehkä Suomella on vielä toivoa? Kannattaa lukaista