Archive for May, 2013

PKC:lta tulosvaroitus

Wednesday 29.05.2013

PKC joutui tänään antamaan tuosvaroituksen Brasilian ongelmien takia: “

Brasilian yksikön kannattavuus tulee olemaan aikaisemmin arvioitua heikompi. Liiketappiota kasvattaa uuteen työehtosopimukseen liittyvät merkittävät maksut, joita Curitiban autoteollisuusyrityksiltä on vaadittu ja jotka heikentävät PKC:n liikevoittoa toisella vuosipuoliskolla.

PKC alentaa vuoden 2013 ennustettaan siten, että vertailukelpoisen liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä arvioidaan jäävän alle vuoden 2012 tason. Vuoden 2013 liikevaihtoa koskeva arvio säilyy ennallaan

Laskeskelin jo 1Q tulosjulkistuksen yhteydessä että PKC:n PE luku on vajaa 18 silloisella ennusteella 51.5 miljoonaa euroa ja nyt kun ennuste heikkenee ja kurssikin oli jo noussut yli 20 euron on PE luku jo 20:n nurkilla mikä on historiallisesti korkea luku PKC:lle. Tänään nähtäneen reipas kurssilasku. Tuskin laskee kuitenkaan tänään 16.3 euroon millä hinnalla myin omat osakkeeni pois helmikuussa.

Jolla esitteli tänään luurinsa

Monday 20.05.2013

Tai no jos tarkkoja ollaan niin esittely alkaa aivan juuri. Jollan luuri näyttää hyvältä ja siinä on 4.5″ näyttö, se ajaa Android appseja kuten jo aiemmin tiedettiinkin. Ja se on kotimainen eli tuotekehitys tehdään Suomessa. Siinäpä sitä oli tarpeeksi syitä tehdä 100 euron ennakkotilaus, joka sisältää Jolla T-paidan ja ennakkotilaushinnan saa takaisin kun sen laitteen tilaa. Eli tässä annetaan vaan firmalle vähän ennakkomaksua loppuvuodesta ilmestyvästä 399 euron hintaisesta luurista. Ennakkotilauksen voi tehdä täällä.

wide_Jolla_devicesEkassa Jollassa on vaihdettavat värikuoret ja luuri tunnistaa kuoren värin ja mukauttaa sitten käyttöliittymän värit vastaamaan kuoren väriä. Ihan hauska, mutta pikkaisen 90-lukuinen idea.

Tästä videosta näkee miten Jolla pelaa. Tässä toinen video. Jolla Users saitilta voi seurailla uutisia myös.

*UPDATE* Lisään tänne speksejä kun ne selviää… Tässä GSM Arenasta speksejä.

Nokia julkaisi uuden huippu-Lumian 925:n, markkina pettyi

Wednesday 15.05.2013

Nokian kurssi laski tänään yli 5% kun markkina pettyi Nokian uuteen, tänään julkistettuun Lumia 925 luuriin. Ei tullut sitä 41 MPix luuria mitä ilmeisesti odotettiin. Ei tuo luuri nyt huonolta WP – luurilta vaikuta, toki se on edelleenkin wp-luuri. Jotkut jopa puhuivat siitä parhaana WP luurina tähän asti miltään valmistajalta.

Päätin napsaista hieman lisää Nokiaa salkkuun, sillä tuo uusi luuri on suht ok, hinta on suht kohdillaan ja se tulee myyntiin jo ensi kuussa mm. USA:ssa ja Euroopassa. USA:n suurimmalle operaattorille Verizonille tuli juuri myyntiin Lumia 928. Intiassa Elopin mukaan volyymit ovat kasvussa ja Nokia lupaili uusia julkistuksia kesän mittaan. Lisäksi NSN:llä menee hyvin.

Toki riskit ovat edelleen suuret ja Microsoft tuntuu kehittävän WP alustaa hitaasti, seuraava isompi päivitys, WP9, tulee vasta ensi vuonna.

TTWO:lta loistava tulos ja näkymät

Tuesday 14.05.2013

TTWO julkaisi tänään tuloksensa ja kurssi on jälkipörssissä reilussa yli 4% nousussa varttia yli puolenyön. Huomenna nähdään reipas nousu varsinaisessa pörssissä. TTWO on salkkuni suurin osake ja tämä tulee nostamaan selvästi salkkuani huomenna. Ja odotetusti, ei tämä sattumalta ole salkkuni suurimmaksi päätynyt.

Muutamia poimintoja tuloksesta, joka samalla päätti TTWO:n tilivuoden:

  • 4Q Revenue rose to $299.5 million from $148.1 million –> liikevaihto tuplaantui
  • Adjusted Earnings Per Share increased to $0.38 in the quarter versus EPS of $-0.60 in the year-earlier quarter –> analyytikot odottivat 0.23 dollaria.
  • As of March 31, 2013, the Company had cash and cash equivalents of $402.5 million.
  • Markkina-arvo on nyt 1.41 miljardia dollaria eli markkina-arvosta liki kolmannes on käteistä ja käteiseksi nopeasti vaihdettavaa

Chairman and CEO Strauss Zelnick said that the quarter’s results were significantly better than the company expected. “BioShock Infinite” has sold 3.7 million units. “Borderlands 2” and “NBA 2K13” games also had strong sales.” Ja hyvin tulee menemään myös loppuvuonna kun GTA V tulee markkinoille. TTWO:n annuste tilivuodelle 2014 on seuraavanlainen: “Company Expects Non-GAAP Net Income Per Diluted Share of $2.05 to $2.30 for Fiscal Year 2014“. Kun osakkeen kurssi on nyt 16.39 dollaria tulee kuluvan tilivuoden PE-luvuksi  7-8. Ei mielestäni kovin korkea hinta firmalle joka tahkoaa vielä ensi vuonnakin isot rahat GTA V:sta ja tulee hyötymään  myös uudesta XBoxista ja Pleikkarista. Eiköhän nousuvaraa ole vielä kymmeniä prosentteja.

2013 is the 20th anniversary of Take-Two’s founding and, today, our Company is better positioned for success than at any other time in its history. With Rockstar Games launching Grand Theft Auto V in September, fiscal 2014 is poised to be one of our best years ever. Looking ahead, we have an extensive pipeline of next-generation and emerging platform titles in development, including both new intellectual property and releases from our proven franchises. As a result, our current outlook is to be profitable on a non-GAAP basis in fiscal 2015 and for the foreseeable future.

Otin voitot kotiin Sammosta

Tuesday 14.05.2013

Tänään päätin myydä Sammot pois. Mietin että lyhyen aikavälin nousupotentiaali on aika vähäinen reippaan kurssinousun jälkeen kun tuloksenkin on ennustettu pysyvän kutakuinkin paikoillaan kuluvana vuonna. Tosin Sampo maksanee loppuvuoden aikana lisäosingot, jotka olisi kiva saada plakkariin.

Runsaan vuoden omistus tuotti 50% kurssinousun ja kahdet osingot. Tänä vuonna 1.35 euron osinko (osinkotuotto 4.6%) ja viime vuonna 1.2 euron osinko (osinkotuotto 5.7%). Sampo oli fantastinen sijoitus! Jos kesällä nähdään pieni laskudippi, voisin kalastaa Sammot takaisin salkkuun myyntihintaani, hieman vajaa 32 euroa, halvemmalla.

Kolmasosa salkusta on nyt käteisenä. Kesädippiä ja ostotilaisuuksia odotellessa…

PKC:lta odottamaani parempi 1Q tulos

Thursday 9.05.2013

Kyllä se nyt alkaa näyttää siltä että tein virheen myydessäni PKC:t pois helmikuussa. Syy miksi myin oli huono 4Q ja huonot lähiajan näkymät. Markkina kuitenkin katsoo näköjään pidemmälle sillä helmikuun myyntihinnastani 16.3 euroa on kurssi kirmannut jo 19.6 euroon. 20% on jäänyt  tuottoa nyt siis saamatta. Muutamia poimintoja tuloksesta:

  • Liikevaihto laski 6,9 % vertailukaudesta (1-3/2012) ollen 225,2 milj. euroa (242,0 milj. euroa). –> liikevaihdon lasku oli pienempi kuin 4Q:lla
  • EBITDA ennen kertaluonteisia eriä oli 18,8 milj. euroa (20,4 milj. euroa) eli 8,3 % (8,4 %) liikevaihdosta. –> Voittoa tuli todella paljon enemmän mitä odotin, tosin tuota sitten pilasi 5.4 miljoonan euron kertaluontoiset erät
  • Kertaluonteiset erät liittyivät pääasiassa Irlannin (4,3 milj. euroa) ja Ukrainan (0,8 milj. euroa) tehtaiden toiminnan lopettamiseen
  • EBITA** oli 14,1 milj. euroa (16,2 milj. euroa) eli 6,2 % (6,7 %)liikevaihdosta. Katsauskaudella kirjattiin PPA -poistoja 2,7 milj. euroa (3,2 milj. euroa)
  • Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä oli 11,3 milj. euroa (13,0 milj. euroa) eli 5,0 % (5,4 %) liikevaihdosta.
  • Laimennettu tulos/osake oli 0,14 euroa (0,33 euroa)
  • Katsauskauden kassavirta investointien jälkeen oli 0,2 milj. euroa (23,1 milj. euroa)
  • Nettovelat olivat 56,4 milj. euroa (85,1 milj. euroa) ja nettovelkaantumisaste (gearing) 32,4 % (52,1%). -> velka laski vain vähän 4Q:lta mutta PKC maksoi maaliskuussa 15 miljoonan osingot ja kertaluontoiset erät veivät kassasta rahaa velanlyhennykseen.
  • Ukrainan tehdas on lopetettu ja tuotantoa siirretty Viroon ja Puolaan, tullimuodollisuudet haittasivat bisnestä Ukrainan ja EU:n rajalla liikaa
  • Elektroniikkaliiketoiminnan liikevaihto nousi 9,0 % ja oli 16,7 milj. euroa (15,3 milj. euroa). Sen osuus oli 7,4 % (6,3 %) konsernin liikevaihdosta.
  • Elektroniikkaliiketoiminnan liiketulos ennen kertaluonteisia eriä oli 1,0 milj. euroa (-0,9 milj. euroa), joka on 6,1 % (-5,6 %) segmentin liikevaihdosta

PKC on aika onnistuneesti sopeuttanut tuotantoaan vastaamaan alentunutta kysyntää. Brasialiassa tulee edelleen tappiota ja Meksikossa peson vahvistuminen aiheuttaa ongelmia. Elektroniikkapuoli on saatu selvästi voitolliseksi ja olisi nyt helpompi myydä pois jos PKC noin päättää tehdä. Saa nähdä aikooko PKV tehdä Aasian suunnalla yritysostoja. Toimitusjohtaja majailee edelleen siellä ja varmasti asiakaskontaktoinnin lisäksi tutkii myös ostokohteita.

Näkymät lähiajalle ovat edelleen huonohkot: “PKC Group arvioi vuoden 2013 liikevaihdon olevan alhaisempi kuin vuonna 2012 ja arvioi vertailukelpoisen liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä saavuttavan vuoden 2012 tason. Vuonna 2012 PKC:n liikevaihto oli 928,2 milj. euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto ennen kertaluontoisia eriä oli 51,5 milj. euroa

Jos nyt ajattelisi että PKC pystyisi tekemään saman osakekohtaisen tuloksen kuin viime vuonna eli 1.12 euroa on PE-luku nyt noussut jo 17.5:een mikä minusta on aika korkea PKC:lle. Mutta kuten kirjoitettu niin markkina ilmeisesti katsoo pidemmäs ja ennakoi jo ensi vuonna todennäköisesti tapahtuvaa tulosparannusta ja mahdollisia uusien yritysostojen tuomaa lisäboostia. PKC:lla on erinomainen track record mitä tulee yritysostoihin. En aio PKC:ta ostaa lähiaikoina ellei kurssi laske.

Sammolta ihan OK 1Q tulos

Thursday 9.05.2013

Sampo julkaisi eilen tiistaina 1Q tuloksensa joka oli analyytikkojen odotusten mukainen mikä nosti kurssia päivän päätteeksi 1.48% 31.61 euroon. Muutamia poimintoja:

  • Vahinkovakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 204 miljoonaa euroa (198).
  • Osakkuusyhtiö Nordean liiketoiminnan tuotot olivat korkeammat kuin koskaan aiemmin ensimmäisellä kvartaalilla. Tuotot olivat 2 558 miljoonaa euroa. Ydinvakavaraisuussuhde nousi 13,2 prosenttiin. Sammon osuus Nordean tammi-maaliskuun 2013 nettotuloksesta oli 162 miljoonaa euroa (158). Lisäksi Nordea maksoi maaliskuussa 2013 osinkoa Sampo Oyj:lle 293 miljoonaa euroa.
  • Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja nousi 36 miljoonaan euroon (33)
  • Osakekohtainen substanssi nousi kaikkien aikojen ennätykseen 21,03 euroon vahvan tuloksen ja osakemarkkinoiden, erityisesti Nordean, hyvän kurssikehityksen ansiosta –> Mahtaakohan Sampo jakaa lisäosinkoja loppuvuodesta ennenkuin osinkoverotus kiristyy?
  • Tulos per osake 0.57 euroa (0.57)

Näkymät ovat kuluvalle vuodelle hyvät. Mikäs tätä on omistaessa.

Malesian vaalit nostavat osakkeita

Monday 6.05.2013

Malesian vaaleissa valtaapitävät saivat selvän voiton ja markkina huokaisi helpotuksesta. EWM (Malesia) ETF:n arvo nousi tänään 6.3% uuteen ennätykseen ja eiköhän nousu jatku nyt vastaisuudessakin. Ihan OK sijoitus tämä on ollut tähän asti.

McAfee ostaa Stonesoftin!

Monday 6.05.2013

126%. Sen verran nousi Stonesoftin osake tänään 4.45 euroon kun yhtiö tiedotti McAfeen ostotarjouksesta 4.5 euroa osakkeelta. Kun perjantain päätöskurssi oli 1.97 euroa tuli preemioksi 128%. Teknokuplan pörssiraketti ja sen jälkeinen romahtaja junnasi vuosikymmenen kurssi pohjamudissa mutta viimeisen kahden vuoden aika yhtiö nousi 0.5 euron tasoilta perjantaiseen noin kahteen. Yhtiössä alkoi olla taas hieman 90-luvun lopun pöhinää ja yhtiöstä keskusteltiin paljon enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Aika kovan tilin tekivät jos 0.5 eurolla pari vuotta sitten ostivat. Onnittelut! Itse en ole tainnut Stonea omistaa sitten teknokuplavuosien. Mielessä kyllä kävi tuossa runsas vuosi sitten että pitäisikö ostaa kun yhtiön talous alkoi parantua. Firma maksoi historiansa aikana yhtenä vuonna osinkoa, muuten tuli vain lämmintä kättä.

HEXistä poistuu taas yksi firma, kesällä sentään saadaan uusi tilalle YIT:n jakaantumisen takia ja myöhemmin vielä Metson jakaantumisen takia.

Huhtikuussa salkku hieman laski

Saturday 4.05.2013

Huhtikuussa salkkuni arvo laski 1.8%, mikä katkaisi viisi kuukautta yhtäjakoisen nousun. Samaan aikaan OMX Hex Cap laski 0.4%, Nasdaq nousi 2.46% ja S&P500 nousi 2.44%. YIT:n heikon tuloksen siivittämänä päädyin siivoamaan vähän salkkua ja myymään pois YIT:n, Stockmannin ja Atrian osakkeet pois. Kaikki nuo aiheuttivat tulospettymyksiä. Katselin samalla omia salkkutilastojani kesäkuulta ja totesin että se on ihan turha kuukausi sijoittamisen, tai ainakin osakkeiden omistamisen kannalta. Tilastot:

  • Kesäkuu 2008: salkku laski 5.29%
  • Kesäkuu 2009: salkku laski 3.53%
  • Kesäkuu 2010: salkku laski 5.31%
  • Kesäkuu 2011: salkku laski 3.9%
  • Kesäkuu 2012: salkku laski 0.63%

Vastaavat tilastot salkustani toukokuulta:

  • Toukokuu 2008: salkku nousi 0.69%
  • Toukokuu 2009: salkku nousi 12.84%
  • Toukokuu 2010: salkku laski 5.59%
  • Toukokuu 2011: salkku laski 1.66%
  • Toukokuu 2012: salkku laski 13.09% (4. huonoin kuukausi koskaan salkussani sitten heinäkuun 2007 jolloin aloitin nykymuotoisen seurannan)

Toukokuussa on siis nähty isojakin muutoksia ja viimeiset kolme vuotta on salkun arvo laskenut toukokuussa. Taidan pitää myynneillä vapautuneen käteisen nyt tilillä ainakin jonkun aikaa ja mahdollisesti sitten ostan jotain kesäkuulla kun ja jos nähdään laskua markkinoilla. Itseasiassa kun tilastoja katsoo niin pitäisi tyhjätä koko salkku viimeistään toukokuun lopulla. Sell in May and go away?

Ja mahdollisesti kotimaisten sijoitusten sijaan tutkailen lähinnä amerikkalaisia osakkeita. Sijoitusilmasto alkaa kotimaassa olla aika surkeaa luokkaa. AY-pellet esittävät että Stockmannin osakkeenomistajien pitäisi maksella osinkoja takaisin sen takia että lomautukset voitaisiin perua. No huh huh. Ja Jutta vaatii malttia osinkojen maksuun nyt kun yhtiöille luvattiin yhteisöveroon laskua ensi vuoden alusta lähtien. Yhtiöiden pitäisi kuulemma investoida Suomeen ja palkata lisää porukkaa sen takia että ensi vuonna yhteisövero laskee. Ei kait yhtiöt sen takia lisää porukkaa palkkaa? Investoidaan ja palkataan jos sillä saadaan lisää tilauksia ja voittoja, ei muuten. Ja miksi yhtiöt palkkaisivat Suomessa kun täällä on mm. verotuksen takia kustannukset tapissa ja minimipalkat korkeita. Tehdasinvestointeja ei kyllä Suomessa tulla näkemään. Sensijaan USA:ssa liuskekaasun laskema energianhinta on jo alkanut vetää maahan takaisin tehtaitakin, kun maassa ei ole rasitteena CO2 päästömaksuja mitä EU-päättäjät ovat suuressa viisaudessaan käytännössä pelkästään Eurooppaan käyttöön ottaneet.

Huhtikuun voittajaosakkeet:

  • EWM (Malesia) ETF +6%

Huhtikuun luuseriosakkeet:

  • YIT – 12% (myin ennen kuun loppua, joten koko laskusta en päässyt nauttimaan)
  • Fortum -10%
  • Stocmann B – 10% (myin ennen kuun loppua, joten koko laskusta en päässyt nauttimaan)
  • Metso -6%
  • TTWO -6%

Toukokuu on käynnissä ja salkusta on nyt 29% käteisenä, huhtikuun aikana tuli aika kivasti osinkoja, myin yllämainittuja osakkeita ja siirsin ekan kerran pitkään aikaan nyt uutta rahaa sijoitustilille. Eli säännöllinen osakesäästäminen alkoi taas kun sain remonttikustannukset maksettua pois. En osaa arvioida miten kurssit ja salkkuni kehittyvät toukokuussa.