Tankkauspäivä

YIT:n lähestyvä jakaantuminen ja laskenut pörssikurssi liipaisivat pieneen lisätankkaukseen. Maanantaina sitten nähdään viimeistään että tuleeko tästä pikavoitto vaiko ei. Samoin ostin hieman Sampoa vaikkakaan en saanut ihan yhtä halvalla mitä olisin eilen saanut. Molemmat ostot aamupäivällä.

Käteistä on vielä odottamassa ostokohteita ja oikeaa ajankohtaa.

*UPDATE* Ja niin sieltä tuli YIT:ltä tulosvaroitus juuri paria päivää ennen jakaantumista. Melko kaunista. Onneksi en myynyt siihen laskupiikkiin mikä heti tiedotteesta tuli vaan kurssin toivuttua painoin koko YIT lastin myytiin. Kurssi oli tiedotteen tullen jo yli 14 euroa eli selkeesti ostohintaani korkeammalla ja heti tiedotteen jälkeen tippui 12.81 euroon josta toipui noin 13.8 euroon. Ei uskalla pitää salkussa vaikka maanantaina jakaantuminen nostaisikin arvoa. Kokonaisuudessaan muutama prosentti tuli tappiota, aamupäivällä ostetut meni myyntiin vain vähän halvemmalla mitä ostin. Varoitus sinällään nyt ei ollut erityisen paha ja ehkä jopa odotettukin, YIT:tä ei ollut tarkoitus pitääkään kauaa riskien minimoiseksi. Tuosta huolimatta riski nyt sitten toteutui jossain määrin.

*UPDATE 2* Ilmeisesti tuo erittäin epäselvä tiedote koskikin Caverionia eikä YIT:tä joten siksi tuo kurssi toipui pahimmasta kuilusta nopsaan. Surkeaa työtä YIT:n ja Caverionin tiedottajat. Kesähessut asialla?

Advertisements

Tags: ,

One Response to “Tankkauspäivä”

  1. YIT:ltä negari, Koneelta posari | Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] hyvin erilainen YIT:lle ja Koneelle. YIT joutui antamaan negarin ja toiseen kertaan tänä vuonna. Eka negarihan on tuoreessa muistissa kun aiemmin samana päivänä olin juuri tankannut salkkuuni YIT:tä hamutessani pikavoittoja […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: