PKC antoi negarin 2Q tuloksen yhteydessä

PKC:n 2Q oli varsin laimea ja yhtiö joutui alentamaan koko vuoden ennustettaan: “PKC Group arvioi vuoden 2013 liikevaihdon olevan alhaisempi kuin vuonna 2012 ja arvioi vertailukelpoisen liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä jäävän alle vuoden 2012 tason. Vuonna 2012 PKC:n liikevaihto oli 928,2 milj. euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto ennen kertaluontoisia eriä oli 51,5 milj. euroa“. Viime vuonna PKC teki 1.12 euron osakekohtaisen voiton josta siis jäädään tänä vuonna. PKC:n osakekurssi on noussut noin 20% toukokuussa annetusta tulosvaroituksesta lähtien ja tänäänkin kurssi nousi 0.53% 20.85 euroon. ALkaa olla melko kallis osake, PE-luku huitelee jossain liki 20 lukemissa mikä on historiallisesta todella korkea firmalle. En oikein ymmärrä mikä kurssi pitelee noin korkealla, kenties odotus siitä että käänne on ihan nurkan takana ja tulos kääntyy reippaasti kun käänne tulee?

Muutamia poimintoja 2Q:lta:

  • Liikevaihto laski 4,0 % vertailukaudesta (4-6/2012) ollen 235,1 milj. euroa (244,8 milj. euroa).
  • EBITDA ennen kertaluonteisia eriä oli 20,6 milj. euroa (22,9 milj. euroa) eli 8,8 % (9,3 %) liikevaihdosta.
  • EBITA** oli 16,1 milj. euroa (19,2 milj. euroa) eli 6,8 % (7,8 %) liikevaihdosta. Katsauskaudella kirjattiin PPA -poistoja 2,8 milj. euroa (4,0 milj. euroa).
  • Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä oli 13,3 milj. euroa (15,2 milj. euroa) eli 5,6 % (6,2 %) liikevaihdosta.
  • Laimennettu tulos/osake oli 0,28 euroa (0,46 euroa).
  • Katsauskauden kassavirta investointien jälkeen oli 1,1 milj. euroa (5,2 milj. euroa).

En omista PKC:ta ja uskon että kurssi tulee laskemaan nykyisestä.

Tags:

One Response to “PKC antoi negarin 2Q tuloksen yhteydessä”

  1. Ostin PKC:ta | Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] PKC antoi tulosvaroituksen ja laski koko vuoden liikevoittoennustetta ja 8.8. 2Q tulosjulkistuksen yhteydessä PKC alensi jälleen ennustettaan koko vuoden kehityksestä, nyt tuloksen osalta. Osakekurssi oli tuolloin liki 21 euroa. Kirjoitin […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: