Archive for May, 2014

Toukokuussa heiluntaa mutta nousuun päädyttiin

Saturday 31.05.2014

Toukokuun puolivälissä näytti siltä että toukokuussa salkkuni kokee selvän arvonlaskun PKC:n heikon tuloksen ja TTWO:n tulospettymyksen myötä. Puhutaan kuitenkin salkkuni 4. suurimmasta ja suurimmasta yksittäisestä sijoituksestani. Taisi olla mittarissa jo 4-5% laskua kun nousu käynnistyi. Sammon erinomainen tulos ja Nokian nousu, joka kenties sai lisää pontta hallituksen puheenjohtaja Siilasmaan tankatessa osakkeita sekä yhtiökokouksen ja ison osingon irtoamisen lähestyminen. Toukokuun viimeinen pörssipäivä päättyi juuri äsken ja salkkuni arvo nousi tänään 1.25% eilisestä ja koko toukokuun aikana 2.6% edelliskuusta. Samalla tehtiin uusi ATH. Olen enemmän kuin tyytyväinen kun muistelen missä tilanteessa olin kaksi viikkoa sitten. Hävisin kuitenkin sekä Nasdaqille että OMX HEX Cap indekseille, jotka nousivat toukokuussa 3.14% ja 3.93%. S&P500:n sentään pätkin kun se nousi vain 2.12%.

Tein toukokuussa kaksi kauppaa. Ostin ensin lisää Softbankin osakkeita, ja saatan myöhemmin ostaa noita vielä lisääkin sillä uskon edelleen että Ali Baban listautuminen tulee merkittävästi nostamaan pörssikurssia, ja myöhemmin ostin osuuden listaamattomasta yhtiöstä X jota pitänee holdailla ainakin pari vuotta ennen mahdollista yritysostoa tai listautumista pörssiin. Tai konkurssia. Listaamaton yritys on vain noin 2% sijoitusvarallisuudestani joten tämä on lähinnä kokeilu. Tarkoitus olisi kuitenkin tälläkin voittoa yrittää tehdä ja oppia samalla miten tämä “bisnesenkelin” homma pelaa. Myyntejä ei ollut. Osinkoja salkkuuni tippui Sammolta. Euro heikentyi toukokuussa 1.7% dollaria vasten. Käteistä ei ole nyt käytännössä lisäostoihin eli pitää myydä ensin jotain jotta voisi esim. Softbankkia ostaa lisää. Myyntilistalla on edelleen TTWO joka nousi tänään 20.63 dollariin eli minitavoitehintani 20 dollarin päällä ollaan taas tukevasti.

Kuukauden voittajaosakkeet:

  • Nokia +10%. Pitkästä aikaa tapahtuu!!
  • FXI (Kiina) ETF +5.5% dollareissa
  • Sampo +3%
  • TTWO +1% dollareissa. Osake niiasi pahasti tuloksen jälkeen mutta nousi kuun lopulla lopulta jopa plussalle.

Kuukauden luuseriosakkeet:

  • PKC -10%. Huono tulos, huonot lähiajan näkymät. Olisi pitänyt painaa myyntinappia kun kurssi oli tulosjulkaisupäivänä rekyylissä. Nyt holdataan
  • Valmet -2%
  • EWZ (Brasilia) ETF -1% dollareissa

Aika jännästi ovat Venäjä-sidonnaiset osakkeet ja ETF nousseet vaikka Ukrainan kriisi on paisunut käytännössä sisällissodaksi, jossa toisena osapuolena on kyllä lähinnä ilmeisesti maahan tulleet ulkopuoliset venäläismieliset tahot. Mm. Stockmann nousi liki 18% sen ilmoitettua vain strategiauudistuksesta ilman konkretiaa. Venäjä (RSX) ETF nousi 11%, YIT 8%, Fortum 10%, Nokian Renkaat +9% ja Intian vaalituloksesta riehaantunut sikäläinen pörssi nosti Intia (IFN) ETF:ää n. 9%. Viime kuussahan ne myin pois, olisi kannattanut myydä vasta nyt tai jatkaa holdaamista. Ehkä järkevämmän hallinnon myötä Nokian veroceissikin katsotaan nyt uudestaan läpi. Metso, jonka myin pois viime kuussa, sentään laski runsaan prosentin kun se antoi virallisesti ja lopullisesti pakit Weir Groupille.

Kesäkuussa tapahtuu ainakin Nokian osalta. Yhtiökokous ja ison osingon irtoaminen aiheuttaa vipinää. Uskoisin että ennen tuota osake tulee nousemaan yli kuuden euron. Tänään päästiin jo lähelle kun osake sulkeutui 5.925 euroon. TTWO:n osalta vipinää aiheuttaa kesäkuun 10-12. päivänä järjestettävät E3 pelimessut jossa firma saattaa esitellä uusia pelejä. Kurssi tulee nousemaan uskoakseni ennen tuota ennakoiden jotain julkistusta ja jos sellaista ei tule niin sitten nähdään taas laskua. Softbankin osalta kesäkuussa saattaa tulla kenties jotain edistystä Ali Baban listautumiseen millä olisi iso vaikutus kurssiin. Muuten saa nähdä mikä on pörssi suunta. Aika useinhan kesäkuussa nähdään laskua. Omassa salkussani kesäkuussa on nähty alla olevan mukaista kehitystä. Jokaisen edellisenä kuutena kesäkuuna on salkku siis laskenut pahimmillaan 5% ja vähimmillään 0.6%. Josko nyt nähtäisiin poikkeus? Heinäkuu heti perään on yleensä ollut sitten vahva nousukuukausi.

  • kesäkuu 2008 -5%
  • kesäkuu 2009 -3.5%
  • kesäkuu 2010 -5%
  • kesäkuu 2011 -3%
  • kesäkuu 2012 -0.6%
  • kesäkuu 2013 -4%

Joka tapauksessa toivottelen tässä kohtaa lukijoille hyvää kesää! Nauttikaa lämmöstä ja auringosta, niin aion itsekin tehdä. Menestystä sijoituksiin!

Nokian Renkaiden Gran siirtyy eläkkeelle

Tuesday 27.05.2014

Nokian Renkaat tiedotti tänään että Kim Gran lähtee eläkkeelle CEO tehtävistä. Vaihdos tehdään syyskuun lopulla ja sen jälkeen Gran jatkaa pelkästään hallituksessa. Uutta CEO:ta ei löydetty firman sisältä vaan Kone Oyj:stä Ari Lehtoranta, joka ennen Konetta on työskennellyt Nokia Networksissä ja Nokiassa. Yleensä on hyvä merkki firman kannalta jos johtaja löydetään firman sisältä mutta käyhän se näinkin ja Lehtoranta taitaa olla mies paikallaan. Nokian Renkaiden kurssi laski kuitenkin uutisen myötä 1.5% 31.3 euroon. Gran on kyllä hienosti kasvattanut Nokian Renkaita ja isot on saappaat täytettäväksi.

TTWO nousi tänään taas päälle 20 dollarin

Tuesday 27.05.2014

TTWO:n kurssi on toipumassa tulospettymyksestä. Perjantaina kurssi nousi torstaina päätörkurssista 18.8 dollaria 19.65 dollariin ja tänään kurssi on noussut maaagiseen tavoitehintaani 20 dollariin ja vähän ylikin. Vähän myyntihammasta nyt kolottaa mutta jospa nyt maltan mieleni. Ne aiemmin mainitsemani E3 messut ovat parin viikon päästä ja uskoisin että kurssinousua tulee ennen tuota. Toki jos messuilta ei tule mitään merkittäviä julkistuksia niin pettymyshän tuosta taas tulee.

Tämän jutun mukaan uusi peli Evolve olisi tulossa, kenties juuri E3 messsuilla. Evolve on first person ja third person shooter toimintoja sekoittava multiplayer peli joka vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta konseptilta.

Stockmann raketoi

Monday 26.05.2014

Stockmannin kurssi nousi perjantaina 11.5% ja tänään 7.83% tämän tiedotteen takia. 13 vuotta CEO:na toiminut Hannu Penttilä jää eläkkeelle vuoden lopussa. Raketin polttoaineena toimii kuitenkin pääosin tämä: “Stockmannin hallitus on päättänyt käynnistää nykyisen strategian arviointi- ja muutosprosessin, jonka lopputuloksella voi olla merkittäviä vaikutuksia nykymallisen liiketoiminnan rakenteisiin. Tavoitteena on hyväksyä uusi konsernin strategia seuraavan kuuden kuukauden kuluessa. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi etenee strategiatyön rinnalla ja on yhteydessä sen lopputulokseen“.

Noin helppoa on saada kurssi 20% korkeammalle nykyisille 12.4 euron tasoilla (B osake). Ei tarvitse kuin ilmoittaa asian jonka kaikki sijoittajat ovat ymmärtäneet jo kauan että strategisia muutoksia tarvitaan jotta toimintaa voisi jatkaa seuraavatkin vuosikymmenet voitollisesti. Kenties Seppälä myydään, kenties luovutaan Pietarin tavaratalokiinteistöstä. Onko varaa investoida uuteen vai tarkoittaako tämä lähinnä koon pienentämistä? Pelkkä usko siitä että tulevat strategiapäätökset ovat hyviä ja että ne viedään menestyksekkäästi läpi nostaa siis kurssia 20%. Kurssiin on siis kahdessa päivässä puhallettu 20% verran odotuksia. Itse luovuin osakkeista viime vuoden huhtikuussa 11 euron hintaan. Kurssi oli toukokuussa noin 10 euron tasoissa ennen tätä raketointia.

Nokian kurssi piristymässä

Thursday 22.05.2014

Nokian kurssi on kahdessa päivässä noussut 5.34 eurosta nykyiseen 5.7 euroon. Alkaahan tämä sentään näyttää elonmerkkejä. Jonkin verran hyviä uutisia on tullut, analyytikot ovat nostaneet tavoitehintojaan, Nokia sai luottoluokitusnoston ja ilmoitti ostavansa joukkovelkakirjojaan 800 miljoonalla pois pudottaakseen pääomakulujaan. Ja tänään Nokia julkisti merkittävän tilauksen norjalaiselta Telenorilta. Tilaus käsittää 2G, 3G ja LTE verkkojen modernisointi- ja rakennusurakkoja seuraavan viiden vuoden aikana. Telenorilla on operaattoritoimintoja 13 maassa Skandinaviassa, Itä-Euroopassa ja Aasiassa ja yhteensä 172 miljoonaa asiakasta eli ihan pikkutekijä se ei ole. Ja se omistaa lisäksi osan Vimpelcomista jonka kautta sillä toimintaa 17 muussa maassa vielä päälle.

 

Uskoisin että noin kuukauden päästä (18.6) irtoava 0.37 euron osinko tulee innostamaan ostajia ja nostamaan kurssin osaltaan päälle kuuden euron kesäkuussa.

 

Listaamatonta yhtiötä salkkuun

Tuesday 20.05.2014

Tänään sipaisin salkkuuni pienen siivun listaamatonta kotimaista yhtiötä. En aiemmin olekaan sijoitussalkkuuni listaamattoman yhtiön osakkeita ostanut. Ostin kun tuli tilaisuus. Kokonaisalkusta tämän listaamattoman yhtiön osuus on mitätön. En aio kertoa yhtiön nimeä enkä alaa. Tätä on nyt sitten tarkoitus holdata ja odottaa mahdollista pörssilistautumista tai mahdollista yritysostoa. Tai mahdollista konkurssia. Riskiä on mutta näen tässä myös tuottopotentiaalia. Jokatapauksessa mielenkiintoinen matka on edessä tämän kanssa uskoakseni.

Google ostamassa Twitchin

Monday 19.05.2014

Viime torstaina tuli vähän analysoitua TTWO:ta pettymyksen sijoittajille aiheuttaneen osavuosikatsauksen jälkeen ja mainitsin silloin että TTWO omistaa osuuden Twitch videostriimauspalvelusta. Palvelu on siis videopelaajien yhteisö ja kuten viime viikolla mainitsin se on yksi suurimmista internetliikenteen generaattoreista USA:ssa. En tiedä kuinka ison osuuden TTWO omistaa enkä kyseistä tietoa ole mistään löytänyt mutta se oli mukana konsortiossa joka sijoitti Twitchiin 20 miljoonaa dollaria viime syyskuussa. Twitch on perustettu vuonna 2011 ja nyt Googlen YouTube on ostamassa sen runsaalla miljardilla dollarilla ja kokonaan käteisellä. Kolmessa vuodessa firma on siis edennyt tyhjästä yli miljardin dollarin arvoiseksi, mahtava suoritus. TTWO tulee tekemään sijoituksellaan voittoa, mutta kuinka paljon on arvoitus. TTWO:n osake on jokatapauksessa tänään selvässä nousussa ja sulki 19.43 dollariin 1.81% nousun jälkeen.

Hauskaa sinällään että tuollaisesta videostriimauspalvelusta maksetaan yli miljardi dollaria kun koko TTWO:n markkina-arvo on 1.5 miljardia dollaria.

Salkku on hiukan toipunut pahimmasta laskustaan joka tapahtui viime viikon aikana.

Eilen tuloksensa julkaissut TTWO romahti tänään 7.95%

Thursday 15.05.2014

TTWO julkaisi eilen tuloksensa pörssin sulkeutumisen jälkeen. Tulos oli hyvä ja ennustamaansa parempi mutta antamansa laimean ennusteen takia tiesin odottaa tälle päivälle laskua ja todennäköisesti 20 dollarin alitusta heti avauksesta. Minimitavoitehintani osakkeelle on ollut 20 dollaria ja mielessä kävi eilen ja tänään että laittaisin osakkeeni myyntiin juurikin tuolla 20 dollarilla mutta jälkipörssin ja ennakkopörssin hinnan pyöriessä alle 20 dollarissa ajattelin että ei se toteutuisi kuitenkaan mutta niinhän siinä kävi että kurssi kiipesi jopa 20.40 dollariin aamulla ja aloitti sitten jyrkän laskittelun ja kävi jopa alle 19 dollarin. Lopulta kurssi sulki 18.99 dollariin. Harmittaa. Harmittaa se että en laittanut tänään osakkeitani myyntiin tuolla 20 dollarilla. Olisin saanut vähintään tuon ellen jopa hieman enemmän. En laittanut kun olin varma että tuohon hintaan ei mene, olisi perhana kannattanut kokeilla. Loppupäivästä olisin voinut ostaa samat osakkeet takaisin dollaria halvemmalla.

TTWO:n antaman ennuste on ylivarovainen ja firma tulee jokseenkin varmasti ylittämään sen reilusti. Ennusteella laskettu PE-luku päivän päätöskurssilla on 18 mikä on suhteellisen korkea luku mutta jos poistetaan markkina-arvosta nettokäteisen arvo eli noin kolmasosa on PE-luku 12 mitä ei voi pitää kalliina. Ja pidetään mielessä että ennuste on ylivarovainen ja CEO Zelnikin mukaan ei pidä sisällään uutta GTA:ta tänä vuonna. Tarkoittaako tuo sitä että TTWO ei todellakaan tuo tilivuotensa 2015 aikana GTA V:sta versiota PC:lle ja NextGen konsoleille vai sitä että tuota ei vaan ole otettu mukaan ennusteisiin ja jos GTA V julkaistaan noille alustoille tullaan samalla ennusteita nostamaan? Aika näyttää. Tänään kuitenkin puhallettiin kurssista GTA odotukset melko tyhjiksi ja toteutuessaan GTA julkistus kurssinousua pitäisi tulla roimasti.

Zelnickin mukaan TTWO:lta tulee tänä vuonna 10 pelijulkistusta joista osa on julkistamattomia. Nämä kerrottiin jo eilen ja olisiko niin että ennuste on laadittu pelkästään noiden varaan?

Label

Title

Platforms

Release Date

2K

NBA 2K15

Xbox 360, Xbox One, PS3, PS4, PC

October 7, 2014*

2K

Borderlands: The Pre-Sequel

Xbox 360, PS3, Windows PC

Fall 2014

2K

Sid Meier’s Civilization: Beyond Earth

Windows PC, Mac, Linux

Fall 2014

2K

Evolve

Xbox One, PS4, PC

Fall 2014

2K

WWE 2K15

TBA

Fiscal 2015

 

Mukana listalla ei ole yhtään Rockstar Gamesin julkaisua. Kovimpien arvioiden mukaan GTA V PC + NextGen julkistus tarkoittaisi 20 miljoonan kappaleen myyntiä noille alustoille lyhyellä aikavälillä. Ensi kuun alussa on E3 messut joita ennen huhut yltyvät tuosta julkistuksesta oli niissä perää tai ei. Ja kurssi noussee huhujen takia. Tuntuisi kyllä hölmöltä jos Zelnick toteaa medialle ja sijoittajille että GTA V:sta ei ole tulossa tai ainakaan ennusteissa mukana jos kuukautta myöhemmin se julkaistaisiin.

Uskon että tänään nähty lasku oli ylireagointia jota osin boostasi muunkin markkinan lasku. Uskon että seuraavina viikkoina kurssi tulee pyörimään 19 ja 20 dollarin välissä ja lähempänä 20 dollaria kuin tätä 19:ta. Mutta ollaan sitä ennenkin väärässä oltu, viimeksi tänä aamuna. Koko salkkuni laski tänään 2.7%. Suurin osa omistuksistani oli tänään laskussa. Näitä päiviä on nähty ja tullaan näkemään vastakin mutta aina yhtä ikäviä nämä voimakkaat laskupäivät ovat ja harmistusta lisää se että suurin osa tästäkin laskusta olisi ollut vältettävissä vain sillä että olisin syöttänyt sen saakelin toimeksiannon aamulla tai iltapäivän alussa ennen USA:n pörssien avaamista.

Pitkässä juoksussa uskon firman potentiaaliin. Red Dead – pelisarjaan tullee tänä tai viimeistään ensi vuonna uusi peli. Ihan uusi pelisarja tuotevalikoimiin toisi merkittävän nousupotentiaalin tullessaan. Firman pelimoottori ja IPR:n arvo lienee nykyistä pörssikurssia suurempi kuten EA Sports näki jo vuonna 2008 tehdessään 26 dollarin ostotarjouksen per osake koko firmasta. Tuolloin TTWO:n talous oli sekaisin ja päällä oikeustaisteluita, nyt firman talous on vakaa eikä merkittäviä oikeustaisteluita ole meneillään. Sisällään uusi ja parempi ostotarjous ei olisi kyllä mikään ihme kun markkina-arvo on nyt vain 1.6 miljardia dollaria. Supercellin markkina-arvoksi muodostui kolme miljardia dollaria Softbankin ja GungHo:n ostaessa siitä osuuden. Ja tuo markkina-arvo vain 672 miljoonan euron liikevaihdolla ja 349 miljoonan euron voitolla.

Noh tuli tarjousta tai ei niin TTWO:lla on nyt rahaa ostaa ja mitätöidä omia osakkeitaan tai jopa jakaa osinkoa. Zelnick vihjaisi myös mahdollisuudesta strategiseen yritysostoon. Ja TTWO omistaa jo nyt mm. osuuden Twitch striimauspalvelusta joka on mukana molemmissa NextGen konsoleissa ja joka generoi neljänneksi eniten nettiliikennettä USA:ssa Netflixin, Googlen ja Applen jälkeen. Potentiaalista huolimatta tästä vuodesta voi tulla välivuosi kursikehityksen suhteen jos tosiaan GTA V julkistusta ei ole. Toisaalta se voi olla viisastakin säästää ensi vuoteen ja laittaa Online viimeisen päälle kuntoon ja rahastaa nykyisillä versioilla sen mitä lähtee ja sitten myydä hieman lisätyllä sisällöllä ja paremmalla grafiikalla sama peli uudestaan uusille konsoleille ja PC:lle.

TTWO:n 4Q ja tilivuosi 2014 sujuivat ennusteita paremmin

Wednesday 14.05.2014

TTWO ennusti maaliskuun loppuun päättyneellä 4Q-kvartaalille ja koko tilivuodelleen 2014 seuraavaa: “Non-GAAP EPS:n olevan vain $0.00 – $0.10 ja että Non-GAAP liikevaihto on $170 to $200 Million (koko vuodelle 2.35 – 2.38 miljardia dollaria)“. Toteutuma oli:

  • For fiscal fourth quarter 2014, Non-GAAP net revenue was $233.2 million, as compared to $303.1 million for fiscal fourth quarter 2013 –> selvä ylitys siis
    • Non-GAAP net revenue from digitally-delivered content grew 51% year-over-year to $122.3 million. –> Yli puolet myynnistä tuli digitaalisesti myytävistä peleistä ja onlinesta.
  • Non-GAAP net income was $21.5 million, or $0.21 per diluted share, as compared to $42.9 million, or $0.38 per diluted share, for the year-ago period –> selvä ylitys tämäkin
  • For fiscal year 2014, Non-GAAP net revenue grew 97% to a record $2.414 billion, as compared to $1.222 billion for fiscal year 2013 –> Ylitys oli tämäkin
    • Non-GAAP net revenue from digitally-delivered content grew 65% year-over-year to a record $435.1 million –> iso osa liikevaihdosta tulee siis digitaalisesti myytävistä peleistä ja pelien Online myynnistä.
  • Non-GAAP net income increased to a record $510.7 million, or $4.26 per diluted share, as compared to $33.1 million, or $0.36 per diluted share, for the prior fiscal year.
  • TTWO:n osakekurssi sulki lievässä laskussa 20.63 dollariin ja sillä laskettu PE-luku on tasan 4. Toki päättynyt vuosi oli poikkeuksellinen kun GTA V julkistettiin. Tuskin kuluvasta vuodestakaan huonoa tulee kun GTA V julkaistaan PC:lle ja NextGen konsoleille. Missähän vaiheeessa tulee uusi Red Dead Redemption?
  • Käteistä ja rahavaroja on 935 miljoonaa dollaria
  • Pitkäaikaista velkaa 454 miljoonaa dollaria.
  • Firman markkina-arvo on nyt 1.75 miljardia dollaria eli se näyttäisi muodostuvan aika pitkältä käteisestä ja rahavaroista.

Firman mukaan suurimpia tulostekijöitä maaliskuulla päättyneellä 4Q kvartaalilla olivat yllätyksettömästi GTA V ja GTA V Online sekä NBA 2K14, Borderlands 2, WWE® 2K14, Grand Theft Auto IV, BioShock Infinite ja Sid Meier’s Civilization V. GTA V:sta on nyt myyty 33 miljoonaa kappaletta ja Online takoo tasaista kassavirtaa.

Tilivuodelle 2015 TTWO ennustaa seuraavaa:

  • Non-GAAP nettoliikevaihto kesäkuussa päättyvälle 1Q:lle on 120 – 135 miljoonaa dollaria. –> konsensusodotusta parempi
  • Non-GAAP nettoliikevaihto koko tilivuodelle 2015 on 1.35 – 1.45 miljardia dollaria
  • 1Q Non-GAAP EPs ennuste -0.25 –  -0.35 dollaria –> parempi kuin konsensusodotus
  • Koko vuodelle non-GAAP olisi $0.80 to $1.05. PE luku olisi siis noin 20 ja tulos noin neljäsosa viime vuotisesta. Uskoisin että annettu ennuste on aikalailla alakanttiin

Mitään tietoja ei annettu GTA V:n PC ja NextGen julkaisusta. Uskoisin että tänä vuonna se tapahtuu ja silloin myös päivitetään kuluvan vuoden ennusteita reippaasti ylemmäs. Osakekurssi on jälkipörssissä parin prosentin alamäessä. Ilmeisesti odotettiin reippaampaa ennustetta ja/tai tietoja GTA V PC ja NextGen julkaisusta.

Jaa-a. Saas nähdä mihin kurssi nyt menee. Palaako alle 20 dollarin ennenkuin GTA V uusi julkistus tulee. Tarvii miettiä että myisikö tässä välissä ja ostaisi kenties myöhemmin takaisin.

*UPDATE* Huhujen mukaan GTA V julkaistaisiin Sonyn toimesta Playstation 4:lle E3 messsuilla kesäkuun 10-12. päivä.

Siilasmaa uskoo Nokiaan. Tankkasi lisää osakkeita

Friday 9.05.2014

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on ostanut lisää yhtiön osakkeita. Yritysten sisäpiirin jäsenten osakekauppaa seuraavan tutkimusyhtiö 2iQ:n mukaan Siilasmaa on ostanut 122 000 Nokian osaketta 8. toukokuuta kirjautuneella kaupalla ja arvioitu ostohinta on 5.345 euroa osakkeelta. Tämä on positiivinen uutinen. Edellisen kerran Siilasmaa osti Nokian osakkeita viime syyskuussa.