Archive for September, 2014

Syyskuu kääntyi pettymykseksi

Tuesday 30.09.2014

Minulla oli suuret odotukset syyskuulle. Alibaban annista odottelin menestystä ja reilua kurssinousua jonka piti nostaa Softbankin osakekurssia ja odottelin muutenkin selvää nousua salkkuni osakkeille, erityisesti Nokialle. Oikeastaan ainoa mikä toteutui oli Nokian nousu. Muuten meni vihkoon. Alibaban anti oli juuri sellainen menestys kuin odotinkin, mutta Softbankin kurssinousua ei tullut, tuli liki 10% lasku. Softbankin osake nousi kyllä voimakkaasti ja saavutti huippunsa vähän päälle 64 euroa (intrana oli enemmänkin) 15.9 eli muutama päivä ennen antia ja ajattelin jo että syyskuusta tulee todella todella hyvä, mutta kurssiin olikin jo leivottuna sisään Alibaban hinnaksi ilmeisesti noin 100 dollaria. Antipäivänä Alibaban kurssi kävikin lähellä 100 dollaria ja siinä kohtaa Softbankin osake oli yli 3% nousussa USA:ssa . Nyt Alibaban kurssi on 88.9 dollaria ja Softbankin kurssi Saksassa 55,29 euroa. Laskua huipuista siis liki 14%. Ei tämän näin pitänyt mennä. En ole myynyt ja osiensa summa on aikalailla suurempi kuin mitä Softbankin markkina-arvo ja näkymätkin mielestäni hyvät. Voi olla että teen virheen kun holdaan mutta näillä mennään nyt. Softbank on edelleen salkkuni suurin osake, mutta Nokia on noussut jo iskuetäisyydelle.

Salkku siis laski 1.18% prosenttia mikä katkaisi seitsämän kuukauden nousuputken. OMX Hex Cap laski 0.02%. Nasdaq tippui 1.9% ja S&P500 tippui 1.6%.

Kuukauden sankariosakkeet:

  • Nokia +6%. Hyvää tasaista nousua jonka uskon edelleen jatkuvan
  • Sampo +3%

Kuukauden luuserit:

  • Softbank +1%. Joo, arvonnousua tuli prosentin mutta odotus oli jotain ihan muuta. Kuun suurin pettymys, jopa suurempi kuin PKC.
  • PKC -19%. Ihan käsittämätön kuukausi PKC:lle ilman mitään yhtiökohtaista uutista (verouutista lukuunottamatta). Jotain tilastoja tuli aivan loppukuusta Euroopan kuorma-automarkkinan lievästä heikentymisestä, mutta Eurooppa tuo ulkomuistista vain 20% liikevaihdon. Ja onhan tuohon PKC:n kurssiin leivottu tuota heikkoutta jo pidemmän aikaa. Kurssi on nyt 16,01 euroa, helmikuussa kurssi oli 25.5 euroa ja toukokuussakin 24 euroa. Laskua toukokuusta, siis neljässä kuukaudessa, on tullut 33%. Huh huh. Onhan nuo PKC:n näkymät huonohkot mutta itse uskoisin ongelmien olevan väliaikaisia. Jos olen oikeassa alkaa kurssi nousta joskus ensi vuoden alkupuolella viimeistään. Toki PKC:n kurssiin oli leivottuna kasvua sisään, jota ei sitten tullutkaan muutakuin miinusmerkkisenä. Vuoden 2012 tuloksella 1.11 eps on PE-luku 14. Vuoden 2013 tuloksella 0.58 PE onkin sitten 28 ja tämän vuoden tulokselle vielä suurempi. Voi siis jopa olla että kurssi laskee edelleen jos markkina ei näe PKC:n käänteen tapahtuvan lähiaikoina. Verottajakin laittoi oman lusikkansa soppaan ja vaatii isoja mätkyjä. Hitto, olisi tässä kohtaa pitänyt myydä kun oli mahdollisuus irrota voitolla. PKC:n mahdollista veromätkyistä oli tieto muuten ensimmäisen kerran jo helmikuussa.
  • Brasilia (EWZ) ETF -19% dollareissa. Markkina hermoilee lähestyviä presidentinvaaleja. Vasemmistoedustaja Roussef on nyt kärjessä gallupeissa ja se on markkinalle myrkkyä.
  • Universal Health Services -8% ostohinnasta dollareissa (euroissa selvästi vähemmän).
  • Kiina (FXI) ETF -5% dollareissa
  • Malesia (EWM) ETF -4% dollareissa
  • Valmet -2%
  • Nokian Renkaat -1.5%
  • Salkun ulkopuolelta mainittakoon Stockmann B -10% ja lasku alhaisimmille lukemilleen sitten 90-luvun sekä YIT -13%. Sekä Talvivaara joka ilmoitti että sen saneeraus johtaa käytännössä siihen että nykyisillä osakkeenomistajille ja velkojille jää musta pekka käteen. Kaivostoiminta siirretään erilliseen yhtiöön mutta velat jäävät nykyiseen yhtiöön. Vielä pitäisi löytää joku taho joka haluaisi tyhjältä pöydältä lähteä kaivostoimintaa jatkamaan. Huvittavaa oli se että tämä musta pekka tiedotteen jälkeen kurssi nousi vielä 20% kunnes kääntyi raskaasti pakkaselle. Olisi varmaan kannattanut ostajien lukea se tiedote niin että sen ymmärtää.

Euro tippui reilusti syyskuussa dollaria vastaan 3.8%. Ainoa kauppa syyskuussa oli Universal Health Serviceksen osto. Ostan tuota lisää myöhemmin. Olen hieman katsellut myös mihin sijoitan loput käteiset (käteisen osuus salkusta nyt 12%) ja joitakin hyviä kandidaatteja on tullut vastaan. Tarkoitus on löytää noille rahoille koti USA:sta.

Lokakuun osalta toivon että salkku kääntyy jälleen nousuun. Markkina on hermoillut nyt oikeastaan Alibaban annista lähtien ja laskenut aika reippaasti. Tuleeko laskua lisää vai kääntyykö markkina? Osansa tuossa on mm. Applen uusien iPhonen taipumisongelmalla sekä joillain softaongelmilla jotka ovat hieman laskeneet kurssia. Putin uhkailee lailla jonka perusteella voitaisiin Venäjällä jäädyttää ulkomaalaisomistuksessa olevia firmoja jne. Taitaa investointihanat Venäjälle ulkomaalaisella rahalla olla nyt jäissä pidemmän aikaa ja maan talous tulee kärsimään pahasti. Saa nähdä että pitääkö tulitauko Ukrainassa (isompia taisteluita ei ole ollut) ja miten kriisi lopullisesti ratkotaan ja milloin pakotteita aletaan purkamaan.

 

Verottajan vuoro kiusata PKC:ta

Wednesday 24.09.2014

PKC:n negatiivisten uutisten kierre se jatkuu. Nyt ongelmia aiheuttaa “Jutan verocommandot” jotka haluaa lisää veroja PKC:n vuoden 2009 yritysjärjestelyistä. Siis on pöyhitty viiden vuoden takaisia verotusasioita jotka nyhdettäisiin firmoilta kaikki rahat yhteiskunnan pohjattomaan kassaan. Saas nähdä miten tässä ceississä käy. Fortum ja ilmeisesti myös Nokian Renkaat tulevat omat tapauksensa voittamaan (Fortum jo voitti). PKC on verottajan kanssa eri mieltä ja aikoo valittaa.

Jokatapauksessa PKC joutuu maksamaan 3Q:n aikana veroja, korkoja ja veronkorotuksia tämän viiden vuoden takaisen asian takia 8.3 miljoonaa euroa mikä tarkoittaa 0.35 euroa per osake. Iso ja merkittävä asia siis. PKC tulee nämä rahat sitten saamaan takaisin voittaessaan verottajan. PKC:n kurssi on valunut jo 17 euroon. Toivottavasti pohjat alkavat olla jo käsillä.

“Mahtavaa” toimintaa verottajalta näinä taantuma-aikoina. Tälläistä “tukea” Suomi-firmat tässä tilanteessa eivät todellakaan tarvitsisi.

Ostin tänään Universal Health Services Inc (UHS) osakkeita

Monday 22.09.2014

Olen tässä jo jonkin aikaa yrittänyt löytää osakkeita USA:sta jotka toimisivat maansa kotimarkkinoilla, jotka olisivat edes jotenkuten maltillisesti hinnoiteltuja, jotka olisivat voitollisia ja joissa näkymät olisivat kohtuulliset tai hyvät. Luulen nyt löytäneeni yhden tuollaisen firman / osakkeen: Universal Health Services (UHS) joka on tarveyspalveluyritys. Sairaaloita, terveyskeskuksia jne. USA:ssa ja hieman myös Puerto Ricossa ja Neitsytsaarilla. Firman PE on 21 ja forward PE 17. Uusin osavuosikatsaus löytyy täältä ja firma antoi tuossa koko vuotta koskevan posarin. Firma maksaa kvartaaliosinkoja ja se listattiin juuri perjantaina S&P500 indeksiin. Obamacare tulee hyödyttämään firmaa ensi vuonna ja myöhemminkin ja vahvistuva dollaria euroa vastaan tuonee sitten lisävipua.

Ostin tänään ensimmäisen erän tätä firmaa NYSEstä ja ostan myöhemmin ainakin toisen erän lisää. Tarkoitus olisi löytää vielä ainakin yksi tai kaksi muuta vastaa firmaa johon sijoittaisi. Vinkkejä otetaan vastaan.

Softbankin osake syöksyi tänään

Monday 22.09.2014

No niinhän siinä sitten kävi että Softbank otti ja syöksyi tänään oikein kunnolla. 9.44% laski kurssi tänään Saksassa. En myynyt enkä ole aikeissa myydä. Eiköhän BABA nouse vaikka tänään toisena pörssipäivänään on neljän prosentin laskussa. En ole ainakaan vielä huolissani. Jos BABA ei romahda, mihin en usko, niin Softbankin osiensa summa on nykyistä markkina-arvoa kyllä korkeampi. Salkku oli tänään reippaassa kolmen prosentin laskussa. Kaikki salkun osakkeet Sampoa lukuunottamatta olivat (ovat) enemmän tai vähemmän reippaassa laskussa. Markkinaa masensi Kiina, jossa teollisuuden PMI oli vain nippa nappa päälle 50. Ja Kiinan valtiovarainministeriö ilmoitti että elvytys ei ole agendalla. Ilmeisesti tavoitteena oleva 7.5% kasvuvauhti jää tavoitteeksi.

Törmäsin muuten mielenkiintoiseen IPO tilastoon.

Alibaban kurssi nousi 38% listautumispäivänä!!

Saturday 20.09.2014

Alibaban listautuminen oli menestys. Osaketta vaihtui 270 miljoonaa kappaletta ja kurssin vaihteluväli oli 89.95 – 99.7 dollaria. Päätöskurssi oli 93.89 dollaria millä tosiaan 68 dollarin listautumishintaan tuli nousua 38.07 dollaria. Itse heitin leikkimielisen veikkauksen että osake sulkee 102 dollariin. No lähellä käytiin mutta tuosta korkeimmasta hinnasta osake sitten hiuman laski. Onko nyt sitten juhlat päällä? No ei ole, sillä BABAn reipas kurssinousu ei sitten näkynyt Softbankin kurssissa, mitä hieman ihmettelen. Eli ilmeisesti markkina oli jo etukäteen osannut hinnoitella Alibaban tämänpäiväisen 38% nousun kurssiin siten että Softbankin kurssi laski USA:ssa 1.26%. Markkina siis ilmeisesti oli leiponut hieman kovemmankin kurssin jo etukäteen sisään. Vai onko sittenkin kyse jotain muusta?

Lasketaanpa hieman. Softbank ei siis myynyt annissa BABAn osakkeita ja sen tarkka omistusosuus on kaiketi 34.1% (eikä 37% kuten aiemmin olen kirjoittanut). Alibaban markkina-arvo päätöskurssilla 93.89 dollaria on 231 miljardia dollaria ja 34.1% tuosta on 79 miljardia dollaria. Softbankin markkina-arvo on 94 miljardia dollaria eli Softbankin muille bisneksille ja omistuksille jää arvoa vain 15 miljardia dollaria. Hmmm… SOftbank on Japanin ja USA:n kolmanneksi suurin operaattori. Softbank omistaa siis 70% USA:n 3. suurimmasta operaattorista. Sprint on pörssilistattu ja sen markkina-arvo on 27 miljardia dollaria, josta 70% on 19 miljardia. Japanin suurimman operaattorin DoCoMon markkina-arvo on 72 miljardia ja toiseksi suurimman operaattorin KDDI:n 51 miljardia. Softbank on kannattavampi ja nopeammin kasvava kuin nuo kaksi. Jos nyt vaikka laskisi erittäin varovasti Japanin operaattoritoimintojen arvoksi puolet koko KDDI:n arvosta eli 25 miljardia dollaria. KDDI:llä on 41 miljoonaa mobiiliasiakasta Japanissa, toimintaa sillä on myös Burmassa (6 miljoonaa asiakasta). Softbankilla on 36 miljoonaa asiakasta Japanissa. Tässä kirjoituksessa tuli vertailtua KDDI, DoCoMoa ja Softbankkia. Softbank omistaa 36% pörssilistatusta Yahoo Japanista jonka markkina-arvo on 23 miljardia dollaria. Softbankin osuuden arvo on 8 miljardia. Softbank omistaa pörssilistatun pelifirma GungHo:n jonka markkina-arvo on 6 miljardia dollaria ja Softbank omistusosuus siitä 59%, osuuden arvo on siis 3.5 miljardia. Softbank ja GungHo omistaja puolet Supercellistä jonka markkina-arvo on ehkäpä jossain 2 miljardin dollarin nurkilla eli tuosta miljardia lisää Softbankin arvoksi. Mitä siis saadaan tulokseksi: 79+19+25+8+3.5+1 = 135,5 miljardia dollaria. Erotus markkina-arvoon on siis 41,5 miljardia dollaria. En edes listannut kaikkia Softbankin omistuksia, se mm. omistaa Japanissa kiinteitä laajakaistayhteyksiä tarjoavan YMobilen lähestulkoon kokonaan. Ymobilella on yli 2000 työntekijää. Lisäksi Softbank omistaa 23% maailman suurimmasta nettivedonlyöntitoimistosta Betfairista jonka markkina-arvon arveltu liikkuvan noin 1.5 miljardissa punnassa.

Toki pitää huomioida Softbankin 84 miljardin dollarin suuruinen velka, käteis yms. varoja sillä on 18 miljardia dollaria eli nettovelkaa on 66 miljardia dollaria. Tämäkö selittää eron valuaatiossa? Useimmilla yhtiöillä on kuitenkin velkaa.

Katsotaanpa Yahoota. Sen markkina-arvo on 46 miljardia dollaria USA:n pörssissä. Se sai tänään BABAn annista käteistä liki 10 miljardia dollaria ja sen BABA potin suuruus 16% omistusosuudella on 37 miljardia dollaria. Näyttäisi siltä että Yahoon omien bisnesten arvo on -1 miljardia dollaria.

Hiukan näyttäisi siltä että markkina ei taida uskoa että BABAn arvo pysyy näillä tasoilla sillä molemmissa yhtiöissä markkina-arvosta näyttäisi puuttuvan merkittävä määrä rahaa. Ajan myötä ja BABAn kurssin mahdollisesti noustessa tämä ongelma pitäisi hellittää ja sekä Yahoon että Softbankin kurssit pitäisi nousta.  Maanantaina sitten nähdään miten Softbankin kurssi reagoi Saksassa.

Alibaban antihintaa korotetaan kovan kysynnän takia

Tuesday 16.09.2014

Hyvältä näyttää. Nasdaq laski tänään prosentin ja syyksi sijoittajagurut arvioivat sitä että sijoittajat myyvät osakkeitaan saadakseen rahaa osallistuakseen Alibaban antiin. Ja tämän jutun mukaan IPO:n hintahaarukkaa nostettaisiin 66-68 dollarin tasolle. Tuolla laskettu firman hinta olisi 160 miljardia dollaria siis listautumishinnan keskiarvolla ja arvo noussee kenties kymmeniä prosentteja listautumispäivänä. Softbankin 37% omistusosuus Alibabasta olisi siis arvoltaan 60 miljardia dollaria kun koko firman markkina-arvo on nyt 99 miljardia dollaria.

Nyt naatitaan…

Monday 15.09.2014

Softbankin kurssi nousee päivittäin ennen antia. Kurssi on noussut jo 65 euroon eli vajaa 25% keskihintaani korkeammalle. Tämä on paras vaihe sijoituksen kanssa. Työt on tehty, on perehdytty sijoitukseen ja firmaan ja mietitty asiaa eri kanteilta ja päädytty ostamaan osaketta (ensimmäinen kauppa 10.4. 2014) ja sitten alkaa kurssi kehittymään juuri niin kuin on ajatellutkin aivan kuten kävi TTWO:n kanssa esimerkiksi. Seuraavaksi pitää alkaa miettiä sitten että missä vaiheessa aloittaa myynnit. Nekin tulevat tapahtumaan erissä ajallisesti hajauttaen.

Alibaban listautumishinta selviää 18.9?

Friday 5.09.2014

Alibaban annista tihkuu tietoa. Ilmeisesti listautumishinta selviää 18.9 ja kaupankäynti osakkeella alkaa heti seuraavana päivänä. Tai ainakin tuo on tämänhetkinen suunnitelma. Vielä ehtii ostaa Softbankkia jos uskoo että Alibaban anti tulee nostamaan Softbankin osaketta.

Vuokralainen vaihtui sijoitusasunnossa

Thursday 4.09.2014

Kovin kivuttomasti kävi vuokralaisen vaihtuminen sijoitusasunnossa. Uusi vuokralainen muutti sisään ja vuokranmaksuun ei tullut mitään katkoa. Samalla vuokraa hieman korotettiin kun helppo tilaisuus siihen tuli. Ensi vuonna on asuntoa varten otettu laina maksettu pois. Katsotaan laitanko jossain vaiheessa lisää rahaa vuokra-asuntoihin.

EKP yllätti – korot laskee ja puskee rahaa markkinoille

Thursday 4.09.2014

EKP ilmoitti tänään yllättäen laskevansa ohjauskorot likimain nollaan eli 0.05%:iin aiemmasta 0.15%:sta. Samalla maksuvalmiusluoton korko laski 0,30%:iin aiemmasta 0,40%:sta. Yön yli -talletutuskorko laski -0,20%:iin aiemmasta -0,10%:sta.

Lisäksi EKP aloittaa velkapapereiden ostot eli puskee rahaa markkinoille. En ole seurannut uutisia tiedotustilaisuudesta mutta olisikohan Ukrainan kriisi tämän yllätyksen takana. Kriisin vaikutukset pakotteineen ei ole tehnyt hyvää Euroopankaan taloudelle.

Osakemarkkinoille EKP:n uutinen oli luonnollisesta mannaa taivaalta. Oma salkkuni on tätä kirjoittaessa puoli kahdeksan aikaan yli 0.4% nousussa, dollari on vahvistunut euroa vastaan tänään niin että nyt yhdellä eurolla saa enää 1.2939 dollaria. Nyt pitäisi kiireellä puskea salkun käteiset kiinni dollaripohjaisiin osakkeisiin. Lähdenpä tästä nyt etsimään sopivia USA:n kotimarkkinoilla toimivia firmoja joihin sijoittaa.