Nokialta tulevaisuuden kannalta merkittävä tuotejulkistus

Nokia palasi tänään kuluttajatuotemarkkinoille julkaisemalla Android tabletin Slush tapahtumassa. Tämä on merkittävä päänavaus ja suunnanmuutos luuribisneksen myymisen jälkeen. Hommat tehdään tosin täysin erilailla kuin ennen sillä Nokia ei valmista, myy, eikä markkinoi tätä N1 tablettiaan eikä myöskään hoida takuuasioita. Kaiken tämän hoitaa Foxconn joka myös suunnitteli laitteen tekniikan Nokian korkean tason ohjauksen mukaan. Nokian osuus tämän tuotteen osalta oli laitteen ulkonäkö ja Foxconnin suunnitelmien ohjaaminen ja hyväksyminen. Ja tietysti brändin lisensiointi. Tablettiprojekti on ollut käynnissä tämän jutun mukaan jo siitä päivästä kun luuribisnes irtosi Nokiasta eli huhtikuun lopulta. Tabletti tulee myyntiin ensi vuoden puolella ja ensin Kiinassa.

Tämä on se malli jolla Nokia-merkkisiä laitteita tullaan näkemään tulevaisuudessa. Nokia tulee siis tienaamaan brändinsä ja mahdollisesti eri innovaatioidensa lisensioimisesta ko. laitteessa sekä patenttilisensseistä. Aika riskitöntä bisnestä Nokian kannalta kun sillä ei ole rahaa tälläisessä mallissa kiinni ollenkaan eli se voi vain voittaa. Käytännössä Nokia tienannee tietyn rojaltimaksun per myyty laite ja jos laite ei myy niin Nokia ei häviä rahaa, tietysti rahaa jää saamatta ja brändi voi saada kolhuja. Nokian tavoite on tietysti suojella brändiä ja lisensioida se käyttöön vain sellaisille tuotteille joilla on hyvät menestymisen mahdollisuudet ja jotka täyttävät Nokian laatukriteerit.

Tarkkaavaisimmat huomasivat että tässä N1 Android tabletissa ei ole ollenkaan 3G / 4G radiota. Ei voikaan olla kun Nokian ja Microsoftin sopimus ei mahdollista sitä että Nokia käyttäisi Nokia-brändiä omissa matkaviestimissään. Tämä rajoitus poistuu vuoden 2015 lopussa. Eli aikaisintaan vuoden 2016 alusta lähtien voidaan nähdä tällä sapluunalla orkesteroituja kännyköitä. Välttämättä niitä ei tule, mutta mahdollisuus on olemassa. Tosin lausunto “Tämä rajoitus on voimassa 30 kuukauden ajan kaupan toteutumisesta” voi tarkoittaa myös sitä että kun kauppa toteutui 25.4.2014 niin vasta vuoden 2016 lopulla lisensiointi luuripuolelle on mahdollista. On mahdollista kun kaupan toteutuminen venyi että Nokia ja Microsoft sopivat tämän osalta uudet ehdot. Tässä Iltasanomien jutussa Nokian Nyström kommentoi että todellakin vuoden 2016 alusta lähtien Nokia-brändin lisensiointi luuripuolella on mahdollista. Hän kommentoi myös (Digitodayn jutussa) että Nokia on jo kieltäytynytkin joistakin yhteistyötarjouksista.

Osakekurssi nousi tänään 3.3% 6.4 euroon, eikä ihme. Nyt on sijoittajille ja markkinoille tuotu tieto miten Nokia tulee hyödyntämään brändiään. Erittäin hyväkatteista myyntiä tuolla bisnesmallia on mahdollista tehdä ja jos Nokia onnistuu löytämään hyviä yhteistyökumppaneita ja hyviä tuoteideoita niin liikevaihtoa voi tulla merkittävästikin. Ja brändin arvo vahvistuu.

Tags: , , ,

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: