PKC osti Puolasta kiskokaluston sähköjärjestelmätoimittajan

Tämäpäs olikin mielenkiintoinen uutinen markkinoiden mielestä. Kurssi nousi tänään 7.26% eilisen tulospettymyksen jälkeen. PKC Group on eilen allekirjoittanut sopimuksen Varsovan pörssissä listatun Groclin S.A. -konsernin kiskokaluston sähköjärjestelmäliiketoiminnan (Wiring & Controls liiketoiminnan) ostamisesta. PKC omistaa 80% ja sillä on oikeus lunastaa loput osakkeet itselleen aikaisintaan kahden vuoden päästä. Wiring & Controls kehittää ja valmistaa sähkökeskuksia, teholähteitä sekä johdinsarjoja kiskokalustovalmistajille. Asiakaskuntaan kuuluu myös hyötyajoneuvo-, energia- sekä materiaalinkäsittelyteollisuutta. Asiakkaat ovat alansa johtavia yrityksiä, jotka pääsääntöisesti toimivat maailmanlaajuisesti. Wiring & Controls liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2014 oli noin 56 miljoonaa euroa, normalisoitu EBITDA % noin 7% ja henkilöstön määrä vuoden 2014 lopussa oli noin 2000.

Tämä yritysosto ja sen tuoma liikevaihdon ja – tuloksen kasvu ei ole mukana PKC:n eilen antamissa ennusteissa vuodelle 2015. Ihan kohtuulliseen hintaan PKC firman itselleen saa. Velaton kauppahinta on 50 miljoonaa euroa (40 miljoonaa euroa pitkäaikaisella lainalla ja 10 miljoonaa käteisellä). Tosin tämä siis tuosta 80% osuudesta. Mielenkiintoista on se että PKC laajenee tämän kaupan myötä kiskokalustoon ja tämä vaikuttaa todella hyvältä vedolta. Kauppa tuo synergiaetuja ja skaalaetuja. Globaalin kiskokaluston sähkökeskus-, teholähde- ja johdinsarjamarkkina on arvioitu olevan noin 2 miljardia euroa vuodessa ja toimittajaketju on hajanainen. Eli PKC:lla on mahdollisuus tehdä sama temppu kuin kuorma-autopuolella ja kasvaa orgaanisesti ja yritysostoin ehkäpä alan suurimmaksi toimijaksi ja toteuttaa tuo joustavalla tavalla kokonaisvalmistuskapasiteettinsa suhteen. Yritysoston kautta avautuu PKC Groupille mahdollisuus rakentaa globaali kiskokalustoalan yritys, joka voi palvella kiskokaluston valmistajia missä tahansa he toimivatkaan. Yrityskaupan avulla PKC:n asema asema työkone-, linja-auto- ja kuorma-automarkkinoilla vahvistuu sekä avautuu uusia energia- ja materiaalinkäsittelyasiakkuuksia.

Salkku nousi tänään yli prosentin PKC:n, Nokian ja mm. Googlen nousun myötä. PKC nousi samalla takaisin salkkuni 4. suurimmaksi osakkeeksi. Ei ihme että markkina tykkäsi tästä uutisesta, tämä avaa hienoja mahdollisuuksia PKC:lle.

Advertisements

Tags:

2 Responses to “PKC osti Puolasta kiskokaluston sähköjärjestelmätoimittajan”

  1. PKC:n 1Q 2015 yllätti markkinat mutta ei minua | Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] aikana ilmoitettu kiskokalustofirman Grocklinin yritysosto ja yhteisyritys Kiinalaisen Huakain kanssa eivät ole vielä toteutuneet mutta toteutuessaan […]

  2. PKC:lta hyvä 2Q 2015 tulos | Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] Kannattaa muuten lukaista PKC:n tulospresentaatiomateriaali. Siellä mainitaan sivulla 18 että nykyisellään PKC:n saavutettavissa oleva markkina on kooltaan 4 miljardia euroa ja se tavoittelee pääsyä uusille markkinoille vuoden 2018 loppuun mennessä joiden koko on 5 miljardia euroa laajentumalla mm. lentokoneidn johdinsarjoihin (2 miljardia) sekä APAC-alueen kuorma-autojen johdinsarjoihin mm. tämän mainitun yhteisyrityksen kautta (1 miljardi) sekä kiskokaluston johdinsarjoihin (2 miljardia). PKC pääsi kiskokaluston markkinoille tällä yritysostolla. […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: