Archive for March, 2015

EMC:t lähti salkusta

Monday 30.03.2015

Pettymys on päällimmäisenä mielessä tästä sijoituksesta. Viime vuoden loka-marraskuussa aloitettu EMC tankkaus ja holdaus sai tänään päätöksensä kun myin koko potin pois. Ilman dollarin selvää vahvistumista euroa vastaan olisi tästä sijoituksesta tullut tappiota. Nyt tuli yhdet vai kahdet osingot ja jokusen prosentin luovutusvoitto. Helmikuun lopulla olisin saanut kohtuullisen hyvän noin 10% voiton 29 dollarilla kun nyt hinta valui pitkin maaliskuuta runsaaseen 25 dollariin. Laskun syy ei täysin selvinnyt kun 2Q tuloskin julkaistiin jo 10.2. Katsoin viisaimmaksi ottaa tästä voitot kotiin kun firman antamalla ennusteella ei kovin ihmeellinen vuosi muutenkaan ole käsillä.

Nyt on salkun velkavipu purettu ja käteistäkin löytyy. Katsotaan lähiviikkoina mitä ostan.

Advertisements

Miljoonas vierailu blogiini

Tuesday 24.03.2015

Syyskuussa 2007 ensimmäistä bloggaustani kirjoittaessa en olisi uskonut että yksittäisen sijoittajan omien kauppojen, hajanaisten markkinakommenttien ja sijoituskohteiden analysointi sekä oman salkun kehityksen raportointi kiinnostaisi niin paljon että keräisi yli miljoona vierailua mutta niin tässä näyttää vaan käyneen. Edellistä bloggausta kirjoittaessani huomasin että miljoonan vierailun raja on ylittynyt ilmeisesti muutama päivä sitten ja nyt vierailuja on miljoona ja 950.

Kiitoksia mielenkiinnosta ja täältä pesee jatkossakin. Nyt oli pieni tauko lomareissun takia jona aikana tuo miljoonan käynnin raja olikin ylittynyt. Kippis sille ja piensijoittamisen ilosanoman levittäminen jatkuu. Toivoisin että blogini olisi innostanut näiden vuosien aikana edes yhden aloittamaan sijoittamisen, se oli yksi syistä miksi blogia aloin pitää.

Supercell teki supertuloksen vuonna 2014

Tuesday 24.03.2015

Supercell julkaisi tänään viime vuoden tuloksensa ja kyllähän vuonna 2010 perustettu 152 työntekijän firma saa melkoisen tyytyväinen tulokseensa olla. Liikevaihto 1.55 miljardia euroa (vuonna 2013 liikevaihtoa kertyi 519 miljoonaa euroa). Tulosta kertyi 515 miljoonaa euroa (EBITDA) kun vuotta aiemmin tuli 243 miljoonaa euroa. Ja tämä siitä huolimatta että yhtiö käytti markkinointiin peräti 400 miljoonaa euroa ja kyllähän tuo kalleimman mainosajan Superbowl mainos komiaa katseltavaa onkin.  Kyllä Softbank tiesi mitä teki ostaessaan 51% Supercellistä vuonna 2013 1.1 miljardilla eurolla. Muutama tälläinen vuosi ja Softbank on saanut jo omansa takaisin.

Jolla isosti esillä Barcelonan messuilla

Monday 2.03.2015

Jolla on isosti esillä Barcelonan messuilla. Se hehkuttaa tulevaa tablettiaan (tilattu on) ja sen myötä tulevaa Sailfish 2.0 käyttöjärjestelmäpäivitystä joka tulee myös Jolla luuriin. Sailfish 2.0:n myötä Jolla hakee nyt OAM valmistajia ja partnereita jotka ottaisivat Sailfishin käyttöön omissa kännyköissään ja tableteissaan. Jolla arvioi siis että nyt käyttis on siihen valmis. Päivitys tuo mukanaan tuen eri kokoisille näytöille, paremman vaakatuen, parannetun tuen Android applikaatioille, parannetut notificaatiot, tuen Intel Atom x3 prosareille ja chip seteille sekä käyttöliittymäparannuksia jne.

Lisäksi Jolla aikoo SSH yhteistyön avulla tehdä Sailfishistä todella turvallisen käyttöjärjestelmän. Maltan tuskin odottaa Sailfish 2.0:aa omaan Jolla kännykkääni sekä Jolla tablettiani.

USA:ssa FCC teki päätöksen nettineutraliteetin puolesta

Monday 2.03.2015

FCC teki päätöksen nettineutraliteetin puolesta torstaina 26.2 ja seuraavana pörssipäivänä Sandvinen osake laski yli 5%. Tänään kuitenkin Sandvinen kurssi nousi 5.37% eli perjantain murheet tuli kutakuinkin pyyhkäistyä pois.

Ilmeisesti ainakin Comcast, AT&T ja Verizon aikovat haastaa tämän päätöksen lakimiesleegioidensa avulla ja voi olla että mukaan liittyy muitakin. Myös Nokia on eilen ottanut kantaa asiaan ja sanoo että esimerkiksi itseohjaavien autojen dataliikenne vaatii priorisointia.

Suri is concerned that net neutrality may “appear good for the consumer in the short-term but not the long-term.” He thinks that when uses such as driverless cars aren’t prioritised, “you’re not going to get the service you need, and that’s not going to be good for the consumer in the long term.”

“We have to take a long view on net neutrality,” he said.

Eiköhän keskustelu jatku ja päätökset voivat muuttua. Siksi varmaan Sandvinen kurssikin toipui samantien. Se on yksi merkittävä hyötyjä jos nettineutraliteetti murtuu edes osittain.

UHS:lta vahva 4Q 2014

Sunday 1.03.2015

UHS julkaisi 4Q tuloksensa 26.2 ja erinomainen tulos sieltä tulikin.

  • reported net income attributable to UHS was $172.8 million, or $1.71 per diluted share, during the fourth quarter of 2014 as compared to $124.5 million, or $1.24 per diluted share, during the comparable quarter of 2013.  
  • Net revenues increased 17.0% to $2.11 billion during the fourth quarter of 2014 as compared to $1.80 billion during the fourth quarter of 2013.
  • EBITDA margin 4Q:lla 19.1% (17.9%)
  • Reported net income attributable to UHS was $545.3 million, or $5.42 per diluted share, during the year ended December 31, 2014 as compared to $510.7 million, or $5.14 per diluted share, during the 2013 full year.
  • Net revenues increased 10.7% to $8.07 billion during the twelve-month period of 2014 as compared to $7.28 billion during the comparable twelve-month period of 2013. 

4Q tulos oli parempi mitä odotin. Ja ihan hyvää kasvua yhtiö lupaa myös tälle vuodelle:

  • Our estimated range of adjusted net income attributable to UHS for the year ended December 31, 2015, is $6.15 to $6.55 per diluted share.
    • This guidance range represents an increase of approximately 6% to 13% over the adjusted net income attributable to UHS of $5.78 per diluted share for the year ended December 31, 2014.  The range excludes the below-mentioned unfavorable EHR impact of $.12 per diluted share expected during 2015.
  • During 2015, our net revenues are estimated to be approximately $8.7 billion to $8.8 billion representing an increase of approximately 8% to 9% over our 2014 net revenues.

Vuoden 2014 tuloksella yhtiön PE-luku on 113 dollarin osakekurssilla  vajaa 21. Kuluvan vuoden ennusteella PE-luku nykykurssilla on 17.3 – 18.4. Yhtiöllä on omien osakkeiden osto-ohjelma joka avattiin 3Q:lla ja jonka koko on 400 miljoonaa dollaria. Ohjelman puitteissa omia osakkeita on nyt ostettu 57.9 miljoonan dollarin edestä joulukuun loppuun. Ohjelma siis jatkuu. Yhtiön markkina-arvo on 11 miljardia dollaria. Osinkotuotto on pieni 0.4%

Omistan yhtiötä.

 

Kurssit nousivat vahvasti helmikuussa 2015

Sunday 1.03.2015

Olipas hieno sijoituskuukausi. Kurssit nousivat vahvasti laajalla rintamalla ja oman salkkuni arvo nousi 6.76% (salkun lisäpääomasta putsattu tuotto oli 6.18%). Heinäkuusta 2007 alkaneen tiiviimmän seurannan ja tilastoinnin aikana vain yhtenätoista kuukautena 90 kuukauden aikana on salkun arvo noussut vahvemmin eli vain 12% kuukausista on tätä parempia. Viimeksi muuten näin hyvään salkun arvonnousuun olen päässyt syyskuussa 2013, jolloin salkun arvo nousi 11.8%.

Näin salkku eli helmikuussa:

Kehitys1kk

Mitenkä pärjäsin indeksejä vastaan? S&P500 nousi 5.5%, OMX Hex Cap nousi 5.6% ja Nasdaq nousi 7.1%. Ei nyt siis ihan huonosti mennyt tuohonkaan nähden.

Salkun arvo on nyt vajaa 12% korkeammalla kuin viime vuoden lopulla. Melkoisen vahva vuoden aloitus on siis kyseessä. Koko viime vuonna 2014 salkkuni arvo kasvoi 13.6% joten tätä vauhtia kun jatketaan niin jo maaliskuussa ylitetään viime vuoden arvonnousu. Jotenkin on sellainen fiilis että tätä vauhtia ei kurssit kyllä kauaa enää paahda vaan tullaan näkemään rekyyli. Kenties sitä ennen olisi syytä hieman myydä osakkeita niin saisi rahaa alelaarien kaapimiseen.

Salkun sankariosakkeet:

  • Nokian Renkaat +21%
  • EMC +12% dollareissa
  • UHS (Universal Health Services) +11% dollareissa
  • Sandvine +9% kanadan dollareissa
  • Nokia +5%
  • Google +4,5%
  • Fortum +8%, itse tosin sain nousua vain 4% kun hyppäsin kyytiin kesken matkan
  • Softbank +4%

Salkun luuseriosakkeet:

  • PKC -9%

Ilman PKC:n laskua olisi salkun arvo tainnut kasvaa enemmän mitä Nasdaq nousi.Mutta ei tässä pettynyt voi olla. Dollari vahvistui 0.8% kuun aikana joten se boostasi USA-omistusteni arvoa. Helmikuussa tein yhden kaupan, ostin kokonaan velkavivulla Fortumia kun katsoin että kurssi oli laskenut tuloksen jälkeen ja suhteessa osinkotuottoon hieman liikaa. Niin ja maksoin viime kuussa tekemäni omistusosuuden kasvun listaamattomassa yhtiössä X. Osinkoja ei helmikuussa tullut.

Tästä on hyvä jatkaa maaliskuulle, osingot alkavat irrota vasta huhtikuussa joten mikäli mitään isompia makro-ongelmia ei ilmene pitäisi kurssinousun jatkua. Tosin ei kylläkään samalla vauhdilla mitä helmikuussa.