Softbank – osta kun sisäpiiri ostaa?

Softbank on viime päivinä ollut vaihteeksi nousussa. Eilen Sprinttiä ja siten myös Softbankkia nosti uutinen siitä että Softbank oli ostanut hieman lisää Sprintin osakkeita kuten myös hieman aiemmin eli 13.8. Tässä on sinällään ihan selvästi ikiliikkujan ainekset kasassa. Softbankin markkina-arvo nousi eilen enemmän mitä se käytti Sprintin ostoon. Pitäisikö tämä toistaa joka päivä?🙂

Ja tänään Softbankin toimitusjohtaja Nikesh Arora ilmoitti ostavansa Softbankin osakkeita omilla rahoillaan 483 miljoonan dollarin edestä seuraavan vuoden aikana suoraan pörssistä. Tämän seurauksena Arora nousee Masayoshi Sonin jälkeen yhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi 0.69% osuudella yhtiöstä olettaen että osakekurssi pysyy ennallaan. Arora on nykyisen suunnitelman mukaan Sonin seuraaja yhtiösssä aikanaan. Osakekurssi on USA:ssa 5.6% nousussa. Osta kun sisäpiiri ostaa?

Pörssi on muuten ollut allapäin Kiinan devalvaatiosta lähtien. Valuutta ei ole sinällään devalvoitunut lisää, mutta osakekurssit ovat siellä olleet laskussa ja hallitus on joutunut elvytystehtäviin. Ja D-vitamiinin makuun pääsivät myös Vietnam ja Kazakstan ja myös Meksikon peso ja Turkin liira ovat olleet laskussa. Osakamarkkina ei pidä epävarmuudesta ja tässä on nyt monia asioita meneillään samaan aikaan kuten raaka-aineiden ja öljyn hinnan lasku. Osa analyytikoista ja isoista sijoittajista epäilee jo bull-markkinan lopun olevan käsillä.

Tags:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: