FEDin säätösauvat toimivat

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen FEDin Yellen tarttui säätösauvoihin jotka ensin kirskahtivat mutta sitten liikahtivat 0.25%-yksikköä korkeammalle tasolle. FEDin elvytystoimien lopun alku on siis alkanut, tosin rahapolitiikka on tulevaisuudessakin kasvua tukevaa. Ja kestää vuosia ennenkuin korot ovat kohonneet tasolle joilta tämä korkojen lasku alkoi, ehkä sinne asti ei edes päästä ennenkuin uusi taantuma ja uusi elvytys alkaa.

Koronnosto ei ollut nyt mikään yllätys. Kaikki osasivat odottaa sitä Yellenin ja FEDin muiden pomojen viime viikkoisten ja vähän vanhempienkin lausuntojen perusteella. Koronnosto heikensi hieman dollaria euroa vastaan ja laski öljyn hintaa. Osakekurssit sensijaan nousivat reippaasti. S&P500 +1.45% ja Nasdaq +1.52%

FED uskoo ohjauskoron nousevan vuodessa 1.375%:iin nykyisestä 0.25%:sta. Jossain vaiheessa tulee siis suurempia kuin 0.25% nostoja. Vuonna 2017 oltaisiin 2,5 prosentissa ja sitä seuraavana vuonna 3,25 prosentin tasolla. Yellen korosti kuitenkin, että tahtia voidaan joko nopeuttaa tai hidastaa sen mukaan miten talous kehittyy.

Ai niin… käytin tämän laskun hyväkseni ja ostin tänään aamupäivällä lisää Nokiaa. Vielä on tosin jonkun verran käteistä jäljellä osakeostoihin.

Advertisements

Tags: , ,

2 Responses to “FEDin säätösauvat toimivat”

  1. osinkokuningas.com Says:

    Hyvä päätös. Kurssinousu on lähes taattua =D

  2. Joulukuussa nousu jäi haaveeksi | Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] Laimean Sillin tarinoita sijoittamisesta ja vähän muustakin « FEDin säätösauvat toimivat […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: