Vuonna 2015 salkun arvo kasvoi 13.16%

Vuosi vaihtui ja on aika vilkaista tilastoja. Vuonna 2014 osakesalkkuni arvo kasvoi 13.6% ja nyt siis 13.16% eli melkolailla samanlaiset vuodet olivat tuoton suhteen. Koko vuoden 2015 arvon kasvu oli 13.6% kun otetaan huomioon myös sijoitusasunto. Sain nimittäin maksettua pois lainan jonka tuon asunnon ostoa varten otin joten asunnon nettoarvo kasvoi ja loppuvuoden aikana tuli sitten nettona vuokratuottoakin.

Tämä oli nyt neljäs vuosi peräkkäin kun sijoitusteni arvo kasvoi. Vuonna 2011 osakesalkun arvo laski ikävät 29%. Arvonnousu vuonna 2015 muodostui osakkeiden arvon kasvusta, osingoista sekä sekä säännöllisestä kuukausittaisesta säästämisestä palkasta osaketilille. Jos verrataan indekseihin niin tässä joidenkin indeksien kehitys vuonna 2015:

  • Dow Jones -2.2%. Ensimmäinen miinusvuosi sitten 2008.
  • S&P500 -0.7%
  • Nasdaq +5.7%
  • Raakaöljyn hinta vuodessa USA:ssa -30.5%
  • OMX HEX Cap +11.7% (tuottoindeksi johon sisältyy myös osingot kasvoi 15.9%)

Kai tähän tuottoon tyytyväinen pitäisi olla, mutta olin kesällä jo reilusti yli 20% kasvuvauhdissa kunnes huiput nähtiin ja kurssit laskivat. Eli pettymyksen makua on mukana. Viimeisen viiden vuoden muutosprosentit sijoitusteni arvossa. Suluissa ko. vuoden osinkotuottoprosentti:

  • -29% (4.97%) vuonna 2011
  • +1.9% (4.51%) vuonna 2012
  • +34.5% (2.94%) vuonna 2013
  • +15.7% (2.63%) vuonna 2014
  • +13.6% (1.42%) vuonna 2015

Osinkotuotto laski 39% vuoden 2014 tasoon nähden. Painotukset eivät olleet osinkotuotossa kuten eivät ole olleet oikeastaan enää sen jälkeen kun osinkojen tuplaverotus astui voimaan. Euromääräinen osinkotuotto oli heikoin sitten vuoden 2005. Tämä oli itseasiassa jonkinlainen yllätys kun ajattelin että osinkotuotto olisi ollut aika tarkkaan sama kuin vuonna 2014.

Keskimääräinen vuosittainen arvonnousu osakesalkulleni on nyt 19.5% (keskiarvo, ei korkoa korolle) vuodesta 2001 lähtien. Eli salkkuni arvo on kohonnut joka vuosi 19.5% keskimäärin viimeisen 15 vuoden ajan. Mukaan mahtuu mm. vuoden 2001 51% romahdus ja vuoden 2008 41% romahdus sekä vuosien 2004 ja 2005 yli 100% nousu kumpanakin vuotena. Viime vuosi ja myös toissa vuosi sujui siis keskimääräistä huonommin ja keskiarvo laski. Vuoden 2014 lopulla keskiarvo oli 19.9%.

Parhaimmat euromääräiset voitot vuonna 2015 tuli tehtyä Nokialla, Nokian Renkailla, Universal Health Serviceksellä (UHS). Tappioita tuli kotiutettua oikeastaan vain Fortumista ja Valmetista ja niistäkin hyvin hyvin pienet. Voittoja olisi tullut merkittävästi lisää jos olisin ymmärtänyt myydä Softbankin ja Sandvinen osakkeeni pois niiden ollessa huipuissaan tai niiden tuntumassa. Tämän vuoden pahin pettymys oli PKC ja Softbank. Toivottavasti vuonna 2016 molemmat pärjäävät paremmin.

Vuonna 2015 kotimaisten osakkeiden osuus salkusta kasvoi selvästi ja vuoden lopussa osuus oli jo 63% kun vuoden 2014 lopulla kotimaisten osakkeiden osuus oli hieman alle 50%. Isoin sijoitukseni tällä hetkellä on japanilainen Softbank ja toiseksi suurin kotimainen PKC. Alcatel-Lucentin kanssa yhdistyvä Nokia on hiipinyt kolmanneksi suurimmaksi. Rahasto-osuuksia ei ole ja käteistä rahaakaan ei juuri nyt yhtään, kaikki on kiinni osakkeissa tai ETF:ssä.

Onnea ja menestystä sijoitusvuodelle 2016! Ensimmäisten pörssipäivien aikana on nähty laskua ja se ei ole koskaan hyvä merkki vuoden alkuun. Yleensä tammikuussa kurssit nousee ja niinä vuosina kun tammikuussa on kurssilaskua nähty on yleensä koko vuoden tuottokin jäänyt miinukselle. Epävarmuustekijöitä on jälleen ilmassa kuten FEDin koronnostojen suuruus ja niiden vaikutus mm. maailmantalouteen, raaka-aineisiin ja kehittyvien maiden kasvuun. Kohoavat korot vetävät osakemarkkinoilta pois rahaa pienempiriskisiin korkosijoituksiin. Kiinan pörssikupla on oireillut jo jonkun aikaa ja vuoden alussa on nähty Kiinassa reipasta laskua. Öljyn heikko hinta painaa Venäjää ja myös Brasiliaa. Monet öljysidonnaiset yhtiöt ovat vaikeuksissa ja niiden osakekurssit ovat alhaisimmilla tasoillaan vuosiin. Joku voisi jopa sanoa että öljyn on pohjannut tai pohjaamassa ja öljysidonnaisten yhtiöiden ostaminen saattaisi olla hyvä idea. Suomen talouden ennustetaan taas kasvavan ensi vuonna. Aika monena aikaisempanakin vuonna on talouden pitänyt kasvaa mutta haaveeksi on kasvu jäänyt. Nyt sitä kasvua ehkä oikeastikin tulee ellei koko hommaa pilata lakkoilulla. AKT ja muut liitot saisivat pikkuhiljaa ymmärtää missä Suomi menee. Verotus on vuonna 2016 edelleen kireää ja kiristyvää, julkinen talous velkaantuu edelleen. Kireä verotus leikkaa yksityistä kulutusta. Tilanne on kotimaassa vaikea ja vältän siksi edelleen pelkästään kotimarkkinoilla toimivien firmojen ostamista.

Olen panostanut kaiken rahan kiinni osakkeisiin ja ETF:iin ja odotan siis kurssinousua, mutta alkuvuoden parin kolmen ensimmäisen päivän huono kehitys hieman hermostuttaa.

Tags: , , , , , , , , , , , ,

8 Responses to “Vuonna 2015 salkun arvo kasvoi 13.16%”

  1. Jarmo Vestola Says:

    Onnea salkun kasvun suhteen, vaikka huipputuottoihin ei päästy. Mitä olet ajatellut SoftBankin suhteen tehdä, vai pysyykö toistaiseksi salkussa?

    Kirjaatko muuten salkun vuosituotot aina johonkin ylös, vai saatko ne jostain palveluntarjoajan järjestelmästä tai muusta vastaavasta helposti ulos, jos haluat?

    • Laimea Silli Says:

      Softbank on kyllä aikamoinen mysteeri. Ali Baballe Kiinan vaikeudet ei tee hyvää lyhyellä aikavälillä eikä Sprint käänny USA:ssa kovin nopeasti. Mutta potentiaalia on valtavasti ja Softbank omistaa tuhansia lupaavia firmoja. Ihan rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä tuon kanssa pitäisi tehdä.

      Niin ja mitä tulee kirjanpitoon niin kirjaan joka kuukausi nuo omaan exceliini ihan manuaalisesti. Saisihan tuon automatisoituakin niin että Exceli hakisi ne tiedot suoraan netistä mutta en ole sitä tehnyt.

  2. J Says:

    Hieno vuosi sinulla takana! Kirjoitit laskevasi tuottoon mukaan kuukausittaiset säästösi osaketilille, mutta vertaat tuottoasi kuitenkin eri indekseihin. Eikö tämä ole kahden täysin eri asian vertaamista toisiinsa ja parempi vertauskohde indekseille olisi salkkusi TWR-tuotto, joka ei siis huomioi lisättyä pääomaa? Monessa blogissa tuntuu olevan samankaltainen vertailu, mikä on pistänyt silmään.

    • Laimea Silli Says:

      Olat täysin oikeassa. Kaippa tuon luvun saisin laskettuakin suht helposti. Joka kuukaudelle olen sen blogiini laittanutkin mitä nyt joulukuussa taisin sen unohtaa.

  3. Aargh! Says:

    Onnea hyvän vuoden johdosta! Oma vuosi oli ok, karvan verran alle 20%, tosin kuluva vuosi on jo leikannut siitä n. 5%. Ei ihan sellainen tammiralli kuin toivoin.

    En ole tehnyt mitään Draghin puheen jälkeen. Sen verran olen säikähtänyt markkinoiden meininkiä että katselen varmaan paikkaa kasvattaa käteispositiota. Sehän oli jo tarkoitus tehdä Draghin puhetta seuraavaa “boostia” hyödyntäen.

    Olen alkanut huolestua Kiinan talouden vaikutuksista globaaliin finanssimarkkinaan. Liikaa vipua liian monessa paikassa ja kun siihen vielä lisää energiamarkkinoiden riskit finanssisektorilla on siinä mörköjä kerrakseen.

    Tässä aika pelottava blogi, jos haluaa lietsoaa säikkyyttään:

    http://deep-throat-ipo.blogspot.fi/

    Aika kriittinen myös Alibaban ja sitä kautta Softbankin ja Yahoon suhteen. En osaa arvioida kuinka vakuuttavia hänen kritiikkinsä ovat, mutta ehkä kannattaa vilkaista.

    • Laimea Silli Says:

      Kyllä tässä olen varuillaan itsekin tämän tammi-bullin seurauksena. Kiitos tuosta linkistä, pitää huomenna lukaista.

      Niin ja onnea viime vuoden tuotoista!

  4. Aargh! Says:

    Onpa kiva tammiralli, nyt otetaan ainakin täällä ihan kunnolla käkättimeen. Hieman ketuttaa etten päässyt tekemään niitä myyntejä Draghin puheen jälkeen, tässähän näyttäisi aukeavan ihan kivoja ostopaikkoja, mutta kassa on vähissä.

    Jälleen kerran mietin pitäisikö kotiuttaa vähän fyrkkaa jenkeistä ja kytätä niiden kanssa tilaisuuksia lähempänä kotia. Muutama osake alkaa olemaan ihan houkuttelevasti hinnoiteltu.

    • Laimea Silli Says:

      Jep. Ihan sama täällä. Ihan kunnolla turpaan tullut alkuvuonna. Vaisto käski myydä tammikuun alkupäivinä kun tuo lasku alkoi. En myynyt ja en oikein tiedä kannattaako enää myydäkään.

      Harmi kun ei ole yhtään käteistä. Yleensä on, mutta nyt satsasin joulukuun lopussa loputkin kiinni koska tammibull😀

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: