Kun paska osuu tuulettimeen I

Osakemarkkinoilla ei ole tuottoa ilman riskiä. Joskus riski tavoittaa sijoittajan, kuten Levottomassa Tuhkimossa paha sormi karkurin. Tänään oli se päivä. Aamulla herätessäni oli kaikki vielä hyvin, sitten tsekkasin Nordean 3Q tuloksen. Tulos oli kutakuinkin odotettu kertaluonteisia alaskirjauksia lukuunottamatta. Noh ne eivät ole niin mielenkiintoisia eikä oleellisia, kun niillä ei ole kassavirtavaikutuksia. Mutta osingon lasku 0.69 eurosta 0.4 euroon viimeistään herätti. Siis mitä hittoa? Yhtiön lupaa ja lupaa että osinko kasvaa ja että jakokelpoisia varoja on joita käyttää jos koko vuoden tulos jää pienemmäksi mitä jaettava osinko on.

Huhuja ja erilaisia arvioita liikkuu että osinko laskee, minä pidän naiivisti kiinni yhtiön lupauksista. On helppo laittaa lupaukset ja 735 miljoonan euron alaskirjaukset tietotekniikasta tässä kohtaa entisen johdon piikkiin. Uusi johtaja ei ole lupauksia antanut ja voi pestä niistä kätensä. Kauhean kätevää.

No, odotin kyllä itsekin että osinko hieman laskee, mutta että olisi kuitenkin yli 0.6 euroa juurikin jakokelpoisten varojen ja pääomapuskurin pienentämisen ansiosta. Ja 3Q:lla Nordean ydinvakavaraisuussuhde nousi 2Q:n 14:sta 15.4 prosenttiin. Nordea ilmaisi hieman kryptisesti tänään tiedotteessaan että viranomaisten vähimmäisvaatimus ydinvakavaraisuussuhteelle ylitty 1.5 – 2.0 prosenttiyksikköä. Mikäli tuo EKP:n vaatimus on 13% niin Nordea tavoittelee siis 14.5 – 15.0% ydinvakavaraisuutta. Nordea siis ilmeisesti tavoittelee tulevaisuudessa selvästi korkeampaa ydinvakavaraisuusastetta mitä se aiemmin aikoi (ja kyllä tuo tieto löytyikin tiedotteesta. Aiempi tavoite oli 1.2 – 1.4 %-yksikön lisäpuskuri, kun nyt tavoitellaan 1-5 -2.0. Miksi?) Siksi osinko laskee, kun tuotot ei riitä noin isoon osinkoon.

Vuodesta 2020 eteenpäin Nordea aikoo jakaa osinkoa 60-70% prosenttia tuloksesta. Viime vuonna epsiä tuli 0.76 euroa. Jos otetaan tuo laskuesimerkiksi niin 60-70% range olisi 0.46 – 0.53. Lisäksi Nordea aikoo ostaa ja mitätöidä osakkeitaan. Ihan hyvä mahdollisuus on nousevalla osingolle vuonna 2020.

Nordean kurssi oli heti aamusta noin 4% laskussa mutta nousi melko pian plussalle ja päätti lopulta 0.44% nousuun 6.61 euroon. Markkinoille tämä oli siis pienenmpi yllätys kuin minulle tai ei minkäänlainen yllätys. Sinällään Nordea näyttää siltä että nyt uuden johdon myötä ollaan hyvää vauhtia siivoamassa nurkkia ja matkalla kohti parempaa tulevaisuutta.

Päätin aamulla että Nordeat pysyy kaikesta huolimatta salkussa. Osinkotuottoprosentti 6.61 eurolla on edelleen hyvä 6%.

Tags: ,

6 Responses to “Kun paska osuu tuulettimeen I”

  1. Kealos Says:

    Nordea on laskutrendissä, eikä Q3 tulos auta pois tästä trendistä, ei millään. Tavoitteet on laimeita, Euroopan pankit paineessa, kustannusleikkaukset ovat vain lyhyitä piristysruiskeita. Vain liikevaihtoaan kasvattavan yrityksen osakkeen hinta hyötyy kustannusleikkausuutisista pitkällä juoksulla. Ennen kuin liikevaihto kääntyy kasvuun ja näivettyminen loppuu niin Nordea nousee. Itse uskon että osake tippuu 5.3 euroon loppusyksystä. Kiitos hyvistä postauksista ja Voimia!

  2. Riu_2014 Says:

    Minä luotin myös johdon aiempiin vakuutteluihin osingonmaksukyvystä ja ajattelin, että osake lähtee vielä nousemaan. Koskullissa olisi poliitikkoainesta, sen verran on osannut lupailla liikoja, samoin kaverit Sammossa. Tai sitten ei ole oltu perillä lattiatason ongelmista pätkääkään. Meikäläisellä suurin potti tuossa kiinni.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: