Ostin lisää Brasiliaa

Tsekkailin että omistamani Brasilia ETF EWZ on kolmessa kuukaudessa puolittanut hintansa tässä korona ja öljypanikoinnissa. Ajattelin että nyt olisi ostopaikka ja yritinkin ostaa EWZ ETF:ää USAsta. Kappas, sepäs ei onnistunut tietenkään. EU suuressa viisaudessaan sääti MiFID II:n mikä tuon torppaa:

Arvopaperimarkkinalaki (2007:528) perustuu rahoitusvälineiden markkinoita koskevaan EU-direktiiviin, jonka lyhenne on MiFID (Markets in Financial Instruments Directive). Direktiivin myötä useimmilla Euroopan mailla on samanlaiset säädökset muun muassa arvopaperikaupankäyntiin. 3.1.2018 alkaen lainsäädäntöä vahvistetaan entisestään, kun MiFID II astuu voimaan. Lainsäädäntömuutokset juontavat juurensa vuoden 2008 finanssikriisiin. MiFID II:n tarkoitus on parantaa kuluttajien ja sijoittajien suojaa ehkäisemällä kaupankäyntiä arvopapereilla, joista sijoittaja ei ymmärrä riittävästi. Uuden lainsäädännön tavoitteena on myös lisätä kilpailua finanssialalla.

Nordnetin sivuilla asiasta on näin:

1.1.2018 voimaan astuvan uuden EU-lainsäädännön (MiFID II) vuoksi Nordnetin kautta ei voi jatkossa enää tehdä ostotoimeksiantoja Pohjois-Amerikassa (USA:ssa ja Kanadassa) listatuille ETF:ille ja sertifikaateille (ETN/ETF).

Nordnet on tehnyt työtä sen eteen, että USA:ssa listatuilla ETF:illä voisi jatkossakin käydä kauppaa, mutta uuden lainsäädännön myötä mahdollisuus tähän poistuu. Muutos koskee muitakin pankkeja kuin Nordnetiä.

Jos omistat Pohjois-Amerikassa listattuja ETF:iä/ETN:iä, niin voit edelleen myydä ja omistaa kyseisiä tuotteita sekä nähdä niiden kurssitiedot ja vastaanottaa salkkuusi tuotteiden mahdollisesti jakamia osinkoja, mutta kyseisille tuotteille ei voi enää tehdä ostotoimeksiantoja 1.1.2018 alkaen.

Eipä tämä nyt sinällään mitään uutta asiaa ollut, mutta oli ehkä päässyt vähän unohtumaan. Mutta eipä siinä, ostin sitten Saksasta kaupankäyntitunnuksella 540F tämmöistä Brassi-ETF:ää. “Amundi MSCI Brazil – UCITS ETF”. Dollaripohjaista. Tällä mennään. Aika samanlainen hintakehitys ollut kuin EWZ:lla. Kulut 0.55% vuodessa. Osingot uudelleensijoitetaan.

Tags: , ,

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: