Nokia aloittaa suuren kulurakenneremontin

Nokia tiedotti tänään aloittavansa 600 miljoonan euron kulusäästöohjelman, joka henkilömäärässä tarkoittaa 5000 – 10000 ihmisen vähennystä organisaatiosta 18-24kk kuluessa. Työntekijämäärä painuisi siten 80k – 85k haarukkaan. Samaan aikaan yhtiö panostaa enemmä resursseja ja rahaa 5G tuotekehitykseen ollakseen alan ykkönen muutaman vuoden kuluessa. Suomen osalta tämä tarkoittaa runsaan 300 ihmisen vähennystä ekassa vaiheessa, mutta samalla yhtiö aikoo palkata lisää väkeä 5G tuotekehitykseen. Lehtitietojen mukaan tämä tarkoittaa sitä että Suomen työntekijämäärä kokonaisuudessaan kasvaa.

Mielestäni tämä on erittäin tärkeä asia yhtiön tulevaisuuden kannalta ja askel oikeaan suuntaan. Ongelmat on tiedostettu ja niille tehdään konkreettisia toimenpiteitä. Ja Suomen osuus Nokian kehityksestä kasvaa mikä on erinomainen asia. Se tuo samalla lisää verotuloja. Uudelleenjärjestelykuluja yhtiölle syntyy 600-700 miljoonaa euroa ja 500 miljoonan euron ulosmenevää kassavirtaa. Lyhyellä aikavälillä tämä tarkoittaa siis pelkästään kuluja ja pienentää siten yhtiön osingonmaksupotentiaalia, mutta pitkässä juoksussa lisää osingonmaksupotentiaali ja yhtiön kilpailukukyä ja siten liikevaihtoa. Yhtiö on hoitanut irtisanomiset ja YT-neuvottelut aina hienosti ja harva yhtiö tarjoaa moisia irtisanoutumispaketteja ja muuta tukea niille joiden alta tuoli viedään. Odotan saman jatkuvan tälläkin kierroksella.

Odotan yhtiön osakkeen nousevan näistä uutisista. Tänään ei osake juuri liikahtanut. Tällä viikolla yhtiölla on pääomamarkkinapäivä 18.3. jolloin yhtiö kertoo lisätietoja strategiastaan ja muita uutisia. Osakkeelle voi sinä päivänä odottaa liikettä. Omistan Nokian osakkeita.

Tags:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: