Osallistuin Norrhydron antiin

Pikaisella perehtymisellä yhtiö ja sen tuotteet vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja annin hinnoittelukin vaikutti olevan kohdillaan joten osallistuin. Anti keskeytettiin moninkertaisen ylimerkinnän vuoksi. Ensi tiistaina selviää allokaatio ja kaupankäynti alkaa keskiviikkona 1. joulukuuta.

Mietin osallistumista myös Lemonsoftin antiin, mutta antihinnoittelu vaikuttaa niin ahneelta että jätin väliin. Yhtiö vaikuttaa erittäin laadukaalta. Olisi se suolaisesta hinnoittelusta huolimatta pitänyt osallistua, sillä osakkeen hinta nousi noin 30% eka päivänä. Duellin annin jätin väliin. Sekin anti ylimerkittiin.

Myös Digital Workforce listautuu. Kohtalaisen kiinnostava kasvuyhtiö jonka ala on ohjelmistorobotiikka palveluissa. Yhtiö ei ole vielä koskaan tehnyt voittoa ja satsaa kansainväliseen kasvuun ja tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa. Pitää tätä harkita.

Tags: , , ,

2 Responses to “Osallistuin Norrhydron antiin”

  1. Laimea Silli Says:

    Leikuri kävi todella pahasti tässä. Merkkasin minimin eli 300 osakketta ja sain niitä peräti 61 kappaletta eli osakeantihinnalla 3.15 euroa on potin arvo ennen kaupankäynnin aloitusta huikeat 192 euroa 😀

  2. Laimea Silli Says:

    Norrhydron kurssi nousi ekana päivänä 31.27% eli 3.15 eurosta 4.135 euroon.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: