Soppa ei ole ihmiselle hyvä paikka olla

Tiedätte sen tarinan sammakosta soppakattilassa jossa vesi pikkuhiljaa lämpenee. Sammakko sopeutuu nousevaan lämpöön, kunnes se sitten kuolee. Tässä on ollut nyt jonkinaikaa fiilis että Fortumin osakkaana olen sen sammakko tässä venäläis-suomalais-saksalaisessa keitoksessa nimeltä Fortum-Uniper. Vaikka kaasu on jo katkaistu joku aika sitten lämpenee soppa silti edelleen, juuri kun on luullut että se ei ole enää mahdollista.

Ostin Fortumia kun ajattelin kohoavan sähkön hinnan satavan sen laariin Suomessa ja sen onnistuvan myymään bisneksensä Venäjällä. Osingotkin olivat mielessä. Saksaa ja Uniperin kaasuriskejä en siinä kohtaa osannut ajatella. En tajunnut että se ei pysty nostamaan myyntihintojaan mikäli se joutuu ostamaan kaasun paljon aiempia sopimuksia kalliimmalla. Ei käynyt mielessäkään moinen skenaario. Eikä sitten myöhemmin se, että Saksa nappasee isohkon osuuden Uniperista rahoituksen vastineeksi, mutta silti ehdoissa on että tappioita katkotaan vasta lokakuusta alkaen ja silloinkin vain 90%.

Eikä siinä tietysti kaikki. Sitten poliitikot heräsivät vaatimaan Windfall veroja. Eli sähköntuottajilta leikattaisiin pois “ylihinta” voitoista erikoisverolla. “Ansaitsemattomat” voitot siis pois. Sehän se varmasti herättää positiivisia ajatuksia investoida sähköntuotantoon kun voitonteko on rajoitettu. Siinä siis romuttui jo oikeastaan kaikki syyt miksi Fortumia ostin, vaikkakaan Windfall-veroa ei ole vielä päätetty. Eiköhän se läpi runnota. Ja heikolta näyttää Venäjän voimaloiden myymisenkin kanssa.

Tänään tuli mitta täyteen kun Fortum tiedotti neuvottelevansa Saksan kanssa Uniper-ratkaisusta.

Vakautuspaketin solmimisen jälkeen Euroopan energiakriisi on syventynyt, eikä venäläistä kaasua tällä hetkellä toimiteta lainkaan Nord Stream 1 -kaasuputkea pitkin. Myös kaasun ja sähkön hinnat ovat olleet erittäin korkealla ja hintojen vaihtelu on suurta. Uniper joutuu korvaamaan venäläisen kaasun muista lähteistä ja näin ollen Uniperin tappiot ja epävarmuus yhtiön tulevaisuuden näkymistä ovat nopeasti ja merkittävästi kasvaneet heinäkuusta. Toimintaympäristön heikentyminen ja Uniperin taloudellinen tilanne on otettava huomioon, kun Fortum, Saksan valtio ja Uniper jatkavat keskusteluja pitkän aikavälin ratkaisusta Uniperille.

Mediassa kerrottiin että Saksa mahdollisesti haluaisi kansallistaa Uniperin tai ottaa siitä yli 50% omistusosuuden. Ja voi olla kaiken tämän seurauksena Fortumilta loppuu tosiaan oma pääoma ja se tarvitsee suunnatun annin valtiolta ja kaikkien muiden omistus liudentuu merkittävästi. Osingosta ei varmaan tarvi haaveilla ainakaan pariin vuoteen vaikka asiat menisi positiivisimman skenaarion mukaan. Ei se Tytti Tuppuraisen ja bile-Sannan diili sitten ollutkaan niin erinomainen ja vettäpitävä kuin sosialistit tuoreeltaan hehkuttelivat. Voi toki olla että tässä vielä Fortum ja Suomi onnistuvat neuvottelemaan sellaisen diilin jossa Uniperista lohkaistaan pois kaasubisnes ja siihen kuuluvat vakuudet ja Fortum saa niistä rahaakin ja Uniperille jää loput. Noilla neuvottelutaidoilla ja paneutumisella asiaan mitä on nähty en oikein usko. Pääministerikin lähti mieluummin Ruisrokkiin jauhojengin kanssa ja lähetteli jonkun tekstarin.

Päädyin sitten myymään. Jos Fortum kääntyy tästä nousuun ja tekee loistodiilin Uniperia koskien niin syynä oli sitten tämä myyntini. Onneksi tappiota ei tullut kovin paljoa. Riittävästi kuitenkin. Olisi pitänyt katkoa heti pois, mutta kun tässä oli tälläinen pikkuhiljaa kuumeneva soppakattilaceissi niin en osannut. En ole sammakkoa fiksumpi.

Tags: , , , , , , ,

One Response to “Soppa ei ole ihmiselle hyvä paikka olla”

  1. akirs3 Says:

    Ootko perehtynyt tuohon uniperiin? Näyttäisi olevan kohtuu houkutteleva p/b luku varsinkin jos kaasumarkkina nyt normalisoituu.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: