Posts Tagged ‘Kahvi’

Sijoitusvuosi 2022 oli vaikea

Saturday 31.12.2022

Vuosi sitten sijoitusvuotta summaillessa ja kertaillessa oli erilaiset fiilikset kuin nyt. Pahin näytti olevan takana koronan kanssa ja baana niinsanotusti sileä ja odottelin positiivista sijoitusvuotta. Toisin kuitenkin kävi. Inflaatio lähti kiihtymään ja kiihtyi entisestään kun imperialistinen diktaattorivaltio Venäjä kiihdytti sotatoimet Ukrainassa täysimittaiseen hyökkäyssotaan, millä oli paljon muitakin talousvaikutuksia kuin pelkkä inflaatio. Ja inflaation kiihtymisen kanssa lähtivät keskuspankit nostamaan rivakasti ohjauskorkojaan. 12 kuukauden euribor on tätä kirjoittaessa noin 3.3%.

Pärjäsin kuitenkin indeksejä vastaan erinomaisesti nyt toista vuotta putkeen. Oman salkkuni arvo laski 10.96% tuoton ollessa -14.3%. Osakesäästin hieman enemmän kuin olin budjetoinut ja etenkin salkun ulkopuolelle kakkossalkkuihin laitoin rahaa. Verrokki-indeksit pärjäsivät seuraavanlaisesti: OMX HEX CAP PI -16.6%, S&P500 -20.0% ja Nasdaq composite -33.1%. Oli huono vuosi teknoille.

Kakkossalkuni rahastojen vuosikehitys: Nordnetin Indeksirahasto Suomi -9.3%, S-Pankki Varainhoito 100A -12.8%, OP Suomi pienyhtiöt -29.4% ja OP Pohjoismaat Indeksi A -10.7%. Kaikki näitä ostin lisää kuluvana vuonna. Ja aion ostaa ensi vuonnakin.

Omistan osuuden sijoitusasunnosta. Asunnon hinta on laskenut joten huomioin sen kirjanpidossani vastaavasti. Vuokratuotto% arvonlaskun jälkeen entisestään nousi. Osakesäästäminen on paljon mukavampaa hommaa kuin asuntosijoittaminen eikä niin työlästä. Ja paljon tuottoisampaa keskimäärin. Viimeisten kahdeksan vuoden arvonnousu salkussani on ollut keskimäärin 10.7% ja viimeiset 22 vuotta keskimäärin 16.5%. Sijoitusuran alkupuolella otin enemmän ja isompia riskejä jolloin tuli isompia voittojakin ja myös tappioita.

Osinkoa salkkuuni tuli ennätysmäärä rahaa osinkotuottoprosentin ollessa 3.3%. Ensi vuodelle odotan osinkovirralle ehkäpä ainakin 15% nousua. Olen tankannut lisää mm. Sampoa, Puuiloa ja Konecranesia joiden osinkotuotto on hyvä ja osingot nousussa. Osinkojaan kasvattavat myös Gofore, Nokia ja Nordea sekä uskoakseni myös ainakin Lockheed Martin.

Tämä oli sijoitusurani 25. vuosi. Tappiollisia vuosia on ollut viisi ja voitollisia kaksikymmentä. Vielä koskaan ei ole tullut kahta tappiollista vuotta peräkkäin. Ensimmäinen konkurssi osui sijoitusuralleni tänä vuonna. Listaamaton Pyynikin Käsityöläispanimo Oy meni konkurssiin. Se oli riskisijoitus ja tällä kertaa riski toteutui. Uskoin liikaa tarinaan vaikka talousluvut olivat yksi iso huutomerkki yhtiön hallinnon kaaoksellisuuden lisäksi. Uskon että konkurssimenettely on valmis ensi vuonna ja silloin tappiot ovat verovähennyskelpoisia. Tulipa kuitenkin juotua hyvää olutta ja jääkaapissa on sitä vielä edelleen pitkälle ensi vuoteen. Voi olla että en tule sijoittamaan listaamattomiin osakkeisiin vähään aikaan.

Kuukausimenoni olivat kaikenkaikkiaan sijoitukset poislukien alle 1600 euroa kuukaudessa joten ATH (säännöllisistä) palkkatuloista jäi sijoitettavaa. Kaikenkaikkiaan nettotuloista meni vuonna 2022 sijoituksiin kaikkiin salkkuihin 61%. Kuukausimenoni eivät olleet mitenkään poikkeukselliset, ne ovat pyörineet keskimäärin vain hieman korkeammissa lukemissa. Asumismenoni ovat halvat eikä ole kalliita harrastuksia. Käyn kyllä keikoilla, peleissä, leffoissa, teatterissa ja ulkona syömässä. Hyvät tulot ja pienet menot on oiva resepti osakesäästämiseen.

Sota alkoi helmikuussa ja se oli iso shokki osakemarkkinoille, mutta jo tammikuussa indeksit ja oma salkkunikin laskivat. Ennen sodan alkua kävin läpi salkkuani sodan aiheuttamia riskejä vasten ja totesin että hyvältä näyttää pääosin ja mitään suurempaa muutosta ei tarvi tehdä jos Venäjä käynnistää laajamittaisen sodan. Ainoastaan Venäjä ETF oli toki yksi riskisijoitus, josta pitäisi hankkiutua nopeasti eroon jos sota syttyy. No siinä vaiheessa se oli myöhäistä, en saanut sitä enää myytyä kun yritin sinä päivänä kun sota syttyi. Menee ehkä vuosia että siitä pääsee eroon. Hinnan noteeraus on pysähtynyt kuin kello ydinsodan jälkeen. Jos joskus kaupankäynti avataan, myyn ne pois enkä koskaan enää osta mitään Venäjä sijoituksia. Onneksi rahaa ei ollut kiinni tuossa kovin paljoa. Näin suurimmat riskit suomalaisilla firmoilla Fortumilla ja Nokian Renkailla ja kumpaakaan osaketta en omistanut. Fortumia valitettavasti erehdyin ostamaan kun pahin näytti jo olevan ohi, kunnes se Uniper-sekoilu alkoi. Olisi ollut mahdollisuus irtautua voitolla, mutta en sitä mahdollisuutta käyttänyt. Oli todella tyhmää polttaa rahojaan Fortumissa. Nokian Renkaiden osalta varoittelin muita sijoittajia riskeistä ja arvelin että Nokian Renkaiden kurssi putoaa alle 10 euron. Vuoden päätöskurssi taisi olla 9.58 euroa ja laskua vuodessa 71.2%. Fortum laski vuodessa 42.4%.

Luovuin maaliskuussa kahvisijoituksistani vaikka inflaatio lähti kunnon laukkaan. Se oli kokonaisuudessaan voitollinen sijoitus ja noilla tuotoilla voisin juoda loppuelämäni kahvia.

Konecranes oli pettymys, mikä johtui toteutumatta jääneestä fuusiosta. Mikäli fuusio olisi toteutunut, olisi osakekurssi ihan eri lukemilla. Olen ostanut yhtiön osakkeita lisää ja tuolla arvostuksella ja tilausvirralla se ei voi kuin nousta ja osinkotuottokin on hyvä. Vuoden alusta Konecranes laski 18.2%

Nordean osake laski vuodessa 7%, mutta osinkotuottokin oli samaa luokkaa. Ensi keväänä yhtiö maksaa suuremmat osingot koska osakkeitakin on mitätöity ja yhtiön tulos kasvaa tänä vuonna. Nousevat korot satavat Nordean laariin ensi vuonnakin ja luottotappiot tuskin kasvavat paljonkaan.

Nokian suorituskyky kasvoi merkittävästi vuonna 2022 ja yhtiö palasi osingonmaksajaksi. Ensi vuonna odotan osingolle merkittävää kasvua. Vuodessa yhtiön kurssi laski 22.4%.

Softbankin osake laski vuodessa 4%. Siinä on edelleen kova potentiaali, mutta tekno-osakkeiden lasku osui ikävästi siihenkin.

Ali Baban arvo laski vuodessa 25.9%. Kiinan koronasekoilut näkyi ja regulaatio. Ensi vuonna helpompaa?

Lockheed Martinin osake nousi vuodessa 36.9% dollareissa. Sodan takia panostukset puolutusmateriaaliin globaalisti tulevat olemaan korkealla vielä vuosia ja yhtiö on saanut ison määrän mm. F-35 tilauksia. Samasta asiasta hyötyy myös Oshkosh, joka tosin koki pahan komponenttipulan ja sen seurauksena dollarikurssi laski vuodessa 21.8%.

Dollarisijoitusten arvoa boostasi lisäksi dollarin vahvistuminen euroa vastaan. Vuoden alussa yhdellä eurolla sai 1.14 dollaria kun vuoden lopussa enää 1.07. Muutama kuukausi sitten yhdellä eurolla ei saanut enää dollariakaan. Kallistunut dollari hyödytti erityisesti Konecranesin bisneksiä ja myös Nokiaa. Saa ny nähdä että jatkuuko lähikuukaudet euron vahvistuminen, mikä on ollut nyt muutaman kuukauden trendi.

Salkun ulkopuolella mainittakoon seuraavat yhtiöt ja niiden YTD kehitys. Tuosta joukosta löytynevät myös seuraavan bull-markkinan kovat nousijat. Ehkä tältä listalta pitäisi ensi vuonna ostaa jotain:

  • Tesla -65%
  • Netflix -51%
  • Nvidia -50.3%
  • Amazon -49.6%
  • Intel -48.7%
  • TTWO -41.4%
  • Google -39.1%
  • Microsoft -28.7%
  • Apple -26.8%

Vuodelle 2023 ennustetaan laajalti taantumaa ja kurssilaskua. Mutta yllättääkö markkina? Inflaatio näyttäisi olevan laskusuunnassa ja sen draiverina toimi aika pitkälti energia. Öljyn hinta (Brent) oli korkeimmillaan maaliskuussa 130 dollarissa, nyt hinta on 86 dollaria ja hinta kävi jo 76 dollarissa pari kk sitten. Sähkön hinta tippuu talven jälkeen pohjoismaissa ehkäpä 10 euroon. PTT ennakoi, että ruoan hinta tulisi nousemaan vuonna 2023 keskimäärin kolme prosenttia. Palkkojen ennustetaan nousevan Suomessa ensi vuonna keskimäärin 4%. Reaaliset tulot näyttävät kasvavan jälleen ensi vuonna kun tänä vuonna reaalitulot laskivat. Toki nousevat korot tuntuvat monen kukkarossa.

Ensi vuonna Suomessa saadaan toivottavasti kasaan oikeistohallitus jolla on valtava urakka edessään tehdä iso remontti julkiseen talouteen ja pelastaa SoTe. Marinin hallitus oli täysi katastrofi, jonka jäljiltä maamme velkaantui yli 40 miljardia euroa syyttäen siitä koronaa. Tanskassa samaan aikaan kevennettiin valtion velkaa 30 miljardilla eurolla. Julkisia menoja pitää merkittävästi keventää, etenkin tulonsiirtoja ja samalla keventää verotusta niin että palkkaveron progressio kevenee. Myös pääomatulot ovat liian kireitä. Nehän ovat nouseet takavuosien 25%:sta, jolloin osinkojen tuplaveroa ei ollut nykyiseen 30% – 34%. Tuo on valtava nousu ja kiristys. Oikeilla päätöksillä ja muutoksilla Suomen iskukykyä ja taloudellista toimeliaisuutta olisi mahdollista merkittävästi parantaa, mikä näkyisi meidän jokaisen lompakossa sekä myös parantuneina palveluina. Vihersosialistipuolueet eivät tätä selvästi osaa, eivätkö myöskään halua. Pääasia tuntuu olevan se, että Suomi maksaa EU:lle erilaisia maksuja, mm. siitä että täällä on Euroopan suurimmat metsät ja suot ikäänkuin ne olisivat hiilentuottajia. Joku osaavampi taho olisi neuvotellut Suomelle vuosittaiset miljarditulot hiilinielurahoja.

Harvoin se osakemarkkina laskee kun kaikki ennustavat sille laskua. Ehkä alkuvuodesta näin käykin ja tammikuu-ilmiö jää tulematta, mutta vuosi päättäisikin nykyistä korkeammalle? Sinällään kaikissa markkinatilanteissa onnistuneella osakepoiminnalla voi tehdä hyvää tuottoa, se on vain vaikeampaa laskumarkkinassa. Uskon että Nordea ja Sampo pärjäävät hyvin. Molempien osinkotuotto on erinomainen ja Nordean tulos kasvaa ja vakuutusbisnes on vakaata. Nokian arvostustaso on matala ja sen iskukyky paranee edelleen suhteessa kilpaijoihin ja Huaweilla on vaikeaa länsimarkkinoilla. Venäjän imperialistinen hyökkäyssota ja sen kehitys vaikuttaa myös osakemarkkinoihin. Eskaloituuko asiat entisestään? Saako Ukraina jatkettua merkittäviä voittojaan? Alkavatko talouspakotteet ja sodan vaikutukset näkyä Venäjällä jo niin että siellä alkaa olla painetta lopettaa sota ja vetäytyä? Jatkan jokatapauksessa osakesäästämistä ja ostan ensi vuonnakin palkkarahoilla sekä osinkorahoilla lisää osakkeita.

Poiminta vuoden 2008 bloggauksestani:

Bullmarkkinan nousukeskiarvo ja bearmarkkinan laskukeskiarvo vuosien 1914-2002 välillä S&P composite indeksille. Tässä on huomioitu myös osingot, rahastoannit yms.

  • Bull-markkinan keskimääräinen nousuprosentti laskumarkkinan pohjilta nousumarkkinan huipulle on ollut 189%
  • Bear-markkinan keskimääräinen laskuprosentti nousumarkkinan huipulta laskumarkkinan pohjille on ollut 33%

Tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton palkkatuloista vuoden 2026 lopulla. Viime vuonna olin tavoitettani kaksi vuotta edellä, nyt hieman jäljessä. Tämänhetkinen ideani sen suhteen mitä tuo riippumattomuus tarkoittaisi on se, että lopetan vuoden 2026 loppupuolella osakesäästämisen eli rahaa ei enää siirry palkkatililtä osaketilille ja kevennän jalkaa kaasulta palkkatöiden suhteen ja siirryn ehkäpä neljäpäiväiseen työviikkoon. Nettotuloissa palkka pienenee aika vähän kun veroprogressio lievenee selvästi ja kun lopetan osakesäästämisen ykkössalkkuun minulla on käytettävissä enemmän rahaa kuin nyt joka kuukausi. Sitten mennään vuosi kerrallaan ja mietitään että vieläkö ollaan seuraavana vuonna työelämässä mukana vaiko ei. Sitä on taloudellinen riippumattomuus minulle. Ei helikoptereiden, ökyveneiden ja ökyautojen ostoa. Minulla on mukava ja mielenkiintoinen duuni, mutta en aio sitä eläkeikään asti tehdä. Olen kerryttänyt nyt jo sen verran eläkettä mitä tarvitsen kattamaan elämäni kulut ja tässä on vielä aikaa kerryttää lisää eläketuloja. Joten pelkästään sijoitustuloilla pitäisi elää töiden lopetuksen ja eläkkeen alkamisen väli. Ja alkuun töiden lopetuksen jälkeen elän kakkossalkun tuloilla ja henkilöstörahaston sijoituksilla vuosia

Olen tukenut Ukrainan armeijaa säännöllisen epäsäännöllisesti lahjoittamalla suoraan rahaa. Suosittelen muillekin. Tai jos haluaa näyttävyyttä niin ostaa viestin kranaattiin tai rakettiin mikä ammutaan Venäjän armeijan niskaan. Huomattavasti parempi idea ainakin kuin ostaa jotain Uuden Vuoden raketteja. Se on kuin räjäyttäisi omia rahoja. Slava Ukraini!

Erinomaista sijoitusvuotta 2023!

Salkkuni arvonlasku jatkui maaliskuussa

Saturday 2.04.2022

Kolme kuukautta takana vuotta 2022 ja kolme kuukautta salkun arvon laskua. Sota jatkuu edelleen Ukrainassa ja Putlerin roistoarmeija on kärsinyt valtavia tappioita ja joutunut osin vetääntymään. Slava Ukraini. Salkkuni arvo laski maaliskuussa 1.9% tuoton ollessa -2.1%. Tosin luvuissa ei ole huomioitu irronneita osinkoja joista rahat ovat vielä tulematta tilille. Nuo huomioiden uskoisin että salkkuni arvo nousi maaliskuussa. En ole laskenut, mutta näppätuntuma on tuo. OMX HEX CAP laski 0.6%, S&P500 nousi 3.6% ja Nasdaq nousi 3.4%.

Salkkuni sankariosakkeet maaliskuussa:

  • Amundi MSCI Brazil – UCITS ETF +16.4% (öljy)
  • EWZ Brasilia +15.0% (öljy)
  • Inderes +8.3%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF +3.6%
  • Ali Baba +3.4%
  • Vincit +3.2%
  • Nokia +3.1%

Salkkuni luuseriosakkeet maaliskuussa:

  • RSX (Venäjä) ETF -45.1%
  • Spinnova -19.0%
  • YIT -16.8% (myyty)
  • Konecranes -10.5%
  • Gofore -10.2%
  • Bioretec -9.4%
  • Oshkosh -9.4%
  • Puuilo -8.6%
  • ETFS Coffee -7.4% (myyty)
  • Nordea -5.7% (osinko irtosi)
  • Kahvifutuuri -5.3% (myyty)

Käteisen osuus salkussa nousi hieman eli nollasta kahteen prosenttiin. Itseasiassa käteisen osuus salkusta on nyt paljon suurempi sillä kahvifutuurikauppa olikin toteutunut jo maaliskuun viimeisenä päivänä mikä kirjautui vasta huhtikuun puolella. Maaliskuussa olikin aika paljon tapahtumia. Myin pois YIT:n ja Modulightin osakkeet ja kahvisijoitukset. YIT olisi pitänyt myydä jo aikaa sitten, se on ollut kroonisesti ongelmainen yhtiö jossa ongelmien ratkaisu on tuntunut kestävän. Juuri kun alkoi näkymään vähän valoa tunnelin päässä syttyi sota joka entisestään kiihdyttää inflaatiota ja rakennuskustannusten nousua samalla kun hintoja ei voida nostaa mitenkään samaan tahtiin. Uskon että YIT:n kuten muiden rakennusyhtiöiden kannattavuus alkaa heikentyä. Rakennusmateriaalien saatavuudessakin voi tulla ongelmia. Myydessä YIT:llä oli vielä käsissään Venäjä-ongelma eli rakennusbisnestä siellä, josta luopumisen arvelin olevan vaikeaa. YIT onnistui kuitenkin myymään rakennusbisneksenä pois Venäjällä saaden siitä 50 miljoonaa euroa rahaa. Helpotus oli suuri kun osakekurssi nousi 10% Venäjä-uutisen jälkeen. Modulight tulikin käsiteltyä jo tässä.

Kahvissa tein nopean täyskäännöksen. Aiemmin uskoin että kahvin hinta tulee vielä merkittävästi nousemaan ja jatkan holdaamista. Sodan alkamisen jälkeen kahvin hinta on ollut laskussa. En ole ihan saanut kiinni syystä, Venäjällä on kahvinkulutus suhteellisen pientä mutta sota kiihdyttää inflaatiota. Nousevan inflaation uskoin satavan suoraan ns. kahvilaariin mutta ainakin nyt viimeisen runsaan kuukauden on tullut laskua. Luin myös uutisen jonka mukaan Brasiliassa olisi tulossa erinomainen kahvisato ja että kahvinhinnan uskotaan sen seurauksena hieman laskevan. EIköhän tuo kahvisatouutinen ole se mikä tässä nyt on määrittänyt hintaa. Päätin ottaa voitot kotiin, niin kauan kun vielä on voittoja mitä kotiuttaa. Saa nähdä tuliko tehtyä virhe, jään seuraamaan kahvin hintakehitystä.

Osinkoa salkkuun tuli maaliskuussa Norrhydrolta, Lockheed Martinilta ja Vincililta. Osinko irtosi noiden lisäksi Nordealta, Goforelta, Konecranesilta ja Kreatelta. Osallistuin myös Lappwallin antiin, mistä jotain murusia on kait luvassa osakkeita.

Konercanesin ja Cargotecin fuusio peruuntui kun Brittien kilpailuviranomainen sanoi fuusiolle ei. Molempien yhtiöiden osakekurssit nousivat uutisesta, Konecranesin enemmän. Ehkä hyvä näin. Yhtiöiden olisi pitänyt tehdä niin hankalia toimenpiteitä että fuusiohyödyt olisivat voineet kutistua olemattomiin. Nyt yhtiöt jatkavat erillisinä. Konecranesilla tuskin suurempi muutoksia on tulossa, mutta Cargotec jo ilmoitti erinäisistä järjestelyistä, mm. luopuvansa raskaiden nosturien bisneksestään. Nähdäkseni Konecranesin hinta on liian alhainen edelleen ja siinä on nousuvaraa.

Nokian Renkailla tulee olemaan todella hankalat lähiajat. Tuotantoa ei voida lopettaa Venäjällä tai joku muu taho valtaa tehtaan ja sen koneet ja kenties NR:n yrityssalaisuudet (muotit ja reseptiikat). Venäjän tehtaan osuutta tuotannosta on saatu laskettua entisestä 80%:sta alemmas lisäämällä tuotantoa Nokialla ja Daytonassa, mutta on selvää että Venäjän tilalle tarvitaan uutta tuotantokapasiteettia Euroopassa. Saa nähdä miten NR sen järjestää. Osingot peruttiin osittain odotetusti.

USA:ssa tosiaan ohjauskorkojen nostot ovat alkaneet ja Euroopassakin korot ovat nousussa. Suomessa 12kk euribor taitaa jo ensi viikolla nousta plussalle oltuaan miinuksella vuosia. Öljyn hinta jatkoi nousua.

Saas nähdä miten osakemarkkina kehittyy huhtikuussa. Salkussa olisi nyt rahaa tehdä ostoksia.

Sota laski kursseja helmikuussa

Thursday 3.03.2022

Venäjän diktaattori Putlerin päätös aloittaa sota aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia vahinkoja Ukrainassa. Ja samoin pörssit ovat olleet laskussa, erityisesti Venäjään kytköksissä olevien yhtiöiden osakkeet. Toivottavasti Ukrainan armeija onnistuu torjumaan hyökkäyksen ja tuhoamaan mahdollisimman paljon venäläistä kalustoa ja sotilaita. Salkkuni tuotto ja arvonlasku helmikuussa oli -4.84% ja vuoden alusta salkku on miinuksella nyt 5.8%. Helmikuussa S&P500 laski 3.1%, Nasdaq 3.4% ja OMX HEX CAP 7.6%.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Lockheed Martin +11.7%
  • Gofore +5.1%
  • EWZ (Brasilia) ETF +4.0%
  • Amundi MSCI Brazil – UCITS ETF +3.5%
  • kahvifutuuri +1.5%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • RSX (Venäjä) ETF. -54.9%. Kun tajusin myydä oli jo liian myöhäistä ja kaupunkäynti oli estetty. Musta Pekka.
  • Vincit -20.3%
  • Ali Baba -16.0%
  • Spinnova -13.6%
  • Kreate -12.6%
  • Modulight -11.7%
  • YIT -11.7%
  • Konecranes -11.5%
  • Bioretec -9.9%
  • Nokia -7.8%
  • Puuilo -7.5%
  • Nordea -5.3%

Venäjäkytkösosakkeiden jälki oli pahaa. Nokian Renkaat laski 42.9%, Fortum 21.7%. En käynyt kauppaa helmikuussa, yritin kyllä myydä Venäjäsijoitukset pois. Osinkoa salkkuun tuli Oshkoshilta. Saa muuten nähdä miten osinkojen käy etenkin jos sota tästä eskaloituu. Siirretäänkö osingonmaksua vai perutaanko?

Maaliskuun kehityksestä on vaikea sanoa mitään. Kaikki riippuu sodasta ja sen vaikutuksista. Keskuspankkien koronnostot taitavat toteutua kevyempinä johtuen tilanteesta. En aio myydä mitään, katsotaan ostanko jotain.

Tammikuussa 2022 vuoristorataa

Tuesday 1.02.2022

Tammikuu oli melkoista vuoristorataa. Se alkoi ihan hyvin ja oli jo runsaat 3 prosenttia plussalla, kunnes korko/Ukraina/korona/tulos/Kiina/ yms. hermoilu alkoi ja pudotti mm. Nasdaqin market correction – tilaan eli eli 10% laskuun huipuista. Ilman viimeisten viiden päivän nousua olisi ollut suhteellisen rumaa jälkeä salkussa ja etenkin indekseissä. Nyt salkkuni arvo laski vain 1.00% tuoton ollessa -1.23%. Indeksit laskivat seuraavasti tammikuussa: Nasdaq -9.0%, S&P500 -5.3% ja OMX HEX CAP -4.7%.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • UCITS (Brasilia) ETF +13.9%
  • EWZ Brasilia ETF +12.7%
  • Lockheed Martin +9.3%
  • Ali Baba +5.4%
  • ETFS Coffee +4.1%
  • kahvifutuuri +3.8%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Modulight -20.4%
  • Spinnova -19.0%
  • Puuilo -15.0%
  • RSX (Venäjä) ETF -10.1%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF 1C -9.9%
  • Vincit -8.0%
  • Nokia -5.9%
  • Softbank -3.6%

Äskeittäin listautuneiden osakkeiden laskuprosentit oli hulppeita, Ukrainan tilanne painoi Venäjä ETF:ää. Nokian laskua en oikein ymmärrä, mutta kai se painui Jenkkiteknojen vanavedessä vaikka Ericsson nousi reippaasti. Olisiko Softbank vihdoin löytänyt pohjansa? Samaa taisin kysyä jo kuukausi sitten.

Ostin tammikuussa lisää Puuiloa tuon rökäkelaskun päälle ja salkun ulkopuolella lisää Nordnet Suomi indeksirahastoa laskun jälkeen. Osinkoa salkkuun tuli Brasiliasta EWZ ETF:stä.

Ohjauskorko nousee USA:ssa maaliskuussa yli 80% todennäköisyydellä 0.25%-yksikköä, mutta myös 0.5%-yksikön nousun todennäköisyys on yli 10%. Elvytyshanoja laitetaan kiinni ja jossain kohtaa FED alkaa keventämään tasettaan eli alkaa myydä ostamiaan arvopapereita. Perinteisesti nousevat korot eivät ole laskeneet osakekursseja heti vaan vasta parin vuoden päästä kun ne ovat alkaneet painaa taloutta ja hidastamaan kasvua niin että yläkuolokohta alkaa olla käsillä. Aika näyttää käykö nytkin niin vai onko kova inflaatio, valtavaksi paisunut FEDin tase ja sen tuleva kevennys asioita mitkä vaikutavat eri tavalla. Nordean analyytikot uskovat että osakemarkkina nousee 10-15% tänä vuonna Helsingissä, itsekin olen tällä kannalla. Talouskasvu on edelleen vahvaa ja inflaatio tullee hidastumaan tästä piikistä lähiaikoina. Salkkuni osakeallokaatio on 100%. 4Q tulosjulkistukset ensi viikolla määrittävät aika paljon lyhyen tähtäimen suuntaan. Mm. Nordea, Nokia ja Konecranes julkaisevat tuloksensa torstain superpäivänä.

vajaa 2% arvonnousua joulukuussa 2021

Sunday 2.01.2022

Joulukuu päättyi osakesalkkuni osalta 1.86% arvonnousuun tuoton ollessa 1.4%. Verrokkoindekseillä oli parempi vire: OMX HEX CAP nousi 4.6%, S&P500 nousi 4.3% ja Nasdaq nousi 7.6%.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Puuilo +27%
  • Nokia +13.4%
  • Lockheed Martin +6.7%
  • Amundi MSCI Brazil – UCITS ETF +4.2%
  • Kreate +3.7%
  • Nordea +3.0%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF 1C (XAIX) +2.9%
  • Konecranes +2.7%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Softbank -11%
  • Modulight -9.9%
  • Spinnova -7.3%
  • Ali Baba -6.8%
  • RSX (Venäjä) ETF -5.8%
  • EWZ (Brasilia) -3.2%
  • Kahvi-indeksi -2.5%

Ilman Softbankin reipasta laskua olisi salkkuni ollut vuodenvaihteesta mitattuna hyvin lähellä 30% vuosinousua. Puuilo nousi erinomaisen tuloksen myötä ja ostin sitä lisää kahteen otteeseen (23.12 ja 30.12). Ostin lisää myös Konecranesia, joka vaikuttaa todella edulliselta toteutui fuusio tai ei. Nokialla oli todella reipas nousukuukausi. Kahvin pitkä nousujakso katkesi pienee miinukseen. Osallistuin joulukuussa Kempowerin antiin ja nappasin pikavoitot pois eli myin kaiken. Samoin tein Digital Workforcen osakeannin kanssa. Ali Baban lasku jatkui edelleen.

Osinkoa tuli salkkuun Softbankilta, iShares Inc iShares MSCI Brazil ETF:ltä, Lockheed Martinilta ja RSX ETF:tä. Käteistä ei jäänyt käytännössä yhtään loppukuun ostojen jälkeen. All In.

Huomenna vuoden 2022 ekana pörssipäivänä nähdään pomppaako Ali Baba ja Softbank. Voi olla että osa tuosta joulukuun laskusta oli veromyyntejä.

Lockheed Martin sai Suomen ilmavoimien konetilauksen. Odotetusti. Hienoa että Suomi päätyi parhaisiin koneisiin.

Omicron pilasi marraskuun

Monday 6.12.2021

Osakesalkkuni oli jo reilusti päälle 30% arvonnousun vuodenvaihteesta, kunnes uutiset koronan omicron-variantista saivat pörssin nopeaan ja kohtalaisen reippaaseen laskuun. Koko marraskuun arvonnousu salkustani niistettiin pois yhdessä päivässä. Osakesalkkuni arvo nousi lopulta 0.16% tuoton ollessa -0.07% ja nousua vuodenvaihteesta 25.7%. Nasdaq laski marraskuussa 6.2%, S&P500 laski 0.8% ja OMX HEX CAP tippui 2%. Indeksit päihitin.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Kahvi-indeksi +16.7%
  • ETFS Coffee +16.5%
  • Gofore +12.5%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Ali Baba -22.7%
  • Modulight -20.5%
  • YIT -13.7%
  • RSX (Venäjä) ETF -11.7%
  • Puuilo -9.9%
  • Vincit -5.4%
  • Spinnova -5.1%
  • Konecranes -4.8%

Kahvin voimilla mentiin. Kahvisijoitukseni nousivat marraskuun aikana voitollisiksi ja suunta ja voima näyttävät todella hyviltä. Hinnan arvioidaan nousevan ainakin vuoteen 2023 asti. Poiminta linkatusta jutusta:

Maanantaina kahvin joulukuun futuurien päätösnoteeraus New Yorkin ICE-pörssissä (Intercontinental Exchange) oli 2,34 dollaria paunalta. Tänään hinta on käynyt 2,46 dollarissa eli korkeimmillaan sen jälkeen, kun kahvista vuonna 2011 maksettiin yli kolme dollaria paunalta.

Vuonna 2011 markkinoilla nähtiin vastaava Brasilia-säikähdys, ja kahvin hinta nousi yli kolmeen dollariin. Jos nyt satohuolet pysyvät tulevinakin kuukausina pinnalla, markkinoilla saatetaan alkaa veikkailla paluuta noille tasoille, Hansen sanoo.

Omistan siis JJOF-kahvi ETN:ää ja sen hinta on nyt 20.52 dollaria. Viimeisen vuoden aikana se oli halvimmillaan 9.49 dollaria. Nyt linkatussa jutussa mainitaan että kahvifutuurin hinta voisi nousta samoille tasoille missä se oli vuonna 2011. JJOF:n hinta oli silloin parhaimmillaan vajaa 80 dollaria. JJOF:n hinnan nelinkertaistuminen vajaassa kahdessa vuodessa tämän päivän hinnasta sopisi kyllä vallan mainiosti. Salkussani on myös Saksassa noteerattua OD7B (WisdomTree Coffee) sijoitusta jonka hinta on nyt 75.5% ostohintaani korkeammalla.

BABA laski edelleen marraskuussa ja joulukuussa näyttää sama meno jatkuvan. Markkina on alkanut tosissaan pelkäämään että BABA joutuisi delistaamaan osakkeensa USA:ssa johtuen USA:n läpinäkyvyysvaatimuksista ja Kiinan viranomaisten halukkuudesta vastata niihin. Äh, olisi vaan pitänyt myydä silloin kun alkoi tuntua vaimeaa hälytyskellojen kilinään tämän osalta. Ja toki koska BABA on Softbankin suurin sijoitus on se vaikuttanut sinnekin. Öljyn hinta laski reippaasti loppukuusta omicronin takia ja sitäkautta myös Venäjä ETF. Sinne saattaa vaikuttaa myös kiristynyt tilanne Ukrainan ja länsimaiden kanssa. Laskua näytti tulevan myös hiljan listautuneiden yhtiöiden osalta. Onneksi myin Digital Workforcen osakkeeni heti vähän päälle antihinnan kun hälytyskello alkoi pään sisällä kilkattamaan. Antihinta oli siis 6.58 euroa ja kurssi nyt 6.29 euroa. Hyvä muistutus että osakeanti ei ole automaattinen mahdollisuus printata rahaa antiin osallistuneille.

Marraskuussa ostin Konecranesin osakkeita ja osallistuin Norrhydron ja Digital Workforcen osakeanteihin. Oshkoshilta tuli kvartaaliosinkoa. Mitään en myynyt (Digital Workforcen myynti tapahtui joulukuun alussa).

Markkina on nyt hermostuneessa tilassa. Omicron, korkeana pysyttelevä inflaatio, tulevaisuudessa häämöttävät koronnousut. Salkkuni sijoitusaste on mahdollista laskua ajatellen varsin suuri, 99.53%.

Hyvää Itsenäisyyspäivää lukijat. Hyviä sijoituksia ja rauhaisaa joulun odotusta.

Lokakuussa salkkuni palasi nousuun

Saturday 30.10.2021

Kahden kuukauden laskuputki katkesi ja salkku nousi uuteen loppukuun ennätyskorkeuteen. Nousua tuli 2.2% tuoton ollessa 2.0%. Nousua taisi parhaimmillaan olla jo 5%, mutta viimeisellä viikolla vähän lurahti. Jenkki-indeksit menivät kovaa. S&P500 nousi 6.9% ja Nasdaq 7.3%. OMX HEX CAP nousi 1.9%. Sen sentään voitin. Nousua on nyt kasassa salkussani 25.5% vuodenvaihteesta, kun OMX HEX CAP on noussut 18.4%.

Salkun sankariosakkeet:

  • Modulight +44.9%. Melko huikea kuukausi osakkeelle
  • Spinnova +26.5%. Reipasta!
  • Kahvifutuuri +11.7%.
  • Vincit +10.0%
  • YIT +11.6%
  • Ali Baba +11.2%. Kiva että vihdoin tämä nousee eikä laske
  • Puuilo +6.9%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF 1C (XAIX) +6.3%
  • RSX (Venäjä) ETF +5.5%. Öljy on noussut aika korkeisiin lukemiin ja siten myös tämä sijoitus
  • Gofore +4.4%
  • Nokia +4.4%
  • Oshkosh +4.0%
  • Konecranes +3.50%
  • ETFS Coffee +3.0%

Salkun luuseriosakkeet:

  • EWZ (Brasilia) ETF -9,0%
  • Brasilia ETF -8.7%
  • Softbank -7.2%. Olipas huono kuukausi taas vaihteeksi
  • Nordea -5.9%. No ei sinällään huono kuukausi kun 6.5% osinko irtosi.
  • Lockheed Martin -3,9%. Varoitti.

Nimenomaan Nordea ja Softbank lurahtivat loppukuusta, ilman sitä nousua olisi tullut tosiaan paljon enemmän. Mutta ihan hyvä näinkin. Brasilia-sijoituksissa taitaa painaa Bolsonaro ja politiikka enemmän mitä öljyn kallistuminen toisessa kupissa. Ei ole oikein aika riittänyt seurata tuota. Jossain vaiheessa Bolsonaron aika loppuu ja toivottavasti seuraaja on parempi. No tälläistä Brasiliassa.

Brazil stocks have become the world’s worst-performing so far this year, hit by a combination of sluggish growth, higher rates and fears President Jair Bolsonaro may be about to blow up the country’s finances.  The Ibovespa has fallen nearly 7% in local-currency terms since January, more than all national equity indexes tracked by Bloomberg.

The drop has wiped out about 570 billion reais ($102.1 billion) in market value since its June peak.Brazilian stocks plunged Tuesday on reports President Bolsonaro’s administration will breach the public spending cap rule to fund a new social program.

The index clawed back some ground on Wednesday after the government postponed the spending announcement. Still, investors fear the spending limit, seen as a safeguard of fiscal policy, may be in jeopardy.

Jossain kohtaa suunta vaihtuu ja sitten Brasilia-sijoitukset laukkaa kovaa, ehkä siinä kohtaa voisi tankata lisää.

Lokakuussa osallistuin Inderesin ja Volvon osakeanteihin. Inderesin osakkeet jäivät salkkuun, mutta Volvot lähti samantien pois pikavoitot kuitattuna. Ostin lisää Konecranesin osakkeita. Osinkoa tuli YIT:ltä ja Nordealta.

Pörssilaskua ennustavia lehtijuttuja ja ennustajia ylipäätään ilmaantuu lisää. Mm. OP:n toimitusjohtaja Ritakallio arvioi että osakkeissa olisi laskuvaraa 10-20%. Saattaa hyvin olla näin, mutta kuinka paljon osakkeet nousevat ennen tuota? Siinäpä se kysymys.

Nordean ja YIT:n osingot tulivat tilille. Salkku ATH

Tuesday 12.10.2021

Tänään satoi oikein kunnolla osinkoa salkkuun. Pitkästä aikaa. Saattoi jopa olla paras yksittäinen osinkopäivä. Kerran kuussa kun olisi tälläistä niin eihän sitä muuta tarviskaan. Salkkuni on hiipinyt ulos viime viikon kuopastaan rivakasti ja taas ollaan ATH luvuissa.

Erityisen rivakkaa on ollut nousu kahvisijoituksissa. Tänään kahvisijoitukset kävivät jo voiton puolella. Eipä tuo nousu nyt yllätyksenä tule, se pikemminkin oli yllätys että miksi tässä kesti näin pitkään ja miksi käytiin noin syvässä kuopassa. Inflaatio, öljyn hinta, ilmastonmuutos. Kysynnän kasvu, satomenetyksestä. Siinäpä ne avaimet nousuun.

Inderesin ensimmäinen pörssipäivä eilen oli huikea
. Nousua oli parhaimmillaan yli 100%. Tänään pakkia runsaat 5%. Jokainen päivä on hyvä päivä sijoittaa.

Syyskuussa 2021 salkun arvo laskussa

Saturday 2.10.2021

Osakesalkkuni arvo laski syyskuussa muodostaen kahden kuukauden laskuputken. Salkun arvo laski 0.75% tuoton ollessa -1.2%. Vertailuindeksit pätkin kyllä selvästi, sillä S&P500 laski 4.75%, Nasdaq 5.3% ja OMX HEX Cap 6.8%.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Modulight antihinnastaan +68.6%
  • Nordea +13.1%
  • Softbank +4.4%
  • RSX (Venäjä) ETF +3.6%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Spinnova -18.9%
  • Vincit -15.9%
  • Puuilo -14.9%
  • EWZ (Brasilia) ETF -11.7%
  • UCITS ETF (Brasilia) ETF -11.6%
  • Ali Baba -11.3%
  • YIT -10.9%
  • Oshkosh -10.1%
  • Gofore -10%
  • Konecranes -9.3%
  • Kahvifutuuri -8.0%
  • Nokia -6.3%
  • Kreate -5.4%
  • Lockheed Martin -3.9%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF -3.2%

Olipas luuseriosastolle tunkua syyskussa. Laaja-alaista laskua kuten jo indekseistäkin näkee. Yhtiökohtaisesti laskuun johtaneita yhtiökohtaisia syitä ei oikeastaan tuottanut kuin Vincit joka antoi aivan pari päivää sitten negarin. Vincitin liikevoittomarginaali tulee olemaan 9 – 13% välillä kun entinen ennuste oli 11-16%. Myös liikevaihdon kasvuennustetta päivititettiin ja nyt kasvua tulisi 17 – 21% kun entinen ennuste oli 15 -22%. Syyt on listattu tiedotteessa. Viime kuun huippunousija Spinnova kohtasi maan vetovoiman ja hinta alkaisi ehkä olemaan sellainen että sitä voisi vaikka tankata pörssistä lisää. Tai ainakin harkita tankkausta. Samoin myös Puuilo. Ali Baban lasku se vaan jatkui, alkaa jo kaduttaa etten myynyt silloin kun nuo uutiset alkoi Kiinan viranomaisten aloittamasta yhtiöön kohdistuneesta tutkinnasta ja regulaation selvästä kiristymisestä. Tilanne on paljon pahempi mitä alkuun arvioin. Tämä vuosi on ollut todella huono Baballe. Oshkoshin laskua hieman ihmettelen, kun Workhorse heitti pyyhkeen kehään koskien US Postalin jättitilausta. Kahvifutuurin osalta nähtiin kuun lopussa jännä yli 10% lasku ja heti kuun ensimmäisenä päivänä 16% nousu. Kuun ja kvartaalin vaihtumiseen liittynyttä “ikkunoiden putsausta”? Nyt tuon nousun jälkeen on kahvifutuurin hinta vuoden huipuissa ja nousua vuodenvaihteen 10.57 dollarista nykyiseen 17.45 dollariin on prosenteissa jo 64%.

Indeksejä painoi Evergrande, inflaatiopelot, pelot elvytyksen loppumisesta, pelot koronnostoista, pelot. Hexissä indeksin painumisessa iso osansa oli Koneella, jonka kurssi laski Evergranden takia melko reippaasti eli vajaasta 70 eurosta vähän päälle 60 euroon. Oma salkkuni pärjäsi indeksejä paremmin Nordean hyvän menon myötä ja koska Softbank löysi vihdoin maata alleen. Jännä nähdä ensi viikolla kuinka Nordean kurssi reagoi jättimäisen osingon irtoamiseen kun toisaalta markkina tietää että omien osakkeiden osto-ohjelma alkaa tulosjulkistuksen jälkeen ja että uutta ohjelmaa tuon jälkeen ollaan sorvaamassa.

Syyskuussa ostin lisää Konecranesin osakkeita ja osallistuin Modulightin antiin, Bioretec listautui. Osinkoa virtasi Lockeed Martinilta.

Markkinakorjaus alkaa olla aika lähellä OMX HEX:ssä. USAssa on siihen vielä hieman matkaa. Saa nähdä mennäänkö sinne asti vai lähdetäänkö taas nousemaan. Ainakin lokakuun alku oli lupaava. Talouskasvun pitäisi jatkua ainakin pari vuotta, tosin hidastuu tämän vuoden jälkeen. Osakkeisiin on leivottu kasvua sisään joten kasvun hidastuminen ennusteista näkyisi kursseissa. Samoin korkojen nousu avaisi tietä muillekin sijoituksille kuin osakkeille. Itse uskon että bull-markkinassa edelleen jatketaan ja huiput on vielä näkemättä.

Salkun arvo laski hieman elokuussa 2021

Thursday 2.09.2021

Syyskuussa mennään ja ulkona sataa. Piti lähteä lenkille, mutta totesin blogin päivityksen kivemmaksi kuin lenkin reippaassa sateessa. Elokuussa tosiaan salkun arvo hieman laski, 0.6% tuoton ollessa -1.0%. Vertailuindeksit nousivat: OMX HEX CAP +0.8%, S&P500 +2.9 ja Nasdaq +4.0%.

Salkun sankariosakkeet:

  • Spinnova+26.4%
  • Gofore +23.0%
  • Puuilo +12.8%
  • Kahvifutuuri +8.4%
  • Kreate +7.2%
  • ETFS Coffee +7.1%
  • Konecranes +5.8%

Salkun luuseriosakkeet:

  • Ali Baba -14.3%
  • Vincit -10.1%
  • Softbank -9.4%
  • Oshkosh -4.3%
  • Lockheed Martin -3.2%

Suurin syy salkkuni arvon laskulle oli erityisesti Softbankin ja Oshkoshin lasku. Kuukausi sitten arvelin että Softbankin lasku alkaisi olla ohi, mutta näin ei ollut. Samaa toivon nyt. Helmikuun 82.7 eurosta on tultu alas nyt vajaaseen 50 euroon. Tänään päätöskurssi oli 47.76 euroa. Laskua huipuista 42%. Melkoisen ylimyyty lappu alkaa olla. Samoin Ali Baba. Uskon että Softbank tulee toipumaan, etenkin jos se käynnistää uuden omien osakkeiden osto-ohjelman. Krooninen aliarvostus on vaihtunut melkeinpä sairaalloiseen aliarvostukseen. PE-luku on alle 10. Vaikea uskoa että näiltä tasoilta laskettaisiin vielä alemmas.

Spinnovan nousu on ollut reipasta. Harmi ettei tullut tankattua sitä lisää pörssistä. Osake on tuplannut antihinnastaan.

Elokuussa ostin lisää Konecranesia ja osinkoa tuli Oshkoshilta. Siinä tapahtumat.

Syyskuussa odottelen salkun palaavan nousuun. Nordea saattaa nousta ennen lokakuun osinkoa.