Posts Tagged ‘MeeGo’

Nokialta hämmentävä Android-julkistus

Monday 24.02.2014

Nokia teki tänään sen mitä jo pitkään huhuttiinkin, se esitteli kolme Android puhelinta. Googlen-palveluista riisuttuja Android-luureja jossa on pohjilla vanha Android-versio ja ilmeisesti aika vanha Qualcommin Snapdragon chipsetti (mikä estää uudemman Android-version käyttämisen). Käyttäjälle Android on piilotettu sillä UI on Nokian tekemä Windows Phonen kaltainen UI ja palvelut kuten haku ja karttapalvelut ovat Nokian ja Microsoftin tekemiä.

Todella hämmentävä julkistus monessakin mielessä. Miksi nyt? Miksi ylipäätään? Kolme vuotta sitten Nokia julkisti katastrofaalisen 112 strategiansa mikä tuhosi sen markkinaosuuden, myynnin ja voitot ja mikä johti lopulta siihen että kännykät myytiin Microsoftille. Miksi Android-luureja ei tuotu myyntiin jo kolme vuotta sitten jolloin Nokia oli vielä Nokia ja markkinoiden gorilla. Tai miksei Nokia voinut jatkaa Maemo / MeeGo luuriensa kehitystä ja tuonut päälle Alien Dalvik tuen kuten Jolla teki mikä mahdollisti Androis sovellusten yhteensopivuuden. Mikä järki on julkaista nämä luurit nyt runsas kuukausi ennenkuin luurien myynti Microsoftille toteutuu? Luulisi että Microsoft tulee tappamaan koko X-sarjan kunhan omistus siirtyy sille.

X-sarja ajaa Android appseja mutta ongelma on vanha Android-versio. Uusimpia ominaisuuksia ja API-liittymiä käyttävä applikaatiot eivät X-luureissa toimi elleivät appsien tekijät niitä erikseen porttaa. Nokia arvioi että keskimäärin porttaukseen kuluisi 8 tuntia. Haluavatko appsikehittäjät tähän mennä. Uskoisin että odottavat ja katsovat ensin että kuinka paljon noita myydään ennenkuin lähtevät panostamaan alustaan tuntiakaan. Etenkin kun Microsoft saattaa vetää piuhat irti koko alustasta kunhan omistajuus vaihtuu. X-sarja on suunnattu kehittyville markkinoille. Hinta on halpa ja luurit tulevat myyntiin heti.

On kyllä niin hämmentävää menoa että mitä pikemmin tuo luurien myynti toteutuu Microsoftille, sitä parempi se on. On mahdollista että nämä Android-luurit, joiden kehitys on alkanut siis jo kauan sitten, pelästyttivät Microsoftin lopulta ostamaan Nokian luurit pois sillä on mahdollista että Nokia olisi jossain vaiheessa mennyt kokonaan Androidin päälle ja hylännyt Windows Phonen mikä olisi ollut kuolinisku Microsoftille mobiilissa.

Muhiiko Jolla luurien applikaatioissa jättiyllätys?

Tuesday 10.07.2012

Luettuani tämän jutun ja erityisesti tämän kohdan:

Matkapuhelinvalmistaja Jollan toimitusjohtaja Jussi Hurmola vaikenee Jollan Meego-pohjaisen käyttöjärjestelmän keinoista kilpailla sovellusten määrällä Googlen Androidin ja Applen iOS:n kanssa.

– On aivan selvää, että meillä on oltava vastaus tähän kysymykseen. Se vastaus on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kerromme sen julkistuksen yhteydessä, Hurmola myhäilee.”

Tuli välittömästi mieleen että Jollan MeeGossa tulevat pyörimään Androidin applikaatiot Alien Dalvikilla. Tuo olisikin aikamoinen pommi ja siinä olisi semmoinen ekosysteemi että oksat pois. Tuotahan spekuloitiin aikoinaan myös N9:lle mutta ei vissiin sopinut Nokian ekosysteemisuunnitelmiin. Jollissa siis pyörisivät Qt ja HTML-5 appsit eli käytännössä kaikki appsit mitkä pyörii Nokian N9:ssä tai Symbian luureissä plus kaikki Android appsit. Jotain tuollaista kilpailuetua ja erottuvuutta Jolla tarviikin jos aikoo menestyä. Peukku pystyyn että Suomeen saataisiin luurivalmistaja jolla olisi kaikki langat omissa käsissään ja tuotekehitys Suomessa.

Palavalta lautalta Jollaan

Sunday 8.07.2012

Hienoja uutisia meille MeeGon ystäville! Entiset Nokian MeeGo-kehittäjät ovat perustaneet Jolla Mobile nimisen firman joka aikoo kehittää MeeGo käyttöjärjestelmään pohjautuvia kännyköitä ja tuoda ensimmäisen niistä myyntiin vielä tämän vuoden aikana. Aivan loistava uutinen ja hyvää huumoria firman nimessä. Mielestäni MeeGo OS on aivan loistava ja tarjoaa parhaan mahdollisen alustan mobiilikäyttöön aidolla ja kevyellä aidolla moniajolla. Nokia teki mielestäni ison virheen luopuessaan MeeGosta.

Iltalehden kyselyssä “Uskotko MeeGo-puhelimen mahdollisuuksiin” on 93% vastannut että uskoo. Kävin minäkin juuri klikkaamassa “kyllä” nappulaa vaikka eihän tuo menestys kirkossa kuulutettua ole, päinvastoin. Alustoja alkaa olla monta ja kilpailu on kireää. Jollan lähin kilpailija lienee Intelin ja Samsungin Tizen joka sekin pohjautuu MeeGoon. Seuraavaksi lähin kilpailija on Mozillan Linux-pohjainen Firefox Mobile OS ja sitten varmaankin Android. Avainkysymys on vakuuttaa operaattorit ja sovelluskehittäjät alustasta. Kun applikaatiokehitys tapahtuu Qt:lla niin appseja tulee heti ja paljon ja ilmeisesti myös HTML-5 appsit pyörii alustassa. Mer-core kuulostaa hyvältä sillä tuota Mer-projektia on kehitetty jo pitkään ja koodi lienee coren osalta aika valmista. Mielenkiintoista on nähdä millainen UI on, N9:n swype on aivan loistava ja mielestäni markkinoiden innovatiivisin ja toimivin mutta se on Nokian patentoima joten sitä ei Jolla-luurissa ole. Muutenkin patenttipuoli voi olla se mihin Jolla kaatuu, kun se saanee niskaansa alan toimijoilta liudan haasteita aivan kuten Mozillan Firefox OS. Toivotaan että Jollalla on selvä strategia miten hoitaa tuo patenttipuoli.

Jollan tuotekehityskeskus on Tampereella, pääkonttori Helsingissä ja on agressiivisesti palkkaamassa entisiä MeeGo-kehittäjiä. Peukut pystyyn että Jolla onnistuu ja saadaan Suomeen vielä kotimainen kännykkäfirma jolla on kaikki langat omissa käsissään ja aito itse kehitetty Linux-pohjainen OS. Se voi kuitenkin olla niin että seuraava kännykkäni onkin kuitenkin MeeGo-kännykkä 🙂

Jolla Ltd. is an independent Finland based smartphone product company which continues the excellent work that Nokia started with MeeGo. The Jolla team is formed by directors and core professionals from Nokia’s MeeGo N9 organisation, together with some of the best minds working on MeeGo in the communities.

Jussi Hurmola, CEO Jolla Ltd.: “Nokia created something wonderful – the world’s best smartphone product. It deserves to be continued, and we will do that together with all the bright and gifted people contributing to the MeeGo success story.”

Jolla Ltd. will design, develop and sell new MeeGo based smartphones. Together with international private investors and partners, a new smartphone using this MeeGo based OS will be revealed later this year.

Jolla Ltd. has been developing a new smartphone product and the OS since the end of 2011. The OS has evolved from MeeGo OS using Mer Core and Qt with Jolla technology including its own brand new UI.

The Jolla team consists of a substantial number of MeeGo’s core engineers and directors, and is aggressively hiring the top MeeGo and Linux talent to contribute to the next generation smartphone production. Company is headquartered in Helsinki, Finland and has an R&D office in Tampere, Finland.

Sincerely,

Jolla Ltd.

Dr. Antti Saarnio – Chairman & Finance
Mr. Jussi Hurmola – CEO
Mr. Sami Pienimäki – VP, Sales & Business Development
Mr. Stefano Mosconi – CIO
Mr. Marc Dillon – COO

Kolme ekosysteemiä, eikun neljä, hups viisi!

Thursday 5.07.2012

Stephen Elop tappoi Nokian omat käyttöjärjestelmät ja perusteli asiaa että niiden ympärillä ei ollut ekosysteemiä, mutta Windows phonen ympärillä on. Ottamatta kantaa tuon järkevyyteen ja Windows phonen ekosysteemin vaikuttavuuteen niin Elopin väite että kolmesta todellisesta ekosysteemistä on kyllä melko erikoista WP:n parin prosentin markkinaosuuden voimin. Jopa Samsungin Badan markkinaosuus on suurempi ja kun Bada yhdistyy Samsungin ja Intelin MeeGosta uudelleensyntyneen Tizenin kanssa, lienee tuo ekosysteemi suurempi kunhan laitteita alkaa tulla. Tizen kattaa luurit ja tabletit siinä missä muutkin ekosysteemit ja Tizenin webbisivujen mukaan myös Tizen-pohjaisia älytelkkareita on tulossa ja autojen infotainment laitteita. Aivan samoin kuin MeeGollakin piti tulla. Millä perusteella Elop voi vakavissaan puhua kolmesta ekosysteemistä yhä edelleen? No toistaiseksi Tizen on kyllä lähinnä promisewarea mutta eiköhän joulumarkkinoille ekat laitteet ehdi ja sitten onkin baana sileä uusille laitteille. Alusta pyörittää HTML-5 applikaatiota, Qt tuki on karsittu varmaankin sen takia että Nokia omistaa sen ja Nokialla voisi olla halutessaan mahdollisuus hankaloittaa tai vaikeuttaa Qt:n käyttöä.

Eikä ekosysteemit lopu tuohon. Aiemmin huhuttu Firefoxin Mobile OS on tosiaan tulossa. Itse ajattelin että tuo on kuolleena syntynyt idea ja kilpailun takia kuolee pois alkuunsa mutta Mozillan tiedotteen mukaan se on saanut aika laajan tuen operaattorien keskuudessa ja laitevalmistajiakin on alussa kaksi: ZTE ja TCL, joka myy luurejaan osin Alcatel brändillä. Tukeaan lupaavat operaattorit ovat: Deutsche Telekom, Etisalat, Smart, Sprint, Telecom Italia, Telefónica ja Telenor. Eivät ihan pieniä tekijöitä. Miksi operaattorit haluavat antaa tukensa jälleen uudella ekosysteemillä, joka on Linux-pohjainen ja jossa kaikki applikaatiot ovat HTML-5 “webbisivuja” aivan kuten HP:n kuoppaamassa WebOS:ssa oli. Alustaa käyttäviä älyluureja on tarkoitus ja mahdollisuus tuoda myös halpasegmenttiin missä kilpailu ei ole niin kovaa kuin yläsegmentissä. Tuossa segmentissä kilpailua on lähinnä Androidin taholta, Wp ei ole ainakaan vielä kyseisissä hintaluokissa aikä varmaan vähään aikaa sinne pääsekään. Meltemistä tai MeeGosta olisi helposti sinne luureja saanut ja Symbianhan siellä hintaluokassa oikeastaan osin pyörikin. Ekat luurit tulevat markkinoille 1Q 2013 ja perustuvat Qualcommin Snapdragon piireihin.

Firefox Mobile OS tulee olemaan täysin avoin ja ilmainen mikä varmasti kiinnostaa muitakin valmistajia kuin kahta mainittua. Wp on maksullinen ja suljettu, Android on ilmainen mutta osin suljettu ja ilmaisuuden kanssakin on niin ja näin sillä Androidia käyttävät valmistajat joutuvat maksamaan patenttimaksuja eri tahoille. Sama patenttiongelma uhkaa luonnollisesti myös tätä Firefox Mobile OS:aa ja eiköhän ensimmäiset haasteet tule heti alkuvuodesta 2013. Mozilla aikoo myös tuoda luurin Web APIt W3C:n standardisointiin. Applikaatiokehittäjien tulevaisuus lienee HTML-5:ssa ja voi jopa olla niin että kaikki luuriekosysteemit tukevat tulevaisuudessa HTML-5 appseja mikä tekee kehittäjien työstä paljon nykyistä tehokkaampaa, nopeampaa ja halvempaa ja periaatteessa samat applikaatiot pyörivät sitten kaikissa alustoissa. Jailbraikattuihin iPhoneikin voisi sitten ostaa applikaatioita vaikkapa Tizenin tai Firefoxin sovelluskaupoista.

Ekosysteemistä puheenollen. Olen miettinyt Samsungin 55″ SmartTV:n ostamista. Tuo telkkari muodostaa hienon ekosysteemin Samsungin Android kännyköiden ja tablettien kanssa. Tabletista voi katsoa eri kanavaa mitä telkkarista tai vaikka siirtyä katsomaan telkkaria eri huoneeseen tai vaikka ulos puutarhaan kunhan wlan-verkko yltää. Tabletista voi DLNA:lla siirtää sisältöä telkkariin. Siinä on sellainen ekosysteemi joka minua kiinnostaa, mitenkäs tuo homma onnistuisi Windows Phoneilla?

Nokian kurssilasku on jatkunut ja osake treidaa 1.6 eurossa. Markkina-arvo on pudonnut kuuteen miljardiin eli alle sen mitä Nokia maksoi Navteqista ja puoleen siitä mitä Google maksoi Androidista. Skypen hinta oli kutakuinkin sama Microsoftin ostaessa sen mitä Nokian markkina-arvo on nyt.  Ericssonin markkina-arvo on 30 miljardia dollaria ja Nokian hinnassa on mukana myös NSN, Navteq, patentit ja luuripuolen toiminnot.  Elop totesi 11.2.2011 uutta strategiaa julkistaessaan että “sijoittajat ymmärtävät myöhemmin”. Niinpä niin… Ai niin suomalaiset omistavat nyt 25% Nokiasta eli 1.5 miljardin euron arvosta. Toivottavasti tuo vielä tuottaa suomalaisille omistajille kurssinousua näiltä tasoilta. Sinällään jos Nokian osia arvottaa erikseen niin aika jännittävää laskuoppia pitää omata että vain tuohon kuuteen miljardiin heilahtaa hintalappu. Jos Nokian käänne edes jotenkin onnistuu niin näiltä tasoilta ostavat tulevat väkisinkin tekemään merkittäviä voittoja.

Nokialta yllätyksetön tulosvaroitus

Wednesday 11.04.2012

Tänään se sitten tuli, odottamani Nokian tulosvaroitus. Eri lähteet ovat toistaneet viestiä että Symbian myynti ja markkinaosuus on sakkaamassa pahasti Androidin rynniessä ja Applenkin edelleen kasvaessa. Eilen viimeksi muistutin asiasta.1Q:lla Nokia teki luureilla tappiota 3 % marginaalilla ja myi vain 12 miljoonaa älyluuria. Lumioita kävi kaupaksi vain 2 miljoonaa, mikä on varmasti iso pettymys monille.

Mutta se käänne positiivisempaan ei tule vielä ainakaan 2Q:lla mitä jo vähän ehdin spekuloida aiemmin. Nokia nimittäin ennustaa 2Q:lle vielä huonompaa mitä 1Q:lla tuli. Tämä oli varmaan se negatiivisin juttu varoituksessa. Positiivista on se että jakeluportaan varastotasot ovat normaalilla tasolla.

Sijoittajille, jostain syystä, tämä varoitus tai ainakin sen sisältö tuli täytenä yllätytyksenä kun kurssi laski niin pahasti. Pahimmillaan laskua oli jo 20% ja lopulta kurssi päätti 3.27 euroon missä laskua on 14.49 prosenttia. Mitä sijoittajat oikein odottivat? Kyllä sen pitäisi olla yleisesti tiedossa että Nokia elää vaikeaa siirtymäkautta, jossa Symbian tuotteiden kysyntä on jyrkässä laskussa ja Lumioiden myynti kasvaa liian hitaasti kumotakseen Symbianin laskua. Todennäköisyys sille että Nokian kurssi ei oikene enää ollenkaan on tietysti olemassa ja on viime aikoina kasvanut.  Mikään ei takaa sitä että kuluttajat ympäri maailman innostuisivat Microsoftin Windows käyttöjärjestelmästä puhelimessaan. En minäkään ole siitä innostunut, minä käytän mieluummin N9:iäa ja MeeGoa kunnes se lakkaa toimimasta ja valitsen sitten seuraavan kännykän todennäköisesti joko Androidin tai Tizenin väliltä. Nokia merkkinen Windows luuri voisi olla tietysti musta hevonen jos Microsoft saa merkittävästi parannettua UI:ta, moniajoa, konnektiviteettia (bluetooth tiedonsiirto jne.).  Pentti Peruskäyttäjä ei kenties noista asioista välitä, mutta minä en olekaan Pentti Peruskäyttäjä.

Osa tuosta sijoittajien yllätyksestä selittynee sillä että se annettiin vain 8 päivää ennen Nokian tulosjulkistusta. Nokia on ennen antanut varoituksiaan paljon aiemmin. Moni ehkä laski jo sen varaan että kun varoitusta ei ole kuulunut ja AT&T Lumia myynti alkoi niin nyt voisi olla hyvä hetki lyödä rahat kiinni.

Nokian nettovarallisuus 1Q:n lopulla oli 4.9 miljardia euroa missä on laskua joulukvartaalin 5.6 miljardista eurosta huolestuttavan paljon ja toukokuussa Nokia maksaa 750 miljoonan euron osingot. Tällä vauhdilla 2Q:n lopulla voi olla 3.4 miljardin nettokassa. Enpä itse koske Nokian osakkeeseen ennenkuin oikeita valon pilkahduksia alkaa olla näkyvissä, kurssikin voi tippua alle kolmen euron ennen sitä.

Lopuksi kertauksena mitä kirjoitin 11.2.2011 kun Nokia julkisti uuden strategiansa.

Tilasin vihdoin sen Nokia N9:n

Monday 5.03.2012

Olen jo pidempään odottanut että 64GB Nokia N9:n hinta tipahtaa ja tänään kun luurin hinta Verkkokauppa.com kaupassa laski eiliseltä 529 euron tasolta alle 400 euroon niin laitoin sen tilaukseen. (Mielestäni) markkinoiden parhaimman OS:n sisältävä luuri moisessa alennuksessa, mahtavaa! Ainoa asia mikä luurissa huolettaa on appsien saatavuus ja valikoima, muuten täydellinen. No ehkä siellä voisi olla myös se oikea näppis. Aika hurja tuo hinnanpudotus, onkohan kyseessä Verkkokaupan vai Nokian hinnoittelumuutos? Nokia on tietysti julkistanut uusia luureja ja se voisi olla luonnollista tarkistaa nyt hintaa ennenkuin ne tulevat markkinoille.

Saas nähdä minkä luurin sitten hankin parin vuoden päästä kun N9 jäi viimeiseksi Maemo / MeeGo-luuriksi. Suljetut, rajoitetut OS:t kuten iOS ja Windows Phone eivät oikein kiinnosta, Android on resurssisyöppö ja kovasti fragmentoitunut ja patenttiongelmat voivat painaa tulevaisuudessa ja Googlen tiedonkeruu eri tavoin saattaa alkaa ärsyttämään. Blackberrya tuskin enää on parin vuoden päästä. Mitä jää jäljelle? S40 / Meltemi tuskin tarjoaa sellaisia toimintoja mitkä minulle riittävät, kenties Intelin, Samsungin ja kumppaneiden kehittämä MeeGon jatkaja Tizen OS voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.

Nokian 4Q 2011

Thursday 26.01.2012

On se hurjaa miten isoja ja kovia muutoksia luuribisneksessä on nähty tänä vuonna ja parina aiempana vuonna. Aiemmin alaa suvereenista hallinnut Nokia-Gorilla on nyt kokenut todellisen täystyrmäyksen ja saas nähdä että miten matsi jatkuu. Positiivista on toki se että matsi edelleen jatkuu tyrmäyksestä huolimatta. 4Q:lla Nokia myi vain 19.6 miljoona älyluuria kun vuosi aiemmin kaupaksi kävi 28.6 miljoonaa. Siinä missä Apple kasvatti iPhonen volyymimyyntiä 128%, tippui Nokian älyluurivolyymit 31%. Ja Samsung on myös karannut Nokialta pahasti. Älypuhelinten osuus kokonaiskakusta kasvaa kovaa vauhtia ja osittain sen takia Nokian peruspuhelintenkin volyymit laskivat prosentilla vuodentakaisesta 93.9 kappaleeseen. Siitäkin huolimatta että tupla-SIM Ashat menestyivät hienosti. Kokonaisuudessaan Nokia myi 113.5 miljoonaa luuria jossa sentään oli kasvua 6% edelliseen kvartaaliin. Markkinaosuus tuli alas niin että ropina kävi. Ilmeisesti älyluureissa Nokia on tippunut noin 12% markkinaosuuteen, eikä siitä ole kauan kun se liikkui yli 40%:ssa.

Mitä pitäisi ajatella siitä että Nokia on saanut tähän päivään mennessä kaupaksi vasta runsaat miljoona Lumiaa? Samalla Symbianin myynti on romahtanut pahasti yhtiön uuden strategian myötä ja yhtiön kommunikoitua että alusta lopetetaan. Kuka nyt lopetettavan alustan laitteita haluaa ostaa? En edelleenkään ymmärrä miksi tuo asia piti kommunikoida noin aikanaan? Nokia kertoi tänään että odotuksia Symbianin myynnistä on reippaasti nyt laskettu. Olipa yllätys tuon strategian ja kommunikoinnin myötä. Osakkeenomistajia on koulutettu isolla kädellä tuon takia. Itse kommentoin Nokian uutta strategiaa tuoreeltaan ja niinhän tuo on aikalailla mennyt kuten silloin arvelin. Hassua tuossa on se että joidenkin blogien ja teknologiasaittien mukaan rajoitetulla jakelulla myytyä N9:iä oltaisiin myyty selvästi enemmän kuitenkin kuin tuota kovasti rummutettua Lumiaa. Mitähän Anssi Vanjoki ja Nokian poispotkitut Maemo / MeeGo kehittäjät mahtavat miettiä? Nokia on joutunut kirjaamaan kuluja Symbianiin liittyvistä ylimääräisistä komponenttivarastoista ja tulevista ostositoumuksista vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä.

Kun luurikauppa ei käynyt, vaikutti se luonnollisesti erittäin negatiivisesti myös Navteqiin kun karttalisenssejä meni paljon odotettua vähemmän kaupaksi. Siksi Nokia joutui alaskirjaamaan Navteqin hankinnan yhteydessä syntynyttä liikearvoa peräti 1.1 miljardilla eurolla. Sinällään hyvä asia, sillä nyt tuo kauan spekuloitu asia on selvä ja tehty ellei nyt tietty sitten tulevaisuudessa tarvi alaskirjailla vielä lisää. Navteqin liikearvoa on taseessa jäljellä nyt 3.3 miljardia euroa.

Eilisen Ericssonin 4Q raportin perusteella odotin NSN:ltä huonoja lukuja mutta voitto ja voittomarginaalit olivat todella hyvät. Enpä muista koska viimeksi Ericssonin(6.4%) ja NSN:n (4.6%) voittomarginaalit ovat olleet noin lähellä toisiaan. NSN:n liikevaihto hieman laski siitä huolimatta että luvuissa on mukana Motorolalta ostetut bisnekset. Kertoo samasta mikä oli luettavissa jo Ericssonin raportista eli operaattorien investoinnit ovat alhaisella, varovaisella tasolla. Kuluvalle vuodelle ennustettu ei oikeastaan annettu, muutakuin että 1Q:lla tulee uudelleenjärjestelykustannusten takia iso alaskirjaus ja että operatiivinen voittomarginaalikin on nollan tuntumassa tai hieman alle.

Nokia teki luureillaan 6 miljardin euron liikevaihdon (Applen liikevoitto on nyt selvästi suurempi kuin koko Nokian liikevaihto) missä oli laskua 30% vuodentakaisesta. Ei-IFRS voittoa syntyi 478 miljoonaa euroa mistä NSN:n osuus oli 176 miljoonaa euroa. IFRS:n mukainen voitto menikin sitten pääosin Navteqin alaskirjauksen takia 954 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Ei-IFRS mukainen osakekohtainen voitto oli 0.06 euroa. Kassavirta 644 miljoonaa euroa. Nettokassa on vuodessa laskenut 20% 5.6 miljardiin euroon. Älyluurien operatiivinen marginaali oli -7% missä oli sentään hieman parannusta edellisestä kvartaalilta. Perusluurit tekivät ihan mukavan 13.5% operatiivisen marginaalin jossa oli selvää nousua edelliseltä kvartaalilta mutta laskua vuodentakaisesta 18.1%:sta. Perusluurit pitävät Nokiaa pinnalla ja antavat mahdollisuuden siirtyä Symbianista Wp-luureihin.

Koko vuoden aikana Nokia generoi 450 miljoonan euron kertaluonteisia rojaltituloja mikä on huomattavasti enemmän kuin toissavuoden 70 miljoonaa euroa. Mutta 4Q:n aikana noita eriä ei kirjattu.

Alkuvuodelle Nokia ennustaa luuribisneksensä tekevän nollatuloksen tai pienen tappion. Muuta se ei oikeastaan uskalla ennustaa. Saas nähdä joutuuko Nokia vielä pudottamaan Symbianiin sidoksissa olevia kustannuksiaan odotettua nopeammin kun kauppa ei oikein käy. Tämä vuosi määrittää sen että vieläkö Nokia nousee kanveesista ylös vai jääkö se sinne makaamaan. Lumiat pitää saada nyt kaikille markkinoille ja kaikkiin hintaryhmiin ja kilpailukykyisinä. Applelta tulee loppukesästä uusi iphone jossa on paljon uusia ominaisuuksia kuten LTE ja Samsung investoi tuotekehitykseen tänä vuonna kaikkiaan 32 miljardia euroa joista osa menee mm. prosessorikehitykseen antaen firmalle lisää kilpailukykyä. Tilanne on tukala, toivottavasti Nokia onnistuu. Helmikuussa (vai siirreettiinkö sitä myöhäisemmäksi?) CMD:ssä varmaan kuullaan lisää Nokian strategioista, Lumiasta, halpis-OS kehityksestä kenties ja uusia yhteistyösopimuksia arvatenkin. Mielenkiintoinen tiedonjyvä oli että Nokian tuotekehityskulut kasvoivat 12% kolmannelta kvartaalilta “next billion” strategian takia eli halpis-OS:aan satsattiin isosti paukkuja.

Nokia sai myös ensimmäiset paljon keskustellut alustatukimaksut ja rojaltit Microsoftilta. Nokian ja Microsoftin väliseen laajaan strategiseen sopimukseen kuuluu alustatukimaksuja Microsoftilta Nokialle ja ohjelmistorojaltimaksuja Nokialta Microsoftille. Nokia vastaanotti ensimmäisen vuosineljänneksittäisen 250 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (180 miljoonaa euroa) maksun Microsoftilta vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä. Sopimuskaudella sekä alustatukimaksujen että minimirojaltimaksujen arvioidaan olevan suuruudeltaan miljardeja Yhdysvaltain dollareita. Kuinkas pitkä sopimuskausi yhtiöillä taas olikaan WP:hen liittyen? Se tuossa 180 miljoonassa eurossa jäi ainakin itselleni epäselväksi että oliko se nettomaksu eli Nokia jäi siis 180 miljoonaan euroa voitolle kun otetaan huomioon rahavirrat Microsoftilta Nokialle ja toisinpäin vai tarkoittiko se pelkkää Microsoftin maksamaa rahaa ja Nokian rojaltimaksuista ei annettu tietoja. Veikkaan jälkimmäistä. Tuo ilmeisesti näkyi myös Devices&services voitossa ymmärtääkseni? Ilman tuota rahaa olisi luurit olleet lähellä tappiota.

Mutta oli tänään selvästi positiivisiakin uutisia. Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ei asetu enää ehdolle uuteen hallitukseen. Ollila, joka tämän uuden strategian kehitti tai ainakin hyväksyi ja oli vastuussa siitä että Nokia pöhöttyi, hidastui ja laitostui vuosia ennen sitä mikä johti Symbianin kilpailukyvyn heikkenemiseen ja Maemon liian hitaaseen kehittämiseen ja lopulta siihen että Nokia hyppäsi Intelin kanssa kimppaan kehittämään Maemosta MeeGoa. Sekin meni pieleen. Ollila epäonnistui, vaihtoon! Tilalle hallituksen puheenjohtajaksi tulee Risto Siilasmaa ja uutena jäsenenä hallitukseen astuu MySQL:n kehittänyt Mårten Mickos. Loistava uusi jäsen hallitukseen joka tuo varmasti hyviä ideoita. Samoin positiivisena pidän sitä että Marko Ahtisaari nousee Nokian johtoryhmään ja firman muotoilujohtajaksi. Jos Ahtisaari on N9:n muotoilun takana, on valinta todellakin paikallaan.

En omista Nokiaa enkä näe juuri mitään järkisyitä omistaa osaketta nyt. Osinkokin puolittuu nyt kun nettokassa on vuodessa noin selvästi laskenut. On firman kannalta järkevää pitää puskuria jos tilanne edelleen heikkenee.

Nokia päätyi lopulta 2.7% kurssinousulla 4.16 euroon.

Nokia rysähti tänään reilusti

Tuesday 24.01.2012

Nokia oli selvän laskupäivän yksi suurimmista laskijoista Suomessa. Kurssi tipahti 7%. Mikä sai kurssin laskemaan noin paljon kaksi päivää ennen 4Q tuloksen julkistamista? Onko tulos livennyt julki (erittäin epätodennäköistä)? Oliko syynä Texas Instrumentsin tulosjulkistus ja erityisesti baseband-yksikön tulosennuste seuraavalle kvartaalille? Ko. yksikön suurin asiakas on ennen ollut Nokia ja nyt sen liikevaihto suorastaan romahtaa kuluvan kvartaalin aikana 279 miljoonasta 75 miljoonaan dollariin. Ymmärtääkseni kuitenkin Nokia on siirtänyt sirutilauksiaan muille valmistajille, mutta eipä tuo mitenkään varmaa tietoa ole. Jos näin on niin ehkäpä tuo Nokian kurssilasku oli liioiteltu jos kyse oli tuosta.Myös muiden siruvalmistajien STMicron ja ST-Ericssonin tulos ja näkymät olivat myös hivenen pehmeät.

Tosin aika moni analyysitalo on päivittänyt Nokian älyluuriennusteitaan 4Q:lle ja myös kuluvalle vuodelle ja luvut eivät näytä hyviltä. Elopin strategian keskiössä oleva Lumia on ainakin tämän jutun mukaan paljon vähemmän kuin Elopin “tappama” N9 MeeGo, jollaisen aion itsekin ostaa.

Vai laskiko Nokiaa RIMmin eilinen ilmoitus että sen CEO-pari jättäytyy pelkästään hallitustyöhön ja CEO:ksi tulee saksalainen Thorsten Heins? RIMmin rimpuilu organisaationsa, käyttöjärjestelmiensä ja laskevan markkinaosuutensa kourissa alkaa näyttää jotenkin tutulta.

En omista Nokiaa enkä näe mitään syytäkään omistaa juuri nyt. Osinkokin tulee mitä todennäköisimmin laskemaan reilusti viime vuodesta.

RIP MeeGo

Wednesday 28.09.2011

Tänään se sitten tapahtui, mitä tässä jo vähän aikaa osattiinkin jo odottaa, ikävä kyllä. MeeGon kehitys lopetetaan ja Intel, Samsung jne. aikovat panostaa Linux pohjaiseen Tizen käyttöjärjestelmään joka ajaisi HTML5 applikaatioita. SDK ja itse OS julkaistaan 1Q 2012. Hassua sinällään kun just toissa viikolla HP ilmoitti lopettavansa oman Linux-pohjaisen HTML5 applikaatioiden ympärille rakennetun WebOS käyttiksen. Miksei Intel, Samsung ja kumppanit vain osta WebOS:aa ja jatka siitä ja avaa sen lähdekoodin kuten ne aikovat Tizenin kanssa toimia?

Qt applikaatioita tuo Tizen ei ilmeisesti pysty ajamaan ja se on selvä pettymys monille. Niin myös minulle ja jatkoa tähän Nokian 112 katastrofiin. Kiinnostaako sovelluskehittäjiä tälläinen pomppiminen alustasta toiseen ja tekniikoista toiseen? Kuinka iso homma on portata Qt applikaatio HTML5 pilviapplikaatioksi? Kyllä melkoinen yllätys pitää tapahtua että tämä Tizen olisi menestys Applen ja Androidin puristuksessa. Ehkä jopa WP pärjää paremmin.

Nokian N9 shippaa!

Tuesday 27.09.2011

Vihdoinkin tuo odotettu Nokian ensimmäinen ja viimeinen MeeGo (Harmattan) laite on saatu toimituksiin. Lokakuun alkupuolella laitetta pitäisi löytyä Suomesta kauppojen hyllyiltä ja ennakkotilaajat saanevat luurinsa jo ensi viikolla. Omaani en ole vielä tilannut, yritän malttaa tuonne tammikuun puolelle jos vaikka saisi alennusta. Pärjäilen kyllä mallikkaasti N900:llakin. Edelleen kyllä hieman epäröin miten sopeudun siihen että N9:ssä ei ole oikeaa näppistä.