Posts Tagged ‘Nasdaq’

Sijoitusvuosi 2022 oli vaikea

Saturday 31.12.2022

Vuosi sitten sijoitusvuotta summaillessa ja kertaillessa oli erilaiset fiilikset kuin nyt. Pahin näytti olevan takana koronan kanssa ja baana niinsanotusti sileä ja odottelin positiivista sijoitusvuotta. Toisin kuitenkin kävi. Inflaatio lähti kiihtymään ja kiihtyi entisestään kun imperialistinen diktaattorivaltio Venäjä kiihdytti sotatoimet Ukrainassa täysimittaiseen hyökkäyssotaan, millä oli paljon muitakin talousvaikutuksia kuin pelkkä inflaatio. Ja inflaation kiihtymisen kanssa lähtivät keskuspankit nostamaan rivakasti ohjauskorkojaan. 12 kuukauden euribor on tätä kirjoittaessa noin 3.3%.

Pärjäsin kuitenkin indeksejä vastaan erinomaisesti nyt toista vuotta putkeen. Oman salkkuni arvo laski 10.96% tuoton ollessa -14.3%. Osakesäästin hieman enemmän kuin olin budjetoinut ja etenkin salkun ulkopuolelle kakkossalkkuihin laitoin rahaa. Verrokki-indeksit pärjäsivät seuraavanlaisesti: OMX HEX CAP PI -16.6%, S&P500 -20.0% ja Nasdaq composite -33.1%. Oli huono vuosi teknoille.

Kakkossalkuni rahastojen vuosikehitys: Nordnetin Indeksirahasto Suomi -9.3%, S-Pankki Varainhoito 100A -12.8%, OP Suomi pienyhtiöt -29.4% ja OP Pohjoismaat Indeksi A -10.7%. Kaikki näitä ostin lisää kuluvana vuonna. Ja aion ostaa ensi vuonnakin.

Omistan osuuden sijoitusasunnosta. Asunnon hinta on laskenut joten huomioin sen kirjanpidossani vastaavasti. Vuokratuotto% arvonlaskun jälkeen entisestään nousi. Osakesäästäminen on paljon mukavampaa hommaa kuin asuntosijoittaminen eikä niin työlästä. Ja paljon tuottoisampaa keskimäärin. Viimeisten kahdeksan vuoden arvonnousu salkussani on ollut keskimäärin 10.7% ja viimeiset 22 vuotta keskimäärin 16.5%. Sijoitusuran alkupuolella otin enemmän ja isompia riskejä jolloin tuli isompia voittojakin ja myös tappioita.

Osinkoa salkkuuni tuli ennätysmäärä rahaa osinkotuottoprosentin ollessa 3.3%. Ensi vuodelle odotan osinkovirralle ehkäpä ainakin 15% nousua. Olen tankannut lisää mm. Sampoa, Puuiloa ja Konecranesia joiden osinkotuotto on hyvä ja osingot nousussa. Osinkojaan kasvattavat myös Gofore, Nokia ja Nordea sekä uskoakseni myös ainakin Lockheed Martin.

Tämä oli sijoitusurani 25. vuosi. Tappiollisia vuosia on ollut viisi ja voitollisia kaksikymmentä. Vielä koskaan ei ole tullut kahta tappiollista vuotta peräkkäin. Ensimmäinen konkurssi osui sijoitusuralleni tänä vuonna. Listaamaton Pyynikin Käsityöläispanimo Oy meni konkurssiin. Se oli riskisijoitus ja tällä kertaa riski toteutui. Uskoin liikaa tarinaan vaikka talousluvut olivat yksi iso huutomerkki yhtiön hallinnon kaaoksellisuuden lisäksi. Uskon että konkurssimenettely on valmis ensi vuonna ja silloin tappiot ovat verovähennyskelpoisia. Tulipa kuitenkin juotua hyvää olutta ja jääkaapissa on sitä vielä edelleen pitkälle ensi vuoteen. Voi olla että en tule sijoittamaan listaamattomiin osakkeisiin vähään aikaan.

Kuukausimenoni olivat kaikenkaikkiaan sijoitukset poislukien alle 1600 euroa kuukaudessa joten ATH (säännöllisistä) palkkatuloista jäi sijoitettavaa. Kaikenkaikkiaan nettotuloista meni vuonna 2022 sijoituksiin kaikkiin salkkuihin 61%. Kuukausimenoni eivät olleet mitenkään poikkeukselliset, ne ovat pyörineet keskimäärin vain hieman korkeammissa lukemissa. Asumismenoni ovat halvat eikä ole kalliita harrastuksia. Käyn kyllä keikoilla, peleissä, leffoissa, teatterissa ja ulkona syömässä. Hyvät tulot ja pienet menot on oiva resepti osakesäästämiseen.

Sota alkoi helmikuussa ja se oli iso shokki osakemarkkinoille, mutta jo tammikuussa indeksit ja oma salkkunikin laskivat. Ennen sodan alkua kävin läpi salkkuani sodan aiheuttamia riskejä vasten ja totesin että hyvältä näyttää pääosin ja mitään suurempaa muutosta ei tarvi tehdä jos Venäjä käynnistää laajamittaisen sodan. Ainoastaan Venäjä ETF oli toki yksi riskisijoitus, josta pitäisi hankkiutua nopeasti eroon jos sota syttyy. No siinä vaiheessa se oli myöhäistä, en saanut sitä enää myytyä kun yritin sinä päivänä kun sota syttyi. Menee ehkä vuosia että siitä pääsee eroon. Hinnan noteeraus on pysähtynyt kuin kello ydinsodan jälkeen. Jos joskus kaupankäynti avataan, myyn ne pois enkä koskaan enää osta mitään Venäjä sijoituksia. Onneksi rahaa ei ollut kiinni tuossa kovin paljoa. Näin suurimmat riskit suomalaisilla firmoilla Fortumilla ja Nokian Renkailla ja kumpaakaan osaketta en omistanut. Fortumia valitettavasti erehdyin ostamaan kun pahin näytti jo olevan ohi, kunnes se Uniper-sekoilu alkoi. Olisi ollut mahdollisuus irtautua voitolla, mutta en sitä mahdollisuutta käyttänyt. Oli todella tyhmää polttaa rahojaan Fortumissa. Nokian Renkaiden osalta varoittelin muita sijoittajia riskeistä ja arvelin että Nokian Renkaiden kurssi putoaa alle 10 euron. Vuoden päätöskurssi taisi olla 9.58 euroa ja laskua vuodessa 71.2%. Fortum laski vuodessa 42.4%.

Luovuin maaliskuussa kahvisijoituksistani vaikka inflaatio lähti kunnon laukkaan. Se oli kokonaisuudessaan voitollinen sijoitus ja noilla tuotoilla voisin juoda loppuelämäni kahvia.

Konecranes oli pettymys, mikä johtui toteutumatta jääneestä fuusiosta. Mikäli fuusio olisi toteutunut, olisi osakekurssi ihan eri lukemilla. Olen ostanut yhtiön osakkeita lisää ja tuolla arvostuksella ja tilausvirralla se ei voi kuin nousta ja osinkotuottokin on hyvä. Vuoden alusta Konecranes laski 18.2%

Nordean osake laski vuodessa 7%, mutta osinkotuottokin oli samaa luokkaa. Ensi keväänä yhtiö maksaa suuremmat osingot koska osakkeitakin on mitätöity ja yhtiön tulos kasvaa tänä vuonna. Nousevat korot satavat Nordean laariin ensi vuonnakin ja luottotappiot tuskin kasvavat paljonkaan.

Nokian suorituskyky kasvoi merkittävästi vuonna 2022 ja yhtiö palasi osingonmaksajaksi. Ensi vuonna odotan osingolle merkittävää kasvua. Vuodessa yhtiön kurssi laski 22.4%.

Softbankin osake laski vuodessa 4%. Siinä on edelleen kova potentiaali, mutta tekno-osakkeiden lasku osui ikävästi siihenkin.

Ali Baban arvo laski vuodessa 25.9%. Kiinan koronasekoilut näkyi ja regulaatio. Ensi vuonna helpompaa?

Lockheed Martinin osake nousi vuodessa 36.9% dollareissa. Sodan takia panostukset puolutusmateriaaliin globaalisti tulevat olemaan korkealla vielä vuosia ja yhtiö on saanut ison määrän mm. F-35 tilauksia. Samasta asiasta hyötyy myös Oshkosh, joka tosin koki pahan komponenttipulan ja sen seurauksena dollarikurssi laski vuodessa 21.8%.

Dollarisijoitusten arvoa boostasi lisäksi dollarin vahvistuminen euroa vastaan. Vuoden alussa yhdellä eurolla sai 1.14 dollaria kun vuoden lopussa enää 1.07. Muutama kuukausi sitten yhdellä eurolla ei saanut enää dollariakaan. Kallistunut dollari hyödytti erityisesti Konecranesin bisneksiä ja myös Nokiaa. Saa ny nähdä että jatkuuko lähikuukaudet euron vahvistuminen, mikä on ollut nyt muutaman kuukauden trendi.

Salkun ulkopuolella mainittakoon seuraavat yhtiöt ja niiden YTD kehitys. Tuosta joukosta löytynevät myös seuraavan bull-markkinan kovat nousijat. Ehkä tältä listalta pitäisi ensi vuonna ostaa jotain:

  • Tesla -65%
  • Netflix -51%
  • Nvidia -50.3%
  • Amazon -49.6%
  • Intel -48.7%
  • TTWO -41.4%
  • Google -39.1%
  • Microsoft -28.7%
  • Apple -26.8%

Vuodelle 2023 ennustetaan laajalti taantumaa ja kurssilaskua. Mutta yllättääkö markkina? Inflaatio näyttäisi olevan laskusuunnassa ja sen draiverina toimi aika pitkälti energia. Öljyn hinta (Brent) oli korkeimmillaan maaliskuussa 130 dollarissa, nyt hinta on 86 dollaria ja hinta kävi jo 76 dollarissa pari kk sitten. Sähkön hinta tippuu talven jälkeen pohjoismaissa ehkäpä 10 euroon. PTT ennakoi, että ruoan hinta tulisi nousemaan vuonna 2023 keskimäärin kolme prosenttia. Palkkojen ennustetaan nousevan Suomessa ensi vuonna keskimäärin 4%. Reaaliset tulot näyttävät kasvavan jälleen ensi vuonna kun tänä vuonna reaalitulot laskivat. Toki nousevat korot tuntuvat monen kukkarossa.

Ensi vuonna Suomessa saadaan toivottavasti kasaan oikeistohallitus jolla on valtava urakka edessään tehdä iso remontti julkiseen talouteen ja pelastaa SoTe. Marinin hallitus oli täysi katastrofi, jonka jäljiltä maamme velkaantui yli 40 miljardia euroa syyttäen siitä koronaa. Tanskassa samaan aikaan kevennettiin valtion velkaa 30 miljardilla eurolla. Julkisia menoja pitää merkittävästi keventää, etenkin tulonsiirtoja ja samalla keventää verotusta niin että palkkaveron progressio kevenee. Myös pääomatulot ovat liian kireitä. Nehän ovat nouseet takavuosien 25%:sta, jolloin osinkojen tuplaveroa ei ollut nykyiseen 30% – 34%. Tuo on valtava nousu ja kiristys. Oikeilla päätöksillä ja muutoksilla Suomen iskukykyä ja taloudellista toimeliaisuutta olisi mahdollista merkittävästi parantaa, mikä näkyisi meidän jokaisen lompakossa sekä myös parantuneina palveluina. Vihersosialistipuolueet eivät tätä selvästi osaa, eivätkö myöskään halua. Pääasia tuntuu olevan se, että Suomi maksaa EU:lle erilaisia maksuja, mm. siitä että täällä on Euroopan suurimmat metsät ja suot ikäänkuin ne olisivat hiilentuottajia. Joku osaavampi taho olisi neuvotellut Suomelle vuosittaiset miljarditulot hiilinielurahoja.

Harvoin se osakemarkkina laskee kun kaikki ennustavat sille laskua. Ehkä alkuvuodesta näin käykin ja tammikuu-ilmiö jää tulematta, mutta vuosi päättäisikin nykyistä korkeammalle? Sinällään kaikissa markkinatilanteissa onnistuneella osakepoiminnalla voi tehdä hyvää tuottoa, se on vain vaikeampaa laskumarkkinassa. Uskon että Nordea ja Sampo pärjäävät hyvin. Molempien osinkotuotto on erinomainen ja Nordean tulos kasvaa ja vakuutusbisnes on vakaata. Nokian arvostustaso on matala ja sen iskukyky paranee edelleen suhteessa kilpaijoihin ja Huaweilla on vaikeaa länsimarkkinoilla. Venäjän imperialistinen hyökkäyssota ja sen kehitys vaikuttaa myös osakemarkkinoihin. Eskaloituuko asiat entisestään? Saako Ukraina jatkettua merkittäviä voittojaan? Alkavatko talouspakotteet ja sodan vaikutukset näkyä Venäjällä jo niin että siellä alkaa olla painetta lopettaa sota ja vetäytyä? Jatkan jokatapauksessa osakesäästämistä ja ostan ensi vuonnakin palkkarahoilla sekä osinkorahoilla lisää osakkeita.

Poiminta vuoden 2008 bloggauksestani:

Bullmarkkinan nousukeskiarvo ja bearmarkkinan laskukeskiarvo vuosien 1914-2002 välillä S&P composite indeksille. Tässä on huomioitu myös osingot, rahastoannit yms.

  • Bull-markkinan keskimääräinen nousuprosentti laskumarkkinan pohjilta nousumarkkinan huipulle on ollut 189%
  • Bear-markkinan keskimääräinen laskuprosentti nousumarkkinan huipulta laskumarkkinan pohjille on ollut 33%

Tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton palkkatuloista vuoden 2026 lopulla. Viime vuonna olin tavoitettani kaksi vuotta edellä, nyt hieman jäljessä. Tämänhetkinen ideani sen suhteen mitä tuo riippumattomuus tarkoittaisi on se, että lopetan vuoden 2026 loppupuolella osakesäästämisen eli rahaa ei enää siirry palkkatililtä osaketilille ja kevennän jalkaa kaasulta palkkatöiden suhteen ja siirryn ehkäpä neljäpäiväiseen työviikkoon. Nettotuloissa palkka pienenee aika vähän kun veroprogressio lievenee selvästi ja kun lopetan osakesäästämisen ykkössalkkuun minulla on käytettävissä enemmän rahaa kuin nyt joka kuukausi. Sitten mennään vuosi kerrallaan ja mietitään että vieläkö ollaan seuraavana vuonna työelämässä mukana vaiko ei. Sitä on taloudellinen riippumattomuus minulle. Ei helikoptereiden, ökyveneiden ja ökyautojen ostoa. Minulla on mukava ja mielenkiintoinen duuni, mutta en aio sitä eläkeikään asti tehdä. Olen kerryttänyt nyt jo sen verran eläkettä mitä tarvitsen kattamaan elämäni kulut ja tässä on vielä aikaa kerryttää lisää eläketuloja. Joten pelkästään sijoitustuloilla pitäisi elää töiden lopetuksen ja eläkkeen alkamisen väli. Ja alkuun töiden lopetuksen jälkeen elän kakkossalkun tuloilla ja henkilöstörahaston sijoituksilla vuosia

Olen tukenut Ukrainan armeijaa säännöllisen epäsäännöllisesti lahjoittamalla suoraan rahaa. Suosittelen muillekin. Tai jos haluaa näyttävyyttä niin ostaa viestin kranaattiin tai rakettiin mikä ammutaan Venäjän armeijan niskaan. Huomattavasti parempi idea ainakin kuin ostaa jotain Uuden Vuoden raketteja. Se on kuin räjäyttäisi omia rahoja. Slava Ukraini!

Erinomaista sijoitusvuotta 2023!

Uusi ATH joulukuussa 2020

Friday 1.01.2021

On aina kiva päättää kuukausi ja vuosi uuteen ennätykseen. Toki BABAn, Nokian ja Nordean kurssilasku pilasi parhaan terän kurssinousulta. Mutta arvonnousua tuli 1.9% tuoton ollessa 1.3%. Samaan aikaan OMX HEX CAP nousi 2.2%, S&P500 nousi 3.7% ja Nasdaq 5.7% eli taas tuli turpiin indekseille.

Salkun sankariosakkeet:

  • Gofore +22%
  • Amundi MSCI Brazil – UCITS ETF +13.9%
  • EWZ (Brasilia) ETF +11.4%
  • Softbank +9.4%
  • Oshkosh +7.0%
  • RSX (Venäjä) ETF +6.1%
  • Vincit +5.9%

Salkun luuseriosakkeet:

  • Ali Baba -11.5%
  • Nordea -6.7%
  • Nokia -6.0%
  • Lockheed Martin -2.9%

Ali Baba sai siipeensä Kiinan viranomaisten määräyksistä ja regulaatiosta, uskon että pitkässä juoksussa korjaa. Nokiaa ja varmaan myös Nordeaa laski window dressing ja verosuunnittelu. Salkusta putsattiin pois tappiolla olevia. Uskon että sama efekti näkyy maanantaina kurssinousuna molemmille kun vuoden 2021 kaupankäynti alkaa. Baban lasku vei myös parhaimman terän pois Softbankin kurssinoususta. Gofore ja Vincit jatkoivat edelleen hyvää menoaan.

Joulukuussa laitoin käteistä töihin. Ostin yhden erän sekä Vincitiä että Goforea lisää ja Valmettia “uutena” osakkeena salkkuun sekä BABAa kahteen kertaan että XAIX:ia (tekoäly ETF) kolmeen otteeseen. Ostin myös pörssin ulkopuolelta lisää Pyynikin Brewing co:ta. Mitään en myynyt. Osinkoa tuli seuraavilta: Oshkosh, Softbank, EWZ, Lockheed Martin ja RSX. Käteisen osuus salkussa putosi 13.3 prosentista 1.1 prosenttiin. Kunhan saan myytyä Softbankkia niin käteisen osuus taas kasvaa.

Brexit toteutui lopulta ja USAssa Trump allekirjoitti tukipaketin. Siinä oli ainekset loppuvuoden kurssinousulle. Osakesalkkuni arvo nousi vuodessa 10.7% tuoton ollessa vaatimaton 6.2%.

Lokakuussa vähän nuolaisin ennenkuin tipahti

Saturday 31.10.2020

Salkkuni arvo oli 7-8% syyskuun lopun arvoa ylempänä kun vähän nuolaisin, ihan pikkaisen vain. Sitten tuli kaksi mustaa (vai pitäisikö sanoa punaista) päivää peräkkäin ihan kuun lopulla ja salkun arvo tippui kuukaudessa lopulta 1.57% tuoton ollessa (-1.88%). Paljon paremmin ei mennyt vertailuindekseilläkään. OMX HEX Cap tippui 4.2%, S&P500 laski 2.77% ja Nasdaq laski 2.29%. Indeksien voittaminen ei paljon lämmitä. Salkkuni on vuodenvaihteesta vain 1.2% plussalla (OMX Hex Cap -3%)

Salkun sankariosakkeet:

  • Gofore +26.4%
  • Vincit +12.4%
  • Softbank +5.5%
  • Ali Baba +3.4%

Salkun luuseriosakkeet:

  • Nokia -13.4%
  • YIT -12.2%
  • Lockheed Martin -8.7%
  • Oshkosh -8.7%
  • Kahvifutuuri -8.5%
  • RSX (Venäjä) ETF -7.3%
  • ETFS Coffee -6.3%
  • EWZ Brasilia -3.1%

Luuseriosastolle oli lokakuussa tunkua. Erityisesti vituttaa tuo Nokia. Miten ne taas onnistuivat sössimään ja minä taas luotin yhtiöön. Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa, niin marraskuussa sekä Oshkosh että Lockheed Martin nousevat. Molemmilla on ollut havaittavissa sitä, että hyvänkin tuloksen jälkeen kurssit hetkellisesti notkahtavat. Lockheed Martin antoi jälleen posarin ja molemmat kohottivat kvartaaliosinkoaan ja tekivät odotuksia paremman tuloksen.

Goforen ja Vincitin hyvä ravi jatkui. Softbank nousi kivasti ja kävi jo lähellä 59 euroa kunnes sekin hiukan notkahti loppukuusta USA:n vaalihermoilun takia sekä koronan leviämisen takia. En päässyt siis myymään Softbankista sitä toista erää. 60 eurossa poistan myyntinapista varmistimen.

Lokakuussa myin runsaat puolet Nokioista pois surkeiden näkymien takia. Olisi pitänyt kaikki. Osinkoa salkkuun tuli YIT:ltä, ja hyvin tulikin. Mitään en ostanut. Käteisen osuus salkussa siis nousi ja on nyt 15.1%. Näin paljon käteistä on viimeksi ollut kesällä 2017.

Ensi viikolla on USAssa vaalit. Näyttää siltä että Biden voittaa. Osakemarkkinoiden vinkkelistä parhain lopputulos taitaisi olla se että Biden voittaa, mutta republikaanit voittaa senaatin. Toivottavasti vaalit sujuu isommitta kähinöittä ja ainakin ilman uutta sisällissotaa. Saa nähdä miten Trumpin kannattajat ottavat häviön vastaan. Jos kaikki menee hyvin, voidaan osakemarkkinoilla nähdä jonkinlainen helpotusralli. Toki koronan leviämisen vauhti saattaa tehdä rallista hyvin lyhytaikaisen. Ruotsissa pohditaan mm. joukkoliikenteen sulkemista väliaikaisesti.

Nokian tulosiltana pohdin että saattoi olla viimeinen kerta kun yhtiö veti maton jalkojeni alta. Tällä hetkellä tuntuu siltä etten enää tule yhtiön osakkeita ostamaan. Holdailen noita nykyisiä nyt ainakin jonkun aikaa. 4Q:lla Nokia alkaa taas maksaa osinkoakin. Loppujen lopuksi Nokian nousupotentiaali on kohtalaisen rajattu, vaikka kaikki menisikin hyvin, mutta riskiä riittää. Huaweista kun pääsi eroon länsimaissa, saattaa Samsung astua tilalle. Niillä riittää rahaa osallistua tarjouskilpailuihin vaikka tappiolla alkuun saadakseen markkinaosuutta. Jos saavat hommat hoidettua Verizonilla hyvin, saattavat lähivuosina haluta ja saada lisää jalansijaa. Kun ja jos pääseen myymään lisää Softbankkia lähiaikoina alkaa salkussa olla käteistä ja pitäisi miettiä hyvin tarkkaan mihin ne laittaisi kiinni.

Tummanharmaa maanantai

Tuesday 22.09.2020

Odottelin pörssikurssien laskua maantaille, mutta ihan tälläistä en nyt sentään. Osakesalkku laski reippaasti yli 3%, pahiten YIT 7.05%. YIT:stä irtosi 0.14 euron osinko, kurssi tippui 5.67 eurosta 5.27 euroon eli 0.4 euroa. Nokia ja Nordea laskivat yli 4%, Oshkosh yli 6%. Ainoa nousija oli Ali Baba. OMX Hex tippui 3.2%.

Lasku johtui koronasta, luonnollisesti. Ja siitä että parina edeltävä kuukautena nousu taisi olla vähän liian jyrkkää. Nyt on laskun aika. Tai ehkä se jo oli, Nasdaq toipui nimittäin siihen malliin illan päätteeksi että huomenna voisi olla vaihteeksi jopa nousupäivä.

Elokuussa salkun nousu jatkui ja päättyi ennätykseen

Saturday 5.09.2020

Viides peräkkäinen nousukuukausi salkulle ja kuukauden viimeisen päivän uusi ennätys. Siinä hyvä kiteytys osakesalkkuni elokuulle. Arvonnousua tuli lopulta 1.23% eli hieman ihan kalkkiviivoilla tuli laskua kun jossain kohtaa oli useamman prosentin nousu. Tuotto oli 0.9%. Indeksit päihitti salkkuni elokuussa kyllä selvästi. OMX HEX CAP nousi 6%, S&P500 5.5% ja Nasdaq huimat 9.6%. Vuoden vaihteesta on salkulle tullut arvonnousua 7.5%.

Nasdaqin meno on ollut maaliskuun jälkeen huimaa:

  • huhtikuussa 12.9%
  • toukokuussa 9.3%
  • kesäkuussa 6.0%
  • heinäkuussa 6.8%
  • elokuussa 9.6%

Selvää on että tästä raketista alkaa olla polttoaine jo aika vähissä. Ei voi indeksi nousta tähän malliin enää pitkään. Ja nyt syyskuun alussa onkin tullut takapakkia. Korona toki kiihdyttää digitalisaatiota ja hyödyttää teknoja, mutta rajansa kaikella.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Vincit +25.8%
  • Gofore +15%
  • Ali Baba +14.7%
  • kahvifutuuri +9.7%
  • YIT +4.5%
  • ETFS Coffee +4.4%
  • RSX (Venäjä) ETF +3.6%
  • Lockheed Martin +3.0%
  • Nordea +2.7%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • UCITS ETF (Brasilia) ETF -8.4%
  • EWZ (Brasilia) ETF -8.1%
  • Softbank -3.7%
  • Oshkosh -2%

Salkun parhain nousuterä lässähti Softbankin ja Oshkoshin laskuun ja Nokian pieneen nousuun. Tamperelaisilla softakonsulteilla Goforella ja Vincitillä oli erittäin hyvä kuukausi. Vincit julkaisi hyvän tuloksen, Gofore kävi yrityskaupoilla ja sai ostosuosituksia ja tavoitehinnan nostoja. Kuten myös Vincit. Ali Baban osake sai hyvää vauhtia. Ehkä Softbankin isot myynnit pidättelivät osakkeen nousua ja toki myös kauppasota USA:n kanssa, elokuussa julkistettu tulos oli hyvä. Kahvikin jatkoi nousussa viime kuun kovan nousun jälkeen.

Salkun ulkopuolelta mainittakoon Nokian Renkaat, joka nousi 14.6% edelliskuun 4% nousun päälle. Google (Alphabet) nousi 10%. Lujaa nousi tosiaan koko USA:n teknosektori, mukaanlukien Apple ja Tesla joiden osakkeet splittautuivat.

Käteisen osuus salkusta nousi 8.2%:iin. Elokuussa ei tullut myytyä eikä ostettua mitään eikä osinkoakaan tullut. Ainoa tapahtuma oli kuukausittainen rahansiirto pankkitililtä osaketilille.

Nousua on tullut indekseissä jo aika reippaasti maaliskuun pohjilta USAssa. OMX HEX Cap ryömi myös nyt vuodenvaihteesta mitattuna plussalle. Markkinoilla on selvästi nyt tuumaushetki meneillään ja voittoja kotiutellaan ja indeksit ovat olleet nyt syyskuun alusta laskussa. Aika näyttää tuleeko tästä isompi kuoppa vai jatkuuko nousu taas kohta. Itse uskon nousun jatkumiseen, mutta ei se nyt suuri yllätys olisi jos syyskuu päättäisi indekseissä miinustasoille.

Mukavaa syksyn alkua!

Myyntipaniikkia ilmassa!

Thursday 11.06.2020

Osakesalkku nousi koko viime viikon ja päätyi jo yli 3% plussalle vuodenvaihteesta. Tämä viikko onkin sitten laskiteltu ja tänään olikin sitten huonoin pörssipäivä sitten maaliskuun. Nasdaq on vähän ennen sulkeutumista runsaat 5% pakkasella, S&P500 5.8% pakkasella. En oikein tiedä mitä markkina odotti FEDiltä, mutta kovan pettymyksen FEDin lausunnot aiheuttivat. Korkoja ei aiota nostaa pariin vuoteen ja rahaa pumpataan edelleen markkinoille. Tänä vuonna USAn talous laskee 6.5% ja työttömyys kohoaa 9.3%:iin. Ensi vuonna talouden ennustetaan kasvavan yli 5%. Sinällään nähdyn nousun jälkeen ei mikään iso yllätys ollut että nähdään laskurekyyliä.

USAssa koronaan on sairastunut yli kaksi miljoonaa joista ainakin 112 000 on kuollut. Toista aaltoa nyt pelätään USA:ssa kun tartuntojen määrä on lähtenyt kasvuun rajoitusten purun jälkeen. Suomessa toisesta aallosta ei juuri nyt ole merkkejä ja uusia tapauksia tulee päivittäin vain muutamia kymmeniä. Maailmalla pidetään todennäköisenä rokotteen saamista jo vuodenvaihteessa, puolen vuoden päästä. Sinnehän osakemarkkinakin ennustaa.

2Q tulokset tulevat olemaan varmasti aika huonoja pääosin, mutta mikäli toinen aalto jää lieväksi 2Q tulee olemaan selkeästi heikoin kvartaali. Ensi vuonna onkin sitten reipasta kasvua, mutta eiköhän myös 4Q ole jo hyvä.

Salkku toipui selvästi huhtikuussa

Saturday 2.05.2020

Huhtikuussa markkina käyttäytyi juuri kuten V-mallisessa taantumassa hommat sujuu. Maaliskuun nopean ja syvän laskun sekä nousukäänteen jälkeen markkina selvästi toipui ja nousi edelleen. On toki ennanaikaista sanoa että oliko tämän taantuman pohjat jo takana, vai edessä. Se nähdään lähikuukausien aikana, mutta juuri nyt siltä se näyttää. Reaalitalous näyttää utuiselta ja pahimmat uutiset sieltä ovat ehkä vielä edessä, mutta osakkeet “katsovat” jo puolet vuoden päähän eli marraskuun tietämille ja siellä “näkevät” siis jo kasvua ja toipumista. Toimiva, nopeasti tuleva rokote voisi olla se “ihmease” tai yksi niistä mitä tämä markkina nyt tarvitsee ja niissähän on jo testit käynnissä ja lupaavia tuloksia on olemassa.

Salkkuni arvo nousi 12.06% (tuotto 11.25%) kun samaan aikaan OMX Hex Cap nousi 10.36%. Nasdaq nousi 12.89 prosenttia ja S&P500 10.3 prosenttia. Vuoden alusta salkkuni on enää 10.9 prosenttia miinuksella oltuaan tosiaan pakkasella jo ainakin 30% maaliskuun aikana. Pari päivää sitten salkkuni oli vuoden alusta pakkasella enää 7%, mutta kuun kaksi viimeistä päivää mentiin miinuksella, tänään mm. USA:ssa Trump esitti että Kiinaa pitää rankaista tulleilla koronan takia koska se on kehitetty viruslaboratiossa Wuhanissa. Seuraavaksi syynä lienee 5G tukiasemat? No joo, teoriassa se viruslaboratio-teoria on sinällään mahdollinen, mutta millainen valtiomies aikoo aloittaa jälleen uutta kauppasotaa kun päällä on tälläinen kriisi. Alkaa olla mitta täynnä tuota Trumpin sekoilua, toivottavasti Biden voittaa vaalit. Markkina ei Trumpin uusimmista sekoiluista oikein tykännyt.

Salkkuni voittajaosakkeet:

  • Vincit +37.5%. Komiaa!
  • YIT +23.8%
  • Gofore 20.1%
  • Softbank +18.6%
  • Nokia +15.7%
  • Nordea +14.1%
  • Lockheed Martin +12.2%
  • RSX Venäjä ETF +9.3%
  • Amundi MSCI Brazil ETF +8.2%, Melko hyvin muutamassa päivässä

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Kahvifutuuri -11.9%
  • ETFS Coffee -9.3%

Huhtikuussa ostin lisää BABAa ja Amundi MSCI Brazil ETF:ää. Lisäksi ostelin salkun ulkopuolella S-Pankin rahastoa ja Nordnetin Suomi indeksirahastoa käyttövaroillani niillä rahoilla mitä oli kiinni ennenkuin helmikuussa myin.  Rahastoihin laittamani raha molemmissa noussut yli 10% keskimäärin. Tein ostot hajautetusti alkae maaliskuussa. YIT:ltä tuli osinkoa, ehti päättää ja maksaa ennenkuin osinkoja alettiin perua tai viivästää.

OMX HEX 25 6kk kurssikäyrä näyttää tältä:

OMX_HEX25_graph_6kk

Nasdaq Composite näyttää tältä:

Nasdaq_6kk

Helmikuun puolivälin kursseihin on vielä matkaa, mutta OMX HEX 25 indeksi on noussut pohjiltaan jo 30%, mikä tarkoittaa bull-markkinaa. Jos nousu pitää oli bear-markkina harvinaisen lyhyt. OMX HEX CAP on vuoden alusta 11.93% miinuksella, Nasdaq composite vain 4.1%.

Sotakassan puute on harmittanut. Käteistä ei ollut kovin paljoa, mutta kaiken sen olen laittanut kiinni osakkeisiin tässä laskussa. Olisi pitänyt pudottaa osakepainoa hieman vaikka 80%:iin siinä kohtaa kun mietin että holdaanko vai en tulevan korona-kuopan yli. Tuolla 20% salkusta olisi saanut merkittävästi enemmän halpoja osakkeita kuin mitä nyt onnistuin ostamaan. Muutenkin on vähän hölmöä ajaa lähestulkoon 100% osakeallokaatiolla pidempiä aikoja.

Toukokuu on alkanut ja vanha sijoittajaviisaus sanoo: sell in May and go away. Saattaa olla viisasta tässä, tai sitten ei. Hyvää Vappua!

Nousu jatkui elokuussa

Sunday 2.09.2018

Toinen reipas peräkkäinen nousukuukausi nosti arvonnousuksi jo 8.4% vuodenvaihteesta. Tosin osa tästä elokuun arvonnoususta tuli normaalia isommasta tilisiirrosta palkkatililtä osaketilille. Tuo normaalia isompi tilinsiirto johtui siitä että ostelin lisää Pyynikin Käsityöläispanimon osakkeita ja osallistuin panimon osakeantiin, jolla tuotantomääriä tullaan nostamaan reippaasti. Seuraavina kuukausina jää tilinsiirrot sitten nolliin. Jokatapauksessa salkun arvonnousu elokuussa oli 2.74% ja salkun tuotto oli 1.55%. Samaan aikaan OMX HEX Cap nousi 2,07%, Nasdaq peräti 5,7% ja S&P500 3%. Salkun tuotto jäi siis indeksien jalkoihin.

Salkun sankariosakkeet:

  • Etteplan +13.5%
  • Softbank +9.9%
  • Vincit +4.6%
  • Nokia +3.2%
  • Nordea +1.9%

Salkun luuseriosakkeet:

  • JO (kahvifutuuri) -12.5%
  • EWZ (Brasilia) ETF -10%
  • RSX (Venäjä) ETF -8.2%
  • Oshkosh -6.7%
  • Cemex -4.6%
  • Nokia Renkaat -4.2%
  • Metso -3.4%

Luuserilistalle oli tunkua ja isoin prosentein. JO on miinuksella jo 46% salkussani. Huonolla ajoituksella olen liikenteessä mutta uskoisin että maltilla ja odottamalla tulen tekemään tuolla kyllä vielä reilun voiton. Saatan alentaa keskihintaa jossain kohtaa ostamalla lisää. Tullihermoilu laski Venäjää ja Brasiliaa. Etteplania ja Vincitiä nostivat hyvä tulos ja Softbankilla oli useitakin positiivisia tekijöitä. Nokia saa tukea 5G lähestymisestä ja Huaweita ollaan blokkaamassa usealla markkinalla, mm. Australiassa ja mahdollisesti Japanissa ja UK:ssä. Ja toki USA:ssa. Voi olla että lisää maita liittyy joukkoon myöhemmin. Tuo tarkoittaa sitten sitä että Nokia ja Ericsson tulevat kahdestaan jakamaan 5G markkinat noissa maissa. Kostoksi toki Kiina saattaa blokata Nokiaa ja Ericssonia Kiinassa, joissa toki niiden markkinaosuus on jo suhteellisen pieni kun Huawei ja ZTE ovat saaneet mehukkaimmat diilit.

Elokuussa myin Nixut pois kun meni usko osakkeen lyhyen aikavälin potentiaaliin. Ostin Goforea ja Pyynikin Käsityöläispanimoa, joka muuten voitti kolmantena vuonna peräkkäin maailman parhain olut tittelin. Tuotteet ovat oman testailunkin mukaan huippuluokkaa. Osinkoa tuli tilille Oshkoshilta.

Syyskuu on perinteisesti ollut vaikea kuukausi sijoitusrintamalla. Omassa salkussa syyskuu näyttää tältä (enemmän nousua kuin laskua ja useampana vuonna aika isoja muutoksia):

  • 2007 +26.7%
  • 2008 -19.9%
  • 2009 +5.62%
  • 2010 +9.2%
  • 2011 +1.7%
  • 2012 +0.9%
  • 2013 +11.8%
  • 2014 -1.1%
  • 2015 -7.2%
  • 2016 -0.5%
  • 2017 +2.5%

Mukavaa syksyn alkua ja hyviä sijoituksia!

 

 

Helmikuussa maltillista nousua

Wednesday 1.03.2017

Salkkuni arvo jatkoi nousussa helmikuussa, tosin maltillisessa sellaisessa. Arvonnousua kertyi 0.63% kun tuotto oli 0.27%. Samaan aikaan verrokki-indeksit nousivat salkkuani rivakammin: OMX HEX Cap nousi 2.65%, Nasdaq 3,74% ja S&P500 3.73%.

Salkkuni sankariosakkeet helmikuussa:

  • Comptel +31%
  • Vincit +12%
  • DNA +8%
  • Nokian Renkaat +7%

Salkkuni luuserit:

  • Cemex -9%
  • Kahvifutuuri JO -7%
  • Venäjä (RSX) ETF -6%
  • Softbank -4%
  • Oshkosh -2.5%
  • Metso -2%

Helmikuun isoin uutinen koskien omia sijoituksiani oli Nokian ostotarjous Comptelista, jonka juuri hyväksyin.Se nosti Comptelin kurssia 30%. Harmi vaan että yhtiön tankkaus oli kesken. Etukäteen olin ajatellut ostavani sitä lisää 1-2 samankokoista erää mitä vuoden alussa ostin. Nyt vaan Nokia ehti ensin. Vincit nousi myös huimasti, vaikkakin hieman kuun lopussa tulosjulkistuksensa jälkeen pikkaisen laski. Laskijapuolella oli yllättävän koko tungos helmikuussa ja aika isoilla prosenteilla.

Salkkuni ulkopuolelta mainittakoon Nokia joka nousi 16.6% eli 4.15 eurosta 4.84 euroon. Olisiko käänne ja pohjat jo nähty? Rajeev Suri kommentoi muutama päivä sitten että verkkomarkkinoiden pohjat nähdään tänä vuonna. Nokia myös tiedotti saaneensa ison tilauksen Telefonicalta UK:sta, joka Surin mukaan pienentää Ericssonin markkinaosuutta. Myös 5G rautatoimitukset USA:ssa alkavat jo tänä vuonna. Pitääpä alkaa harkita Nokiaa salkkuun.

Maaliskuussa pitää katsella lisää ostokohteita tai ostaa lisää jo nyt omistamiani osakkeita. Käteistä kun tulee PKC:n ja Comptelin lunastuksista kuun lopussa ja kun sitä käteistä on jo muutenkin 13% salkusta. Aloitin jo tänään ja ostin ensimmäisen erän YIT:tä. Ihan kivasti oli hinta laskenut siitä kun lokakuussa myin 7.73 euroon.

Sijoitusvuosi 2016 takana

Saturday 31.12.2016

Vuoden 2016 sijoitukset on nyt historiaa ja edessä on toivottavasti erinomainen sijoitusvuosi 2017. Lyhyt katsaus kuluneen vuoden sijoitustoiminnastani. Tässä muuten linkki sijoitusvuoteeni 2015.

Ensin kuitenkin pikaisesti joulukuun luvut läpi. Salkun arvonnousu 3.65% ja tuotto 3.23%. Yksi ainoa kauppa. Ostin lisää kahvifutuuri JO:ta. Osinkoa ropisi salkkuun Oshkoshilta, Softbankilta, EWZ:lta ja RSX:lta. Voittaosastoa:

  • Softbank +11.5%
  • PKC +10%
  • Nordea +8%
  • Venäjä (RSX) ETF +8%
  • Brasilia (EWZ) +6%

Luuseriosastoa:

  • Sandvine -9%
  • Oshkosh -8%
  • JO -6%

Osakesalkkuni arvo kasvoi vuonna 2016 29.5% ja salkkuni tuotto oli 17.4%. Arvonnousu muodostui osakkeideni arvon noususta, osinkotuotoista, vuokratuotoista sekä rahasiirroista palkkatililtä osaketilille. Tänä vuonna tuli laitettua selvästi normaalia enemmän rahaa palkkatililtä salkkuun johtuen edellisen työnantajani kanssa solmimastani vapaaehtoisesta irtisanoutumispaketista. Koko pakettia en osakkeisiin kuitenkaan laittanut vaan jätin normaaliin elämiseen puskuriksi. Onneksi uusi työpaikka löytyi nopeasti ja olen viihtynyt.

Mitenkä pärjäsin indeksejä vastaan vuonna 2016?

  • OMX Hex Cap +8.23%
  • Nasdaq +7.5%
  • S&P500 +9.5%
  • Dow30 +13%

Oma suoritus näyttää aika hyvältä indekseihin verrattuna. Olenkin erittäin tyytyväinen kuluneeseen vuoteen sijoitusmielessä ja sain hieman kiinni tavoitettani olla taloudellisesti riippumaton vuonna 2021. Eihän tuohon ole enää kuin viisi vuotta aikaa. Tämän tavoitteeni asetin tätä blogia perustettaessa vuonna 2007 eli kymmenisen vuotta sitten ja tällä hetkellä olen noin vuoden perässä tavoitteesta eli jos seuraavat vuodet menevät “suunnitelman mukaan” olen taloudellisesti riippumaton vuonna 2022.

Osakesalkkuni osinkotuotto kasvoi 18%, mutta osinkotuottoprosentti 1.32% oli huonoin sitten vuoden 2000 jolloin osinkotuotto oli 0.26%.  Parhaimmillaan osinkotuottoprosenttini on ollut 9.19% vuonna 2007. Nykyinen verotus ei pahemmin kannusta osinkotuottoon panostamiseen. Tai oikeastaan yhtään mihinkään. Toivottavasti verotusta kautta linjan tultaisiin tulevaisuudessa laskemaan merkittävästi, niin hyvinvointiyhteiskunta voisi pelastua.

Keskimääräinen vuosittainen arvonnousu (huom! ei tuotto) osakesalkulleni on nyt 20.1% (keskiarvo, ei korkoa korolle) vuodesta 2001 lähtien. Eli salkkuni arvo on kohonnut joka vuosi 20.1% keskimäärin viimeisen 16 vuoden ajan. Mukaan mahtuu mm. vuoden 2001 51% romahdus ja vuoden 2008 41% romahdus sekä vuosien 2004 ja 2005 yli 100% nousu kumpanakin vuotena. Vuosi 2016 sujui siis keskimääräistä paremmin, edelliset kaksi vuotta taas keskiarvoa huonommin. Tuottoa en ole laskenut, eikä se minua kiinnostakaan. Ihan sama millä salkun arvo nousee, vaikka pulloja keräämällä.

Vuoden 2016 parhaimmat sijoitusideani rahallisesti olivat Softbank, Oshkosh, Cargotec, YIT, Nordea ja Nokian Renkaat. Vincit nousi myös prosentuaalisesti hienosti antihinnastaan mutta taloudellisesti sillä ei ollut juuri mitään merkitystä. PKC jatkoi sumussa taivallustaan, mutta uskon että ensi vuonna sujuu paremmin. Trumpin USA lisännee panostuksiaan infraan ja dollari vahvistunee entisestään. Se satanee PKC:n laariin.

Kokonaisuudessaan sijoitusteni arvo kasvoi 25.4% sillä sijoitusasunto-osuuteni arvo ei muuttunut mihinkään. Tai ehkä muuttui, mutta minä en sen arvoa muuttanut “kirjanpidollisesti” mitenkään. Siellä se generoi velattomana tasaista vuokratuottoa.

Vuodelle 2017 minulla on vähän kaksijakoiset fiilikset. Osakkeiden arvo alkaa olla aika korkealla, joten jos talouskasvu ei ala kiihtyä USA:ssa ja globaalisti tulee osakemarkkina alas. Sitäpaitsi osakemarkkina on ollut kasvussa jo useamman vuoden. Laskuvuosi alkaa olla tilastollisesti pian tuloillaan. Ehkä ei kuitenkaan vielä vuonna 2017. Ehkä on vielä kunnon bileiden aika ennen krapulaa? Tuon jos osaisi ajoittaa hienosti ja tyhjentää salkkunsa huippujen tuntumassa ja malttaa mielensä ostojen kanssa olisin sijoitustavoitteideni kannalta erinomaisissa asemissa.

Osakesalkkuni arvosta on nyt vuoden vaihtuessa 24% käteisenä. Pitäisi laittaa raha tuottamaan eikä makuuttaa tilillä. Ei vaan oikein tunnu löytyvän hyviä kohteita. Ehkä en yritä tarpeeksi ja tee tarpeeksi duunia sijoituskohteiden kartoituksessa. Ajankäyttö sijoittamiseen tänä vuonna on ollut kyllä ehkä vähäisintä koskaan sijoitus”urani” aikana. Ehkä ihan hyväkin niin. Mutta pitäisi sen verran puristaa lähiaikoina että löytäisin uusia sijoituskohteita itselleni.

Menetyksekästä sijoitusvuotta 2017!