Posts Tagged ‘öljy’

Sijoitusvuosi 2022 oli vaikea

Saturday 31.12.2022

Vuosi sitten sijoitusvuotta summaillessa ja kertaillessa oli erilaiset fiilikset kuin nyt. Pahin näytti olevan takana koronan kanssa ja baana niinsanotusti sileä ja odottelin positiivista sijoitusvuotta. Toisin kuitenkin kävi. Inflaatio lähti kiihtymään ja kiihtyi entisestään kun imperialistinen diktaattorivaltio Venäjä kiihdytti sotatoimet Ukrainassa täysimittaiseen hyökkäyssotaan, millä oli paljon muitakin talousvaikutuksia kuin pelkkä inflaatio. Ja inflaation kiihtymisen kanssa lähtivät keskuspankit nostamaan rivakasti ohjauskorkojaan. 12 kuukauden euribor on tätä kirjoittaessa noin 3.3%.

Pärjäsin kuitenkin indeksejä vastaan erinomaisesti nyt toista vuotta putkeen. Oman salkkuni arvo laski 10.96% tuoton ollessa -14.3%. Osakesäästin hieman enemmän kuin olin budjetoinut ja etenkin salkun ulkopuolelle kakkossalkkuihin laitoin rahaa. Verrokki-indeksit pärjäsivät seuraavanlaisesti: OMX HEX CAP PI -16.6%, S&P500 -20.0% ja Nasdaq composite -33.1%. Oli huono vuosi teknoille.

Kakkossalkuni rahastojen vuosikehitys: Nordnetin Indeksirahasto Suomi -9.3%, S-Pankki Varainhoito 100A -12.8%, OP Suomi pienyhtiöt -29.4% ja OP Pohjoismaat Indeksi A -10.7%. Kaikki näitä ostin lisää kuluvana vuonna. Ja aion ostaa ensi vuonnakin.

Omistan osuuden sijoitusasunnosta. Asunnon hinta on laskenut joten huomioin sen kirjanpidossani vastaavasti. Vuokratuotto% arvonlaskun jälkeen entisestään nousi. Osakesäästäminen on paljon mukavampaa hommaa kuin asuntosijoittaminen eikä niin työlästä. Ja paljon tuottoisampaa keskimäärin. Viimeisten kahdeksan vuoden arvonnousu salkussani on ollut keskimäärin 10.7% ja viimeiset 22 vuotta keskimäärin 16.5%. Sijoitusuran alkupuolella otin enemmän ja isompia riskejä jolloin tuli isompia voittojakin ja myös tappioita.

Osinkoa salkkuuni tuli ennätysmäärä rahaa osinkotuottoprosentin ollessa 3.3%. Ensi vuodelle odotan osinkovirralle ehkäpä ainakin 15% nousua. Olen tankannut lisää mm. Sampoa, Puuiloa ja Konecranesia joiden osinkotuotto on hyvä ja osingot nousussa. Osinkojaan kasvattavat myös Gofore, Nokia ja Nordea sekä uskoakseni myös ainakin Lockheed Martin.

Tämä oli sijoitusurani 25. vuosi. Tappiollisia vuosia on ollut viisi ja voitollisia kaksikymmentä. Vielä koskaan ei ole tullut kahta tappiollista vuotta peräkkäin. Ensimmäinen konkurssi osui sijoitusuralleni tänä vuonna. Listaamaton Pyynikin Käsityöläispanimo Oy meni konkurssiin. Se oli riskisijoitus ja tällä kertaa riski toteutui. Uskoin liikaa tarinaan vaikka talousluvut olivat yksi iso huutomerkki yhtiön hallinnon kaaoksellisuuden lisäksi. Uskon että konkurssimenettely on valmis ensi vuonna ja silloin tappiot ovat verovähennyskelpoisia. Tulipa kuitenkin juotua hyvää olutta ja jääkaapissa on sitä vielä edelleen pitkälle ensi vuoteen. Voi olla että en tule sijoittamaan listaamattomiin osakkeisiin vähään aikaan.

Kuukausimenoni olivat kaikenkaikkiaan sijoitukset poislukien alle 1600 euroa kuukaudessa joten ATH (säännöllisistä) palkkatuloista jäi sijoitettavaa. Kaikenkaikkiaan nettotuloista meni vuonna 2022 sijoituksiin kaikkiin salkkuihin 61%. Kuukausimenoni eivät olleet mitenkään poikkeukselliset, ne ovat pyörineet keskimäärin vain hieman korkeammissa lukemissa. Asumismenoni ovat halvat eikä ole kalliita harrastuksia. Käyn kyllä keikoilla, peleissä, leffoissa, teatterissa ja ulkona syömässä. Hyvät tulot ja pienet menot on oiva resepti osakesäästämiseen.

Sota alkoi helmikuussa ja se oli iso shokki osakemarkkinoille, mutta jo tammikuussa indeksit ja oma salkkunikin laskivat. Ennen sodan alkua kävin läpi salkkuani sodan aiheuttamia riskejä vasten ja totesin että hyvältä näyttää pääosin ja mitään suurempaa muutosta ei tarvi tehdä jos Venäjä käynnistää laajamittaisen sodan. Ainoastaan Venäjä ETF oli toki yksi riskisijoitus, josta pitäisi hankkiutua nopeasti eroon jos sota syttyy. No siinä vaiheessa se oli myöhäistä, en saanut sitä enää myytyä kun yritin sinä päivänä kun sota syttyi. Menee ehkä vuosia että siitä pääsee eroon. Hinnan noteeraus on pysähtynyt kuin kello ydinsodan jälkeen. Jos joskus kaupankäynti avataan, myyn ne pois enkä koskaan enää osta mitään Venäjä sijoituksia. Onneksi rahaa ei ollut kiinni tuossa kovin paljoa. Näin suurimmat riskit suomalaisilla firmoilla Fortumilla ja Nokian Renkailla ja kumpaakaan osaketta en omistanut. Fortumia valitettavasti erehdyin ostamaan kun pahin näytti jo olevan ohi, kunnes se Uniper-sekoilu alkoi. Olisi ollut mahdollisuus irtautua voitolla, mutta en sitä mahdollisuutta käyttänyt. Oli todella tyhmää polttaa rahojaan Fortumissa. Nokian Renkaiden osalta varoittelin muita sijoittajia riskeistä ja arvelin että Nokian Renkaiden kurssi putoaa alle 10 euron. Vuoden päätöskurssi taisi olla 9.58 euroa ja laskua vuodessa 71.2%. Fortum laski vuodessa 42.4%.

Luovuin maaliskuussa kahvisijoituksistani vaikka inflaatio lähti kunnon laukkaan. Se oli kokonaisuudessaan voitollinen sijoitus ja noilla tuotoilla voisin juoda loppuelämäni kahvia.

Konecranes oli pettymys, mikä johtui toteutumatta jääneestä fuusiosta. Mikäli fuusio olisi toteutunut, olisi osakekurssi ihan eri lukemilla. Olen ostanut yhtiön osakkeita lisää ja tuolla arvostuksella ja tilausvirralla se ei voi kuin nousta ja osinkotuottokin on hyvä. Vuoden alusta Konecranes laski 18.2%

Nordean osake laski vuodessa 7%, mutta osinkotuottokin oli samaa luokkaa. Ensi keväänä yhtiö maksaa suuremmat osingot koska osakkeitakin on mitätöity ja yhtiön tulos kasvaa tänä vuonna. Nousevat korot satavat Nordean laariin ensi vuonnakin ja luottotappiot tuskin kasvavat paljonkaan.

Nokian suorituskyky kasvoi merkittävästi vuonna 2022 ja yhtiö palasi osingonmaksajaksi. Ensi vuonna odotan osingolle merkittävää kasvua. Vuodessa yhtiön kurssi laski 22.4%.

Softbankin osake laski vuodessa 4%. Siinä on edelleen kova potentiaali, mutta tekno-osakkeiden lasku osui ikävästi siihenkin.

Ali Baban arvo laski vuodessa 25.9%. Kiinan koronasekoilut näkyi ja regulaatio. Ensi vuonna helpompaa?

Lockheed Martinin osake nousi vuodessa 36.9% dollareissa. Sodan takia panostukset puolutusmateriaaliin globaalisti tulevat olemaan korkealla vielä vuosia ja yhtiö on saanut ison määrän mm. F-35 tilauksia. Samasta asiasta hyötyy myös Oshkosh, joka tosin koki pahan komponenttipulan ja sen seurauksena dollarikurssi laski vuodessa 21.8%.

Dollarisijoitusten arvoa boostasi lisäksi dollarin vahvistuminen euroa vastaan. Vuoden alussa yhdellä eurolla sai 1.14 dollaria kun vuoden lopussa enää 1.07. Muutama kuukausi sitten yhdellä eurolla ei saanut enää dollariakaan. Kallistunut dollari hyödytti erityisesti Konecranesin bisneksiä ja myös Nokiaa. Saa ny nähdä että jatkuuko lähikuukaudet euron vahvistuminen, mikä on ollut nyt muutaman kuukauden trendi.

Salkun ulkopuolella mainittakoon seuraavat yhtiöt ja niiden YTD kehitys. Tuosta joukosta löytynevät myös seuraavan bull-markkinan kovat nousijat. Ehkä tältä listalta pitäisi ensi vuonna ostaa jotain:

  • Tesla -65%
  • Netflix -51%
  • Nvidia -50.3%
  • Amazon -49.6%
  • Intel -48.7%
  • TTWO -41.4%
  • Google -39.1%
  • Microsoft -28.7%
  • Apple -26.8%

Vuodelle 2023 ennustetaan laajalti taantumaa ja kurssilaskua. Mutta yllättääkö markkina? Inflaatio näyttäisi olevan laskusuunnassa ja sen draiverina toimi aika pitkälti energia. Öljyn hinta (Brent) oli korkeimmillaan maaliskuussa 130 dollarissa, nyt hinta on 86 dollaria ja hinta kävi jo 76 dollarissa pari kk sitten. Sähkön hinta tippuu talven jälkeen pohjoismaissa ehkäpä 10 euroon. PTT ennakoi, että ruoan hinta tulisi nousemaan vuonna 2023 keskimäärin kolme prosenttia. Palkkojen ennustetaan nousevan Suomessa ensi vuonna keskimäärin 4%. Reaaliset tulot näyttävät kasvavan jälleen ensi vuonna kun tänä vuonna reaalitulot laskivat. Toki nousevat korot tuntuvat monen kukkarossa.

Ensi vuonna Suomessa saadaan toivottavasti kasaan oikeistohallitus jolla on valtava urakka edessään tehdä iso remontti julkiseen talouteen ja pelastaa SoTe. Marinin hallitus oli täysi katastrofi, jonka jäljiltä maamme velkaantui yli 40 miljardia euroa syyttäen siitä koronaa. Tanskassa samaan aikaan kevennettiin valtion velkaa 30 miljardilla eurolla. Julkisia menoja pitää merkittävästi keventää, etenkin tulonsiirtoja ja samalla keventää verotusta niin että palkkaveron progressio kevenee. Myös pääomatulot ovat liian kireitä. Nehän ovat nouseet takavuosien 25%:sta, jolloin osinkojen tuplaveroa ei ollut nykyiseen 30% – 34%. Tuo on valtava nousu ja kiristys. Oikeilla päätöksillä ja muutoksilla Suomen iskukykyä ja taloudellista toimeliaisuutta olisi mahdollista merkittävästi parantaa, mikä näkyisi meidän jokaisen lompakossa sekä myös parantuneina palveluina. Vihersosialistipuolueet eivät tätä selvästi osaa, eivätkö myöskään halua. Pääasia tuntuu olevan se, että Suomi maksaa EU:lle erilaisia maksuja, mm. siitä että täällä on Euroopan suurimmat metsät ja suot ikäänkuin ne olisivat hiilentuottajia. Joku osaavampi taho olisi neuvotellut Suomelle vuosittaiset miljarditulot hiilinielurahoja.

Harvoin se osakemarkkina laskee kun kaikki ennustavat sille laskua. Ehkä alkuvuodesta näin käykin ja tammikuu-ilmiö jää tulematta, mutta vuosi päättäisikin nykyistä korkeammalle? Sinällään kaikissa markkinatilanteissa onnistuneella osakepoiminnalla voi tehdä hyvää tuottoa, se on vain vaikeampaa laskumarkkinassa. Uskon että Nordea ja Sampo pärjäävät hyvin. Molempien osinkotuotto on erinomainen ja Nordean tulos kasvaa ja vakuutusbisnes on vakaata. Nokian arvostustaso on matala ja sen iskukyky paranee edelleen suhteessa kilpaijoihin ja Huaweilla on vaikeaa länsimarkkinoilla. Venäjän imperialistinen hyökkäyssota ja sen kehitys vaikuttaa myös osakemarkkinoihin. Eskaloituuko asiat entisestään? Saako Ukraina jatkettua merkittäviä voittojaan? Alkavatko talouspakotteet ja sodan vaikutukset näkyä Venäjällä jo niin että siellä alkaa olla painetta lopettaa sota ja vetäytyä? Jatkan jokatapauksessa osakesäästämistä ja ostan ensi vuonnakin palkkarahoilla sekä osinkorahoilla lisää osakkeita.

Poiminta vuoden 2008 bloggauksestani:

Bullmarkkinan nousukeskiarvo ja bearmarkkinan laskukeskiarvo vuosien 1914-2002 välillä S&P composite indeksille. Tässä on huomioitu myös osingot, rahastoannit yms.

  • Bull-markkinan keskimääräinen nousuprosentti laskumarkkinan pohjilta nousumarkkinan huipulle on ollut 189%
  • Bear-markkinan keskimääräinen laskuprosentti nousumarkkinan huipulta laskumarkkinan pohjille on ollut 33%

Tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton palkkatuloista vuoden 2026 lopulla. Viime vuonna olin tavoitettani kaksi vuotta edellä, nyt hieman jäljessä. Tämänhetkinen ideani sen suhteen mitä tuo riippumattomuus tarkoittaisi on se, että lopetan vuoden 2026 loppupuolella osakesäästämisen eli rahaa ei enää siirry palkkatililtä osaketilille ja kevennän jalkaa kaasulta palkkatöiden suhteen ja siirryn ehkäpä neljäpäiväiseen työviikkoon. Nettotuloissa palkka pienenee aika vähän kun veroprogressio lievenee selvästi ja kun lopetan osakesäästämisen ykkössalkkuun minulla on käytettävissä enemmän rahaa kuin nyt joka kuukausi. Sitten mennään vuosi kerrallaan ja mietitään että vieläkö ollaan seuraavana vuonna työelämässä mukana vaiko ei. Sitä on taloudellinen riippumattomuus minulle. Ei helikoptereiden, ökyveneiden ja ökyautojen ostoa. Minulla on mukava ja mielenkiintoinen duuni, mutta en aio sitä eläkeikään asti tehdä. Olen kerryttänyt nyt jo sen verran eläkettä mitä tarvitsen kattamaan elämäni kulut ja tässä on vielä aikaa kerryttää lisää eläketuloja. Joten pelkästään sijoitustuloilla pitäisi elää töiden lopetuksen ja eläkkeen alkamisen väli. Ja alkuun töiden lopetuksen jälkeen elän kakkossalkun tuloilla ja henkilöstörahaston sijoituksilla vuosia

Olen tukenut Ukrainan armeijaa säännöllisen epäsäännöllisesti lahjoittamalla suoraan rahaa. Suosittelen muillekin. Tai jos haluaa näyttävyyttä niin ostaa viestin kranaattiin tai rakettiin mikä ammutaan Venäjän armeijan niskaan. Huomattavasti parempi idea ainakin kuin ostaa jotain Uuden Vuoden raketteja. Se on kuin räjäyttäisi omia rahoja. Slava Ukraini!

Erinomaista sijoitusvuotta 2023!

Syyskuussa salkkuni arvo laski 11.2%

Sunday 2.10.2022

Syyskuu oli todella huono sijoituskuukausi. Salkkuni arvo laski 11.2% tuoton ollessa -11.7%. Samaan aikaan verrokki-indeksit laskivat vähemmän: OMX HEX CAP -7.3%, S&P500 -9.3% ja Nasdaq – 10.5%.

Salkkuuni osui historiani ensimmäinen konkurssi Pyynikin Brewining ja sillä toki oli oma vaikutuksensa huonoon syyskuuhun. Ilman konkurssia kuukausilasku olisi jäänyt alle kymmeneen prosenttiin. Yllätyksenä tämä konkurssi ei tullut, mutta huono maku tästä jäi. Johtaminen oli huonoa ja toiminta muutenkin amatöörimäistä. Tuotteet ja brändi erinomaisia. Voi olla että konkurssipesän ostaneen tahon myymiä Pyynikin oluita ei tule osteltua, sen verran paha maku koko touhusta jäi. Saa nähdä. Ainakaan hetkeen ei tarvitse, kun jääkaapin ja keittiön Pyynikki-varastot on vielä varsin hyvässä iskussa. Eivät lopu ainakaan kuluvan vuoden aikana.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Puuilo +1.4%. Antoi posarin.

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Spinnova -31.7%
  • Inderes -25.0%. Antoi negarin
  • Vincit -22.4%
  • Gofore -16.4%
  • Ali Baba -16.3%
  • Kreate -14.1%. Antoi negarin
  • Konecranes -12.7%
  • Oshkosh -11.9%
  • Softbank -11.9%
  • Nokia -11.8%
  • Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF -9.4%
  • Lockheed Martin -8.2%
  • Bioretec -8.1%
  • Witted Megacorp -5.6%
  • Nordea -5.1%

Salkun ulkopuolelta mainittakoon Fortum, joka nousi syyskuussa 34%. Myin erittäin huonolla ajoituksella omat osakkeeni pois. Harmi kun hermo ei pitänyt. Nokian Renkaat painui alle kymmenen euron, mitä ennustelin huhtikuussa kun yhtiön kurssi oli 13.55 euroa. Etteplan painui 16% kun yritysosto Ruotrista kariutui.

Minulla on excelissä heinäkuusta 2007 alkaen kuukausikirjanpito salkkuni kehityksestä. Yli 15 vuotta siis. Tuona aikana salkkuni on laskenut yli 10% kuukausitasolla kuusi kertaa aiemmin, tämä oli siis seitsemäs kerta. Edellisen kerran näin kävi maaliskuussa 2020 jolloin koronavirus lähti leviämään globaalisti ja sitä edellinen kerta oli toukokuussa 2012. Kahtena kerta näin kovan laskun jälkeen on nähty iso rekyyli ylöpäin, kerran on menty iso vauhtia alaspäin edelleen.

Syyskuun teemat olivat Ukrainan sota (Venäjä päätti anneksoida osittain valtaamansa alueet järjestämiensä naurettavien valevaalien jälkeen ja maassa on käynnissä osittainen liikekannellapano tuossa “kolmen päivän erikoisoperaatiossa”), inflaatio jyllää. Euroalueen inflaatio nousi jo tasan kymmeneen prosenttiin syyskuussa. Britanniassa on talousongelmia. Markkinoilla liikkuu huhuja Credit Suissen ja Deutsche Bankin ongelmista. Öljyn hinta sentään on laskussa ja OL3 tuotanto on saavuttanut täyden tehonsa. Dollari vahvistui 2.4% ja yhdellä dollarilla saa enää 0.98 euroa. 12kk euribor on jo 2.6%.

Ensi talvena monien ihmisten käytettävissä olevat rahat menevät kohoaviin lainakorkoihin ja sähkölaskuihin. Ruoka kallistuu. Bensa on jo kallista. Jää uudet telkkarit, kännykät ja ravintolaillalliset väliin. Asuntomarkkina hiipunee kuten asuntojen hinnat. Apple kertoi pienentävänsä tuotantoaan.

Oman salkun osalta loppuvuonna posarin saattavat antaa Nokia, Nordea ja Sampo. Puuilo jo antoi. Ekaa hyödyttää dollari ja hyvä kysyntä sekä yhtiön parantunut tehokkuus. Nordeaa hyödyttää nousevat korot ja Sampoa nousevat vakuutusmaksut. Ne kaikki myös ostavat omia osakkeitaan mitätöitäväksi ja siten tulevaisuuden osinkovirrat ovat parempia joka vuosi. Ensi vuonna uskon Nokian nostavan reilusti osinkoaan. Nordean osinko nousee myös. Sampoa aion ostaa lisää ja ostin sitä jo syyskuussa. Nokiaa ostin myös lisää syyskuussa. Fortumit myin pois. Muita kauppoja en tehnyt. Osinkoa tuli Lockheed Martinilta.

Osakemarkkina, talous ja turvallisuustilanne Euroopassa näyttävät huonoilta. On vaara että sota eskaloituu. Itämerellähän Venäjä jo järjesti sotilaallisen operaation räjäyttämällä Nord Stream – kaasuputkensa. Niitä ei toivottavasti koskaan uudelleenrakenneta. Venäjän sotilaallinen voima on liikekannallepanosta huolimatta niin heikkoa että aloite on Ukrainalla jonka valtaa takaisin menettämiään alueita. Tappio ei ole mahdollisuus Putinille. Käyttääkö Venäjä taktisia ydinaseita vai loppuuko Putinin hallinto? Voi vaan kuvitella jälkeä myös pörssissä mikäli ydinaseet otetaan käyttöön edes rajoitetusti. Toisaalta jos Putin syrjäytetään ja maassa alkaisi demokratiakehitys, nousisi pörssi valtavasti.

Koronnostoja ja markkinahermoilua

Sunday 25.09.2022

Korot ovat nousseet ympäri maailmaa, paitsi Turkissa joka kokeilee uusia talousteorioita laskemalla ohjauskorkoja inflaation jyllätessä 80% voimalla. USA:ssa FED nosti odotetut 0.75% ja koronnostot jatkuvat ensi vuonnakin. Kesäkuussa spekuloidut 3.4 – 3.5% kurssihuiput ovat kohonneet arvioissa nyt jonnekin 4.5% nurkille. Ruotsi nosti ohjauskorkoa kokonaisella prosenttiyksiköllä.

Markkina on hermona ja ollut laskusuunnassa. Nasdaq ja S&P500 eivät ole enää kaukana vuoden pohjistaan ja sama tilanne on myös Helsingissä. Markkinoilla ei kuitenkaan ole nähty vielä perinteistä markkinapaniikkia missä myydään lappua kuin lappua 10% yleisessä laskussa ja täydessä paniikissa. Saa nähdä onko sellainen tulossa. Markkinakapitulaatio on yleensä pohjan merkki. Sieltä sitten pikkuhiljaa lähdetään nousemaan. Tosin vaakaan kulkeminenkin on mahdollista. Se tässä on mielenkiintoista että yhtiöt tekevät vielä hyvää tulosta, jopa nousevaa ja posareitakin näkyy ja negareita näkyy vähän. Osakkeet ovat siis melkoisessa etukenossa laskun kanssa.

Toki ongelmien ja riskien määrä on suuri. Venäjän sotatoimien eskaloituminen. Jos ne oikeasti ovat niin sekaisin että turvautuvat taktisiin ydinaseisiin miljoonan ukon draftaamisen lisäksi on kyllä melkoinen ydinisku myös osakemarkkinoille ja ylipäätään talouteen. Inflaation helpottamisesta on merkkejä. Öljyn hinta (Brent) on enää 85 dollaria. Sähkö ja kaasu toki ovat kalliita Euroopassa koko tulevan talven ja saattaa olla että nähdään virtojen katkaisuita koska sähkö loppuu kesken. Luulen kyllä että monet nyt säästävät sähköä, jos vain pystyvät. Itsekin hieman säädin lattialämmitystä ja kylmälaitteita ja muutamia muita pieniä optimointeja ja toistaiseksi on syyskuussa sähköä kulunut yli 30% vähemmän kuin vuotta aiemmin. Saunassakin voi käydä harvemmin, puolitin saunanlämmitykset ensi kevääseen saakka. Tarkoitus on myös siirtää hieman kulutusta entisestään pois kulutushuipuista vaikka minulle ei mitään taloudellista insentiiviä siihen olekaan kun ei ole pörssisähköä eikä yösähkösopparia. Mikäli monet tekevät samoin, halpenee sähkö tai ainakaan sähkökatkoja ei nähdä. Jossain kohtaa sähkö lähtee halventumaan ja sitten voidaan nähdä deflaatiota eli osa näistä nyt nähdyistä hinnannousuista kumitetaan pois. Elinkustannusten nousu tulee kyllä näkymään pahasti erilaisten palveluiden ja kulutushyödykkeiden ostamisessa. 3Q luvut tulevat olemaan yhtiöillä vielä varmastikin hyvät, mutta 4Q:lla saattaa olla ilmojen kylmetessä jo ikävän näköistä.

Sinällään osakekurssit tulevat nousemaan tästä ja tulevasta kuopasta aivan kuten tähänkin asti. Tulevat osingot käytän osakkeiden ostoon kuten myös osakesäästämiseen kuuluvat säännölliset rahansiirrot palkkatililtä. Salkkuani olen pyrkinyt ohjaamaan jo jonkun aikaa mahdollisimman kestäväksi tälläiseen tilanteeseen. Siinä on jopa hyötyjiä kuten Sampo ja Nordea. Lockheed Martin ja Oshkosh saavat sotilaallisen tilanteen kiristyessä jopa lisää tilauksia armeijoilta ja ilmavoimilta. Taantumassakin soitetaan ja energiatehokkaat Nokian tukiasemat menevät kaupaksi. Taantumassa ihmiset ostavat enemmän halpamyymälöistä kuin Vuittonilta, siksi Puuilo. On siellä salkussa toki myös yhtiöitä joiden bisnes voi merkittävästi häiriintyä yllä kuvattujen ongelmien takia. Salkkuni ei siis tosiaankaan ole immuuni.

Miettikääpä muuten sitä pörssin nousurallia jos Venäjällä lähiaikoina vaihtuisi hallinto ja uusi hallinto ilmoittaisi ensi töikseen vetäytyvänsä Ukrainasta ja haluaisi solmia rauhan ja suostuisi jopa sotakorvauksiin. Näyttää siltä että nyt kun alkaa olla riski liikekannallepanon takia joutua jopa Pietarissa ja Moskovassakin Ukrainan rintamalle talveksi, saattaa alkaa painetta hallinnon vaihtamisenkin puolesta. Onnea siihen.

Omicron pilasi marraskuun

Monday 6.12.2021

Osakesalkkuni oli jo reilusti päälle 30% arvonnousun vuodenvaihteesta, kunnes uutiset koronan omicron-variantista saivat pörssin nopeaan ja kohtalaisen reippaaseen laskuun. Koko marraskuun arvonnousu salkustani niistettiin pois yhdessä päivässä. Osakesalkkuni arvo nousi lopulta 0.16% tuoton ollessa -0.07% ja nousua vuodenvaihteesta 25.7%. Nasdaq laski marraskuussa 6.2%, S&P500 laski 0.8% ja OMX HEX CAP tippui 2%. Indeksit päihitin.

Salkkuni sankariosakkeet:

  • Kahvi-indeksi +16.7%
  • ETFS Coffee +16.5%
  • Gofore +12.5%

Salkkuni luuseriosakkeet:

  • Ali Baba -22.7%
  • Modulight -20.5%
  • YIT -13.7%
  • RSX (Venäjä) ETF -11.7%
  • Puuilo -9.9%
  • Vincit -5.4%
  • Spinnova -5.1%
  • Konecranes -4.8%

Kahvin voimilla mentiin. Kahvisijoitukseni nousivat marraskuun aikana voitollisiksi ja suunta ja voima näyttävät todella hyviltä. Hinnan arvioidaan nousevan ainakin vuoteen 2023 asti. Poiminta linkatusta jutusta:

Maanantaina kahvin joulukuun futuurien päätösnoteeraus New Yorkin ICE-pörssissä (Intercontinental Exchange) oli 2,34 dollaria paunalta. Tänään hinta on käynyt 2,46 dollarissa eli korkeimmillaan sen jälkeen, kun kahvista vuonna 2011 maksettiin yli kolme dollaria paunalta.

Vuonna 2011 markkinoilla nähtiin vastaava Brasilia-säikähdys, ja kahvin hinta nousi yli kolmeen dollariin. Jos nyt satohuolet pysyvät tulevinakin kuukausina pinnalla, markkinoilla saatetaan alkaa veikkailla paluuta noille tasoille, Hansen sanoo.

Omistan siis JJOF-kahvi ETN:ää ja sen hinta on nyt 20.52 dollaria. Viimeisen vuoden aikana se oli halvimmillaan 9.49 dollaria. Nyt linkatussa jutussa mainitaan että kahvifutuurin hinta voisi nousta samoille tasoille missä se oli vuonna 2011. JJOF:n hinta oli silloin parhaimmillaan vajaa 80 dollaria. JJOF:n hinnan nelinkertaistuminen vajaassa kahdessa vuodessa tämän päivän hinnasta sopisi kyllä vallan mainiosti. Salkussani on myös Saksassa noteerattua OD7B (WisdomTree Coffee) sijoitusta jonka hinta on nyt 75.5% ostohintaani korkeammalla.

BABA laski edelleen marraskuussa ja joulukuussa näyttää sama meno jatkuvan. Markkina on alkanut tosissaan pelkäämään että BABA joutuisi delistaamaan osakkeensa USA:ssa johtuen USA:n läpinäkyvyysvaatimuksista ja Kiinan viranomaisten halukkuudesta vastata niihin. Äh, olisi vaan pitänyt myydä silloin kun alkoi tuntua vaimeaa hälytyskellojen kilinään tämän osalta. Ja toki koska BABA on Softbankin suurin sijoitus on se vaikuttanut sinnekin. Öljyn hinta laski reippaasti loppukuusta omicronin takia ja sitäkautta myös Venäjä ETF. Sinne saattaa vaikuttaa myös kiristynyt tilanne Ukrainan ja länsimaiden kanssa. Laskua näytti tulevan myös hiljan listautuneiden yhtiöiden osalta. Onneksi myin Digital Workforcen osakkeeni heti vähän päälle antihinnan kun hälytyskello alkoi pään sisällä kilkattamaan. Antihinta oli siis 6.58 euroa ja kurssi nyt 6.29 euroa. Hyvä muistutus että osakeanti ei ole automaattinen mahdollisuus printata rahaa antiin osallistuneille.

Marraskuussa ostin Konecranesin osakkeita ja osallistuin Norrhydron ja Digital Workforcen osakeanteihin. Oshkoshilta tuli kvartaaliosinkoa. Mitään en myynyt (Digital Workforcen myynti tapahtui joulukuun alussa).

Markkina on nyt hermostuneessa tilassa. Omicron, korkeana pysyttelevä inflaatio, tulevaisuudessa häämöttävät koronnousut. Salkkuni sijoitusaste on mahdollista laskua ajatellen varsin suuri, 99.53%.

Hyvää Itsenäisyyspäivää lukijat. Hyviä sijoituksia ja rauhaisaa joulun odotusta.

Öljyn hinta kävi miinuksella

Wednesday 22.04.2020

Koronapandemia on romahduttanut öljyn kysynnän, mutta tuotantoa ei ole vastaavalla tavalla reivattu alaspäin ja siksi toisspäivänä öljybarrelin hinta USA:ssa kävi 37 dollaria miinuksella. Eli öljytuottajat maksoivat ostajille 37 dollaria tynnyriltä päästääkseen siitä eroon. Öljyvarastot ovat täynnä, jalostamoilla on varastot täynnä ja maailmalla on haalittu jopa öljytankkereita väliaikaiseen varastointiin.

Eilen öljyn hinta nousi päivässä yli 100% takaisin plussalle ja tänään öljytynnyristä saa jo 13.95 dollaria. Luonnollisesti myös osakemarkkina kyykähti tähän historialliseen öljymarkkinakyykähdykseen, mutta on nyt toipumassa.

Koronamaaliskuu lusittu, salkku -17.5%

Tuesday 31.03.2020

Kongi löi ja kaupankäynti loppui maaliskuun osalta ja ahtopainemittari jäi osoittamaan -17.5% maaliskuun osalta “tuoton” ollessa -17.9%. Koko vuoden osalta salkku on -20.5%. Maaliskuussa OMX Hex Cap laski 16.6%, S&P500 12.6% ja Nasdaq 10.3% eli aika surkeasti meni indekseihinkin nähden, helmikuussa ne kyllä voitin reilusti.

Koronasta tuli pandemia ja elämme historiallisia aikoja. Kyseessä on pahin kriisi sitten toisen maailmansodan ja pahin pandemia sitten Espanjantaudin. Globaalisti sairastuneiksi todettuja on 848 000 ja kuolleita 41 600. Sars sairastutti 8000 ja tappoi 800. Korona tulee vaatimaan vielä paljon lisää uhreja, Suomessakin. Sairastuneiksi todettuja Suomessa on nyt 1418 ja kuolleita 17. Uusimaa on eristetty muusta Suomesta, baarit ja ravintolat on määrätty kiinni, suurin osa sitä jo on muutenkin. Koulut ja päiväkodit on kiinni ja ne ketkä voivat tekevät etätöitä.

Maliskuun sankariosakkeet:

  • ETFS Coffee +7.1%
  • Kahvifutuuri +4.8%

Maaliskuun luuseriosakkeet:

  • EWZ (Brasilia) ETF -37.8%
  • YIT -32.9%
  • Nordea -27.8%. Ostin lisää halvalla
  • Vincit -23.7%
  • Softbank -22.6%
  • RSX (Venäjä) ETF -21.4%
  • Nokia -16.6%. Tätäkin ostin lisää halvalla
  • Gofore -15.6%
  • Alibaba -11.5%. Tankkaus kesken
  • Oshkosh -9.7%. Sain ostettua tätä lisää halvalla
  • Lockheed Martin -5.9%. Tätäkin ostin lisää halvalla

Ostin maaliskuussa lisää Oshkoshin, Lockheed Martinin, Nokian ja Nordean osakkeita ja kaikki nuo ostokset ovat nousseet selvästi ostohinnoista. Lisäksi ostelin takaisin huomattavasti halvemmalla lyhyen aikavälin sijoituksiani Nordean indeksirahasto Suomea ja S-Pankin rahastoa, jotka myin helmikuussa pois. Osinkoa salkkuun satoi Oshkoshilta ja Lockheed Martinilta. Tästä vuodesta tulee huonoin osinkovuosi pitkiin aikoihin sattuneista syistä. Ihme kyllä kahvisijoitukseni arvo nousi kuten edelliskuussakin. Salkun ulkopuolelta mainittakoon hintansa puolittanut öljy, mikä romahduttu EWZ:n ja RSX:n. Stockmann B romahti 46%. Cargotec -35%. Teslan hinta oli ainakin jossain kohtaa puolittunut. Rakentaminen ajaa päin seinää YIT:n osakkeesta päätellen ja luottotappiot kasvaa Nordean osaketta vilkaistuna. Alibaba kesti hyvin, mutta Kiinassahan alkaa jo talous käynnistyä ja koronarajoituksia on purettu. Ja toki Alibaba on verkkomyynti- ja pilviyhtiö ja sieltä ihmiset tilailevat karanteenissakin. Nokia saattaa jopa hyötyä tästä kriisistä, verkkojen tarve korostuu ja 5G:lle on iso tilaus. Ericsson jo kommentoi tänään ettei se ole nähnyt omassa bisneksessään mitään negatiivista.

Uskon edelleen V-tyyppiseen kuoppaan. Alas mennään lujaa ja syvälle (pohjat on ehkä jo nähty) ja sitten ylöspäinkin lähdetään lujaa. Jumalauta mitkä poltteet itselläkin alkaa olla jo kahden viikon koronakaranteenin jälkeen mennä Pyynikin Brewhouseen kaljalle ja syömään, lounastamaan kaupungille, elokuviin, teatteriin, museoihin, Standuppiin, Pyynikin näkötornille munkkikahveille, kauppahalliin jne. Kun korona loppuu jengi bailaa ja raha virtaa. Ja koronakaranteenit boostaavat etätyötä, etäopiskelua, ruuan nettitilaamista, nettikauppaa ylipäätään ja vähentää matkustamista. Tällä voi olla suuriakin vaikutuksia tulevaisuudessa. Maailma ei ole enää samanlainen tämän jälkeen. Jotkut yhtiöt hyötyvät ja jotkut, kuten vaikkapa Carnival Cruises, kärsivät. Yhtiöiden yhtiökokouksia tai vaikka yhdistysten kokouksia olisi hyvä voida järjestää etänä ja tähän varmaan mennäänkin tulevaisuudessa.

Osakkeet ennustavat tulevaisuutta kuukausien, jopa 6kk päähän. Helmikuussa alkanut ja maaliskuun jatkunut lasku jo taittui ja kurssit elpyivät selvästi. Se onko tämä kuolleen kissan pomppu, jää nähtäväksi. Itse olen juuri nyt sitä mieltä että pohjat on jo nähty. Elvytysrahaa pusketaan markkinoille ja yrityksiin ja kriisiaika kestää muutaman kuukauden. Uskon että jo kesäkuussa alamme olla aikalailla normaalissa arjessa Suomessa ja jo toukokuussa aletaan purkamaan rajoituksia. Mikäli näin käy V-mallilla mennään. Jos kriisi pitkittyy, uudet pohjat tullaan vielä tekemään ja toipuminen on paljon hitaampaa. Mitäs te olette mieltä?

Pysykää terveinä, välttäkää ihmisiä! Itse aion jatkaa karanteenilinjalla lähiviikot, lähtökohtaisesti en tapaa ketään enkä liiku kuin ulkoillakseni. Mitä useampi tekee noin, sitä nopeammin tämä paska on ohi.

Ostin hieman lisää Brasilia ETF:ää

Tuesday 29.03.2016

Brasilian talous on kontannut jo pitkään ja tähän tietysti yhtenä syynä on osaltaan öljyn hinta, joka uskoakseni löysi pohjansa alkuvuodesta. Pitkässä juoksussa öljyn hinnan pitäisi selvästi nousta ja tämä tulee suoraan ja epäsuorasti nostamaan Brasilian taloutta ja EWZ ETF:ään.

Samoin Brasilian poliittiset sotkut ja korruptiokuviot ovat joko “huippukohdassaan” tai hyvin lähellä sitä taloudellisia vaikutuksia ajatellen. Suuntana tässäkin lähinnä ylös ainakin pitkässä juoksussa.

EWZ löysi usean vuoden pohjansa tammikuussa ja kävi jo alle 18 dollarin. Öljyn hinnan toipumisen myötä on myös EWZ noussut reipasta vauhti 26 dollariin. 200 päivän liukuva keskiarvo antoi ostosignaalin runsaassa 24 dollarissa. Edellinen signaali tuli lokakuussa 2014 jolloin tuli myntisignaali kurssin ollessa yli 44 dollaria.

Katsotaan ostanko tulevaisuudessa lisää.

Vuonna 2015 salkun arvo kasvoi 13.16%

Wednesday 6.01.2016

Vuosi vaihtui ja on aika vilkaista tilastoja. Vuonna 2014 osakesalkkuni arvo kasvoi 13.6% ja nyt siis 13.16% eli melkolailla samanlaiset vuodet olivat tuoton suhteen. Koko vuoden 2015 arvon kasvu oli 13.6% kun otetaan huomioon myös sijoitusasunto. Sain nimittäin maksettua pois lainan jonka tuon asunnon ostoa varten otin joten asunnon nettoarvo kasvoi ja loppuvuoden aikana tuli sitten nettona vuokratuottoakin.

Tämä oli nyt neljäs vuosi peräkkäin kun sijoitusteni arvo kasvoi. Vuonna 2011 osakesalkun arvo laski ikävät 29%. Arvonnousu vuonna 2015 muodostui osakkeiden arvon kasvusta, osingoista sekä sekä säännöllisestä kuukausittaisesta säästämisestä palkasta osaketilille. Jos verrataan indekseihin niin tässä joidenkin indeksien kehitys vuonna 2015:

  • Dow Jones -2.2%. Ensimmäinen miinusvuosi sitten 2008.
  • S&P500 -0.7%
  • Nasdaq +5.7%
  • Raakaöljyn hinta vuodessa USA:ssa -30.5%
  • OMX HEX Cap +11.7% (tuottoindeksi johon sisältyy myös osingot kasvoi 15.9%)

Kai tähän tuottoon tyytyväinen pitäisi olla, mutta olin kesällä jo reilusti yli 20% kasvuvauhdissa kunnes huiput nähtiin ja kurssit laskivat. Eli pettymyksen makua on mukana. Viimeisen viiden vuoden muutosprosentit sijoitusteni arvossa. Suluissa ko. vuoden osinkotuottoprosentti:

  • -29% (4.97%) vuonna 2011
  • +1.9% (4.51%) vuonna 2012
  • +34.5% (2.94%) vuonna 2013
  • +15.7% (2.63%) vuonna 2014
  • +13.6% (1.42%) vuonna 2015

Osinkotuotto laski 39% vuoden 2014 tasoon nähden. Painotukset eivät olleet osinkotuotossa kuten eivät ole olleet oikeastaan enää sen jälkeen kun osinkojen tuplaverotus astui voimaan. Euromääräinen osinkotuotto oli heikoin sitten vuoden 2005. Tämä oli itseasiassa jonkinlainen yllätys kun ajattelin että osinkotuotto olisi ollut aika tarkkaan sama kuin vuonna 2014.

Keskimääräinen vuosittainen arvonnousu osakesalkulleni on nyt 19.5% (keskiarvo, ei korkoa korolle) vuodesta 2001 lähtien. Eli salkkuni arvo on kohonnut joka vuosi 19.5% keskimäärin viimeisen 15 vuoden ajan. Mukaan mahtuu mm. vuoden 2001 51% romahdus ja vuoden 2008 41% romahdus sekä vuosien 2004 ja 2005 yli 100% nousu kumpanakin vuotena. Viime vuosi ja myös toissa vuosi sujui siis keskimääräistä huonommin ja keskiarvo laski. Vuoden 2014 lopulla keskiarvo oli 19.9%.

Parhaimmat euromääräiset voitot vuonna 2015 tuli tehtyä Nokialla, Nokian Renkailla, Universal Health Serviceksellä (UHS). Tappioita tuli kotiutettua oikeastaan vain Fortumista ja Valmetista ja niistäkin hyvin hyvin pienet. Voittoja olisi tullut merkittävästi lisää jos olisin ymmärtänyt myydä Softbankin ja Sandvinen osakkeeni pois niiden ollessa huipuissaan tai niiden tuntumassa. Tämän vuoden pahin pettymys oli PKC ja Softbank. Toivottavasti vuonna 2016 molemmat pärjäävät paremmin.

Vuonna 2015 kotimaisten osakkeiden osuus salkusta kasvoi selvästi ja vuoden lopussa osuus oli jo 63% kun vuoden 2014 lopulla kotimaisten osakkeiden osuus oli hieman alle 50%. Isoin sijoitukseni tällä hetkellä on japanilainen Softbank ja toiseksi suurin kotimainen PKC. Alcatel-Lucentin kanssa yhdistyvä Nokia on hiipinyt kolmanneksi suurimmaksi. Rahasto-osuuksia ei ole ja käteistä rahaakaan ei juuri nyt yhtään, kaikki on kiinni osakkeissa tai ETF:ssä.

Onnea ja menestystä sijoitusvuodelle 2016! Ensimmäisten pörssipäivien aikana on nähty laskua ja se ei ole koskaan hyvä merkki vuoden alkuun. Yleensä tammikuussa kurssit nousee ja niinä vuosina kun tammikuussa on kurssilaskua nähty on yleensä koko vuoden tuottokin jäänyt miinukselle. Epävarmuustekijöitä on jälleen ilmassa kuten FEDin koronnostojen suuruus ja niiden vaikutus mm. maailmantalouteen, raaka-aineisiin ja kehittyvien maiden kasvuun. Kohoavat korot vetävät osakemarkkinoilta pois rahaa pienempiriskisiin korkosijoituksiin. Kiinan pörssikupla on oireillut jo jonkun aikaa ja vuoden alussa on nähty Kiinassa reipasta laskua. Öljyn heikko hinta painaa Venäjää ja myös Brasiliaa. Monet öljysidonnaiset yhtiöt ovat vaikeuksissa ja niiden osakekurssit ovat alhaisimmilla tasoillaan vuosiin. Joku voisi jopa sanoa että öljyn on pohjannut tai pohjaamassa ja öljysidonnaisten yhtiöiden ostaminen saattaisi olla hyvä idea. Suomen talouden ennustetaan taas kasvavan ensi vuonna. Aika monena aikaisempanakin vuonna on talouden pitänyt kasvaa mutta haaveeksi on kasvu jäänyt. Nyt sitä kasvua ehkä oikeastikin tulee ellei koko hommaa pilata lakkoilulla. AKT ja muut liitot saisivat pikkuhiljaa ymmärtää missä Suomi menee. Verotus on vuonna 2016 edelleen kireää ja kiristyvää, julkinen talous velkaantuu edelleen. Kireä verotus leikkaa yksityistä kulutusta. Tilanne on kotimaassa vaikea ja vältän siksi edelleen pelkästään kotimarkkinoilla toimivien firmojen ostamista.

Olen panostanut kaiken rahan kiinni osakkeisiin ja ETF:iin ja odotan siis kurssinousua, mutta alkuvuoden parin kolmen ensimmäisen päivän huono kehitys hieman hermostuttaa.

USO ETF ja öljyn hinta

Thursday 5.02.2015

Joko öljyn hinta löysi pohjansa? Joko USO ETF löysi pohjansa? 12.1 kirjoittelin että USO ETF:n hinta oli laskenut jo alle 17.5 dollarin mutta että olen alkanut epäröidä tuon sijoitusidean kanssa. Tuon jälkeen USO ETF:n hinta laski vielä 16.30 dollariin, mistä hinta on noussut nyt 19 dollariin, eilen hinta kävi jo yli 20 dollarin. Nousu alkoi viime viikolla öljyn hinnan noustessa voimakkaasti. USO ETF:n nousu 16.3 dollarin pohjistaan tänne 19 dollariin on 16.6%. Aika reipasta. Tämä nousu on todistanut sen että kun öljyn hinta nousee nopeasti, nousee myös USO ETF:n hinta nopeasti. Tätä instrumenttia voi siis käyttää huoletta jos uskoo lyhyen aikavälin hinnannousuun öljyssä. Pidemmässä juoksussa voi olla että tässä bloggauksessa luetellut ongelmat alkaa näkyä.

USO ETF jo alle 17.5 dollaria

Monday 12.01.2015

Öljyn hinta syöksyi taas tänään alemmas viime viikolla nähdyn pienen rekyylin jälkeen ja USO ETF seurasi laskua. Tänään on kauppoja tehty USO:lla alimmillaan jo 17.42 dollarin hinnalla. Mutta kannattaako USO ETF:ää siltikään ostaa hyötyäkseen tulevasta öljyn hinnannoususta vai pitäisikö ostaa vaikkapa paria-kolmea eri öljyfirmaa ja kenties myös USO ETF:ää? Tämän artikkelin mukaan sijoitus USO ETF:ään on huono idea. Itse en ole vielä USO ETF:ää ostanut.