Posts Tagged ‘TD-SCDMA’

Bulls On Parade!!

Thursday 25.03.2010

Se on nousupäivä. Tänäänkin. Bulls On Parade!! Hanat kaakkoon… 🙂

Lokakuussa 2007 eleltiin hienoissa fiiliksissä. Uusi ATH oli syntynyt ja päivälleen sijoitusurani 10-vuotissynttäripäivänä. Voi olla että seuraavana päivänä salkku nousi vielä vähän korkeammalle mutta sitten alkoi lasku joka painoi salkkuni arvon alemmas ja piti sen siellä kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Kunnes tällä viikolla tai jo viime viikolla salkun arvo kohosi tuolle lokakuun 2007 tasolle ja vähän ylikin. Ja markkinoilla eletään sitä aikaa että uusi ATH syntyy tai voi syntyä päivittäin.

Erkki Sinkko arvelee että HEX indeksi nousee tänä vuonna 10 000 pisteeseen kun indeksi on nyt noin 7000 pisteessä. Se tietäisi yli 40% nousua nykytasoon. Olen samaa mieltä että kurssinousu tulee jatkumaan, nousumarkkina on vasta käynnistymässä, mutta en osaa kyllä itse arvioida että kuinka paljon kurssit tänä vuonna nousevat. Kunhan työllisyyskehitys alkaa parantua olemme siirtyneet pörssin kakkosvaiheeseen ykkösestä. Firmat ovat jo alkaneet kertoa parantuvista näkymistä ja jotkut sijoittajat harmittelevat mikseivät ostaneet kun halvalla saivat.

Nokiaa ja koko teknosektoria nostaa Qualcommin posari. Firma arvioi tienaavansa kuluvalla kvartaalilla osaketta kohti 56 – 58 senttiä entisen 49 – 53 sentin putken sijaan ja luonnollisesti liikevaihtokin on odotettua suurempaa. Qualcommin sirut menee hyvin kaupaksi ja sovittua patenttilisenssirahaa virtaa sisään odotettua enemmän. Eli luureja menee maailmalla kaupaksi odotettua enemmän.

Nokiaa nostaa lisäksi maailman suurimman, tai ainakin Kiinan suurimman, operaattorin China Mobilen kanssa tehty diili avata yhteinen sovelluskauppa MM-OVI. Kaupassa myydään sekä Nokian OVI-sovelluksia että China Mobilen omia sovelluksia. Samalla Nokia julkisti uuden (ilmeisesti firman toisen)huhtikuussa myyntiin tulevan TD-SCDMA luurin 6788i:n. Luuri siis toimii China Mobilen omassa 3G verkossa ja vaikuttaa aika hyvältä sekä ulkonäön että ominaisuuksiensa puolesta. Luurissa on myös esiasennettuna MM-OVI store. Samaan aikaan kun Google sössii maassa kaupalliset intressinsä Nokia parantaa menoaan. Meno on parantunut muuallakin, USA:ssa Nuron luuri T-Mobilella on saanut mukavasti mediassa tilaa ja uskoisin että sen myntikin on kohtuullista. UK:ssa Nokia on antanut Sampalle isän kädestä. Samsung alkaa olla vaikeuksissa kallistuvan kotivaluuttansa takia ja suunnittelee tuotannon siirtoa Kiinaan. Mutta Dollari vahvistuu myös ja Kiinan Yuan sen mukana ja mahdollisesti Kiinan valuutta tulee vahvistumaan dollaria kovempaa vauhtia. Itseasiassa euro on heikentynyt myös kruunua vastaan joten Nokian kilpailuasema on kohentumassa. Merkittävä osa sen kuluista on edelleen europohjaista ja tulos raportoidaan euroissa.

Huomenna Tikkurila tulee pörssiin. On mielenkiintoista nähdä kuinka sijoittajat ottavat sen vastaan ja mille tasolle kurssi asettuu. Toivottavasti huomenna nähdään samanlainen nousupäivä kuin tänäänkin niin sentimentti on positiivinen.

Osinkoja on irronnut jo aika monesta osakkeesta ja aika monessa on osinkodippi jäänyt aika pieneksi ja joissakin se dippi on jo kurottu kiinni. Nyt pitää nauttia ja muistella vuodentakaisia hetkiä jolloin oltiin juuri lähdössä kipuamaan kuopasta ylös mutta ei oltu vielä ihan varmoja että se kuoppa on jo takanapäin.

Pari Nokia-uutista

Wednesday 28.10.2009

N97 on saanut tärkeän softapäivityksen joka parantaa laitteen muistinhallintaa, sisältää Nokia Maps päivityksen ja kineettisen scrollauksen käyttöönoton jne. Tämä päivitys tulee lisäämään taatusti käyttömukavuutta ja helpottamaan käyttöä. Nokia kertoi tästä tulevasta päivityksestä jo Nokia Worldissä ja nyt se on asennettavissa.

Ja se toinen uutinen on se että Nokia on alkanut 3G Bookletin toimitukset. Laite ehtii siis joulumarkkinoille.

Ja Bonuksena mainittakoon että Nokia julkisti tänään ensimmäisen TD-SCDMA kännykän 6788:n, joka on S60 luuri hyvällä kameralla. Kyseessä on siis Kiinan oman 3G standardin mukainen luuri jota käyttää Kiinan suurin operaattori China Mobile. Hyvä juttu. Ja kun pää on saatu auki, näitä tulee lisää ja eri hintaryhmiin ja Nokia varmistaa asemaansa Kiinassa ja China Mobilella.

Kännykkämyynti vahvaa Intiassa elokuussa

Thursday 24.09.2009

Kännykkäkauppa kävi elokuussa mainiosti Intiassa, josta on tullut maailman suurin kännykkämarkkina ainakin jos mitataan volyymejä. 15 miljoonaa luuria myytiin elokuussa maassa jossa Nokian markkinaosuus pyörii 60% nurkilla. Tasaisen vauhdin taulukolla tuo tekee kvartaalissa 45 miljoonaa luuria. Näyttäisi siltä että kännykkämarkkina on selvästi piristynyt kehittyvissä maissa. Tietää hyvää Nokialle. Kiinassa tosin uusia kännykänkäyttäjiä tuli hieman vaatimattomammin eli 8 miljoonaa. 2Q luvuista ollaan hieman piristytty. Huomionarvoista on myös se kuinka hitaasti China Mobilen TD-SCDMA ja China Unicomin WCDMA-verkot saivat uusia tilaajia. No verkot ovat vasta rakennusvaiheessa ja päätelaitetarjonta on vielä kevyttä. Esim. Nokia ei vielä ole tuonut yhtään TD-SCDMA mallia myyntiin. Kunhan Nokia sen tekee alkaa markkinakin kasvaa.

Intiassa kännykkämyynti on kehittynyt tänä vuonna seuraavanlaisesti:

  • 15.41 milj. tammikuussa
  • 13.44 milj. helmikuussa
  • 15.64 milj. maaliskuussa
  • 11.9 milj. huhtikuussa
  • 11.6 milj. toukokuussa
  • 12 milj. kesäkuussa
  • 14.38 milj. heinäkuussa
  • 15.1 milj. elokuussa

Kuten näkyy, 2Q:lla Intian kännykkömyynnissä nähtii notkahdus (vai onko normaalia kausivaihtelua Intiassa?) ja nyt 3Q:lla on meno parantunut selvästi.

Elokuun eka viikko oli mainio

Friday 7.08.2009

Perjantai päättyi Helsingissä mukavissa nousutunnelmissa ja sellaisissa mennään myös USAssa. Kurssit olivat jo kohtalaisessa laskussa, etenkin konepajat ja Kemira kunnes USA:n heinäkuun työttömyysluvut julkistettiin. Odotettua parempien työttömyyslukujen myötä kurssit kääntyivät selkeään nousuun, jopa Nokia. Työttömyyden odotettiin kasvaneen 9.6%:iin kesäkuussa toukokuun 9.5%:stä mutta toisin kävi sillä työttömyys laski 9.4%:iin mikä oli ensimmäinen lasku sitten viime vuoden huhtikuun. Työttömyyden lasku on positiivinen uutinen kuluttajille ja kulutuksella ja taloudelle eikä ihme että kurssit lähtivät mukavaan nousuun.

Elokuun ekalla viikolla salkku nousi 5% mikä tarkoittaa sitä että vuoden 2009 ATH lukemissa mennään. Samalla maaliskuun alun pohjistaan on salkku noussut sellaiset 100%. Lasku oli kova, jyrkkä ja nopea. Niin on ollut toipuminenkin sieltä kuopasta. Ei tässä nyt niin kauhea matka ole enää vuoden 2007 ATH lukemaankaan enää vaikka indekseillä on vuoden 2007 huippuihinsa aika yleisesti sellaiset 100%. Pitäisikö olla tyytyväinen? Kyllä ja ei. Kyllä sen takia että salkun arvo on toipunut kuopastaan hienosti ja strategiani on osoittanut toimivuutensa ja markkinanäkemykseni on osoittanut kutakuinkin oikeaksi. Ei sen takia että aloitin ostot aivan liian aikaisin ja olen menettänyt suuren määrän tuottoja sen takia. Olisi pitänyt aloittaa ostot n. vuosi myöhemmin ja salkku olisi nyt melkoisesti nykyistä korkeammalla uusissa ennätysluvuissa. Ensi taantuman tullen pitää olla malttia enemmän. Pitää lueskella blogin kirjoituksia ja ottaa oppia. Tiettyjä indikaattoreita ja tiettyä markkinatunnelmaa pitää vaan malttaa odottaa ennenkuin käy ostamaan.

Metso sai torstaina n. 150 miljoonan euron tilauksen suuren päällystettyä hienopaperia valmistavan paperikonelinjan toimittamisesta Kiinaan. Hienoa, tilauskanta vahvistuu.

Nokia aloittaa halpishiplaimensa, Nokia 5530 toimitukset jo ensi viikolla, 11.8, Britanniassa. Eikä ole pahan hintainen. Itse odotin että puhelin tulisi vasta syyskuussa joten tämä oli selvästi positiivinen uutinen. Nokialla on sitten jo kolme kosketusnäyttöistä puhelinmallia myynnissä ja vaikutus 3Q tulokseen tulee olemaan varmasti positiivinen. Kiinan TD-SCDMA standardin mukaisen S60 pohjaisen älyluurin Nokia aikoo julkistaa tänä vuonna.

Mobiilikommunikoinnin neljäs generaatio

Saturday 1.12.2007

USAssa on neljä isoa matkapuhelinoperaattoria: AT&T, T-Mobile, Sprint-Nextel ja Verizon. Kaksi ensimmäistä käyttävät GSM-kehityspolun verkkoja eli niinkutsuttuja toisen generaation matkapuhelinverkkoja (GSM, GPRS, EDGE) ja kolmannen generaation verkkoja eli WCDMA-verkkoja. Verizon on puhtaasti Qualcommin kehittämän CDMA-tekniikalla toimivan verkon operaattori kun taas Sprint-Nextel on jännä sekoitus kahta tekniikkaa jotka eivät toimi yhteen. Sprint käyttää CDMA-verkkoja ja Nextel iDEN-teknologiaa jota mikään muu merkittävä operaattori ei taida missään käyttää. Nextelin ainoa verkko- ja laitetoimittaja oli Motorola joka myös tekniikan kehitti. Jännä nähdä miten tuo Sprint-Nextel kuvio tulee toimimaan sillä tuo on kuin koittaisi yhdistää kaksi autonvalmistajaa joista toinen on tehnyt pelkästään autoja joissa on ratti oikealla ja toinen autoja joissa ratti on vasemmalla ja jotka eivät toimi samoilla teillä toistensa kanssa.

Sekä CDMA että GSM-tekniikoilla on molemmilla selvä evoluutiopolku. GSM:stä kehitettiin ensin pakettikytkentäiseen datansiirtoon kykenevä versio GPRS jonka jälkeen EDGE joka nosti datanopeuksia entisestään. EDGE:n jälkeenkin saattaa vielä uusia tekniikoita tulla tälle polulle. Yhtäkaikki nämä GSM-polun tekniikat ovat 2.x tekniikoita. GSM-polun ns. kolmas generaatio on WCDMA jonka 3.x kehitysversoita ovat mm. HSPA joka tuo merkittävästi lisää datanopeutta. CDMA-puolella taas Gesmin vastine on CDMAOne ja WCDMA:n vastine on CDMA2000 jolla taas 3.x kehitysversioita on mm. EV-DO. Nokiankin ajama EV-DV ei koskaan oikein lentänyt.

Generaation vaihtuminen on aina merkittävä asia ja saattaa aiheuttaa merkittäviäkin muutoksia alan toimijoissa. Jotkut verkkotoimittajat ja päätelaitevalmistajat onnistuvat uuden tekniikan kehityksessä ja käyttöönotossa paremmin kuin toiset ja sitä kautta markkinaosuuskakkua leivotaan uudestaan ja generaation vaihtumisen yhteydessä myös leirin vaihtaminen eri polulta toiselta on mahdollista ja kuten 3G-verkkojen myötä on nähty on moni operaattori vaihtanut CDMA-polulta GSM-polulle koska a) GSM-polun päätelaitteiden hinta ja valikoima on ylivoimainen ja b) evoluutiopolku näyttää paremmalta. Esim. Etelä-Amerikassa moni operaattori on vaihtanut gesmiin vaikka eivät vielä ole aloittaneet 3G-verkkojensa rakentamista.

USA:ssa tilanne on nyt se että neljäs generaatio alkaa olla ajankohtainen johtuen erinäisistä syistä kuten esim. taajuuskaista (Sprint-Nextel). Näyttää siltä että Sprint aikoo toteuttaa 4G-verkkonsa WiMAX-teknologialla ( 802.16e ) joka ei tule kummastakaan aiemmin esitellyistä teknologiapolusta vaan on oikeastaan wlan (wifi)-tekniikan kehitysversio. Sprintin on käytännössä pakko valita tämä tekniikka koska se on ainoa tekniikka valmiina tarpeeksi ajoissa verkon rakentamiseen jotta yhtiö ei menetä saamiaan taajuuskaistoja. Eli Sprint siis hylkää CDMA-polun ja vaihtaa wlan-polulle. Verizonin (2.suurin operaattori USAssa) pääomistaja on maailman suurimpia operaattoreita eli Vodaphone jonka kaikki muut verkot maailmalla ovat GSM-polun verkkoja. Vodaphonella on tähän asti ollut ongelmana Verizonin kanssa se että se ei ole voinut käyttää samaa päätelaitevalikoimaansa kuin muualla ja muutenkin tuo on vaatinut lisätyötä kuten neuvotteluja eri päätelaitevalmistajien kanssa. On siis aika luonnollista että Vodaphone on halunnut pitkällä aikavälillä yhtenäistää tilanteen myös USAssa tai sitten luopua Verizon-omistuksestaan. Torstaisen pörssitiedotteensa mukaan tilanne näyttää yhdenmukaistuvan Vodan kannalta sillä Verizon valinnee LTE-tekniikan joka on GSM-polun 4G-verkkotekniikka ja Vodan kaikissa verkoissa pyörisivät samaa tekniikkaa käyttävät luurit (toki taajuusalueet vaihtelevat). Eli pitkässä juoksussa näyttää siltä että yksikään neljästä isosta jenkkioperaattorista ei tule käyttämään Qualcommin CDMA-polun 4G-verkkoja eli UMB-tekniikkaa. Ja että GSM-polun LTE:tä käyttäisivät Verizon, T-Mobile ja AT&T. Sprint saattaa median mukaan vielä ehkä muuttaa pitkän tähtäimen suunnitelmiaan ja mennä myös ehkä LTE-polkuun mukaan ja että WiMAX jäisi välivaiheeksi sillä. Aika näyttää. Saa nähdä nähdäänkö maailmalla yhdenmukainen mobiilitekniikka, LTE, ensi kertaa historiassa. Kiina nyt tietysti saattaa tehdä mitä vaan ja vaikka kehittää oman. 3G:ssä koittavat kovasti saada GSM polulla WCDMA:n sijaan TD-SCDMA:n toimimaan.

Mitä tällä kaikella on sijoittamisen kanssa tekemistä? Paljonkin Nokia-sektorin kannalta ja erittäin paljon Qualcommin kannalta. Nokiallahan on viime vuosina ollut vaikeuksia USAssa sillä markkinaosuus päätelaitteissa on laskenut merkittävästi alemmaksi kuin globaalisti. Nokiahan myös luopui joku aika sitten CDMA-luurien tuotekehityksestä ja valmistuksesta ja myymänsä laitteet se hankkii sopimusvalmistajilta eikä siten saa niitä etuja mitä sillä on GSM-puolella eli ylivertainen logistiikka ja skaalaedut. Kun katsoo Sprintin ja Verizonin kotisivuilta niin puhelinvalikoimasta ei löydy pikaisella vilkaisulla ensimmäistäkään Nokian luuria (kyllä siellä niitä silti taitaa olla). Ja USAssahan suurin osa myydyistä luureista on lukittuja ja sidottuja määräaikaisin sopimuksin tiettyyn operaattoriin joten jos ei operaattorivalimoista löydy Nokiaa niin eipä taida noiden kahden operaattorin verkkoihin kovin montaa uutta Nokiaa tulla joulumyynnissä. Sama tilanne on verkkopuolella, sillä Nokia tai NSN ei CDMA-polun tekniikoissa ole mukana. Nyt tilanne siis keskipitkällä aikavälillä näyttäisi muuttuvan merkittävästi USAssa. Sprint on valinnut Nokian sekä verkko- että päätelaitetoimittajaksi tulevaan WiMAX-verkkoonsa. Ja nyt torstaina Verizon ilmoitti että se on valinnut LTE:n ja Nokian sekä päätelaite- että verkkotoimittajakseen. Lisäksi USAssa näyttäisi verkot avautuvan eli päätelaitteita voi vapaammin ostaa ja käyttää eikä vain valita operaattorin omista valikoimista tietyyn liittymään sidotun luurin. Kallasvuon lupaus siitä että Nokian tilanne Pohjois-Amerikassa tulee paranemaan merkittävästi näyttää toteutuvan. Kun tuo tapahtuu ja Nokian markkinaosuus USAssa on raketoinut, saa Nokia sille kuuluvaa arvostusta myös Wall Streetiltä ja kurssi on aivan eri lukemissa. Qualcomm taas… mistäs tuo iilimato mahtaa tulevaisuudessa rahansa saada kun LTE:ssä sillä ei ole samaa patenttimassaa kuin CDMA-polullaan ja LTE:ssä muistaakseni kokonaislisenssimaksut on rajattu 5%:iin kaikkien patentinhaltijoiden kesken eli Qualcommin cashcow tulee kuolemaan. Pitkää shorttia vaan kehiin. Tulevaisuus näyttää myös huonolta niille luurivalmistajille jotka ovat hyviä CDMA:ssa mutta eivät pärjää Gesmi-polulla.

Viikolla mobiilimaailmasta tuli pari muutakin mielenkiintoista uutista. Ensinnäkin Motorolan CEO Zander sai vihdoin potkut. Zanderin uho ja hehkutus ja strategia että murskaavat Nokian johti Motorolan romahdukseen ja potkuihin. Miksi potkut vasta nyt? Pettikö hallituksen luottamus vasta nyt? Onko Motorola siis edelleen matkalla alaspäin myös 4Q:lla? Kahden kuukauden luvuthan niillä jo on käytettävissään ja 3Q:han oli katastrofi. No tulosvaroitustahan ei ole ainakaan vielä tullut. Samsung aikoo nyt tehdä saman mitä Motorola aikoi eli yrittää tosissaan kilpailla Nokian kanssa halpaluureissa. Veikkaampa että vajaan parin vuoden päästä Sampan pomo on saanut kenkää ja kännykkädivisioona vaikeuksissa. Google taas sekoilee ihan kunnolla, lähes joka päivä se ilmoittaa jostain uudesta aluevaltauksestaan. Milloin se panostaa uusiin energiantuotantotapoihin, milloin johonkin muuhun ja nyt se aikoo lähteä myös mobiilioperaattoriksi. Jos se tuossa onnistuu se alkaa suoraksi kilpailijaksi nykyisille operaattoreille ja kuinkahan silloin käy Android-luurit kaupaksi vaikkapa Verizonin verkoissa? Lisenssin saaminen vaatinee sellaiset 4.5 M$ rahaa ja maanlaajuisen verkon rakennus 5-7 M$ joten vähintää 10 miljardia taalaa palaisi rahaa ja koko Android-projekti voisi vaarantua, paitsi nyt sen omassa verkossa noita tietty käytettäisiin. Uudet käyttäjät pitäisi houkutella muiden operaattoreiden nykyisistä asiakkaista. Kovilla riskeillä tuo Google ajelee ja hajauttaa keskittymistään.