Sekalaista Nokia läppää

Mielenkiintoisia Nokia-uutisia tullut taas. Sijoitusmielessä noista ehkä mielenkiintoisin on uutinen Nokian applikaatiokilpailusta Pohjois-Amerikassa yhteistyössä AT&T operaattorin kanssa. Kyseinen operaattorihan on maan toiseksi suurin ja se oli ensimmäinen operaattori joka toi iPhonen myyntiin. Miksi tuossa kisassa on niin mielenkiintoista? Tarkoitus on koodata applikaatioita Symbian^3 pohjaiselle N8:lle. Verkossa alkoikin välittömästi spekulaatiot pääseekö N8 AT&T:n listoille subventoinnin ja markkinointikampanjojen pariin. Miksi AT&T olisi mukana tässä tammikuun 2011 loppuun asti kestävässä kisassa jos N8 ei sen listoille tulisi? Helmikuussa kirjoittelin Symbian^3 avaavan mahdollisesti Nokialle jälleen USA:n markkinan, toivottavasti näin nyt käy. Kovin montaa Nokian luuria ei AT&T:n listoilla olekaan.  Jos N8 pääsee isosti AT&T:lle niin se on iso juttu ja nostaa kurssia kyllä selvästi.

Navteq aikoo mitata ja 3D-mallintaa kaupunkien keskustat ja tehdä noiden perusteella CityScene nimisen palvelun joka siis kilpailisi Googlen Street View:n kanssa. Googlen palveluhan perustuu kuviin jotka vievät ison tilan ja eivät oikein mahdollista kuvien etukäteen lataamista vaikkapa yhdestä kaupungista saatikka useammasta. Nokian palvelu ei perustu kuviin vaan ymmärtääkseni johonkin vektorigrafiikan tapaiseen ja mahdollistaa siten etukäteistalletuksen luuriin eli palvelu toimii myös luurissa. Myös liikennemerkit mallinnetaan. Suomessa mittaukset tehdään parin vuoden sisällä. Marraskuussa autot alkavat pörrätä Lontoossa ja siitä sitten laajennetaan muualle ja palvelu aukeaa ensi vuonna. Ja tuo mallinnus mahdollistaa Grand Theft Auto-tyyppisten pelien pelaamista ihan oikeassa ympäristössä. How cool is that? Ei olisi ihme jos muutaman vuoden päästä hehkutetaan kovasti Navteqin ostamista ja OPK:n visionäärisyyttä.

But perhaps the most noticeable way in which Nokia’s service will differ from Google’s is that users will be able to move smoothly through urban environments, almost as if they were in a photorealistic driving game, suggesting the firm could license its 3D cityscapes to games companies that want cheap but realistic 3D urban models. Navigating through Google Street View, by contrast, simply involves hopping between panoramas photographed from a series of set locations

Näistä videoista saa vähän käsitystä miten tuo mallinnus tehdään ja miltä se näyttää:

Tässä vielä palvelun demo joka pyörii Nokian N900 superluurissa.

Jos on aikaa kannattaa vielä lukaista Tomi Ahosen blogikirjoitus Nokian uudesta CEO:sta. Nuo kirjoitukset ovat aina pitkiä joten hieman aikaa todellakin tarvitaan. Ja aika kattavasti siinä käydään läpi Nokian älyluuristregiaakin. Jutussa oli kyllä virhekin. Ahonen väitti että Motorolan verkkobisnes meni konkurssiin. Väärin. Se on tehnyt koko ajan voittoa ja tuli vähän aikaa ostetuksi, NSN:n toimesta. Muuten olen pitkälti samaa mieltä Ahosen kanssa ja monet noista pointeista olen kirjoittanut jo aiemmin tänne blogiini.

So, all you you out there who are screaming for Nokia to shift now to Android. Get over it. It will never happen. Nokia has a robust and good mobile phones-optimized smartphone OS called Symbian, a fully open source OS supported by dozens of handset manufacturers. It also has a new OS coming up, called MeeGo, also open source, also supported by many manufacturers, but is now fresh and new, and Linux based. What more could you want?

If Nokia abandoned all that leadership, and surrendered to the whims of Google, that would be a colossal mistake. And Nokia does not do colossal mistakes

Jos on vielä enemmän aikaa ja N8 kiinnostaa niin täällä käydään melko kattavasti N8:ia läpi. Kovasti tykkäävät, ja erityisesti kamerasta, vaikka ovat amerikkalaisia ja vaikka kaverin nykyinen kuuri on iPhone. Jouhevasti tuntuu luuri toimivan. Toisin kuin videossa väitetään, luuri tukee DivX:ää out-of-the-box. Toivottavasti oma luurini lähtee tehtaalta jo toimitukseen ensi viikolla.


Tags: , , , , , , ,

16 Responses to “Sekalaista Nokia läppää”

  1. Vulcan Says:

    Nokialta on ilmeisesti tulossa AT&T:lle lisäksi erillinen yksinoikeusmalli, joka siis tehdään AT&T:n toiveiden mukaiseksi:

    http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703309704575413453892980566.html?mod=googlenews_wsj#ixzz0vr5sd6ig

    “The key for the region remains getting more access to the national carriers, which can flex millions of dollars in marketing muscle behind a few favored products. Nokia has already opened the door at Deutsche Telekom AG’s T-Mobile USA, Mr. Savander said. At AT&T Inc., he said a key window is the expected end of the carrier’s exclusive agreement to carry the iPhone. He said Nokia would be willing to create a unique phone for the carrier.

    Verizon Wireless’s move to a fourth-generation network would allow Nokia to start building phones for the carrier, Mr. Savander said. Nokia won’t have a presence in the first wave of Verizon Wireless’s 4G devices, he said, noting that it was too difficult to build a dual-mode device capable of running 4G and a version of 3G it typically doesn’t work with.

    Over the past few years, Nokia has allied itself with several influential technology players, including Qualcomm Inc., Microsoft Corp., Intel Corp. and most recently Yahoo Inc. All these companies have a vested interest in Nokia succeeding, Mr. Savander said.

    Much of the company’s success hinges on how broadly MeeGo is accepted. Nokia would say only that it expects a major product milestone this year, but industry watchers expect the first MeeGo phone to show up at the Nokia World event in September.

    Mr. Savander defended the use of its MeeGo software over Android, saying there was no way to add value to the Google platform when many other handset manufacturers already were building Android phones.”

  2. moose Says:

    Mielenkiintoisia juttuja olet kyllä kerännyt. Kiitos siitä.

    Kyllä tuo Navteq ainakin näin pintapuolisesti näyttää kovaa kaikenmaailman juttuja kehittävän. Erityisesti minua kiinnostaa tuon 3D-mallinnuksen tuomat mahdollisuudet pelimarkkinoilla. Siellä voisi olla todella hyvää bisnestä tarjolla länsimarkkinoita ajatellen.

    Minä ainakin näen tämän perusteella sen, mitä strategiaa on Nokialla noudatettu. Harmi vain kun iPhone ja Andoid-käyttöjärjestelmä tippuivat aika pahaan väliin; Nokialla oli juuri melkoinen katveaika menossa.

    Kokonaisuudessaan paljon potentiaalia on nähtävissä, nyt kun vielä saadaan se surullisen kuuluisa toteutus kuntoon…

    • Laimea Silli Says:

      Juuri näin. Potentiaalia on ja paljon. Toteutus kuntoon ja alkaa “lihava nainen” laulamaan.

      Ensi vuonna kun on MeeGo ja Symbian^4 (Symbian.org saitilta löytyvän roadmapin mukaan ekat laitteet tulee 1H2011) niin käyttissofta on kunnossa ja vähintään yhtä hyvä kuin kilpailijoilla ja QT antaa merkittävää etua. Tuon päälle sitten Nokian laadukas rauta ja uusia hienoja palveluita kuten tää 3D mallinnus/navigointi niin kyllä lähtee.

      • Oonakonna Says:

        Nyt sitten toimitukseia alkanut sekä Suomen ETTÄ KIINAN tehtaalta, eli määrääkin pitäis tämän perusteella olla. Lisäksi Ollila lipsautti eilen tv haastattelussa Nokian markkinaosuudeksi 35%; oliko virhe vai päivitettyä tilastoa, sillä aikaisemmin luvuksi ilmoitettu 33%?

  3. ville Says:

    Navtekin ja GoogleMapsin oleellinen ero on se, että Navtek tekee Nokian omistuksessa kaikki mobiililaitteen näkökulmasta. GoogleMaps on liki käyttökelvoton ulkomailla tien päällä, koska dataroumaus maksaa omaisuuden.
    AT&T menettää todnäk Jenkeissä yksinoikeuden iPhoneen, joten Nokia-luurilla (N8 -muunnelma yksinoikeudella?) on mahikset saada hyvä jalansija rapakon takana.

  4. analyzing Says:

    ATT:n panostukset Symbianiin vaikuttaisi ATT:n näkökulmasta olevan ensisijassa osa neuvotteluja joita se käynee tällä hetkellä Applen kanssa edellisen sopimuksen lähestyessä loppuaan. Applen osalta tämä heijastuu tihentyvinä huhuina Verizon kännykästä, ATT:n puolelta panostuksina Symbianiin ja (ilmeisesti ainoana merkittävänän panoksen antavana operaattorina) WP7:aan.

    Applella en usko olevan valmiuksia tehdä kunnollista CDMA/EVDO kännykkää antenniteknologiapuutteiden takia – tämä näyttää olevan vaikeaa jopa Motorolalle ja siellä on sentään vuosien kokemus asiasta, liekö Motorolalla jopa patentteja tuohon liittyen. Lisäksi Applen Design First vaikeuttaa teknisesti järkevien ratkaisujen tekoa.

    CDMA/EVDO/LTE luurin tekeminen on ilmeisesti sitten osoittautumassa vielä kertaluokkaa vaikeammaksi haasteeksi tuon Vulcanin lainaaman tekstin perusteella. VZ:n pomon lausunnon Iphonesta tällä viikolla voisi nähdä tuon myöntämisenä – VZ:n pitää saada LTE verkkonsa kuntoon, sitä ennen puhelinvalmistajilla on haasteita tehdä laitteitaan kunnolla.

    Joka tapauksessa ATT:ltä menee tällä hetkellä luokkaa puolitoista miljardia $ Applen kassaan jokaikinen kvartaali, hinnan alentaminen sataa suoraan ATT:n tulosriville ja pienelläkin muutoksella on helposti merkittävä tulosvaikutus. Toisaalta Applen tulokseen muutoksella olisi myös merkittävä vaikutus. Hinnan alentaminen ATT:lle 10%:lla tietäisi Iphone liiketoiminnan tuloksen alenemista 15%:lla ja Applen tuloksen alemista 9%:lla (äkkiä laskettuna).

    Toisaalta vaikka Symbian ei nyt olisi kuin sivujuonne ATT:n neuvotteluissa Applen kanssa antaa se Nokialle parhaan mahdollisuuden pitkään aikaan jenkkimarkkinoille murtautumiseen. Mutta laitteen saaminen operaattorille on vain yksi askel.

  5. Laimea Silli Says:

    Kauppalehden keskustelussa mielenkiintoinen postaus:
    http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=4173105#4173105

    Siis tuo SDPSakki-nimmarin viesti

  6. moose Says:

    Tilastofriikeille vähän karkkia: http://wiki.meego.com/images/MeeGo_Community_Metrics_August_2010.pdf

    Ihan hyvältähän tuo näyttää 🙂

    • Vulcan Says:

      Bugeja ilmoittaineiden listalla ensimmäisestä 19 raportoijasta 17 oli @intel.com, tosin suomalainen Nokian työntekijä ilmoittanut >300 bugia yksin, eli ilmeisesti Nokian bugirapsat tulevat hänen kauttaan. Tuo kuitenkin kertoo intelin voimakkaasta sitoutumisesta ja toisaalta siitä miten erilaisia alustoja tässä tullaan MeeGo:lla tukemaan.

      Tutustuin eilen Nokian työpaikkailmoituksiin Nokian sivuilla, ja siellä oli 6 sivullista MeeGo:on liittyviä paikkoja haettavana. Osa oli MeeGo-autojärjestelmiin. Tuota Sillinkin mainitsemaa KL-kommentin paikkaa ei enää listoilla ollut, sen innoittamana itse asiassa etsinkin näitä AT&T-vaatimuksia yms. hakuja.

      • moose Says:

        Vielä jos rekrytointeja katsotaan, niin eikös Digia tee Nokialle (tai ainakin on tehnyt) jotain softakehitystä. Digian sivuilta löytyy seuraavat avoimet työpaikat:

        6 kpl Qt-kehittäjiä eri paikkakunnille
        6 kpl Mobile Linux kehittäjiä eri paikkakunille
        2 kpl .NET sovelluskehittäjää

        + paljon muuta!

        Lähde: http://www.digia.com/C2256FEF0043E9C1/0/405001400?opendocument&lang=fi

        En tiedä sitten onko tuo paljon vai vähän. Tarvetta kuitenkin näyttäisi olevan.

      • Laimea Silli Says:

        Olen seurannut tätä Maemo / MeeGo satunnaisen säännöllisesti jo parisen vuotta ja aika paljon on työpaikkoja ollut auki. Oikein mielenkiintoisiakin paikkoja. Ja Digia on ollut Nokian tärkeä kumppani älyluureissa jo vuosia. Symbianin lisäksi ovet tehneet vuosia töitä Maemon ja nyttemmin MeeGon kanssa. Blogissakin on aihetta käsitelty.

  7. Laimea Silli Says:

    Tässä muuten Kauppalehden keskusteluissa mainittu työpaikka http://nokia.taleo.net/careersection/10120/jobdetail.ftl

  8. tooki Says:

    Heipä hei

    Netissä kiersi vähän aikaa sitten video missä joku zikki näppäili N8 ja se näytti aika huonosti toimivalta, tässä siihen vastine:

    • Laimea Silli Says:

      aika vauhdikkaasti näyttää toimivan. Hyvää kuittia sinikynsiselle naiselle 🙂

      • moose Says:

        Onko tuo video vielä jostain saatavilla? Itse en sitä juutuubista löytänyt…

        Tarkoitan siis tätä pahamaineista sinikyntistä naista.

Leave a reply to Laimea Silli Cancel reply