Toivottavasti tämä vuosi on jälleen harvinainen poikkeus vuoden ekan pörssipäivän tilastoon. Niin siis tilastojen mukaan vuoden ensimmäisen pörssipäivän kurssikehitys määrittää koko vuoden kurssikehityksen. Vuosi 2011 oli poikkeus. Vuonna 2012 indikaattori toimi oikein (muistaakseni) kuten vuonna 2013. Vuosina 1996-2008 indikaattori toimi 11 kertaa 13:sta. Indeksit ovat siis miinuksella, Helsingissä OMX Hex sulki 0.51% laskussa ja Jenkkipörssit ovat likimain prosentin pakkasella puoli kymmenen aikaan, Suomen aikaa.
Metso ja Valmet olivat tänään ensimmäistä kertaa itsenäisinä kaupankäynnin kohteina. Metso päätti 24.32 euroon ja Valmet 6.65 euroon eli yhteensä 30.97 euroon. Viime vuonna kun Metso oli vielä kasassa kokonaisuutena oli päätöskurssi 31.02 euroa eli laskua tuli tällekin kombolle hieman. Päivällä näiden yhteishinta oli jo reilusti yli 32 euroa.
Kaikki muut salkun osakkeet lasskivat Hexissä paitsi Nokia. USA:n pörssit ovat vielä auki ja siellä ainoana plussalla osakkeistani on nyt TTWO. Vähän erilaista avausta odottelin kyllä. Pikkaisen huolettaa nyt koko pörssivuoden puolesta.
Tuesday 11.02.2014 at 22:15 |
[…] ja vuoden ensimmäinen pörssipäivä alkoi huonosti. Indeksit laskivat niin Suomessa kuin muuallakin. Huonon alun jälkeen salkkuni nousi korkeimmille lukemilleen kolmeen vuoteen kiitos TTWO:n. Mutta […]