Karu laskupäivä tänään

Pörssi avautui tänään Suomessa Pääsiäisen jälkeen jyrkässä laskussa kun osakkeisiin hinnoiteltiin Pääsiäisenä julkistettuja USA:n työpaikkatilastoja, jotka jäivät pettymykseksi. Ja vaihteeksi taas Euroopan velkoja hermoillaan. Tunnelma markkinoilla on ollut alamaissa jo useamman viikon ajan ja monet sijoittajat ovat keventäneet selvästi salkkujaan ja kotiuttaneet voittoja. Olisi pitänyt tehdä itsekin niin, mutta en nyt enää lähde myymään. Olkoot. Salkun arvo putosi tänään liki 4% ja päätin aamusella ostaa velkavivulla Cargotecia joka oli aamulla kovassa laskussa siitä huolimatta että firma julkisti jälleen uusia tilauksia. Piti itseasiassa myydä nuo jo tänään pois mutten ehtinyt koneelle ennenkuin pörssi oli jo sulkeutunutkin. Noh, ehtiihän ne myydä myöhemminkin.

Nokian Lumia 900 myynti on generoinut uutisia ja uutisotsikoita mutta kovin selvää kuvaa ei ole myynnin sujumisesta kuulunut. Joidenkin lähteiden mukaan Lumia 900 myy hyvin ja joidenkin lähteiden mukaan myynti ei ole hääviä. Ota tuosta sitten selvää. Ensi viikon 1Q tulosjulkistuksessa kuulemme varmaan lisää. En aio koskea osakkeeseen ainakaan ennen, uskoakseni aika huonon, 1Q tuloksen julkistusta ennen. Uskoisin että Symbian myynti sakkaa kovaa vauhtia ja hitaasti kasvava Lumia myynti ei sitä pysty kuittaamaan.

HTC jo oman 1Q tuloksensa julkisti ja surkeasti menee kuten aiemmin tuloksensa julkistaneella RIMmillä. Liikevaihto romahti 53% ja voitto vielä enemmän eli 70%.

Sony arvioi tekevänsä tänä vuonna tappioita peräti 4.8 miljardia euroa ja jonkun uutisen mukaan se joutuisi irtisanomaan 10 000 työntekijäänsä. Ei mene hyvin Sonyllakaan, Samsungin nousu telkkareissa on käynyt Sonylle kalliiksi ja Applekin lienee vienyt Sonylta asiakkaita.

Samsung sensijaan tekee uuden kvartaalitulosennätyksensä 1Q:lla ja tekee 5 miljardin dollarin voitot (tuplat vuodentakaiseen). Samppa on kyllä hyvin maksimoinut Nokian 112 strategian täysimääräisesti kun joukkopako Symbianista on satanut suoraan Samsungin Android laariin. On se entisenä Nokia-sijoittajana ikävää katsoa.

Tags: , , , , , , ,

One Response to “Karu laskupäivä tänään”

  1. Nokialta yllätyksetön tulosvaroitus « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] Rakas sijoituspäiväkirjani Laimean Sillin tarinoita sijoittamisesta ja vähän muustakin « Karu laskupäivä tänään […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: