Nokia voitti Applen odotetusti patenttitaistelussa

Tänään vihdoin tuli kauan odotettu tiedote Nokian ja Applen patenttisodan päättymisestä Nokian voittoon. Hieno päivä 🙂 . Sotahan alkoi käytännössä jo silloin kun Apple esitteli ja toi ensimmäisen iPhonensa myyntiin vuonna 2007. Luuri rikkoi räikeästi Nokian patentteja. Kun Apple ei suostunut hyvällä maksamaan käyttämistään patenteista ei Nokialle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin haastaa Apple oikeuteen. Voin edelleen allekirjoittaa kaiken mitä tuolloin kirjoitin. Apple vastasi odotetusti vastahaasteella.  Nimimerkki TuomoTT oli kovasti kaivamassa hautoja Nokialle tämän sodan myötä tuolla kommenttiosiossa, en oikein noita kommentteja ymmärtänyt silloin enkä vieläkään.

Toinen rintama tässä sodassa käynnistyi Nokian hyökkäyksellä (TuomoTT vauhdissa taas kommenttiosiossa) johon Apple vastasi. Apple myös koitti kiertää suhteellisen epätoivoisesti Nokian patentteja ja epäonnistui pahasti antennisuunnittelussaan. Myös Euroopassa Nokialla oli haasteet Applea vastaan vetämässä.

Päätöksiä alkoi tulla pikkuhiljaa. Apple vs. Nokia, ITC:n käsittämätön päätös joka sittemmin tosin muuttui osittain niin että muutama Nokian patentti otettiinkin uusintakäsittelyyn. Ehkäpä tuo tai Euroopassa käynnissä olevat oikeustaistelut saivat vihdoin järjen valon syttymään Steve Jobsin päässä. Minulle tämä ceissi oli päivänselvä alusta lähtien ja varmaan kaikille niille jotka ymmärtävät mobiilipatenteista jotain ja Nokian asemasta GSM ja WCDMA standardeissa ja standardeihin kuulumattomista innovaatioista, kuten sisäinen antenni. Päivänselvä ceissi.

2Q tuloksessa Nokia tulee saamaan ison kertakorvauksen Applelta jo myydyistä iPhoneista, iPadeista ja muista Applen tuotteista joissa on Nokian kehittämään teknologiaa ja olen hämmästynyt mikäli summa ei ole miljardiluokkaa. 3Q:lta lähtien Nokia tulee saamaan joka kvartaali rojalteja Applelta sen mukaan mitä noita Applen laitteita myydään. Oikeus on voittanut. Edelleenkään en aio Applen tuotteita koskaan ostaa vaikka oikeus voittikin. En voi edelläänkään sietää Applen toimintatapoja mm. alihankinnassa, jossa työolot ovat karmaisevat, enkä markkinoinnissa.

Sodan päättyminen merkitsee sitä että sekä Nokia että Apple vetävät kaikki oikeuskanteet pois. Apple lisensioi Nokian teknologiat käyttöönsä ja maksaa tästä korvaukset. Nokian 2Q tulokseen ja tulokseen siitä lähtien tämä luonnollisesti vaikuttaa positiivisesti. Tämä olikin pitkästä aikaa ensimmäinen positiivinen Nokia-uutinen ja on merkittävä sellainen. Nokian kurssi kääntyi tänään nousuun, eikä ihme. Tämä voisikin olla mahdollisesti jonkinlainen kulminaatiopiste Nokian kurssikehityksessä? Yksi iso epävarmuus on nyt poistunut ja periaatteessa Nokialla on nyt mahdollisuus haastaa mm. Android valmistajat tai Google oikeuteen patenteista ja innovaatioista joita Android-luurit rikkovat. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi kuin lakitoimiston väki palailee lomiltaan. Kannattaa muistaa että HTC maksaa Android-luureistaan rojalteja Microsoftille ja Googlella ja muutamalla Android-valmistajalla on erinäisiä oikeudenkäyntejä Androidista meneillään mm. Applen kanssa.

Yksi asia silti tuosta tiedotteesta puuttui. Siinä ei mainita samallakaan ristiinlisensionnista. Sopimukseen ei ilmeisesti kuulu käyttöoikeutta Applen patenteista Nokian tuotteissa. Ylen uutisissa mainittiin että ristiinlisensiointi olisi mukana mutta näinköhän on. Löytääkö joku asiasta referenssiä? Tosin tarvitseeko Nokia mitään ristiinlisensiointisopimusta? Ehkä ei ainakaan tässä uudessa strategiassa jossa se käyttää Microsoftin OS:aa. Microsoftilla ja Applella kun on aika kattavat ristiinlisensiointisopimukset olemassa.

Advertisements

Tags: , , , , , , , ,

12 Responses to “Nokia voitti Applen odotetusti patenttitaistelussa”

  1. AnhA Says:

    En löydä muuta kuin sen, että myös Apple veti kanteet pois. Eli tässä mielessä Nokia saanee siis jatkaa näitä väitettyjä rikkomuksiaan jatkossakin. Eli ristiinlisensointi koskee ainakin osaa Applen patenteista.

    • Laimea Silli Says:

      Joo tuo pitää paikkansa. Mutta ei tuo ilmeisesti täysimittainen ristiinlisensiointisopimus ole ainakaan Applen puolelta. Muuten kait Nokia olisi tästä tiedottanut?!

  2. hta Says:

    Odottaisin kuitenkin seuraavan Q:n tuloksia mistä käynee ilmi nuo summat (en siksi ymmärrä miksi ne salataan nyt). Oma veikkaukseni on, että tulet yllättymään kuinka pienet ne lopulta ovatkaan.

    Itselleni on alusta lähtien ollut selvää, että Apple joutuu maksamaan rahalla tai ristiinlisenssoimalla patentteja ja Applen kohdalla, he nimenomaan halusivat välttää ristiinlisensoinnin ja maksaa “kohtuullisen” summan. Veikkaanpa, että Nokia on tehnyt Applelle omassa ahdingossaan tarjouksen, josta ei yksinkertaisesti kannata kieltäytyä enkä ihmettelisi, jos se olisi jopa pienempi kuin mitä alunperin haluttiin tai ehdot muuten paremmat.

    Myöskään markkinat eivät tunnu pitävän tuota voittoa kovinkaan ihmeellisenä, kun katsoo yritysten pörssikurssia. Itseasiassa Apple on vahvistunut tänään pörssissä enemmän kuin Nokia.

    • Vulcan Says:

      Applelta poistui tänään teoreettinen riski tulla suljetuksi USA:n markkinoilta, josta 2010 alkupuoliskolla ainakin tuli vielä n. 2/3 sen myynnistä ja siten voitoista. Siinä mielessä Applelle tuo oli merkittävämpi päätös kiistalle kuin Nokian osalta. Jos ITC olisi kieltänyt Applen tuotteiden myynnin USA:ssa, Applen osakekurssi olisi romahtanut kymmeniä prosentteja päivässä ja 60-80% kuukaudessa. Siksi monet totesivatkin, ettei amerikkalainen ITC voisi sellaista koskaan tehdä. ITC:n käsittämätön päätös Nokian kanteesta alkuvuodesta kyllä herätti minunkin epäilyt.

    • Laimea Silli Says:

      Applen iPhonea on myyty vuodesta 2007 vuoden 2010 loppuun saakka 74 miljoonaa kappaletta. Applen keskimääräinen myyntihinta on ollut sellaiset 600 dollaria. Tuosta 2% on 12 dollaria. 12 dollaria kertaa 74 miljoonaa tekee 900 miljoonaa dollaria. Tuo olisi siis pelkästään iPhonen generoima lisenssitulo FRAND-patenteista, tuohon päälle ei-essentiaalit patentit ja iPadien ja iPod touchien jne. generoima patenttitulo niin päästään yli miljardin dollarin. Okei ehkä miljardi euroa on hieman vaikea saavuttaa ja jos Apple sai neuvoteltua omille patenteilleen jotain hintaa niin luonnollisesti kertakorvaus on alempi.,

      Jatkossa Apple generoi Nokialle per kvartaali sellaiset 120 miljoonaa dollaria lisenssituloja jos lasketaan vuoden 2010 iPhone myynnillä ja tuolla 2% lisenssihinnalla. Tuohon päälle iPhone myynnin kasvu, iPadit jne.

    • Laimea Silli Says:

      EIpä vuoden 2008 Qualcomm vs. Nokia patenttisodan päättymisen pörssitiedotteessakaan kerrottu lukuja. Ne selvisivät myöhemmin http://press.nokia.com/2008/07/23/nokia-and-qualcomm-enter-into-a-new-agreement/

      The financial structure of the settlement includes an up-front payment and on-going royalties payable to Qualcomm.

      Nokia maksoi Qualcommille 2.2 miljardia dollaria kertakorvauksena ja maksaa nyt joka kvartaali rojalteja.
      “Earlier this year, Nokia agreed to make a one-time $2.2 billion payment to Qualcomm, as the two entered into a 15-year patent agreement that ended a long legal battle between the two”

      • Vulcan Says:

        Ok, eli tuon perusteella odotettavissa voi olla suunnilleen mitä vaan. Heinäkuun lopulla tiedämme paljon enemmän.

  3. Vulcan Says:

    @AnhA: Lähdet nyt olettamuksesta, että Applen patentit olisivat päteviä. Yksi näistä kohutuimmista Applen multitouch-patenteista (omenafanit sitä kovasti hehkuttivat) koskee elettä, joka on vuosia aiemmin jo esitetty Hollywood-elokuvassa, ja Nokian laitteella. Ei voi siis olla validi patentti. Eikä ole moni muukaan Applen patenteista, koska niissä on usein laittomuuksia ihan perusasioissakin, eli niin laajoja patentteja ettei USA:ssa ole lain mukaan sellaisia mahdollista myöntää. Huuhaaksi niitä myös kutsutaan.

    Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt kymmenkunta Applen patenttia engadgetilla tai muualla esiteltävän, siis aivan tuoreita ja vastikään patentoituja, joissa ensinnäkin keksintö on vaikuttanut aidosti uudelta (en ole aiemmin törmännyt sellaiseen, en toki ole mitään tutkimusta tehnyt) ja sen kuvaus ja keksintö tai menetelmä itsessäänkin on riittävän spesifinen jotta uskoisin patentin pitävän jos vaan ehtivät ensimmäisenä (selviää ajan myötä, patenttia haettaessa ei voi tietää onko joku muu jättänyt vuotta aiemmin vastaavan jo sisään koska käsittelyajat pitkät). Eli Apple on oppinut, ja tuskin nykyään yrittää patentoida sontaa joka ei mitenkään voi kestää lakituvassa.

    Nokian saaman korvauksen koon suhteen olen skeptisempi, koska oletan että olisivat joutuneet tiedottamaan hyvin selvästi että vaikutus Q2-tulokseen on huomattava mikäli se sitä olisi. Näin ollen kertakorvaus lienee melko vähäinen, mutta uskon että erilaiset nega-kampanjat Nokiaa vastaan kansainvälisillä keskustelufoorumeilla vähenevät, kun Apple-fanien antipatiat kanavoituvat jonnekin muuanne nyt kun kiista on ohitse. Apple-fanilta kun kysyy, niin varmasti suuri osa heistä on sitä mieltä että Apple voitti kiistan (uskonnossa ei ole kyse järjestä). Ja parempi varmasti niin että näin uskovat (ei ole poissa minulta tai Nokialta, vähemmän harmia heistä kun uskovat Applen voittaneen).

  4. analyzing Says:

    Bloomberg kirjoittaa omassa uutisessaan ristiinlisensioinnista Applelta saamansa lausunnon perusteelle. Joihinkin patentteihin Apple on antanut oikeudet mutta sanoo että merkittävimpiin ei. Mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan.

    • Vulcan Says:

      Tuohan selventää asiaa huomattavasti, toivottavasti Nokialle on todellista hyötyä joistakin ristiinlisensoiduista patenteista. WP:n osaltahan MS:n ja Applen ristiinlisensointisopimus kattaa kaiken tarvittavan, mutta laitteiden osalta jokin voi olla välttämätön keskinäisenäkin sopia.

      Mielenkiintoista nähdä minkälainen laite se N950 on jahka esitellään joskus ilmeisesti nyt kesän aikana.

  5. Jontte Says:

    Aika yltiöpositiivinen tulkinta ilman lukuja.

    Tässä sopassa ei ole missään vaiheessa ollut kyse muusta kuin essentiaalipatenttien hinnan määrittämisestä, neuvottelutaktiikkaa molemmilta osapuolilta. Kun lukuja ei kerrota on vaikea arvioida voittajaa.

    Dollarimääräistä markkinaosuutta ja varsinkin voitto-osuutta katsomalla voittaja on selvä. Taisto on toki vasta alussa, mutta voisi kuvitella Nokian mielummin myyvän omia puhelimiaan.

    Mitä alihankintaan tulee käyttävät kaikki suuret pitkälti samoja alihankkijoita. Markkinointiheittoa en ymmärtänyt. IPhonen osaltahan Apple keskittyi näyttämään miten puhelin toimii, ja sen jälkeen sovelluksiin.

  6. Nokian 2Q oli täysi katastrofi « Rakas sijoituspäiväkirjani Says:

    […] kirjasi rojaltituloja 2Q:n aikana vain430 miljoonaa euron edestä. Tämä on selvästi arvioimaani n. miljardin euron korvausta alhaisempi ja siten selkeä pettymys. Nokia joutui antamaan vaatimuksissaan selvästi periksi. Nokia sai nyt […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: